Kesä <3

Palasin jo huhtikuussa töihin ja pikkumies on saanut olla isänsä kanssa nyt kotona. Onnistuin järjestämään yhden viikon lomaa ja viime viikko oltiinkin koko perhe reissun päällä. Käytiin ensin isomummolassa toisella paikkakunnalla, sitten ajeltiin autolla Latviaan ja vielä ehdittiin viikonlopuksi veneretkelle saareen. Lennosta vaihdettiin reissukasseihin puhtaat vaatteet ja matka jatkui. Pikkumies on nykyään tosi reipas reissaaja. Autossa viihdytään hyvin lukemalla kirjoja ja tutkimalla erilaisia leluja ja tavaroita. Unikin maistui kiitettävästi vaikka oltiin yötä oudoissa paikoissa. 

Onnellinen hiekankaivaja Jurmalan rannalla 

Pikkumies oli jo toista kertaa Virossa ja nyt tosiaan jatkettiin matkaa Latviaan asti. Aikaa olisi voinut olla enemmäkin, sen verran mukavalta tuntui. Olimme kaksi yötä Riikassa ja teimme päiväretken Jurmalaan. Ihana matala ja siisti ranta oli siellä. Suosittelen lämpimästi etenkin lasten kanssa. 

Tallinnassa olimme vielä yhden yön. Teen aina tosi hyviä ostoslöytöjä suosikkiostariltani Ülemistestä, jossa muuten on myös todella hyvät ja siistit lastenhoitotilat. Vink vink jos menet lasten kanssa, tai etenkin vauvan kanssa Tallinnaan. 

Viikonloppuna pidimme leiriä luonnonkauniissa saaressa, jossa yövyimme perheeni veneellä. Kaupunki loman päälle rauhoittuminen superkauniissa luonnossa teki tosi hyvää. 

Matkalta nappasin jonkin inhan kesäflunssan ja melko tukkoisena on nyt palattava töihin. Lääkäriaikoja ei ole näin heinäkuulle tarjolla oikeastaan missään eikä tällaisille pallomahoille oikein mitään lääkettäkään tarjota joten lienee parasta vain odottaa että aika parantaa. 

Raskaus on muutoin sujunut tosi hyvin. Ihan muutaman kerran supistelut ovat vaivanneet mutta onneksi aina ovat rauhoittuneet itsestään. Viikkoja on nyt 25+1 ja kyllä siellä melkoinen sisupussi tuntuu jo potkivan.

22+6 ja aika rientää

Mihin ihmeeseen aika oikein kuluu? Ihan juuri vasta se yllätysplussa löytyi testitikusta ja nyt painellaan jo yli puolivälin. No, oikeasti aika kuluu siihen, että arkipäivät olen töissä, illan liikenevät tunnit perheen parissa, kotitöiden kimpussa ja niin edelleen. Siihen se aika vaan kuluu. Pikkumies on vielä isin kanssa kotona ja elokuun alussa alkaa päiväkoti. Äiti painaa yhtä viikkoa lukuunottamatta töitä koko kesän. Sillä yhdellä viikolla tehdään pieni reissu yhdessä jotta päästään pois kotinurkista ja oikeasti vähän lomatunnelmaan.

Raskaus on sujunut jopa ihan naurettavan helposti. Aika lailla samalla tavalla kuin viimeksi. Olo on tosi hyvä, pieni potkii jo kovasti ja kaikki oli myös ultrassa mallillaan. Pssst: varmaksi ei nähty mutta taitaa olla tyttö tulossa. Vielä en ole lähtenyt mekkokaupoille mutta ehkä siihen on vielä aikaa. 

Tällä kierroksella olen huomannut että otan paljon rennommin. En ole ihan aina kärryillä mikä viikko on menossa enkä ajattele asiaa muutenkaan ihan koko aikaa. Olen tasaisen tyytyväinen ja hyvä niin, hektinen arki sujuu siten oikein mukavasti. 

Masu <3

Mitään muita hankintoja ei ole tehty kuin uudet rattaat. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyttiin Baby Jogger City Selecteihin ja ainakin nyt yhden lapsen versiona ovat käytössä tosi näppärät ja hyvän tuntuiset. 

Silti vaan tuntuu vieläkin vähän oudolta koko ajatus, että kohta pikkuisia on kaksi.

Kukkuu

Arvatkaa mitä, ollaan vielä täällä! Meillä asuu touhukas 1-vuotias taapero, joka 

... ei vielä kävele mutta kiipeää seisomaan kaikkea vasten

... tyhjentää kaikki kaapit ja laatikot mitkä ehtii

... tekee ilahduttavan usein tarpeensa pottaan

... nukkuu vaihtelevalla menestyksellä öitään 

... syö kuin iso mies mutta kasvaa niukanlaisesti

... pelleilee, hassuttelee ja höpöttelee, ei tosin vielä kovin ymmärrettäviä sanoja

... nauttii ansaitusta laatuajasta kotona isin kanssa äidin rehkiessä töissä

... on mitä ihmeellisin oma persoonansa ja koko suvun suosikkihahmo :)

Minä siis teen pitkää päivää töissä, ja nautin siitä mutta vuorokaudessa saisi olla kyllä muutama lisätunti. Viikonloput vietetään sitten kunnolla aikaa yhdessä. Raskaus on edennyt jo viikolle 16+ ja aika tuntuu menneen kuin siivillä. Olo on tosi hyvä ja nt-ultrassakin kaikki oli mallillaan. Tuntuu tosi samalta kuin edellisessä raskaudessa. Siksi luulen todella yllättyväni jos rakenneultrassa selviäisi tulokkaan olevan tyttö. 

Pienen miehen ensimmäistä syntymäpäivää juhlittiin edellisellä viikolla, lahjoja tuli kasapäin ja tarjottiinpa pienelle kakkumaistiaisetkin. Aika pitkälle syödään jo koko porukka samaa ruokaa, ainakin kun tarjolla on jotakin pienille hampaanaluille sopivaa. Pikkuisia hampaita löytyy alhaalta kaksi ja ylhäältä kokonaiset neljä, jotka putkahtivat esiin kaikki kerralla. 

Itse googlaan innolla uusia tuplarattaita ja pikkumiehellekin on lähtenyt muutama uusi vaate tilaukseen. Ja siinähän ne päivät sitten kuluvatkin. Yritän joku päivä ehtiä kirjoitella taas lisää.

Yllätysten aika

On jo aiemmin tullut todettua että elämä voi joskus yllättää. Meidät se yllätti iloisilla uutisilla: vuoden lopussa meitä on neljä. 

Tammikuussa ehdin kärsiä yhdet kuukautiset. Tein ensimmäisen raskaustestin kp38/28 ja se oli puhdas nega. Luonnollisesti ajattelin imetyksen venyttävän kiertoa ja unohdin koko jutun. Lopulta lähes 4 viikkoa myöhemmin kun vuotoa ei edelleenkään kuulunut, päätin testata uudelleen. Tuloksena oli kaksi tasavahvaa viivaa. Kävin hakemassa Clearbluen digin selvittääkseni hieman missä vaiheessa mennään. Digi näytti raskaana 3+ eli raskausviikkoja oli kasassa 5 tai enemmän. Sain lähetteen ultraan jotta viikot voidaan selvittää. Arvelin siinä vaiheessa että viikkoja on 6-7. Ultrassa viime viikolla kävikin ilmi että pikkuinen vastaa viikkoja 9+3 ja siellä näkyivät jo pienet käsien ja jalkojen alut. Tänään poksuttiin jo 10+0. Viime raskaudessa päivät ja viikot matelivat mutta nyt kun ensimmäiset yli 7 viikkoa menivät tietämättä, ollaankin jo yllättävän pitkällä! 

Miten en sitten huomannut mitään aiemmin? Minulla ei ollut mitään oireita eikä tuntemuksia. Edellisessä raskaudessa rinnat kipeytyivät heti alussa ja turvotus oli hurjaa. Nyt ei ole mitään vastaavaa. Paino on pysynyt samana eikä mikään tunnu normaalista poikkeavalta.

Olimme päättäneet jo esikoisen syntymän jälkeen että toinen lapsi on tervetullut. Olimme kuitenkin todella aidosti yllättyneet että tämä tapahtui näin äkkiä. Odotamme jo innolla että pieni mies saa leikkikaverin ja vaikka alku on varmasti raskasta, olemme tyytyväisiä että lapsille tulee vain puolentoista vuoden ikäero.

Uskon, että tämä raskaus sujuu rennosti jos vain olo pysyy hyvänä. Hankintoja ei kovin paljoa tarvitse tehdä, rattaat vaihtaa tupliin ja pikkumiehelle hankkia uusi sänky. Muuten kaikki esikoisen tavarat ovat säästössä. 

Viikon päästä alkavat työt saavatkin nyt vähän eri näkökulman kun tiedossa on, että jään jo lokakuun alkuun mennessä pois. Jännittää ihan hirveän paljon kertoa työnantajalle. Toki aion sen heti ensimmäisenä päivänä tehdä. 

Onko vika sittenkin äidissä?

Käytiin tänään korvakontrollissa ja nyt on korvat varmasti terveet. Ylihuomenna päästään sitten vihdoin myös sinne maitoaltistukseen. Pikkumies oireilee edelleen vaihtelevan epämääräisesti enkä oikein vieläkään ole saanut kiinni, mikä milloinkin aiheuttaa oireita ja mikä ei. Jotenkin en yhtään osaa odottaa mitään maitoaltistukseltakaan. En usko, että se on pikaratkaisu mihinkään. 

Ummetuksesta on päästy mutta maha muuten vaivaa edelleen. Se toimii miten sattuu. Välillä on myös päiviä jolloin puklua tulee moneen kertaan ja olenkin miettinyt että onko 11kk ikäisellä kyse jo ihan oksentamisesta? Yöt ovat välillä parempia, välillä huonompia. Pojan syömisten kanssa olen ollut tosi tarkkana ja vaikka olin itsekin pitkän aikaa hyvin rajoitetulla ruokavaliolla, ei tilanne mielestäni muuttunut missään vaiheessa erityisesti mihinkään suuntaan. On hyviä päiviä ja sitten taas huonompia. Jännittää kovasti sekin, mitä lääkäri sitten ehdottaa jos maito ei ole se paha. Vai ehdottaako mitään? Jäämmekö ikuisiksi ajoiksi miettimään, miksi pieneen masuun sattuu ja mikä ihme herättää niin monta kertaa yössä? 

Sitä niin haluaisi luottaa asiantuntijoihin mutta samaan aikaan tiedostan, että minun pitäisi olla se oman lapseni paras asiantuntija. Neuvolassa olen saanut joka kerta saman vastauksen: lapsi nyt vain on sellainen eikä sille voi mitään. 

Ensinnäkin on haasteellista löytää sellainen lääkäri tai hoitopaikka, jossa ollaan kiinnostuttu meidän tilanteesta kokonaisuudessaan. Neuvola kun ei meille sitä ole tarjonnut. Ensimmäiset kaksi yksityisen lääkärikeskuksen lääkäriä halusivat hoitaa vain ja ainoastaan käsillä olevaa vaivaa eli ummetusta. Ei puhettakaan että olisi pohdittu, mistä se ylipäätään johtuu. Vasta kolmas yksityinen lääkäri otti tosissaan myös sen asian pohtimisen, mikä lienee erilaisten oireiden taustalla. Hänen ansiostaan maitoaltistus tehdään nyt ja todella toivon, ettei hanskoja heitetä tiskiin sen perusteella. 

Toiseksi sitä alkaa epäillä jo itseäänkin. Jollain tapaa koen välillä olevani ylihysteerinen nipottaja-äiti joka ei usko kun sanotaan. En tiedä miksi ajattelen, että olen vastarannan kiiski kun en yksinomaan luota neuvolan terveydenhoitajan lausuntoihin. Liiottelenko oireita? Ovatko ne edes oireita? Onko lapseni sittenkin normaali ja minussa se vika? Sisimmässäni tajuan kyllä että haluan vain, että pojalla olisi hyvä olla ja kukapa äiti ei olisi valmis tekemään kaikkeaan sen vuoksi. 

Viimeisiä hetkiä kotona

Niin se vaan on päättymässä tämäkin vaihe elämässä. Aloitan työt huhtikuun aikana ja siitä eteenpäin päiviin tulee aivan erilainen rytmi ja sisältö. Pikkumies saa jäädä kotiin, sillä isukki pitää isyysvapaata ja lomaa ja loppukesän saamme hoitoapua myös sukulaisilta. Päiväkotiin suunnataan siis elokuussa.

Tieto töiden alkamisesta tuli aika yllättäen enkä ole osannut yhtään vielä varautua, että kohta rennot päivät pojan kanssa ovat ohi. Tavallaan kova haikeus mutta toisaalta olen alkavasta työstä jo aika innoissani. Ja vajaa 2 kuukautta niin pikkumies on jo 1-vuotias! Ei enää mikään pikkuvauva. Hurjaa miten äkkiä tämä aika on mennyt.

Muuten meille kuuluu aika tavallista arkea. Korvatulehdus se ei helpottanut ensimmäisellä kuurilla mutta toinen kuuri vihdoin tuntui auttavan. Yötkin ovat sujuneet nyt melko hyvin, herätyksiä on ollut vain pari yössä. Pikkumies on nyt nukkunut meidän välissä mutta juuri nyt se on paras ratkaisu meidän kaikkien kannalta.

Aikaa maitoaltistukseen on jouduttu siirtämään korvien takia ja olen nyt vähän löysännyt pipoa ja syönyt itse vapaammin, myös maitotuotteita. Siitä huolimatta yöt ovat parantuneet. Tänään annoin aamupuurolla pikkumiehelle korviketta nähdäkseni, voisiko maito olla sittenkin syytön huonoihin öihin. Jos siltä näyttää, taidan perua maitoaltistuksen ja jatkaa tilanteen seuraamista.

Ihanaa viikonloppua kaikille teille lukijoille, minäpä lähden äitiystävien kanssa huomenna vähän tuulettumaan risteilylle ;)

Puhelinsovelluksella lääkäriin

Suuremmilta vahingoilta pikkumiehen kanssa on toistaiseksi säästytty, johtuu varmaan myös siitä että edelleen edetään aika vahvasti lattiatasossa. Eilen kuitenkin osansa pienen ukkelin energiasta sai äiti. Pötköteltiin yhdessä sängyssä aikomuksissa nukkua pienet päiväunet. Pikkumies rakastaa sormillaan tökkiä ja näplätä naamaa ja tutkia etenkin nenää ja suuta. Eilen innokkaat pikkusormet lähestyivät omaa silmääni sillä seurauksella etten ehtinyt räpäyttää vaan sain tuntuvan osuman pikkukynsistä sarveiskalvolle. Soitin päivystykseen ohjeita ja sain neuvon lähteä jonottamaan lääkärille saadakseni reseptin antibioottitippoihin jotta silmä ei tulehdu. Oli sopivasti lauantai-ilta enkä jostain syystä ollut kovin innostunut lähtemään sairaalan päivystykseen juuri siihen ajankohtaan. Ajattelin että sinnittelen sunnuntaiaamuun ja lähden sitten lääkäriin. Lueskelin illansuussa Ilta-sanomia ja bongasin jutun puhelinsovelluksella toimivasta lääkäripalvelusta, MeeDocista. Samassa muistin kuulleeni siitä myös joskus aiemmin. Nerokasta! Latasin sovelluksen saman tien puhelimeeni ja loin tunnukset palveluun. Muutama minuutti ja olin yhteydessä lääkäriin. Hetken päästä minulla olikin jo lähimmässä apteekissa tarvittavat reseptit noudettavissa. Hintaa lystille tuli vaivaiset 9,90 euroa joka mielestäni on todella pieni summa siitä, että vältyin tuntien jonottamiselta päivystyksessä ties minkä valtakunnan juoppolallien seurana.

Tämä ei siis ole maksettu mainos eikä yhteistyöpostaus vaan ihan omaan kokemukseeni perustuva lämmin suositus. En voi muuta sanoa kuin että loistava palvelu! Ja jos vaiva sattuu olemaan sitä laatua, ettei MeeDocin kautta voida sitä ratkaista, palvelu ei maksa mitään! Ihan huippua sekin! MeeDocissa voi asioida myös lapsen asialla, kunhan luo sovellukseen lapselle omat tunnukset.

Käytännössä homma toimii niin, että käynnistät chat-keskustelun, johon valitset aiheen vaivan mukaan. Hetken päästä saatavilla oleva lääkäri vastaa ja pyytää lisätietoja. Chatin aikana lähetetään kuva omasta kelakortista, jotta palvelu voi vähentää suoraan kelakorvauksen määrän. Lääkäri voi pyytää lähettämään myös kuvia tilanteesta, vaikkapa haavasta. Kun ongelman laatu on selvillä, lääkäri voi lähettää tarvittaessa reseptin omaan apteekkiisi. Chatin jälkeen sovellukseen tallentuvat toimintaohjeet ja palvelu veloittaa automaattisesti käynnin kortilta, jonka tiedot tulee antaa rekisteröitymisen yhteydessä. Kuitti tulee suoraan sähköpostiin.

Tämä jos mikä on nykyaikaa parhaimmillaan! Sain palvelun kautta reseptit tarvitsemiini silmälääkkeisiin ja sain ne haettua apteekista heti. Silmä on jo parempi mutta edelleen tuntuu että silmässä olisi roska koko ajan. Luultavasti vaivani korjaantuu muutamassa päivässä ja koko hommasta selvittiin oikein helposti.

Pikkumies sen sijaan sairastaa taas korvatulehdusta johon ilmeisesti edellinen kuuri ei kunnolla purrut. Nyt on uusi lääkekuuri menossa mutta maitoaltistusta jouduttiin siirtämään. Eipä siis ihme ettei meillä ole juuri nukuttu taas lähiaikoina. No, ehkä pikkuhiljaa kohti parempaa.