maanantai 4. helmikuuta 2013

Unta kaupan

Sitä sanotaan, että joitakin asioita osaa arvostaa vasta sitten, kun ne on menettänyt. Uni on ehdottomasti yksi näistä asioista. Itselläni on huippuluokan unenlahjat, toisin kuin puolisollani. Minä voin nukahtaa lähes minne vain ja vaikka kuinka kovassa metelissä. Usein illalla toinen jää kateellisena kuuntelemaan kun umpiunessa kalisuttelen hampaitani ja mutisen epämääräisiä sanoja tai jotakin sen suuntaista.

Olen tässä pohtinut, että mitenkähän mahtaa olla nukkumisen laita kun (jos) talossa on pieni nyytti? Näen jo silmissäni skenaarion, jossa me molemmat heräämme yöllä parkumiseen, minä menen ja ruokin ja hyssytän pienen uneen ja palaan takaisin nukkumaan. Sitten suljen silmäni ja jatkan unia kun samalla puoliso jää taas tuijottamaan kelloa, koska ei saa unta ja aamullahan on hänellä jo aikainen herätys töihin.

Jos unenlahjoja voisi myydä, olisin rikas. Jossain elämänvaiheessa olen kärsinyt unettomuudesta, mutta vain hetkellisesti. Tosin pidempi unettomuus saisi minut taatusti hermoromahduksen partaalle, sillä olen tottunut siihen, että uni tulee automaattisesti. On vaan niin outoa, että toisille nukkuminen on niin helppoa kun taas toisille ei. Onkohan eläimillä unettomuutta? Olisi takuulla tosi keljua olla eläin, jonka pitäisi nukkua talviunta, mutta ei sitten nukahtaisikaan.

Mietinpä tässä sitäkin, mistä oikein tulee se, että esimerkiksi sarjakuvissa kuvataan unta joukolla z-kirjaimia? Pitää varmaan laittaa silmät kiinni, jos asia vaikka selviäisi nukkumalla yön yli. ZzzZZZzz.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti