Täällä ollaan edelleen ja vointi on tasaisen paksu. Olen tehnyt hurjan paljon töitä ja muuta en juuri sitten olekaan ehtinyt. Päivät noudattavat tuttua kaavaa: aamuvarhain töihin, iltapäivällä salille, kiireesti kotiin tekemään ruokaa ja nukkumaan. Ja sama toistetaan seuraavana päivänä. Työkiireet alkavat pikkuhiljaa helpottaa ja nyt voisi taas uhrata muutaman ajatuksen vauvajutuille.
Olo on edelleen erinomainen, tosin väsymys painaa johtuen turhan pitkistä työviikoista. Kovasti jo odottelen, että alkaisin tuntea liikkeitä. Masu on omasta mielestäni ollut jo ihan samanlainen pömppö monta viikkoa. Housuista jalkaan menevät enää mammapöksyt ja paidoissakin alkavat helmat käydä liian lyhyiksi. Eilen ostin H&M:ltä pari mammapaitaa ja sukkahousut. Nyt vielä punnitsen, tilaisinko vielä muutaman jutun Gap:ilta... Tuntuu pöhköltä sijoittaa suurta summaa rahaa vaatteisiin, joita pitää vain puolisen vuotta. Mutta on se niinkin, että ei kukaan yhdellä tai kahdella vaatekerralla puolta vuotta pärjää! :) Jos saan kuvia otettua niin voisin tehdä vaatehankinnoista oman postauksen. Muita hankintoja ei ole vielä tullut tehtyä ja niiden pariin ajattelinkin palata alkuvuoden aikana.
Varsinkin iltaisin roikun netin keskustelupalstoilla ja vauvasivustoilla. Harmittavan usein törmään juttuihin siitä, mitä saa tai ei saa syödä. Keskustelu käy kuumana ihan iltapäivälehtienkin sivuilla, sillä aina on tehty uusi tutkimus kuinka haitallista tai hyvää jokin ruoka sitten on. Jossain julistettiin pannaan juuri maito ja voi kamala ne kaikki makeutus- ja lisäaineet maailmassa! Ja kylläpä nyt voi kasviksista tai marjoistakin nyt joku pöpö tulla. Eikä sitten yhtään sitä suolaa. Eikä sokeria! Että mitä sitä sitten voisi syödä?
Normaali ateriarytmini on ollut jo pitkään: aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja mahdollinen iltapala.
Aamiaisella juon ensiksi vettä ja otan rakaus-Multivitan. Sitten syön aina voileivät ja juon kupin kahvia maidolla. Puurokausia on ollut joskus mutta nyt puuro ei oikein uppoa. Eikä se oikein pidä nälkääkään lounaaseen saakka.
Lounaalla syön yleensä edellisenä päivänä tekemääni ruokaa, ihan tavallista koti-sellaista. Makaronilaatikkoa, keittoa, kanaa ja riisiä, salaattia, kalaa tai lihaa ja perunaa tms. Lisukkeena on yleensä tomaattia, kurkkua tai porkkanaa. Lounaalla juon aina vettä.
Välipalana syön yleensä jugurttirahkan ja mehukeittoa. Ja tässä nyt uusi ongelmani, nimittäin se mehukeitto! Suurin osa mehukeitoista on makeutettu erilaisilla makeutusaineilla. Tai sokerilla. Ei ole taas hyvä kumpikaan. Ja olipa joku nyt sen rahkankin keksinyt julistaa paheiden suohon. Pakastemarjojakin olen joskus rahkan sekaan laittanut mutta nekin pitäisi keittää. En kyllä jaksa.
Päivällisellä taas ihan tavallista kotiruokaa. Kyytipoikana vettä.
Iltapalaa syön riippuen siitä, mihin kellonaikaan olen joutanut päivälliselle. Iltapalana syön rahkaa, hedelmän tai voileivän.
Mutta mutta. Todellakin on äärettömän vaikeaa syödä aina oikeanlaista ja puhdasta ruokaa. Ensinnäkin se on hurjan kallista ostaa pelkkiä tuoreita kasviksia ja vieläpä luomua. Toiseksi aikaa ruuanlaittoon menee tosi paljon, jos kaiken haluaa tehdä alusta itse ja oikein. Jauhelihakastike ei maistu miltään ilman lihaliemikuutiota mutta ei sitä sinne saa laittaa! Ja oli taas ihan vääränlaista jauhelihaakin! Pahaa rasvaa! Liian vähän rasvaa! Ja väärää pastaa! Ja rasvatonta maitoa! Ei sitä saa juoda! Mutta ei kyllä eläinrasvaakaan saa tulla paljoa! Että ei kyllä rasvaisempaakaan maitoa! Mutta maitotuotteita pitää kyllä syödä!
Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun mitään ei saa syödä. Ja koko ajan on nälkä.
[15+2]