Kyytiläinen

Eilen oli ensimmäinen neuvolakäynti. Tunti siihen meni, suurin osa ajasta lomakkeiden ja kysymysten läpikäymiseen. Hemoglobiini ja verenpaine mitattiin, ne olivat kunnossa. Painoa oli ilmestynyt jo pari kiloa. Hui kamala. Materiaalia sain vinon pinon, kovin vähän tuli mitään uutta tietoa. Mies tosin innostui vauvaoppaasta, jossa oli oma osio isälle. Ja sainpa myös Vauva-lehden näytenumeron. Se oli ihan kivaa luettavaa.

Tänään oli se minulle tärkein: varhaisraskauden ultra lapsettomuuspolilla. Heti ultrauksen alussa lääkäri ilahtuneesti totesi, että kohdun sisällä näkyy oikein hyvän näköinen sikiö. Hetki vaihdeltiin kuvakulmaa ja lopulta ruudulle saatiin vinhasti jyskyttävä syke ja pienestä saatiin mitta. Kyytiläinen vastaa viikkoja 8+2 laskennallisen ollessa tänään 8+1. Laskettua aikaa ei lähdetty muuttamaan koska vastaavuus oli niin liki. 

Ihan tärisin jännityksestä matkalla sairaalalle mutta voi sitä helpotuksen tunnetta kun vihdoin sain varmistuksen että kaikki on hyvin! Jokohan pikkuhiljaa voisin uskoa, että tämä todella on totta?! 

Ja katsokaas muuten mitä mies toi matkalta tuliaisiksi:

Se on niin pieni! Ja söpö! 

[8+1]

Onko siellä joku?

Tiistaina on ensimmäinen neuvola ja keskiviikkona varhaisraskauden ultra lapsettomuuspolilla. Jännittää vietävästi enkä millään malttaisi odottaa! Onkohan siellä todella joku? Jos on niin onko vain yksi? 

Olo on pysynyt hyvänä. Pahoinvoinnista ei tietoakaan ja kivutkin ovat vähentyneet. Rinnatkaan eivät ole enää niin arat kuin alussa. Jotenkin myös huolestuttaa tämä oireettomuus. Entä jos se tarkoittaakin, ettei siellä ole enää ketään. Odottaminen tekee kyllä ihan hulluksi.

Turvotus on niin kovaa että hankin jo muutamat äitiyshousut. Oi sitä ihanaa tunnetta kun saa istua töissä koko päivän ilman puristavaa tunnetta vatsalla. Tänään olen vaan koko aamun miettinyt, mitä ihmettä niilläkin teen jos tämä nyt olikin tässä. Tähän saakka olen ollut hyvällä mielellä ja ajatellut että kaikki menee hyvin. Nyt kun oireet ovat lähes kadonneet, pelkään keskenmenoa enemmän kuin koskaan. Mitenköhän saisi ajatukset muualle?

Raskausoireet

Tuhannet kiitokset teille kaikille kommenteistanne <3
Ja vau miten monta lukijaa viime postauksella olikaan ollut! Välillä jo luulin, ettei kukaan enää lue koko blogia kun kesän aikana oli niin vähän mitään kirjoitettavaa. Olen kovin otettu!

Edelleenkään en ole sisäistänyt tilannetta. Voin oikein hyvin ja paksusti mutta silti tunnen, että ei tämä nyt voi meille tapahtua. Nyt kun vaan pari viikkoa vierähtäisi äkkiä niin pääsisimme näkemään, onko siellä todella joku.

Koska olen jo aiemminkin maininnut olevani todellinen mestarigooglaaja, haluaisin jakaa muutaman faktan ja mahdollisesti säästää ihmisiä internetin maailmaan sekoamiselta. (Huomioithan, että seuraavaa ei kannata ottaa turhan vakavasti, joskin myös muutama tosiasia saattaa jutusta löytyäkin). Nimittäin. Tässä tulee

Totuus raskausoireista

Viimeisen parin vuoden aikana asia, jota ehkä eniten googlasin, oli raskausoireet. Lähes joka kuukausi käynnissä oli hillitön itsetutkiskelu, jota siivittivät kymmenet keskustelupalstojen viestiketjut. No, nyt tiedän totuuden.

1. "Kun on raskaana, sen vain tietää/tuntee."

Paskapuhetta. Ei sitä tiedä. Ei mitenkään. Korkeintaan myöhässä olevat kuukautiset voivat pohdituttaa, mutta mistään olosta tai oireista sitä ei voi tietää.

2. Rintasi kipeytyvät.

Totta. Mutta niin tapahtuu muutenkin ennen kuukautisia. Jos olet tullut raskaaksi, rintasi tuntuvat ihan samalta kuin ennen menkkoja. Rintojen perusteella et siis voi sanoa, oletko raskaana vai alkaako vuoto aivan juuri.

3. Voimakkaat hajut ottavat nenään.

Ei välttämättä. Ja myös tämä voi tapahtua ennen normaalien kuukautisten alkamista. Hajuherkkyys liittyi minulla silloin tällöin PMS-oireisiin mutta nyt ollessani raskaana, en olekaan ollut hajuille erityisen herkkä. Toisin sanoen hajuherkkyydestäkään et voi päätellä oletko raskaana.

4. Väsyttää. Viluttaa.

Joskus vaan väsyttää. Tai palelee. Ei sillä tarvitse olla mitään tekemistä raskaana olemisen kanssa.

5. Pahoinvointi.

Joskus mahaa voi vääntää muistakin syistä. Itselläni etova olo ja vatsan toimintahäiriöt ovat kuuluneet välillä ihan normaaliin PMS-protokollaan. Nyt raskaana ollessani mistään tällaisesta ei ole tietoakaan. Eli pahoinvointikaan ei vielä tarkoita mitään.

6. Vessassa ravaaminen.

Ehkä. Tai sitten olet vain juonut riittävästi, mikä on hyvä asia. Se on suotavaa muulloinkin kuin raskaana ollessa.

7. Jokin ruoka tai juoma ällöttää tai himoitset sitä taukoamatta.

Aivan klassinen PMS-oire. Kärsin tästä usein ennen kuukautisia. Nyt syön ihan normaalisti kaikkea. En inhoa enkä himoitse. Jälleen kerran, tästäkään et voi päätellä mitään.

8. Alavatsaan sattuu.

Tämä on ihan totta. Mutta niin sattuu myös ennen kuukautisia. Et voi erottaa kuukautiskipuja raskauskivuista mitenkään. Paitsi vähän myöhemmässä vaiheessa mutta sitten kyllä olet jo varmasti tehnyt testinkin.


Sinä, joka harkitset nyt kirjoittavasi keskustelupalstalle kysymyksen: "Rintojani aristaa ja tänään kun vein roskiksen, minua alkoi etomaan, olenko raskaana?" älä tee sitä. Odota, alkavatko kuukautiset ajallaan ja jos eivät, tee raskaustesti. Niin yksinkertaista se on. UGH, olen puhunut.

[rv 6+2]

Shokkihoitoa

IVF-suunnittelukäynnin jäljiltä jäi varsin luottavainen olo. Käynniltä yksi asia jäi tosin mietityttämään. Nimittäin se, että ultratessa lääkäri sanoi, että kohdussa näkyy tummempi alue joka kuitenkaan ei välttämättä tarkoita muuta kun että vuoto alkaa pian. Jostain syystä jäin miettimään, voiko se olla jotain muuta.

Käynnin jälkeen kului muutama päivä. Odottelin vuodon alkua, jotta pääsisin määrittämään Synarelan aloituspäivän. Päivät kuluivat, mutta vuotoa ei kuulunut. Miehen syntymäpäivän tienoilla olin jo hermoraunio ja yhtenä päivänä kotiin tullessani menin suoraan vessaan testin kanssa (niitähän oli kaapissa valmiina useita) ja vaadin miestä tulkitsemaan tulosta hetken päästä. Itse en uskaltanut tikkuun kurkata. Hetken päästä kuului vessasta kyselyä, että mitenkäs näiden viivojen nyt piti mennä. Sanoin että jos on yksi viiva niin ei mitään, kaksi niin apua. Mies siihen: kyllä tässä on kaksi viivaa. Juoksin vessaan, katsoin tikkua ja purskahdin itkuun. Lähes kahden vuoden jälkeen nenäni edessä oli ensimmäistä kertaa positiivinen raskaustesti. Tuntui että pyörryn.

Tuosta hetkestä on nyt 10 päivää ja nyt alan vihdoin uskoa: olen raskaana. Vieläkään en voi käsittää miten se on mahdollista. Hoidoista oli tauko ja kierto oli lääkkeetön. Miten tämä on voinut tapahtua? Kuinka kaiken tämän jälkeen yksi munasolu on löytänyt tiensä läpi tukkeutuneen munatorveni. En ymmärrä.

Jokaisesta oireesta olen onnellinen, olenhan odottanut tätä jo niin kauan. Pääosin olen hyvinvoiva. Rinnat ovat hurjan kipeät, vatsa on turvoksissa, väsymys painaa iltaisin ja öisin herään pari kertaa kovempaan kipuun alavatsalla. 

Minulla oli IVF-kontrolli varattuna polille. Soitin sinne ja aika vaihdettiin varhaisraskauden ultraan. Neuvoivat myös ottamaan heti yhteyttä neuvolaan. Reilun parin viikon päästä minulla on neuvolaan aika ja seuraavana päivänä polin ultra. Olin ajatellut odottaa siihen asti, ennenkun avaan suuni kenellekään, mutta koska vanhemmat ovat tietoisia hoidoista ja niiden kulusta, päätimme, että kerrotaan tänään kahvilla piipahtaville mammoille. Olen niin huono valehtelemaan läheisilleni tai salaamaan heiltä mitään.

Nyt siis meneillään rv 5+5 ja laskettu aika olisi tällä tietoa 5.5.15. Tottakai pelottaa, pysyykö pipana matkassa mukana. Silti pääosin oloni on toiveikas ja positiivinen. Päällimmäisenä on tunne, että kaikki menee hyvin ja ensi kesäksi meitä on kolme. Vihdoin.

Suunnittelukäynti

Pitkästä aikaa on jotain kerrottavaa. Koko kesänä ei siis tapahtunut yhtään mitään. Eilen oli sitten jo IVF-suunnittelukäynti.

Käynnillä tehtiin normaali ultraus ja käytiin läpi hoidon riskejä. Kohdallani päädyttiin pitkään hoitokaavaan, joka siis tarkoittaa että oma hormonituotanto ajetaan alas ennen varsinaisten hormonipistosten aloittamista. Pitkän hoitokaavan etu on, että keräyksessä saadaan mahdollisimman samankokoisia munasoluja eikä joukossa luultavasti ole niin paljon kypsymättömiä yksilöitä. Käytännössä aloitan loppukierron puolella Synarela-nenäsumutteen jota käytetään seuraavaan kiertoon ja polin kontrolliin saakka. Seuraavalla käynnillä päätetään, miten pistokset aloitetaan. Punktio ajoittuu oletettavasti lokakuun puoliväliin.

Punktio jännittää, siitä sanoinkin lääkärille. Hän lohdutti, että lääkitys on kyllä hyvä, eikä itse punktion pitäisi olla erityisen kivulias. Kivut tulevat todennäköisesti vasta punktion jälkeen. Ehkä vähän tuli parempi fiilis. Kyllä minä siitä selviän.

Vähän epäilyttää myös, kuinka pahana mahdan saada Synarelan aikaiset oireet, jotka siis muistuttavat vaihdevuosia. Miten ihmeessä pystyn peittelemään jos esimerkiksi töissä, jossa on aina kylmä, saankin yhtäkkiä hillittömän hikoilukohtauksen? 

Paljon on taas sulattelemista kun koko kesän olen saanut olla irti lapsettomuusaiheesta.

Lomalla kaikesta

Suunnilleen kuukauden päästä ollaan jo IVF-hoidon alussa. Aika on mennyt toisaalta nopeasti, välillä taas tuntuu että aika matelee. Olen iloinen, että olen oikeasti loman aikana irtaantunut kaikesta arkisesta ja onnistunut myös kääntämään ajatukset melko hyvin pois lapsettomuudesta ja alkavista hoidoista. Tästä syystä en myöskään ole vielä alkanut jännittämään tulevia hoitoja. Toissapäivänä alkaneet kuukautisetkaan eivät tällä kertaa aiheuttaneet täysin lohdutonta oloa. 

Lomalla olen ottanut rennosti ja tehnyt juttuja pääosin hetken mielijohteesta. Olen mökkeillyt, veneillyt, notkunut terassilla, grillannut ja uinut. Viime viikolla piipahdimme Tallinnassa ja ennen töihinmenoa käymme vielä Ahvenanmaalla. Ensi viikosta alkaa taas uusi elämä: uusi työ ja kenties vielä onnistunut IVF. Sitä odotellessa :)

Kun mitään ei tapahdu

Olette varmaan huomanneet, että en ole saanut kirjoitettua vähään aikaan mitään. Syy on yksinkertainen: mitään ei tapahdu. Klinikka on kesätauolla ja kesäksi olen päästänyt irti koko hommasta. Koska ennen syksyä asiat eivät etene, olen päättänyt viettää kesää kuin mikäkin huoleton. Vanha työ on ohi, uusi alkaa elokuussa. Päässäni ei liiku yhtikäs mitään. Riekun kaupungilla, syön mitä sattuu, teen mitä sattuu ja ujon kuin opiskeluaikoina. Oikeastaan kaikki tuntuu siltä, että ihan sama. Tavallaan olen täysin irti ja hunningolla, tavallaan taas hirmu iloinen että voin vain olla. Parin viikon päästä pitää kerätä itsensä ja ottaa ryhtiliike. Mutta ei ihan vielä.