Kumma ihmiskeho

Kp 26 menossa ja tiputteluvuoto alkoi taas. Tosi tylsää. Jotain hyvää sentään kuitenkin; sain papan tulokset ja ne olivat puhtaat, ensimmäisen kerran moneen vuoteen! Hurraa! Aiemmin minulta on löytynyt solumuutoksia jotka olivat jossain vaiheessa jo sen laatuisia että minulta otettiin useampaan kertaan koepalojakin kohdunsuulta. Tuolloin myös tehtiin solumuutoksia aiheuttavan hpv-viruksen tyypitys ja se vielä sattui olemaan kaikkein aggressiivisinta laatua. Solumuutokset eivät kuitenkaan kehittyneet koskaan pahempaan suuntaan ja koepalojen sijaan tilanteen seuraamista on jatkettu papalla vuoden välein. Ja nyt ensimmäistä kertaa näyte oli puhdas! Miten helpottavaa. Jotakin siis tämäkin keho osaa tehdä oikein.

Kuukautisten tulo ei enää sureta juurikaan. Nyt on vieläpä pari sellaista menoa tulossa että olen vain iloinen, että voin hieman viiniä nauttimalla välttää kiusalliset lapsiutelut. 

Seuraavaksi pitäisi varata aika gynelle. Aion pyytää munasarjojen ultrausta ja heti perään tietysti lähetettä lapsettomuuspolille. Nyt vain mietin, pitäisikö odottaa vielä yksi kierto, niin oltaisiin varmaankin tarpeeksi lähellä tuota vuoden tuloksetonta lapsen yrittämistä jotta meidät polille - tai ainakin jonoon - huolittaisiin. Yksityisellä lapsettomuusklinikalla käynti houkuttaisi kovasti, mutta rahatilanne ei salli sen vaihtoehdon valitsemista.

Tiputteluvuodon kaverina alkavat yleensä myös menkkakivut, niin myös nyt. Menkkakivuthan johtuvat siitä, että kohdun lihakset alkavat supistella puristaakseen turvonneen limakalvon ulos. Miten sitten tiputtelupäivinäkin on kipua, vaikka juuri mitään ei tule ulos? Niinkö ovat surkeat mokomat lihakset, että vasta muutaman päivän supistelulla saadaan jotain puristettua pihalle? Tuntuu oudolta. Täysin käsittämätön on ihmiskeho.

Mihin usko loppuu?

Tässä kierrossa on ollut tosi hyvä ja seesteinen olo. Toki selaan vanhaan tuttuun tapaani blogeja ja nettiä taukoamatta, tutkin vaunumalleja ja suunnittelen lastenhuoneen sisustusta mutta katkeruus on alkanut hellittää. Oman lapsen kaipuu ei ole piiruakaan vähentynyt eikä taival tunnu helpottuneen, mutta jokin pieni toivon kipinä kytee koko ajan jossakin. Se tuntui välillä olevan tosi hukassa. 

Olen jo mielessäni jäsentänyt asioita lapsettomuushoitoihin saakka. Ehkä tietoisuuden lisäännyttyä olen alkanut pitää lapsettomuustutkimuksia ja -hoitoja varsin luonnollisena asiana. Aiemmin ehkä pelkäsin lapsettomuutta ja sen käsittelemistä, hoitoon hakeutumista, hoitoja, epäonnistumista. Nyt olen antanut itselleni anteeksi. En enää ajattele, että olen epäonnistunut. Uskon, että aika on tehnyt tehtävänsä. Vielä pari kuukautta sitten en olisi pystynyt kasaamaan ajatuksiani kokoon tällä tavalla. 

Usko on kuitenkin loppunut yhdessä asiassa lähes kokonaan. Luonnolliseen raskautumiseen en jostain syystä enää usko juuri lainkaan. Tämän uskon puuttuessa olen korvannut ajatusmaailmani uudella. Uudessa ajatusmaailmassani meitä voi joku auttaa. Minun uudessa totuudessani raskaaksi tullaan lääketieteen avustuksella. Ja siihen minä uskon. Uskon kovasti. Se on nyt minun totuuteni, kantava voimavarani. 

Paluu arkeen

Loma on ohi ja paluu arkeen koittanut. Loma oli toiminnantäyteinen mutta mukava, tosin se vierähti niin kovin äkkiä! Loma alkoi kauempana asuvien sukulaisten ja kavereiden luona vieraillessa ja jatkui automatkalla Ruotsiin. Loppuloma vietettiin sitten aurinkoisessa ja lämpimässä Budapestissä, joka muuten oli aivan mielettömän upea paikka. Käveltyä tuli kilometritolkulla ja kaikesta ihanasta ruuasta ja juomasta on seurauksena armottomasti puristavat työvaatteet mutta ei se mitään. Pelkäsin arkeen ja työhön paluuta ja sen mukanaan tuomaa masennusta, mutta ainakin vielä tuntuu ihan mukavalta. Loman hyvät muistot ovat mielessä edelleen. Tarkempi Budapest-matkaraportti seuraa perässä myöhemmin.

Loman loppumisen bonuksena onnistuin saamaan eilen ovistestiinkin kaksi vahvaa viivaa, mikä oli mukava yllätys sekin, en nimittäin tuota yhtä ainutta testiä lukuunottamatta ole niitä tehnyt nyt pariin kuukauteen. Tänään kävin myös papassa, jonka tuloksia odotellaan kolmisen viikkoa. Kun saan tulokset, pääsen gynekologille ja sieltä toiveena tietysti olisi jo saada lähete lapsettomuuspolille. Liekö toiveajattelua mutta ainakin tuntuu että jokin pieni valonpilkahdus voisi tunnelin päässä näkyä.

Kaiken kaikkiaan mieliala on ollut yllättävän positiivinen ja hyvä. Siitäkin huolimatta, että loman aikana korviin kantautui taas uusia vauvauutisia lähipiiristä ja ahdistavan tasoista kyselyä "koskas teille nyt tulee niitä lapsia" olen saanut kuulla enemmän kuin on tarpeeksi.

Loman loppumisen seurauksena alkaa joka vuosi elämäntaparemontti. Koin lomalla lähes velvollisuudekseni nauttia elämästä siten, kuin sellaisen ihmisen, joka ei ole raskaana, on mahdollista. Käytännössä siis juomalla melko kiitettävän määrän olutta ja muita virvokkeita, syömällä kaikkea mahdollista epäterveellistä ja herkullista ja ilman huolta huomisesta. Nyt olo on tietysti melko turvonnut ja jääkaappi on jo täytetty joka syksyiseen tapaan rahkalla ja raejuustolla. Seuraavana ohjelmassa on nousu kesän rapakunnosta takaisin jumppahirmuasteelle. Katsotaan nyt, kauanko tätä innostusta kestää. 

Vippaskonstit käyttöön

Kp28 ja edelleen vain tiputtelua, hanat eivät siis ole auenneet. Voisivat jo aueta ettei mene koko loma ihan pilalle. Mutta kylläpä on ihanaa että huomisen työpäivän jälkeen on kaksi viikkoa lomaa ja reissuilua. Vaikka jostain syystä mieli on ollut nyt aika maassa alkaa se lomafiilis pikkuhiljaa nostamaan päätään. Pelkäsin jo että meneekö koko loma masenteluun ja osaanko yhtään nauttia reissuista kun kaikki vaan harmitti päivästä toiseen. Mieli ei vieläkään ole oksalla ylimmällä mutta ehkä pahin hormonimyrsky alkaa olla takanapäin.

Koska edelleenkin haluan painottaa, miten hirmu taitava olen käyttämään Googlea, tein taas onnistuneiden nettiselausten perusteella uuden hankinnan. Marssin luontaistuotekauppaan ja ostin purkillisen Gelee Royalea. Kyseessä on siis kuningatarhyytelö, tosin tabletteina, jonka pitäisi auttaa kaikkiin maailman vaivoihin. No ei sentään. Ideana siis on hyödyntää mehiläisten erikoista ravintoa, jolla tavallisesta mehiläisestä kasvaa mehiläiskuningatar eli toisin sanoen mieletön supersynnyttäjä. Vau. Tässä suosikkini listatuista Gelee Royalen hyödyistä: parantaa hedelmöityskykyä, nuorentaa soluja, lisää ihon luonnollista sävyä ja helpottaa huolestuneisuutta ja pahantuulisuutta. Siispä täydellinen troppi! Katsotaan miten käy. Mitään todettuja haittavaikutuksia ei ole. Hyvä asia sekin.

PMS or not?

Viime kierrossa oli aivan järjettömät PMS-oireet. Rinnat olivat tosi kipeät, olo oli huono, heikotti ja oksetti. Eilen alkoi taas menkkoja edeltävä tiputtelu, jota tulee 2-5 päivää ennen vuodon alkamista ja nyt on siis kp26. Nyt ei ole mitään tavanomaisia oireita. Kummallista kylki- ja selkäkipua on, mutta en usko sen johtuvan kierron loppumisesta vaan jostakin ihan muusta. Kierrot ovat olleet pituudeltaan hyvin vaihtelevia ja oireiltaan täysin erilaisia. Olen pohtinut, voiko syynä olla se, että toinen munasarja toimii kunnolla ja toinen ei? Mietin myös, milloin menkkoja edeltävä tiputteluvuoto on vielä normaalia ja milloin ei? Ainakin se on todella raivostuttavaa, että tiputtelu ja kuukautiset kestävät pahimmillaan yhteensä 10-14 päivää ja siitä seuraavan tiputtelun alkuun ei olekaan enää kuin pari viikkoa eli enemmän tai vähemmän vuodan aika ison osan kuukaudesta. Tähän tahtiin on ollut muutenkin tosi vaikeaa tottua, sillä e-pillereitä söin aina monta kuukautta putkeen ja menkkojen annoin tulla maksimissaan 3kk välein. Nyt tuntuu että mieskin jo tuskastelee että joko ne menkat taas alkoivat.

Eilen taas kiivasteltiin kotona raskautumisaiheesta. Surin taas tavalliseen tapaani tiputtelun ja lievien menkkakipujen alkamista kun mies hermostui ainaiseen valittamiseeni. Yritin itkua tihrustaen selittää, että miksi minua harmittaa ja että tarvitsen tukea ja lohdutusta. Kuulemma murehdin ihan turhaan ja pitää lakata ajattelemasta koko asiaa. Joku sukulaisperhekin oli kuulemma 7 vuotta yrittänyt toista lastaan. Nämähän asiat juuri halusinkin kuulla. Tuli tosi paha mieli. Tiedänpä nyt että tuntui sitten kuinka pahalta tahansa niin tilitän jatkossa vain ja ainoastaan täällä, en missään nimessä ääneen kotona. Jäin yksin nielemään itkuani sohvalle kun meillä hoidossa oleva koira istui eteeni ja laski hiljaa päänsä syliini. Ihan kuin se olisi yrittänyt kertoa että älä sure, minä välitän ja ymmärrän. Ihana. 

Odotetaan yhdessä

Melkein eilen avasin suuni ja aloin puhumaan miehelle lapsettomuustutkimuksiin hakeutumisesta. Mutta vain melkein. Ajattelin silti odottaa vielä asian puheeksi ottamista jonkin aikaa, etten nyt vaikuttaisi liian innokkaalta/hermostuneelta/epätoivoiselta/malttamattomalta. Todellisuudessa olen kaikkia näitä potenssiin kymmenen, mutta en halua kaikella miestäkään rasittaa. Avaudun siis teille armolliset blogin lukijat. Kiitos ja anteeksi.

Automatkalla tuli tuttavien lapsista puhetta. Mies siinä pohti ääneen, että kuinka se onkin niin että toisilla lapsi putkahtaa maailmaan suunnittelematta tai varoittamatta ja ihan tuosta noin vaan ja miksi meille, jotka sitä niin hartaasti toivoisimme ja siihen olisimme kaikin puolin valmiita niin ei. Mies ei siis tiedä blogistani, koska hänen mielestään bloggaaminen on vähintäänkin typerää, säälittävää tai muuten vain epäilyttävää. Siinä sitten purin alahuulta ja totesin, että sitäpä minäkin olen miettinyt. Perään meinasin jo alkaa kertomaan yhdestä blogiini tulleesta kommentista aiheeseen liittyen mutta pidin suuni supussa. En olisi ihan hetkessä keksinyt että kuka "tuttu" olisi niin voinut sanoa, sillä emmehän ole lapsihaaveista juuri lähipiirille puhuneet.

Oli siis kumminkin mukavaa huomata, että tämä asia selkeästi myös miestä mietityttää vaikka emme siitä ihan päivittäin juttelekaan. Yleensä juttelu menee siihen tyyliin, että minä valitan ja murehdin etten koskaan tule raskaaksi ja mies siinä rauhoittelee että kaikki aikanaan ja eihän tässä ole kiire ja eihän stressata. Ei ei, ei stressata (paitsi salaa, koko ajan). Mahtavaa oli ymmärtää vielä entistä paremmin, että tässä junassa ollaan yhdessä eikä tämä ole vain omassa päässäni junnaava ajatuspallo, joka ei mahdu ulos mitenkään. Välillä kun on ollut sellainen tunne, että olen hysteerinen sekopää ja kaikki vika on minussa ja olen ajatusteni kanssa yksin ja ihan typerä. Miten ihmeessä luontoäiti on tämän asian oikein suunnitellut; kun se valtava äidiksi tulemisen tarve ja halu tulee, ei fysiikka sitten tottelekaan. Monessa luonnollisessa tapahtumaketjussa on logiikka. Kuten esimerkiksi siinä, että tunnet nälkää, sitten hankit ruokaa ja syöt ja sillä on aivojen ja kehon yhteistyössä taas ratkaistu monta ongelmaa. Mutta tämä lapsen hankkiminen, tässä ei tunnu olevan mitään logiikkaa!

Herttuattaren synnytys

Ihan jännittää nyt kun Brittein saarilla on alkanut tapahtumaan! Painan iltapäivälehtien nettisivujen päivitä-painiketta vähän väliä ja odotan innolla tietoa tulevasta kruunupäästä. Ihan outoa miten sitä voikin niin tempautua mukaan moiseen mediatapahtumaan.

Lieveilmiönä tämä saa minut ajattelemaan yhä enemmän sitä, saadaanko meillä koskaan kokea noita jännityksen hetkiä. Olen viikonlopun aikana uhrannut aikaa adoptioajatukselle ja se alkaa jo tuntua vähemmän víeraalle. Eniten olen kuitenkin pohtinut ajankohtaa, jolloin olisi aika lähteä tutkimaan lapsettomuuden taustoja. Aivoni alkavat jo pikkuhiljaa hyväksyä erilaisia skenaarioita ilman paniikinomaista murheeseen uppoamista.

Varasin nyt ensitöikseni ajan papaan kuukauden päästä. Kun saan sieltä tulokset, varaan ajan gynelle. Se voisi olla loka-marraskuun tietämissä. Toiveena tietysti olisi saada sieltä lähete sairaalaan lapsettomuustutkimuksiin. Riippuen jonon pituudesta voisi loppuvuodesta tulla kyseeseen myös ajan varaaminen yksityiselle lapsettomuusklinikalle. Selvittelin asiaa, eivätkä tutkimusten hinnat olleet aivan niin järkyttäviä mitä pelkäsin. Miehelle en vielä ole uskaltanut puhua mitään. Tiedän jo, ettei hän koe tällaisten asioiden ajattelemista ajankohtaiseksi juuri nyt, mutta uskon että loppuvuodesta hän on suostuvainen tutkimuksiin.

Ihan pienen pieni (tosi pieni, ehkä mikroskoopilla nähtävä) toivon kipinä on vielä siihen, ettei tutkimuksiin tarvitse lähteä. Mutta sillävälin keskityn elämään mukana Prinssi Williamin ja Herttuatar Catherinen vauvan tuloa maailmaan. Miten jännittävää, syntyisi jo! Tai ilmoittaisivat siitä jo!