Älä syö mutta syö nyt jotakin

Täällä ollaan edelleen ja vointi on tasaisen paksu. Olen tehnyt hurjan paljon töitä ja muuta en juuri sitten olekaan ehtinyt. Päivät noudattavat tuttua kaavaa: aamuvarhain töihin, iltapäivällä salille, kiireesti kotiin tekemään ruokaa ja nukkumaan. Ja sama toistetaan seuraavana päivänä. Työkiireet alkavat pikkuhiljaa helpottaa ja nyt voisi taas uhrata muutaman ajatuksen vauvajutuille.

Olo on edelleen erinomainen, tosin väsymys painaa johtuen turhan pitkistä työviikoista. Kovasti jo odottelen, että alkaisin tuntea liikkeitä. Masu on omasta mielestäni ollut jo ihan samanlainen pömppö monta viikkoa. Housuista jalkaan menevät enää mammapöksyt ja paidoissakin alkavat helmat käydä liian lyhyiksi. Eilen ostin H&M:ltä pari mammapaitaa ja sukkahousut. Nyt vielä punnitsen, tilaisinko vielä muutaman jutun Gap:ilta... Tuntuu pöhköltä sijoittaa suurta summaa rahaa vaatteisiin, joita pitää vain puolisen vuotta. Mutta on se niinkin, että ei kukaan yhdellä tai kahdella vaatekerralla puolta vuotta pärjää! :) Jos saan kuvia otettua niin voisin tehdä vaatehankinnoista oman postauksen. Muita hankintoja ei ole vielä tullut tehtyä ja niiden pariin ajattelinkin palata alkuvuoden aikana.

Varsinkin iltaisin roikun netin keskustelupalstoilla ja vauvasivustoilla. Harmittavan usein törmään juttuihin siitä, mitä saa tai ei saa syödä. Keskustelu käy kuumana ihan iltapäivälehtienkin sivuilla, sillä aina on tehty uusi tutkimus kuinka haitallista tai hyvää jokin ruoka sitten on. Jossain julistettiin pannaan juuri maito ja voi kamala ne kaikki makeutus- ja lisäaineet maailmassa! Ja kylläpä nyt voi kasviksista tai marjoistakin nyt joku pöpö tulla. Eikä sitten yhtään sitä suolaa. Eikä sokeria! Että mitä sitä sitten voisi syödä?

Normaali ateriarytmini on ollut jo pitkään: aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja mahdollinen iltapala.

Aamiaisella juon ensiksi vettä ja otan rakaus-Multivitan. Sitten syön aina voileivät ja juon kupin kahvia maidolla. Puurokausia on ollut joskus mutta nyt puuro ei oikein uppoa. Eikä se oikein pidä nälkääkään lounaaseen saakka.    
Lounaalla syön yleensä edellisenä päivänä tekemääni ruokaa, ihan tavallista koti-sellaista. Makaronilaatikkoa, keittoa, kanaa ja riisiä, salaattia, kalaa tai lihaa ja perunaa tms. Lisukkeena on yleensä tomaattia, kurkkua tai porkkanaa. Lounaalla juon aina vettä.
Välipalana syön yleensä jugurttirahkan ja mehukeittoa. Ja tässä nyt uusi ongelmani, nimittäin se mehukeitto! Suurin osa mehukeitoista on makeutettu erilaisilla makeutusaineilla. Tai sokerilla. Ei ole taas hyvä kumpikaan. Ja olipa joku nyt sen rahkankin keksinyt julistaa paheiden suohon. Pakastemarjojakin olen joskus rahkan sekaan laittanut mutta nekin pitäisi keittää. En kyllä jaksa.
Päivällisellä taas ihan tavallista kotiruokaa. Kyytipoikana vettä.
Iltapalaa syön riippuen siitä, mihin kellonaikaan olen joutanut päivälliselle. Iltapalana syön rahkaa, hedelmän tai voileivän.

 


Mutta mutta. Todellakin on äärettömän vaikeaa syödä aina oikeanlaista ja puhdasta ruokaa. Ensinnäkin se on hurjan kallista ostaa pelkkiä tuoreita kasviksia ja vieläpä luomua. Toiseksi aikaa ruuanlaittoon menee tosi paljon, jos kaiken haluaa tehdä alusta itse ja oikein. Jauhelihakastike ei maistu miltään ilman lihaliemikuutiota mutta ei sitä sinne saa laittaa! Ja oli taas ihan vääränlaista jauhelihaakin! Pahaa rasvaa! Liian vähän rasvaa! Ja väärää pastaa! Ja rasvatonta maitoa! Ei sitä saa juoda! Mutta ei kyllä eläinrasvaakaan saa tulla paljoa! Että ei kyllä rasvaisempaakaan maitoa! Mutta maitotuotteita pitää kyllä syödä!

Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun mitään ei saa syödä. Ja koko ajan on nälkä.

[15+2]

Neuvolapäivä

Tänään oli neuvolakäynti ja samalla lääkärintarkastus. Tuntuu että ihan vasta äskettäin kävin neuvolassa mutta aikaa oli mennyt edellisestä käynnistä yli kuukausi! Mihin tämä aika oikein menee?

Ensin käytiin terkkarin kanssa normaalit jutut kuten virtsanäyte ja verenpaine. Kaikki oli kunnossa. Hemoglobiinia ei edes mitattu koska arvo oli viimeksi niin hyvä että sillä on varaa laskea vaikka reilumminkin. Painoa oli tullut kuukaudessa 1,4 kg. Kääk! No, vielä ollaan ihan normaalipainoissa että ei syytä huolestua. Itselläni on ainakin tunne, että tuo massa on vatsan turvotuksessa ja loput rinnoissa, jotka ovat paisuneet jo aika paljon. Samalla ovat ilmestyneet ensimmäiset kunnon raskausarvet, joita on nyt tasaisesti molemmissa rinnoissa. Hain totaalisen järkytyksen vallassa apteekista Bio-Oilia ja sitä nyt laitan joka ilta. Sitä sitten masuunkin, koska arpia on odotettavissa laajemminkin. Melkoinen pettymys, sillä en ole ollut koskaan herkkä arville.

Takaisin aamuun. Lääkäri oli virolainen ja aluksi vähän jännitti, että mitähän mahtaa olla edessä. Hän oli huippunopea ja tehokas, muttei silti kovakourainen. Parissa minuutissa oli kohdunsuu tarkastettu ja kohdun paikka paineltu. Sitten etsittiin sydänäänet ja hyvin saatiin kuuluviin. Lääkäri ei turhia jutellut mutta yllätti kysymällä, että katsotaanko vielä ultralla. Tottakai halusin katsoa ja siellä se kaveri käsillä hieroi naamaansa ja samalla potkutteli villisti jaloilla. Tuppisuu lääkärikin totesi että onpa hän reipas. Ihan tuli ylpeä olo äidille, kun niin reipas on meidän pieni <3

Seuraavan kerran on terkkarin käynti joulukuun alussa ja siitä parin viikon päästä rakenneultra. Alkuvuodesta sitten on vuorossa sokerirasituskoe. Nyt sitten jatketaan odottamista. Ja odotellaan myös turvotusmahan muuttumista oikeaksi vauvamahaksi.

[13+1]

Ultrakuulumiset

Tänään aamulla oli NT-ultra, jota olin tietysti odottanut kuin kuuta nousevaa. Ultrannut kätilö oli hirmu mukava ja huolellinen, kaikki mitat otettiin moneen kertaan ja kaveria kurkittiin joka kuvakulmasta. Heti alussa tyyppi riehui minkä kerkesi mutta rauhottui paikoilleen juuri silloin, kun olisi pitänyt vähän kääntyä. Siinä sitten koitettiin tökkiä kaveria hereille ja lopulta nousin kävelemään ja hyppimään niin johan saatiin kaverikin taas aktivoitua. 

Kaikki mitat näyttivät hyviltä, niskaturvotusta oli 1mm verran eli vähän. Verikoeseulan tulokset huomioiden down-riskiluvuksi tuli 1:100000 eli ei aihetta jatkotutkimuksiin. Laskettu aika pysyi samana ultramitan heittäessä parilla päivällä laskennallisista viikoista. Tyyppi vastasi siis kooltaan tänään viikkoja 11+4. Syke pamppaili reippaasti ja lapsiveden määräkin oli sopiva. 

Mikä suunnaton helpotus että masussa kaikki hyvin! Ihan poskiin sattui kun hymyilin leveästi koko ultrauksen ajan tuijottaessani ruudulla viuhtovaa ipanaa. Siellä se nyt on! Ja näyttääkin jo ihan vauvalta! Alla hieman sumea 4D-kuva, jossa kaverilla kädet pään viereen nostettuina.

 

Jos onnesta voi pakahtua niin nyt se on lähellä :)

[11+2]

Mihin masu mahtuu?

Olen jo muutaman viikon joutunut pohtimaan, mihin tämän mahan oikein laittaisi? Se on jo melkoinen pallo eikä mahdu enää tavallisiin housuihin lainkaan. Hölmöintä on, että tämä kaikki on turvotusta, mutta ei se mihinkään siitä lähde. Näytän ilman paitaa siltä, kuin viikkoja olisi kasassa vähintään parisen kymmentä. Täysin ihmeissäni luen kerta toisensa jälkeen juttuja, joissa "maha on ollut ihan normaalin littana" jonnekin viikon 20 tienoille. Miten ihmeessä? En ymmärrä.

Töissä käytän äitiysfarkkujen kaverina löysiä neuleita ja uskon vielä että ainakaan kovin moni ei ole kiinnittänyt vatsaani huomiota. Toisin on esimerkiksi kuntosalilla. Mahaa on ihan turha yrittää piilottaa mihinkään enkä kyllä edes omista urheiluvaatteita, joista sitä ei huomaisi. Tästä johtuen on niin hassua kuntosalilla olla masu pallona ja ylpeästi raskaana. Töissä taas kuljen kumarassa kaapuneuleeni alla. Kait se on töissäkin kohta pakko kertoa kun ärsyttää yrittää peitellä jotain, mikä ei kohta enää peittoon mene. Ja kun haluaisin enemminkin olla ylpeästi raskaana.

Toinen ongelma on syys-/talvitakkini. Se on ihanin jokaiselle säälle sopiva takki, jossa on iso huppu ja kevyt toppaus. Vetoketju menee kiinni enää juuri ja juuri. Arvelin, että juuri pahimpaan räntäsateeseen sattuu se aamu, kun vetoketju ei yksinkertaisesti enää mene kiinni. Tämä kauhuskenaario silmissäni pyyhkäisin eilen H&M:lle ja ostin takin, jolla ajattelin yrittää pärjätä talven yli. Ah miten ihanan pehmoinen ja väljä se on! Ja kun vyötärön naruja kiristää, se ei kuitenkaan näytä kymmenen numeroa liian suurelta tässäkään vaiheessa.

Kuva: H&M

Tänään aamulla olin jo tuo takki päällä, kunnes maltoin mieleni. Vedin vanhan takin niskaan kun vetoketju nyt vielä menee kiinni. Realistina ajattelin, että uskallan ottaa takin virallisesti käyttöön vasta torstain ultrakäynnin jälkeen, jotta saan sen tarvittaessa palautettua.

Raskauden "hehku"

Aiemmin kirjoittelin totuutta raskausoireista. Nyt olisi vuorossa totuus paljon puhutusta raskauden hehkusta. Siitä mistä puhutaan naistenlehdissä. Sinähän ihan hehkut, sanotaan. Nainen on raskaana hehkeimmillään ja niin edelleen. Minttu hehkuu raskauden onnea. Hiukset kiiltävät, iho on kuulas ja kaikkea muuta ihanaa. Todellakin.

Tässä totuus raskauden hehkusta:

1. Iho on kuulas ja kaunis
Ei muuten ole. Hormonaalisen ehkäisyn jäätyä pois parkkeerasivat finnit tiukasti ohimoille ja otsaan kerran kuussa suunnilleen. Ajattelin, että se on pahinta mitä aikuisiällä voi tapahtua. Raskauden rinnalla se ei kuitenkaan ollut yhtään mitään. Nyt tasaisesti koko matkalla leuasta otsaan on kipeitä, isoja ja syviä finnejä. Useampi niistä muuttuu päivän mittaan valkopäisiksi mätäpaiseiksi. Kun yksi finni noin viikossa paranee on tilalle tullut sinä aikana viisi uutta. Edes pahimpina teinivuosinani ihoni ei ollut näin kamalan näköinen.

2. Hiukset ovat hyvinvoivat ja kiiltävät
Puoliksi totta. Nimittäin kyllähän siitä tulee kiva kiilto kun ylirasvoittuva tukka on iltapäivään mennessä kuin kyljyksellä kammattu. On sitten niin nättiä että. Tuuheuden sijaan rasva liiskaa tukan pitkin päätä. Mutta onhan wetlook muotia? Onhan?

3. Olo on hehkeä
No mikä ettei. Housut puristavat, maha vaivaa, närästää ja väsyttää. Kun vielä tukka ja naama ovat niin nättinä, miksikös ei olokin olisi hehkeämpi kuin koskaan.

4. Olemus on onnellinen
Hetkellisesti ehkä. Sitten aivastat ja vahingossa samalla lirautat vähän housuun. Jopa on onnellinen olo.

Älkööt kukaan taaskaan pahoittakot mieltänsä näistä lausunnoistani. Kyllä joku kait hehkuukin. Ehkä.

[10+0]

Mamman kuntokuuri

Pahin väsymys alkaa hellittää otettaan joten olen päässyt ylös sohvan pohjalta. Menneinä viikkoina olen suoraan töistä tullessani nukahtanut sohvalle päiväunille ja silti nukkunut vähintään 10 tunnin yöunet. Tekemättömyys ja saamattomuus ruokkivat väsymystä varmaan entisestään. Lopulta sain itseni taas liikkeelle.

Neuvolassa oltiin sitä mieltä, että spinning olisi syytä vaihtaa toiseen lajiin jotta syke ei olisi koko tuntia niin korkealla. Päätin valita kalenteriini kävelyä, kevyempiä jumppatunteja ja säännölliset kuntosalikäynnit. Onneksi ihana ystävä tarjoutui kaveriksi kuntosalille ja vieläpä opastamaan uuden saliohjelman kanssa. Nyt saan tukea siihen, että teen oikeita juttuja oikealla tekniikalla. Lihaskuntoa ylläpitämällä aion selvitä ilman selkävaivoja ja muita kolotuksia ihan odotuksen loppuun saakka. Ihan kauhistustilanne olisi se, että odotuksen ajaksi jämähtäisi täysin sohvan pohjalle ja raskauskilojen pudotuksen joutuisi aloittamaan totaalisen nollasta pohjakunnon kadottua taivaan tuuliin.

En voi uskoa että huomenna on jo rv 10+0! Ihan kohta on ensimmäinen kolmannes mennyt. Toukokuu on varmasti myös jo ihan kohta :)

Malttamaton

Täällä ollaan edelleen varsin oireettomana. Turvotus on vähän vuorokaudenajasta riippuen melkoinen ja vatsa näyttää todella siltä, kuin raskauden puoliväli olisi ylitetty. Mammahousut on aivan must ja tietysti löysät paidat, sillä en haluaisi tilannetta vielä koko maailmalle kuuluttaa. Muuten olo on hyvä, ei mitään pahoinvointia eikä muutakaan ikävää. NT-ultraan on pari viikkoa aikaa. Ensi viikon aikana pitäisi käydä verikokeessa. Nämä siis siksi, että päätimme osallistua sikiöseulontaan. 

Päätin jo aiemmin, että yhtikäs mitään hankintoja ei tehdä ainakaan ennen joulua. Mutta onhan se nyt vaikeaa! Vaistomaisesti jumitun joka kaupassa näpläämään kaikkea vauvakamaa ja mikä hirveä ponnistelu päästä pois sieltä osastolta ostamatta mitään. Ja kun ne on niiiiin söpöjä ne kaikki pienet jutut! Onni, että kaupat ovat nyt pullollaan lasten talvikamaa ja niitähän me ei alussa pienelle tarvita.

Kertokaa nyt, miten ihmeessä te muut olette näin alussa malttaneet mielenne ostosten suhteen? Vai oletteko vain tehneet reilusti hankintoja jo varhaisessa vaiheessa?

[9+3]