Parempaan suuntaan

Ollaan miehen kanssa alettu käydä yhdessä terapiassa juttelemassa tilanteesta. Nyt muutaman käyntikerran jälkeen tuntuu jo paljon paremmalta. Pahimmat solmut on saatu aukaistua ja tulevaisuus alkaa näyttää jo valoisammalta. Jossain vaiheessa ero oli aika isosti esillä, mutta nyt on päätetty kuitenkin jatkaa yhdessä eteenpäin ja luottavaisin mielin tulevaisuuteen. Onni ja autuus eivät palaa tupaan hetkessä, mutta pienin askelin mennään ja antaa ajan parantaa loput haavat. Myös keskusteluyhteys on löytynyt uudelleen ja ollaan käyty läpi raskaita mutta todella antoisia keskusteluja.

Paljon puhutaan parisuhteen seitsemän vuoden kriisistä. Meillä on yhteistä taivalta takana hieman vajaa sen verran, mutta psykoterapeutti oli sitä mieltä, että tämä on tutkitusti varsin luonnollinen kehitysvaihe parisuhteessa ja sitä nyt siis eletään. Vaihetta kutsutaan myös itsenäistymisen vaiheeksi. Tässä vaiheessa yhdessäolosta on tullut jo sen verran rutiinia, että parisuhteen osapuolet alkavat miettiä, saavatko tarpeeksi aikaa ja tilaa itselleen yksilöinä. Tämä voi ilmetä ahdistuneisuutena ja jopa pakottavana tarpeena olla yksin. Tämä saattaa joissakin parisuhteissa johtaa eroon, sillä yhteistä säveltä ei välttämättä tässä tilanteessa löydy. Meidän terapeutti on opastanut juttelemaan odotuksista ja toivomuksista sekä laatimaan niin sanotusti uudet pelisäännöt suhteeseen. Näissä säännöissä tarkotuksena on sopia siitä, miten molemmille järjestyy tarpeeksi omaa aikaa mutta samalla on suunniteltuna myös yhteistä parisuhteen hoitoaikaa.

Nyt kun siis tilanne on saatu niin sanotusti rauhoitettua, päätettiin yhdessä myös, ettei suinkaan unohdeta tai lykätä vauvaprojektia sen enempää. Nyt siis alkoi juuri yk 13 ja tammikuussa saadaan lähete lapsettomuuspolille. Sinne ollaan reippain mielin menossa. Tosin mies on aivan vakuuttunut, että joululahjaksi saadaan tikkuun kaksi viivaa. Itse en kovin vankasti siihen usko, mutta tosi söpöä, että toinen on tämän asian jo päättänyt.

Tälläistä siis täällä nyt. Sen aion nyt päättää, että teen kaikkeni sen eteen, että vuodesta 2014 tulee hyvä vuosi. Kaikella tapaa.

Syystäkin

En olisi vielä jonkin aikaa sitten uskonut, että olen nyt äärettömän helpottunut, että raskautta ei ole kuulunut. Kuten jo aiemmin kirjoitin, olen sisäistänyt asian ja uskon, että sillä on tarkoituksensa. Ehkä kaikki alkaa nyt valjeta miksi näin on. Haluan nyt hieman helpottaa oloani ja edes täällä sanoa sen ääneen. Avioliitto on ajautunut ongelmiin. Aika isoihin sellaisiin. Tilannetta on alettu selvittämään mutta helppoa se ei totisesti ole. Ajatusten pyörremyrsky ja syyllisyyden tunne on jotain sanoin kuvaamatonta. Menimme kesällä naimisiin ja tässä sitä ollaan. Pohtimassa, voidaanko jatkaa yhdessä vai ei. Mikä kamala häpeä se olisi jos tilanne päätyisi eroon. Koen epäonnistuneeni ihmisenä, vaimona, miniänä ja ties minä. Ei elämän pitänyt mennä näin.

Taustalla on paljon ikäviä asioita, joista ollaan yhdessä päästy yli. Nyt voimat alkavat olla loppumassa molemmilta. En aio vielä luovuttaa, mutta käyn järjettömän kovaa kamppailua pääni sisällä. Päällimmäisenä on nyt ollut yhteinen pohdintamme siitä, teemmekö sittenkin toisemme onnettomiksi onnellisen sijaan? Niin monta kysymystä, niin monta kamalaa ajatusta.

Tilannetta aletaan ratkoa nyt aluksi terapian avulla. Ajatuskin ahdistaa minua aivan suunnattomasti. Mutta toisaalta, mikäpä ajatus nyt ei ahdistaisi?

Hyväksymisen aika

Blogi on pysytellyt edelleen melko vaiti. Älkää ystävät rakkaat huoliko, palaan aktiivisemmin kyllä mukaan, kunhan vain pystyn ja kykenen. Elämässäni myllertää edelleen asioita, joita en voi tänne tuoda. Ne vaativat oman aikansa. Monista syistä johtuen olen harjoittanut syvällistä itsetutkiskelua. Kiteytettynä olen havainnut, että olen liian itsekeskeinen ja siitä haluaisin opetella pois. Olen myös hyvin ankara itselleni ja olen alkanut opetella antamaan anteeksi itselleni. Olen myös havainnut, että olen hiljaa sisälläni ainakin osittain hyväksynyt lapsettomuuden. Nyt ajatukseni on, että sillä on tarkoitus. Ehkä en itse tiedä sitä, etten vielä olekaan valmis äidiksi. Toivon, että joskus olen.

Luen kaikkien teidän muiden ihanien blogikirjoittajien juttuja kumminkin hyvin ahkerasti eli älkää toki minua unohtako, täällä olen ja palaan pian, vahvempana kuin koskaan. 

Kääntyykö tuuli koskaan?

En ole jaksanut kirjoitella mitään mitä olin suunnitellut. Mieli on ollut maassa. Tosi maassa. Murtuneen jalan takia en juuri voi tehdä mitään. Tuntuu, että seinät kaatuvat päälle. Lähipiiristä kantautui tosi ikäviä ja järkyttäviä uutisia edellisviikolla. Ja kaiken tämän päälle minä tyhmä taas odotin. Odotin, olisiko elämään mahtunut vihdoin myös onnea. Ja tip tip, tiputteluhan se sieltä taas alkoi. Muutama päivä ja yk 12 lähtee käyntiin. Tuntuu, etten enää pysty vastaanottamaan yhtään huonoa uutista. Mutta muutakaan ei ole ollut tarjolla.

Epäonnenkantamoinen

Juuri kun saatiin mies leikattua ja nyt jo pikkuhiljaa toipumaan niin mitäpä tekee tämä vaimo: no murtaa jalkansa tietysti! Onneksi kyseessä on vain jalkapöydän luu eikä jalkaa tarvinnut kipsata, mutta keppien kanssa tässä köpötellään eteenpäin seuraavat viikot.

En ole koskaan eläissäni rikkonut yhtään jäsentä ruumiistani. Minulla ei koskaan ole ollut edes tikkejä. Eli kai se oli tähän ikään joku kunnollinen vammakin jo aika kokea. Mitään kovia kipuja ei ole eli siinä mielessä olen päässyt helpolla. Ensimmäiset pari viikkoa kävelin tuolla jalalla vanhaan malliin. Sitten aloin pohtia, että on outoa kun mustelmat kyllä jo katoavat mutta turvotus vaan ei ja ihan kuin se olisi muuttunut kipeämmäksi. Vastahakoisesti raahauduin lääkäriin ja hyvä niin, murtumahan siellä oli. Nyt toivotaan, etten ole aiheuttanut ylimääräistä hallaa kävelemällä tuolla murtuneella jalalla.

Viitaten viimekertaiseen kirjoitukseeni, pääkoppa alkaa pikkuhiljaa olemaan paremmassa järjestyksessä. Ihan kaikki ajatukset eivät vielä ole selkeitä, mutta pikkuhiljaa. Kiertopäivistä olen autuaan tietämätön ja siitä olen jopa iloinen. Toki illan pimeinä tunteina mietin, onko nyt se kuuluisa hetki, jolloin en mitenkään voisi uskoa raskautuneeni ja niin olisikin tapahtunut. Sitten alan taas miettiä asiaa ja sama oravanpyörä käynnistyy uudelleen. Tapahtuuko siellä mitään ja jos ei niin miksi ei? Vaikka kuinka on muuta mielessä, ei tämä lapsettomuushaamu minnekään mielestä katoa.

Mukavaa, että muutama lukija oli äänestänyt, millaisia aiheita blogi voisi käsitellä (muutakin kuin raskautumisyritykseen liittyviä). Nyt kun syksyn neuleinnostus eli neuloosi on taas päällä, voisin kirjoitella käsityöjuttuja. Sisustusjuttuihin liittyen olen suunnitellut jo hieman postausta kotini sisustuksesta. Kiinnostaisiko se ketään? Myös ruuanlaitosta ja leipomisesta tykkään, siitäkin voisin kirjoitella jatkossa. Liikuntaan liittyviä postauksia saatte kyllä nyt odotella, jostain kumman syystä. Heh.

Muuta mielessä

Blogi on näköjään päässyt elämään vähän hiljaiseloa. Elämässä ja mielessä on ollut niin paljon kaikenlaista muuta. Ehkä nyt ollaan päästy vihdoin toivottuun tilaan, jossa en tiedä mikä kiertopäivä on menossa eikä kiinnostakaan.

Koko tilannetta en voi täällä kertoa, mutta on olemassa asioita, jotka ovat saaneet pääni täysin pyörälle. Kyse ei ole mistään ikävästä tai vakavasta vaan elämä on päättänyt nyt jostain syystä sekoittaa lähes kaikki ajatukseni. Tästä syystä vauva-asia on lähestulkoon kadonnut mielestäni kokonaan. Havahduin myös yhtenä päivänä ajattelemasta, että onpa hyvä asia etten olekaan tullut raskaaksi ja toivon etten tulekaan, ainakaan ennenkin pääni on jälleen palannut järjestykseen. Ihan hullua. Kaikki on nyt ihan hullua. Ja elämäni on ihan kuten ennenkin. Sekavaa, eikö?

Jotain ihan muuta, vaikka vaatteita!

Nyt en enää jaksa kitistä ja valittaa täällä blogissa. Sillehän ei nyt mitään voi, että taas aloitettiin uusi kierto ja lasta ei siis meille edelleenkään kuulu. Ajattelin nyt vihdoin siirtyä blogissa uusiin tuuliin ja alkaa kirjoittelemaan muutakin kuin tätä iänikuista samaa vuodatusta.

Vaatteet ja kodin laittaminen ovat erittäin tärkeitä ja mielihyvää tuovia asioita elämässäni. Miksikäs en siis kirjoittaisi vaihteeksi niistä aiheista. Tänään mielessäni ovat erityisesti syksyn vaatteet. Kylmä ilma saapui niin kovin pikaisesti että huomasin varsinaisia sopeutumisvaikeuksia muuttuneeseen ulkolämpötilaan. Osa kanssakulkijoista näyttää siirtyneen suoraan kesätamineista talven villakangas- ja toppatakkeihin, mutta itse en suostu jättämään ehkä vuoden tyylikkäintä aikakautta eli syksyä väliin. Syksyhän on muuten ihan hanurista kun sataa ja tuulee ja on niin pimeätäkin. Syksyn muoti taas sitä vastoin on mielestäni vuoden parasta antia. Syksyisin saapuvat kauppoihin kaikki ihanat takit, kengät ja neuleet ja vieläpä suosikkiväreissäni, joita ovat musta, harmaa, ruskea, tumma violetti ja tumma oranssi. Kesällä tunnen lähinnä olevani yli-ikäinen eksynyt lammas hattaramaailmassa. Pastellit ja kirkkaat kesävärit eivät ole minun juttuni.

Trenssitakit ja saapikkaat ovat mielestäni parasta, mihin ihminen voi ulkona ollessaan pukeutua. Vaatevarastoni pääväri on muutoinkin musta, mutta jotenkin näin syksyllä nautin mustan ja harmaan sävyjen tuomasta eleganssista. Työni vuoksi pukeudun arkisinkin siisteihin business-tyylisiin vaatteisiin ja senkin takia syksy tuntuu olevan paras aika päivittää myös työvaatevalikoimaa. Budjetti on jostain syystä ollut melko rajallinen shoppailun suhteen, mutta teen mielestäni kohtuuhinnalla varsin hyviäkin löytöjä, etenkin H&M:stä. Joskus harvoin saatan hankkia jotakin kalliimpaa, jota tiedän käyttäväni vuosia.

Jo viime vuonna hankkimani trenssitakki (yllättäen H&M:ltä) on edelleen suosikkitakkini.

Kuva: H&M

Se näyttää tältä. Ja yllätys yllätys se on musta. Mutta jostain syystä takki on älyttömän ihana. Helma on todellisuudessa hieman leveämpi eli naisellisen mekkomainen. Tämä on ehkä kaikkien aikojen paras takkilöytöni hinta-laatusuhteeltaan. Takin kanssa vaihtelen huiveja, jotta en olisi aina aivan kokomustissa. Toki rintapieltä koristaa näin lokakuussa myös Roosa Nauha.

Viime jouluna hankin itse itselleni joululahjaksi hieman kalliimman laukun. No, siis kalleimman mitä minulla on koskaan ollut. Se kulkee päivittäin töissä mukana. Laukku on Michael Korsin ja luonnollisesti täydellinen pari tälle takille.

Lämpötilasta olen tehnyt myös sellaisen havainnon, että paksut sukkahousut ovat lähes aina lämpimämpi valinta kuin housut. Kaipaisin lisää kivoja hameita, jotta voisin olla sukkahousuissa vaikka joka päivä.

Blogin yläreunassa on nyt myös äänestys: millaisia juttuja haluaisitte blogissa lukea (muutakin kuin lapsettomuusjupinaa). Myös kommentit ovat tervetulleita, kirjoitan mielelläni monenlaisista aiheista, mikäli ihmisiä vain suinkin kiinnostaa.