YK 15 ja fiilikset

Tuntuu hurjalta lukemalta, jo 14 tuloksetonta kiertoa takana. Tätä en osannut reilu vuosi sitten odottaa. Nyt nuo lukemat eivät enää tunnu juuri miltään. Ajattelin myös, että maagisen vuoden täyttyminen tuntuisi jossain. No ei se tuntunut.

Minun pitäisi varata labrat ja aika gynelle, joka nyt siis kirjoittaisi lähetteen lapsettomuuspolille. Viime vuoden loppupuolella gyne sanoi, että tammikuussa hän kirjoittaa lähetteen, joskaan ei usko että sitä tarvitaan. Ei nyt riittänyt gynenkään usko tässä asiassa. Mies juuri pari päivää sitten uteli, joko sinne polille mennään. Asiaa mitenkään ajattelematta sanoin, että ei vielä. En edes tiedä miksi sanoin niin. Asiaa sittemmin mietittyäni, olen todennut, että ei ole vielä sen aika. Ehkä keväällä sitten. Tällä hetkellä tuntuu, että henkiset voimavarat eivät vielä riitä käsittelemään hoitojen aiheuttamaa tuskaa ja turhautumista. Pitää siis kerätä vielä hieman voimia.

Henkisen hyvinvoinnin parantamiseksi olen järjestänyt nyt itselleni oman terapeutin. Tämä siksi, että yhteisessä terapiassa ei ole tarpeeksi aikaa paneutua juuri minun mieltäni painaviin asioihin. Tapaan oman terapeuttini ensimmäistä kertaa tänään. Helpottavaa päästä purkamaan edes vähän tätä omaa turhautumista ja ahdistusta jollekin, joka malttaa kuunnella ja ehkä osaa antaa myös joitakin vinkkejä ja apua. Siihen vähän joogaa ja muuta tasapainottavaa päälle, niin johan saadaan aivosolut parempaan järjestykseen tänä vuonna.

Hyvän (zen-)vuoden alku

Joskus on väännettävä väkisin asioista parempia. Olen tarttunut itseäni niskasta kiinni ja pyrkinyt toteuttamaan asioita aiemmin kirjaamiani tavoitteita kohti. Heräsin tänään aamulla ennen kuutta, jotta ehdin jumpalle ennen töitä. Tämä ei siis todellakaan ole minulle tyypillistä toimintaa, sillä olen todella aamu-uninen. Mutta voi miten hyvä olo siitä tuli. Siitä, että oli ollut reipas ja siitä, että oli saanut pidettyä jostakin suunnitelmasta kiinni. Hyvä minä.

Henkinen hyvä olo on toinen asia, joka tietysti myös kohenee liikkumalla, mutta vaatii toki muutakin hoitamista. Miehen kanssa ollaan käyty juttelemassa terapiassa ja käydään edelleen. Joitakin hyviä ajatuksia sieltä on tarttunut mukaan, mutta itse koen auttavani itseäni enemmän erilaisten kirjojen avulla. Kotiin on vuosien saatossa kertynyt monenlaisia elämänhallinnan oppaita ja ajattelinkin yrittää saada ne kaikki luetuksi tämän vuoden aikana. Niitä on siis oikeasti aika monta. Enkä juuri muuten lue kuin naistenlehtiä.

Eilen juteltiin miehen kanssa, että vaikka välillä on mennyt ihan surkeasti, ei mikään niin sanotuissa perusrakenteissa ole muuttunut. Ollaanhan me edelleen hyvä tiimi. Ja edelleen me halutaan se vauva. Mutta ei väkisin. Vielä puoli vuotta sitten en olisi kuuna päivänä uskonut, että nyt ollaan ihan oikeasti siinä 'tulee jos on tullakseen' -vaiheessa. Vuosi siihen meni. Eikä enää tunnu yhtään pahalta ajatella, että nyt on jo yk 14. Joku tarkoitus tälläkin on. Katsotaan nyt kaikessa rauhassa. Eli vaikka lähete lapsettomuuspolille olisi mahdollista nyt saada, odotellaan nyt vielä kaikessa rauhassa kevääseen ja katsotaan sitten. Eipähän sieltäkään kukaan sitten pääse sanomaan, ettei ole tarpeeksi kauan yritetty.

Koska olen nainen ja saan muuttaa mielipidettäni ja olla tunteideni kanssa kuin tuuliviiri, voi olla että ajatukset ovat taas ihan toiset hetken päästä. Mutta nyt on se olo, että tästä vuodesta tulee tavalla tai toisella hyvä. Ja olostani zen. Ommmm.

Uusi ja parempi vuosi?

Ei tunnu siltä. Ei ole yhtään helpompaa. Kotona on kiukkua ja pahaa mieltä. Töissä sentään on ihan hyvä meininki. Puhelimen iPeriod-appsi vilkuttaa, että vihreä viikko käynnistyi. Ensimmäinen ajatukseni oli, että voi ei. Kunhan en vaan tulisi raskaaksi. Ei nyt. Milloin tämä nyt näin kääntyi? Minulla on huono omatunto ihan kaikesta. Enkä edes täysin tiedä miksi. Huoh. Pakko vain yrittää kääntää ajatukset johonkin positiiviseen. Josko tämä pikkuhiljaa tästä.

Tavoitteeni ensi vuodelle

Olen miettinyt hirmu paljon tulevaa vuotta 2014. Jostain syystä tämä vuosi 2013 oli tahmea ja vaikea. Ok, menimme naimisiin mutta jostain syystä sekään ei ole näytellyt kovin suurta roolia näiden kaikkien vastoinkäymisten rinnalla. Ainakaan kun näin jälkikäteen tarkastelee kulunutta vuotta. Nyt olen päättänyt että ensi vuodesta tulee kaikella tapaa hieno vuosi.

Aion panostaa vuonna 2014 seuraaviin asioihin:
- Onnellisuus.
- Hyvä olo. Henkinen ja fyysinen.
- Turhista murheista irti päästäminen.
- Pienistä asioista nauttiminen, päivä kerrallaan.

Haluaisin nähdä ensi vuonna positiivisemman minän, joka osaa olla armeliaampi itselleen. Haluaisin nähdä elämäänsä tyytyväisen minän, joka menestyy työssä ja vapaa-ajalla. Haluaisin nähdä myös rohkeamman minän, joka ei turhaan polje paikallaan tai murehdi menneitä tai tulevaa. Aion siis täysin itsekkäästi panostaa ensisijaisesti itseeni. Tämä siksi, että uskon, että ollessani itse onnellisempi ja huolettomampi, olen myös parempi vaimo, ystävä ja työkaveri.

Katsotaan miten käy. Miehen kanssa on välit ihan mukavassa kunnossa taas. Omassa pääkopassa riittää jäsentelemistä, mutta uskon, että uudella asenteella alkava uusi vuosi auttaa kääntämään uuden lehden elämässä ja jättämään vanhat murheet taakse.

Olen saanut myös haasteen, kiitos siitä. Lupaan palata siihen vielä hieman tuonnempana.

Ihanaa itsenäisyyspäivää

Ja valoa pimeneviin iltoihin :)

Parempaan suuntaan

Ollaan miehen kanssa alettu käydä yhdessä terapiassa juttelemassa tilanteesta. Nyt muutaman käyntikerran jälkeen tuntuu jo paljon paremmalta. Pahimmat solmut on saatu aukaistua ja tulevaisuus alkaa näyttää jo valoisammalta. Jossain vaiheessa ero oli aika isosti esillä, mutta nyt on päätetty kuitenkin jatkaa yhdessä eteenpäin ja luottavaisin mielin tulevaisuuteen. Onni ja autuus eivät palaa tupaan hetkessä, mutta pienin askelin mennään ja antaa ajan parantaa loput haavat. Myös keskusteluyhteys on löytynyt uudelleen ja ollaan käyty läpi raskaita mutta todella antoisia keskusteluja.

Paljon puhutaan parisuhteen seitsemän vuoden kriisistä. Meillä on yhteistä taivalta takana hieman vajaa sen verran, mutta psykoterapeutti oli sitä mieltä, että tämä on tutkitusti varsin luonnollinen kehitysvaihe parisuhteessa ja sitä nyt siis eletään. Vaihetta kutsutaan myös itsenäistymisen vaiheeksi. Tässä vaiheessa yhdessäolosta on tullut jo sen verran rutiinia, että parisuhteen osapuolet alkavat miettiä, saavatko tarpeeksi aikaa ja tilaa itselleen yksilöinä. Tämä voi ilmetä ahdistuneisuutena ja jopa pakottavana tarpeena olla yksin. Tämä saattaa joissakin parisuhteissa johtaa eroon, sillä yhteistä säveltä ei välttämättä tässä tilanteessa löydy. Meidän terapeutti on opastanut juttelemaan odotuksista ja toivomuksista sekä laatimaan niin sanotusti uudet pelisäännöt suhteeseen. Näissä säännöissä tarkotuksena on sopia siitä, miten molemmille järjestyy tarpeeksi omaa aikaa mutta samalla on suunniteltuna myös yhteistä parisuhteen hoitoaikaa.

Nyt kun siis tilanne on saatu niin sanotusti rauhoitettua, päätettiin yhdessä myös, ettei suinkaan unohdeta tai lykätä vauvaprojektia sen enempää. Nyt siis alkoi juuri yk 13 ja tammikuussa saadaan lähete lapsettomuuspolille. Sinne ollaan reippain mielin menossa. Tosin mies on aivan vakuuttunut, että joululahjaksi saadaan tikkuun kaksi viivaa. Itse en kovin vankasti siihen usko, mutta tosi söpöä, että toinen on tämän asian jo päättänyt.

Tälläistä siis täällä nyt. Sen aion nyt päättää, että teen kaikkeni sen eteen, että vuodesta 2014 tulee hyvä vuosi. Kaikella tapaa.

Syystäkin

En olisi vielä jonkin aikaa sitten uskonut, että olen nyt äärettömän helpottunut, että raskautta ei ole kuulunut. Kuten jo aiemmin kirjoitin, olen sisäistänyt asian ja uskon, että sillä on tarkoituksensa. Ehkä kaikki alkaa nyt valjeta miksi näin on. Haluan nyt hieman helpottaa oloani ja edes täällä sanoa sen ääneen. Avioliitto on ajautunut ongelmiin. Aika isoihin sellaisiin. Tilannetta on alettu selvittämään mutta helppoa se ei totisesti ole. Ajatusten pyörremyrsky ja syyllisyyden tunne on jotain sanoin kuvaamatonta. Menimme kesällä naimisiin ja tässä sitä ollaan. Pohtimassa, voidaanko jatkaa yhdessä vai ei. Mikä kamala häpeä se olisi jos tilanne päätyisi eroon. Koen epäonnistuneeni ihmisenä, vaimona, miniänä ja ties minä. Ei elämän pitänyt mennä näin.

Taustalla on paljon ikäviä asioita, joista ollaan yhdessä päästy yli. Nyt voimat alkavat olla loppumassa molemmilta. En aio vielä luovuttaa, mutta käyn järjettömän kovaa kamppailua pääni sisällä. Päällimmäisenä on nyt ollut yhteinen pohdintamme siitä, teemmekö sittenkin toisemme onnettomiksi onnellisen sijaan? Niin monta kysymystä, niin monta kamalaa ajatusta.

Tilannetta aletaan ratkoa nyt aluksi terapian avulla. Ajatuskin ahdistaa minua aivan suunnattomasti. Mutta toisaalta, mikäpä ajatus nyt ei ahdistaisi?