39+6 ja ajatuksia tulevasta arjesta

Ei tapahdu mitään. Olo on selkäkipuja ja yleistä kömpelyyttä lukuunottamatta ihan hyvä, nukuttuakin saan vielä vallan hyvin. Jostain syystä ajattelin että tämä raskaus ei mene yliaikaiseksi koska esikoinen syntyi 40+2. Mutta eipä näitä voi ennustaa. Hän tulee kun on aika. 

Moni kyselee, onko mitään tuntemuksia. Olen tässä kovasti pohtinut että mitä niiden kuuluisi olla? Juu kyllä, maha roikkuu polvissa. Niin on ollut jo yli viikon. Paineentunnetta alakerrassa. Väkisinkin kun noin 3,5kg vauvaa painaa suoraan alaspäin. Turhautumista, väsymystä, turvotusta, kiukkuisuutta ja niin edelleen. Viivoja, limatulppaa, huulten turvotusta? Ei. Eikä synnytystä. 

Pikkumiehellä on sopivasti joku esiuhma. Koska en pysty enää päivisin toihuilemaan kovin aktiivisesti, hän kerjää huomiota tekemällä kaikkea kiellettyä. Kun suuttumus iskee, hän ryntää repimään sähköjohtoja ja sälekaihtimia. Ruoka lautasineen lentää lattialle ja välillä heittäydytään pitkin pituuttaan maahan makaamaan kovan huudon kera. Keittiössä osoitellaan erilaisia kaappeja ja asioita ja kun haluttua ruokaa tai tavaraa ei saa, alkaa hillitön raivo. Välillä tämä vielä menee hauskasta teatteriesityksestä mutta odotan innolla miten tähän lisätty äidin maksimaalinen väsymystila kera itkevän pikkuvauvan oikein muuttaa suhtautumista. Veikkaan seuraavan puolen vuoden ajalle useita rikkuneita tavaroita ja muutamaa (lue: lukuisia) ärräpäätä ja korotettua ääntä. 

Nyt meillä on vielä ollut suht siisti koti ja melko tyhjä pyykkikori. Jatkossa ei takuulla ole ja olen sen asian kanssa jo ihan sinut. Olen asettanut ensisijalle asioita, jotka helpottavat elämää tavalla tai toisella. Pakkasesta löytyy aina sekä valmista että puolivalmista ruokaa. Lapsi ei mene rikki vaikka ei pääse joka päivä ulos. Pipo on usein oikein hyvä kampaus. Kohta kahden lapsen äiti on myös oikein oikein iloinen eilen pihaan saapuneesta äidin ikiomasta autosta. Hyvästi melko surkeista bussiyhteyksistä riippuvaisuus ja ikuinen pysäkkijännitys, onko siellä jo kahdet rattaat. 

Kyllä tästä vielä hyvä tulee. Vauva, saat saapua <3

Rentoja kotipäiviä

Olen iloinen että sain niin mukavia kommentteja edelliseen kirjoitukseeni, kaunis kiitos niistä!

Nyt ollaan alkuviikko taas pikkumiehen kanssa kahdestaan kotona. Rauhalliset aamut ovat ihania ja pienen kaivurinkuljettajan touhuja on mahtavaa seurata. Myös jääkaapista löytyneille eilisille herkkujämille on löytynyt käyttöä. Yllättävän hyvin aivot ovat kääntyneet kotiasentoon ja olen osannut nyt todella nauttia kotipäivistä. Ihaninta on se, että olen osannut vihdoin asennoitua olemiseeni niin että mitään ei ole pakko tehdä. Ja nyt ei tarvitse edes yrittää jaksaa. Pieni lenkki lähimpään leikkipuistoon on pikkumiehelle varmasti ihan riittävästi ja valmis Piltti-lounas on vallan hyvä. Ja on ihan ok löhötä sohvalla katsomassa tv-sarjoja samalla kun pikkumies touhuilee vieressä. Tunnen aitoa ylpeyttä kun lämmin ruoka on pöydässä miehen saapuessa toistä kotiin. 

Leluja on siellä täällä mutta sekään ei ole vakavaa. Eikä meillä todellakaan pedata sänkyjä joka päivä. Olen päässyt pitäisi pitäisi pitäisi -fiiliksestä kyllä se siitä -fiilikseen. Monen monta tuskan hikikarpaloa on varmasti vielä vuodatettavana joten nyt on hetki aikaa ottaa niin rennosti kuin mahdollista.

Valintana päiväkoti

Kuppi lämmintä kahvia, hömppäohjelmia tallennuksesta ja viimeinen satsi pesemättömiä vauvanvaatteita pyörii koneessa. Olen tosi kiitollinen että esikoinen saa jatkaa päiväkodissa muutamana päivänä kuukaudessa, sillä näihin oman ajan pieniin hetkiin ei ole juuri tarjoutunut mahdollisuutta lähiaikoina. En ole ottanut kuuleviin korviini tai näkeviin silmiini yhtäkään kommenttia siitä, miten lapsen paikka on pienenä yksiselitteisesti kotona. Meidän pikkumies viihtyy tosi hyvin päiväkodissa ja juoksee aamuisin riemusta kiljuen hoitajien ja kavereiden luo. Hoitajat, itse paikka ja ryhmä on tosi kiva. Ja päiväkodissa lapsi saa osallistua monenlaisiin aktiviteetteihin joita äiti ei ainakaan tällä hetkellä jaksa kotona järjestää. Tämä järjestely auttaa myös siinä, että saan jatkossa viettää aikaa kahdestaan vain vauvan kanssa. Olihan esikoisella se etuoikeus, että sai kaiken aikaa äidin jakamattoman huomion.

En pidä itseäni sellaisena äitinä, joka viihtyisi vuosia kotona. Kaipaan haasteita ja pidän oman urakehitykseni kannalta myös tärkeänä sitä, etten ole hurjan pitkää aikaa poissa työmarkkinoilta juuri siinä hetkessä, kun työuran tärkeät etapit saavutetaan. Kylmä totuushan on se, että me naiset olemme monesti poissa työmarkkinoilta juuri sen aikaa, että miehet ehtivät juosta merkittävän etumatkan ja siksi kärsimme etenemisesteistä ja pienemmästä palkasta.

Itse en ole lapsena ollut päivähoidossa. Puolisoni on ollut sekä perhepäivähoidossa että päiväkodissa. Kun viime keväänä päätin palata töihin, pohdimme lapselle sopivia hoitovaihtoehtoja. Lopulta päädyimme kumminkin kunnalliseen päiväkotiin ja en voisi tällä hetkellä olla valintaamme tyytyväisempi. Toki meillä kävi tuuri kun lapsi pääsi uuteen kivaan päiväkotiin. Lapsen innostus ja riemu jokaisena aamuna auttoi päätöksessä, että hän saa jatkaa osa-aikaista hoitoa edelleen. Näin lapsen ei tarvitse jälleen vuoden päästä opetella alusta päiväkotielämää ja saamme mitä luultavammin muutenkin elämän rullaamaan mutkattomammin. Oman lisähaasteensa palettiin tuo vielä miehen uusi työ ja lisääntyvät matkapäivät.

Jokainen perhe tietysti harkitsee ja ratkaisee hoitojärjestelyt itselleen sopivimmalla tavalla. Toivoisin kumminkin, että jokaisen perheen ratkaisua voitaisiin kunnioittaa ja että me kaikki äidit ja isät saisimme olla tyytyväisiä omiin valintoihimme. Keräämme tahattomasti paineita ympäristöstämme ja moni meistä ottaa hyvinkin vakavasti kuullut kommentit aiheesta. Itse olen äärettömän iloinen ja onnellinen että me olemme löytäneet juuri meille optimaalisen ratkaisun. Olipa kuka siitä mieltä tahansa, kerron ylpeänä, miksi olemme näin päättäneet ja miksi se on juuri meille hyvä. Olkaa rohkeasti ylpeitä ratkaisuistanne, olivatpa muut mitä mieltä tahansa.

36+1

Aika rientää enkä edes tajua kuinka nopeasti. Olen ollut viikon äitiyslomalla, viimeistellyt opintojani ja yrittänyt edes hieman levätä. Flunssa on kiusannut jo pari viikkoa ja olo on vetämätön. Pikkumies oli viime viikon vielä koko viikon päiväkodissa ja tästä viikosta alkaen jatkaa parina päivänä viikossa. Tänään ollaan ihan kahdestaan kotona ja sekin on pitkästä aikaa tosi mukavaa. Hassuteltiin aamulla sängyssä pitkään, syötiin rauhassa aamupalaa, nyt on hetki aikaa leikkiä ja kohta lähdetään ulos. Ilmakin näyttää olevan kirpeä mutta ihana. Pitkiä matkoja en enää pysty kävelemään mutta lähipuisto lienee pikkumiehelle aivan sopivaa viihdykettä.

Raskaus on edennyt lähes identtisesti edelliskerran tahtiin. Neuvolakortista löytyvät lähes tismalleen samat lukemat. Tällä kertaa tosin liitoskivut ja supistelut vaivaavat enemmän. Vauva on tosi kova liikkumaan ja on ainakin tällä tietoa asettunut majailemaan pää alaspäin. Vaikka en juuri ole ehtinyt tällä kertaa valmistautua vauvan tuloon, odotan jo kovasti synnytystä ja sitä, että pääsemme tapaamaan tämän pienen ihmeen.

Pikkumies, tuleva isoveli on nyt 1v 5kk ja oppi kuukausi sitten vihdoin kävelemään. Nyt mennäänkin jo kovaa mutta onneksi myös melko vakaasti eteenpäin. Sanoja ei vielä ole löytynyt joskin kova höpötys ja laulelu on käynnissä koko ajan. Kieli vaan ei aivan ole auennut äidille. Asioiden osoittelu ja komentelu onnistuvat hyvin tuolla omallakin ääntelyllä. 

Meille kuuluu siis kiireistä mutta hyvää. Toivottavasti edes joku lukija vielä on siellä ruudun toisella puolella. Ehkäpä kuulette jatkossa meistä taas hieman useammin :)

Tyttö vai poika?

Rakenneultra ei tarjonnut meille vastausta siihen etenkin miestä kovasti askarruttavaan kysymykseen: että kumpi?! Varsinaisia ulokkeita ei havaittu mutta eipä oikein muutakaan havaintoa saatu. Ehkä tyttö. Ehkä. Mutta voi olla poikakin. Minulla oli raskauden alkupuolella ihan poikaolo. Tuntui niin samalta kuin esikoisen odotus. Tuntuu vieläkin. Mutta ei ole enää mitään oloa. Olen aidosti autuaan tietämätön kumpi siellä on. Mies jo väläytteli ajatusta ylimääräisestä ultrasta mutta minä haluan säilyttää jännityksen loppuun saakka. Ehtii niitä tyttövaatteita ostaa sitten myöhemminkin, sillä sinistä kyllä löytyy jo valmiiksi. 

Yritin kirpparilla katsella pikkuisia vaatteita mutta koska ne olivat niin selkeästi jommalle kummalle, päädyin tekemään löytöjä vain esikoiselle. Ylimääräisille housuille ja paidoille onkin nyt käyttöä kun meillä aloitettiin päiväkoti tällä viikolla. Pikkumies on tosi reipas, menee aamulla iloisesti leikkimään ja syö hyvin sekä touhuilee reippaasti koko päivän. Ainakaan vielä ei siis ole tarvinnut itkeä tai harmitella. Toki sekin vaihe voi vielä tulla mutta ainakin nämä ensimmäiset päivät ovat sujuneet oikein hienosti.

Pikkumiehellä on jalka kokoa 20 eikä hän vielä kävele. Siksi olikin melkoinen haaste löytää kumisaappaat päiväkotia varten. Onneksi tuttavalta löytyi sopivat ylimääräisenä sillä kaupasta bongattu ainoa riittävän pieni pari kustansi pitkälti yli 30 euroa. Tuntui aika hurjalta summalta ottaen huomioon että käyttökertoja tuskin tulee montaa ja kohta ne jo ovat pienet. Onneksi kura-asu löytyi sopivasti kirpputorilta.

Tällä mamalla on vielä jokunen viikko töitä edessä ja hieman opintojen rippeitäkin hoidettavana. Kun niistä selviän, alkaa taas uusi elämänvaihe ja ehkä siihen sopii jälleen pikkuisen enemmän bloggaamistakin... ;)

Kesä <3

Palasin jo huhtikuussa töihin ja pikkumies on saanut olla isänsä kanssa nyt kotona. Onnistuin järjestämään yhden viikon lomaa ja viime viikko oltiinkin koko perhe reissun päällä. Käytiin ensin isomummolassa toisella paikkakunnalla, sitten ajeltiin autolla Latviaan ja vielä ehdittiin viikonlopuksi veneretkelle saareen. Lennosta vaihdettiin reissukasseihin puhtaat vaatteet ja matka jatkui. Pikkumies on nykyään tosi reipas reissaaja. Autossa viihdytään hyvin lukemalla kirjoja ja tutkimalla erilaisia leluja ja tavaroita. Unikin maistui kiitettävästi vaikka oltiin yötä oudoissa paikoissa. 

Onnellinen hiekankaivaja Jurmalan rannalla 

Pikkumies oli jo toista kertaa Virossa ja nyt tosiaan jatkettiin matkaa Latviaan asti. Aikaa olisi voinut olla enemmäkin, sen verran mukavalta tuntui. Olimme kaksi yötä Riikassa ja teimme päiväretken Jurmalaan. Ihana matala ja siisti ranta oli siellä. Suosittelen lämpimästi etenkin lasten kanssa. 

Tallinnassa olimme vielä yhden yön. Teen aina tosi hyviä ostoslöytöjä suosikkiostariltani Ülemistestä, jossa muuten on myös todella hyvät ja siistit lastenhoitotilat. Vink vink jos menet lasten kanssa, tai etenkin vauvan kanssa Tallinnaan. 

Viikonloppuna pidimme leiriä luonnonkauniissa saaressa, jossa yövyimme perheeni veneellä. Kaupunki loman päälle rauhoittuminen superkauniissa luonnossa teki tosi hyvää. 

Matkalta nappasin jonkin inhan kesäflunssan ja melko tukkoisena on nyt palattava töihin. Lääkäriaikoja ei ole näin heinäkuulle tarjolla oikeastaan missään eikä tällaisille pallomahoille oikein mitään lääkettäkään tarjota joten lienee parasta vain odottaa että aika parantaa. 

Raskaus on muutoin sujunut tosi hyvin. Ihan muutaman kerran supistelut ovat vaivanneet mutta onneksi aina ovat rauhoittuneet itsestään. Viikkoja on nyt 25+1 ja kyllä siellä melkoinen sisupussi tuntuu jo potkivan.

22+6 ja aika rientää

Mihin ihmeeseen aika oikein kuluu? Ihan juuri vasta se yllätysplussa löytyi testitikusta ja nyt painellaan jo yli puolivälin. No, oikeasti aika kuluu siihen, että arkipäivät olen töissä, illan liikenevät tunnit perheen parissa, kotitöiden kimpussa ja niin edelleen. Siihen se aika vaan kuluu. Pikkumies on vielä isin kanssa kotona ja elokuun alussa alkaa päiväkoti. Äiti painaa yhtä viikkoa lukuunottamatta töitä koko kesän. Sillä yhdellä viikolla tehdään pieni reissu yhdessä jotta päästään pois kotinurkista ja oikeasti vähän lomatunnelmaan.

Raskaus on sujunut jopa ihan naurettavan helposti. Aika lailla samalla tavalla kuin viimeksi. Olo on tosi hyvä, pieni potkii jo kovasti ja kaikki oli myös ultrassa mallillaan. Pssst: varmaksi ei nähty mutta taitaa olla tyttö tulossa. Vielä en ole lähtenyt mekkokaupoille mutta ehkä siihen on vielä aikaa. 

Tällä kierroksella olen huomannut että otan paljon rennommin. En ole ihan aina kärryillä mikä viikko on menossa enkä ajattele asiaa muutenkaan ihan koko aikaa. Olen tasaisen tyytyväinen ja hyvä niin, hektinen arki sujuu siten oikein mukavasti. 

Masu <3

Mitään muita hankintoja ei ole tehty kuin uudet rattaat. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyttiin Baby Jogger City Selecteihin ja ainakin nyt yhden lapsen versiona ovat käytössä tosi näppärät ja hyvän tuntuiset. 

Silti vaan tuntuu vieläkin vähän oudolta koko ajatus, että kohta pikkuisia on kaksi.