PMS or not?

Viime kierrossa oli aivan järjettömät PMS-oireet. Rinnat olivat tosi kipeät, olo oli huono, heikotti ja oksetti. Eilen alkoi taas menkkoja edeltävä tiputtelu, jota tulee 2-5 päivää ennen vuodon alkamista ja nyt on siis kp26. Nyt ei ole mitään tavanomaisia oireita. Kummallista kylki- ja selkäkipua on, mutta en usko sen johtuvan kierron loppumisesta vaan jostakin ihan muusta. Kierrot ovat olleet pituudeltaan hyvin vaihtelevia ja oireiltaan täysin erilaisia. Olen pohtinut, voiko syynä olla se, että toinen munasarja toimii kunnolla ja toinen ei? Mietin myös, milloin menkkoja edeltävä tiputteluvuoto on vielä normaalia ja milloin ei? Ainakin se on todella raivostuttavaa, että tiputtelu ja kuukautiset kestävät pahimmillaan yhteensä 10-14 päivää ja siitä seuraavan tiputtelun alkuun ei olekaan enää kuin pari viikkoa eli enemmän tai vähemmän vuodan aika ison osan kuukaudesta. Tähän tahtiin on ollut muutenkin tosi vaikeaa tottua, sillä e-pillereitä söin aina monta kuukautta putkeen ja menkkojen annoin tulla maksimissaan 3kk välein. Nyt tuntuu että mieskin jo tuskastelee että joko ne menkat taas alkoivat.

Eilen taas kiivasteltiin kotona raskautumisaiheesta. Surin taas tavalliseen tapaani tiputtelun ja lievien menkkakipujen alkamista kun mies hermostui ainaiseen valittamiseeni. Yritin itkua tihrustaen selittää, että miksi minua harmittaa ja että tarvitsen tukea ja lohdutusta. Kuulemma murehdin ihan turhaan ja pitää lakata ajattelemasta koko asiaa. Joku sukulaisperhekin oli kuulemma 7 vuotta yrittänyt toista lastaan. Nämähän asiat juuri halusinkin kuulla. Tuli tosi paha mieli. Tiedänpä nyt että tuntui sitten kuinka pahalta tahansa niin tilitän jatkossa vain ja ainoastaan täällä, en missään nimessä ääneen kotona. Jäin yksin nielemään itkuani sohvalle kun meillä hoidossa oleva koira istui eteeni ja laski hiljaa päänsä syliini. Ihan kuin se olisi yrittänyt kertoa että älä sure, minä välitän ja ymmärrän. Ihana. 

Odotetaan yhdessä

Melkein eilen avasin suuni ja aloin puhumaan miehelle lapsettomuustutkimuksiin hakeutumisesta. Mutta vain melkein. Ajattelin silti odottaa vielä asian puheeksi ottamista jonkin aikaa, etten nyt vaikuttaisi liian innokkaalta/hermostuneelta/epätoivoiselta/malttamattomalta. Todellisuudessa olen kaikkia näitä potenssiin kymmenen, mutta en halua kaikella miestäkään rasittaa. Avaudun siis teille armolliset blogin lukijat. Kiitos ja anteeksi.

Automatkalla tuli tuttavien lapsista puhetta. Mies siinä pohti ääneen, että kuinka se onkin niin että toisilla lapsi putkahtaa maailmaan suunnittelematta tai varoittamatta ja ihan tuosta noin vaan ja miksi meille, jotka sitä niin hartaasti toivoisimme ja siihen olisimme kaikin puolin valmiita niin ei. Mies ei siis tiedä blogistani, koska hänen mielestään bloggaaminen on vähintäänkin typerää, säälittävää tai muuten vain epäilyttävää. Siinä sitten purin alahuulta ja totesin, että sitäpä minäkin olen miettinyt. Perään meinasin jo alkaa kertomaan yhdestä blogiini tulleesta kommentista aiheeseen liittyen mutta pidin suuni supussa. En olisi ihan hetkessä keksinyt että kuka "tuttu" olisi niin voinut sanoa, sillä emmehän ole lapsihaaveista juuri lähipiirille puhuneet.

Oli siis kumminkin mukavaa huomata, että tämä asia selkeästi myös miestä mietityttää vaikka emme siitä ihan päivittäin juttelekaan. Yleensä juttelu menee siihen tyyliin, että minä valitan ja murehdin etten koskaan tule raskaaksi ja mies siinä rauhoittelee että kaikki aikanaan ja eihän tässä ole kiire ja eihän stressata. Ei ei, ei stressata (paitsi salaa, koko ajan). Mahtavaa oli ymmärtää vielä entistä paremmin, että tässä junassa ollaan yhdessä eikä tämä ole vain omassa päässäni junnaava ajatuspallo, joka ei mahdu ulos mitenkään. Välillä kun on ollut sellainen tunne, että olen hysteerinen sekopää ja kaikki vika on minussa ja olen ajatusteni kanssa yksin ja ihan typerä. Miten ihmeessä luontoäiti on tämän asian oikein suunnitellut; kun se valtava äidiksi tulemisen tarve ja halu tulee, ei fysiikka sitten tottelekaan. Monessa luonnollisessa tapahtumaketjussa on logiikka. Kuten esimerkiksi siinä, että tunnet nälkää, sitten hankit ruokaa ja syöt ja sillä on aivojen ja kehon yhteistyössä taas ratkaistu monta ongelmaa. Mutta tämä lapsen hankkiminen, tässä ei tunnu olevan mitään logiikkaa!

Herttuattaren synnytys

Ihan jännittää nyt kun Brittein saarilla on alkanut tapahtumaan! Painan iltapäivälehtien nettisivujen päivitä-painiketta vähän väliä ja odotan innolla tietoa tulevasta kruunupäästä. Ihan outoa miten sitä voikin niin tempautua mukaan moiseen mediatapahtumaan.

Lieveilmiönä tämä saa minut ajattelemaan yhä enemmän sitä, saadaanko meillä koskaan kokea noita jännityksen hetkiä. Olen viikonlopun aikana uhrannut aikaa adoptioajatukselle ja se alkaa jo tuntua vähemmän víeraalle. Eniten olen kuitenkin pohtinut ajankohtaa, jolloin olisi aika lähteä tutkimaan lapsettomuuden taustoja. Aivoni alkavat jo pikkuhiljaa hyväksyä erilaisia skenaarioita ilman paniikinomaista murheeseen uppoamista.

Varasin nyt ensitöikseni ajan papaan kuukauden päästä. Kun saan sieltä tulokset, varaan ajan gynelle. Se voisi olla loka-marraskuun tietämissä. Toiveena tietysti olisi saada sieltä lähete sairaalaan lapsettomuustutkimuksiin. Riippuen jonon pituudesta voisi loppuvuodesta tulla kyseeseen myös ajan varaaminen yksityiselle lapsettomuusklinikalle. Selvittelin asiaa, eivätkä tutkimusten hinnat olleet aivan niin järkyttäviä mitä pelkäsin. Miehelle en vielä ole uskaltanut puhua mitään. Tiedän jo, ettei hän koe tällaisten asioiden ajattelemista ajankohtaiseksi juuri nyt, mutta uskon että loppuvuodesta hän on suostuvainen tutkimuksiin.

Ihan pienen pieni (tosi pieni, ehkä mikroskoopilla nähtävä) toivon kipinä on vielä siihen, ettei tutkimuksiin tarvitse lähteä. Mutta sillävälin keskityn elämään mukana Prinssi Williamin ja Herttuatar Catherinen vauvan tuloa maailmaan. Miten jännittävää, syntyisi jo! Tai ilmoittaisivat siitä jo!

Ei ole hyvä kun on asiat hyvin

Ei mitään hajua mikä kiertopäivä on menossa eikä edes kiinnosta. Jostain syystä on tosi paha olo. Oksettaa, huimaa ja väsyttää. Ja suututtaa. Taas sain kuulla kuinka pari tutun tuttua odottavat kumpikin lyhyen ajan sisään jo toisia lapsiaan. Tuntuu ettei huvita mikään enkä taas osaa mitään muuta kuin murehtia tätä lapsettomuutta. Tiedän ettei murehtiminen mitään auta mutta välillä on pakko alkaa suhtautua realistisemmin elämään. Olen jollain tasolla jo alkanut valmistautumaan siihen että edessä on lapsettomuuden syiden etsimistä ja ratkaisujen pohtimista. En enää kovin paljoa usko siihen että raskaus alkaisi luonnollisin keinoin. Eniten harmittaa se, että yksityisen puolen hoitoihin meillä ei ole varaa enkä tiedä olisiko adoptioprosessiinkaan. Nyt sentään vielä tuntuu että henkisesti olisimme tähän kaikkeen tarpeeksi vahvoja mutta olemmeko oikeasti? Sitä kun ei voi ennalta tietää.

Mikä ihme siinä on, että pienen hetken silloin tällöin osaan nauttia elämästä ja olla murehtimatta turhia. Osaan myös esittää ansiokkaasti muille kuinka positiivinen olen. Todellisuudessa vaivun murheisiini aivan liian usein ja aivan turhaan. Tiedän että edessä on riittävästi murehtimista mutta silti kuopan pohjalta on joskus niin vaikeaa nousta ylös.

Ehkä meillä on liian monta asiaa ollut liian hyvin? On tilava koti ja lapselle varattu huone, perhekokoinen auto ja vakaat työpaikat. On lähellä asuvat vanhemmat ja monet muutkin auttavat kädet mutta niille ei mitään käyttöä. Lapsia syntyy kyllä perheisiin, joissa on epävarmuutta, ahdasta, rahasta tiukkaa, pulaa auttavista läheisistä ja muuten vain vaikeaa. Mutta meille ei. Ei sitten millään.

Lomasuunnitelmia

Pari viikkoa on vielä lomaa jäljellä elokuussa. Sukulaisten luona vierailua ja mökkeilyä on jo sovittuna mutta nyt tuli älytön hinku päästä ulkomaille. Johan viime reissusta on yli puoli vuotta aikaa. Lomabudjetti ei ole kovin kummoinen, sillä häät nielaisivat suurimman osan lomarahoista. Mies haluaisi ehdottomasti autolla mennä jonnekin, minä taas lentämällä suoraan kohteeseen. Nyt olemme suunnitelleet molempia vaihtoehtoja. Ensin tehtäisiin muutaman päivän autoreissu Ruotsiin ja seuraavalla viikolla muutaman päivän kaupunkiloma. Kohteeksi on suunniteltu Budapestiä. Olen jo järjettömän innoissani vaikka lentojakaan ei ole vielä varattu. Eikä koko matkan toteutumisesta ole mitään takeita. Onko kukaan käynyt Budapestissä tai autolla Ruotsissa siten, että on mennyt Tornio-Haaparannan kohdalta yli ja siitä eteenpäin? Olisko jotakin hyviä vinkkejä?

Budapest on tosi hienon näköinen paikka! Tykkäsin Prahasta kovasti ja siksi uskoisin tykkääväni myös Budapestistä. Jos kävisi niin järjetön tuuri, että toivottu jälkikasvu saisi alkunsa siellä, en kyllä lapsiraukalle antaisi nimeä Beckhamien tyyliin :)

Harmaahapsimummo

Tästä pettymyksestä on pakko siirtää ajatukset muualle, siksi kirjoittelenkin jotakin aivan muuta välillä.

Olen tehnyt havaintoja ympäröivästä maailmasta tai oikeastaan ihmisistä siellä ja täällä. Kerron teille seuraavaksi havaintoihini perustuvan tarinan eräästä kulkijasta.

Joskus käyn lounastamassa tai haen ruokaa paikasta, jossa on kauppa, ravintola ja kahvila. Jokaisella kylällä ja kaupungilla on varmasti omat pullonkerääjämummonsa ja ainakin tästä työpaikkani lähistöltä tunnistan muutaman niin sanotun vakionaaman. Tänään törmäsin taas yhteen heistä, harmaahapsimummoon. Harmaahapsimummo on aina siellä missä on ihmisiä; torilla, tapahtumissa, puistossa, konserttien jonon vieressä, baarien ovilla ja oikeastaan kaikkialla. Harmaahapsimummo näkee tyhjän pullon vaikka kulman takaa. Harmaahapsimummo on pieni mutta niin vikkelä että saa kyllä tyhjät tölkit ja pullot napattua kilpailevien yrittäjien nenän edestä. Harmaahapsimummolla on aina tukka samalla tavalla ja aina sama tuulipuku. Likaiselta tai suttuiselta hän ei näytä, lähinnä vain aivan tavalliselta suomalaisjuntilta. Harmaahapsimummo innostuu erityisesi torilla pidettävistä markkinoista. Siellä hän kiertelee ja kerjää torimyyjiltä maistiaisia. Tänään harmaahapsimummolla oli läpinäkyvä muovikassi. Sellainen, jota myydän rullana kaupassa ja jossa lukee roskapusseja. Harmaahapsimummolle se ei ole roskapussi. Harmaahapsimummolle roskatkin ovat aarteita. Tänään harmaahapsimummon kierros kulki kahvilan tiskin ohi. Myyjän kääntäessä selkänsä harmaahapsimummo näppärästi lappasi muovipussiin yksittäispakattuja sokeripaloja. Pari servettiä sujahti myös samalla mukaan. Kurkkaus lähimpään roskakoriin ja taas matka jatkuu. Muovipussi täyttyy pikkuhiljaa päivän aikana kerätystä saaliista. No, se tällä erää harmaahapsimummosta.

Pointtina jutussa oli se, että oikeasti asiat ovat hyvin. Joskus tuntuu että elämä potkii päähän aina vain suuremmalla saappaalla. Minulla on kuitenkin vapaus valita mitä ostan kaupasta, mitä puen päälleni, miten sisustan omaa kotiamme, mitä teen vapaa-aikanani ja niin edelleen. Ollanhan siis itse kukin onnellisia siitä mitä meillä on ja myös hieman siitä, mitä meillä jonain päivänä voi vielä olla, eikös?

Juokse jo aika!

Kp 25, rinnat ovat edelleen kipeät ja olokin on varsin kummallinen. Huimausta ja hieman etovaa oloa on havaittavissa. Poskiakin kuumottaa koko ajan ja myös vilunväristyksiä kulkee hetkittäin kehon läpi vaikka muuten on kuuma tai jopa hiki. Eilen mittasin uteliaisuuttani lämmön ja se oli 36,6 normaalin ollessa jossain 36,0 tuntumassa. Mitattuani kipitin kiireesti mittarin takaisin lääkekaappiin ja häpesin itse omaa käyttäytymistäni. Voikohan vainoharhaisuuden luokitella sairaudeksi? Ja onkohan siihen jotain hoitoa? Kyse on todennäköisesti PMS-oireista ja vain kuvittelen taas kaikki oireet. Tuntuu että pää räjähtää kun päivät eivät kulu. Raskaustestiäkään on ihan turha vielä tehdä kun kierron pituus on 30-31 päivää. Lauantaina olen menossa illanviettoon ja keikalle ja nyt mietin kuumeisesti uskallanko ottaa pari siideriä vai en. Jos en ota niin miten sen selitän muille?

Olotilaani kuvaa parhaiten tämä kuva:

Edit: 30 min myöhemmin... kävin vessassa ja kuukautisethan ne sieltä putkahtivat. Eli kp 1 ja matka jatkuu. Nyt muuten ottaa päähän.

Vainoharhoja

Menossa on kp 23 eikä siinä mitään sen kummallisempaa, mutta... Rinnat ovat järjettömän kipeät ja turvoksissa. Ne eivät ole näin kipeytyneet kuin ainoastaan parissa kierrossa ehkäisyn lopettamisen jälkeen. Nyt oli nukkuminenkin lähes missä tahansa asennossa epämukavaa ja kävellessäkin sattuu. Myös rintaliivit tuntuivat aamulla hieman pieniltä. Mitä tämä nyt on?

Koko kesän olen ilolla nappaillut allergialääkettä kunnes viime viikolla aloin tutustumaan tarkemmin pakkausselosteeseen. Siellähän sitten luki, että valmistetta ei saa käyttää jos epäilee olevansa raskaana. No koko ajanhan sitä epäilen, enemmän tai vähemmän. Tästä pelästyneenä lopetin tietysti lääkkeet siihen paikkaan. Nyt aivastan joitakin satoja kertoja päivässä mutta muuten näköjään pärjään melko hyvin ilmankin. Aivastaessa myös tuntuu vihlaisua alavatsassa. Mitähän sekin nyt on?

Luin tänään aamulla juttua lapsensa kohta saavasta herttuatar Catherinesta. Jutussa väitettiin etteivät William ja Kate ole halunneet etukäteen tietää vauvan sukupuolta. Uskoisikohan tuota? Aloin miettimään että itse ainakin ihan ehdottomasti haluaisin tietää sukupuolen niin pian kuin mahdollista. Olen sen verran utelias että en kestäisi, jos joku lääkäri tai kätilö tai muu tietäisi sukupuolen mutta minä en. Herttuattaren vauvamahakin on muuten niin pienen näköinen edelleen että voikohan lapsi oikeasti syntyä jo tässä kuussa? Viimeisimmät kuvat noin 3 viikon takaa: http://www.justjared.com/photos/kate-middleton/