Rahanmeno
Vielä viime vuonna laadin laskelmia hikikarpalot otsalla siitä, paljonko lapsettomuushoidot tulevat maksamaan. Oli päätetty, että kaikki oljenkorret kokeillaan, maksoi mitä maksoi. Silti tulevien hoitojaksojen lääkelaskut hirvittivät jo valmiiksi. Nyt rahanmeno on siirtynyt hankintoihin tulevalle vauvalle. Toki hankinnoissa raha on enemmän pysyvässä olomuodossa kuin esimerkiksi lääkkeessä, jonka lopullisesta hyödystä ei ole takeita. Mutta on oma asennoituminen muuttunut muutenkin. Rahanmeno ei ahdista eikä rahasta ole enää samalla lailla stressiä, vaikka taloustilanne ei muutoin olennaisesti olekaan muuttunut. Vauvanvaatteita ostaa ilolla, lääkeruiskuja ei niinkään.
Urasuunnittelu
Ennen raskautta työ ja urasuunnittelu näyttelivät elämässäni merkittävää roolia, jopa pääosaa. Rakensin lähes kaikki suunnitelmat sitä silmälläpitäen, mikä vaikutus niillä olisi tulevan urakehitykseni kannalta. Tein harkittuja ja tietoisia valintoja ja pyrin suunnittelemaan tulevaisuutta mahdollisimman pitkälle. Nyt työtilanteeni on täysin avoin kirja. Työsuhteeni loppuu äitiyslomani aikana eikä minulla ole mitään aavistustakaan mitä sitten tapahtuu. Aiemmin se olisi stressannut minut varmaan hengiltä, nyt en oikeastaan edes mieti asiaa. Aion miettiä tilannettani ja suunnitelmia vasta sitten, kun olen valmis palaamaan takaisin töihin. Taloudellinen tilanne saattaa pakottaa minut siihen aiemmin kuin ehkä nyt ajattelen, mutta se olkoon sen ajan murhe. Laskelmoivasta työnarkomaanista on tullut hetkessä eläjä.
Vapaa-aika
Tammikuussa ryhtiliike ja kalenteri täyteen erilaisia harrastuksia. Viime vuosina olen sortunut tähän niin monelle tuttuun kaavaan. Todellisuudessa se johtui monesti siitä, että elämässä vallitsevaa tyhjää koloa piti vain tilkitä jollakin. Tämän lisäksi kiersin kaikki mahdolliset kinkerit ja kissanristiäiset, olihan sosiaalista verkostoa pidettävä yllä. Nyt olen aloittant sen ihan oikean pesänrakennuksen. Lueskelen sohvan nurkassa ja menen aikaisin nukkumaan. Toki voin käydä kuntosalilla tai uimassa, mutta kotiin pitää päästä ajoissa. Bilehileestä on tullut kotihiiri.
Shoppailu ja ulkonäkö
Olen aina rakastanut shoppailua. Ostan mielelläni uusia vaatteita ja asusteita sekä kulutan aikaani kaupoissa kiertelemällä. Nyt tietysti katse hakeutuu lastenvaatteisiin enkä enää niinkään kiinnitä huomiota tarjolla oleviin muotivaatteisiin. Lopetin myös Trendin tilaamisen, sillä en enää jaksa kiinnostua muodin viimeisimmistä käänteistä. Shoppailen verkkokaupasta uusia verkkareita, joilla on kiva olla sitten vauvan kanssa kotona. Hei hetkinen ja haloo. Tämä huolestuttaa jo itseänikin. Tietysti nyt tilanne on se, että voin pukeutua vain niihin muutamiin mammavaatteisiin joita omistan, mutta ei kai tässä nyt vaan ole tapahtumassa se kaikkein pahin? Nimittäin se, että minusta tulee kotiäidin irvikuva! Se on aina ollut kamalin pelkoni. Se, että lakkaan välittämästä. Se, että lakkaan meikkaamasta ja laittamasta tukkaani. Se, että alan pukeutumaan mukavuus edellä. Se, että unohdan itseni. Ja samalla myös mieheni, hänhän se on joka minua katselee. Se, että repsahdan ja rupsahdan! Apua! Nyt ei enää yhtään verkkareita kaappiin.
Haaveilu
Ennen haaveilin lomasta kaukomailla. Uudesta merkkilaukusta. Menestyksestä. Uudesta sisustuksesta. Luin Mondoa, selasin muotiblogeja. Nyt luen Avotakkaa, Kaksplussaa ja luen mammablogeja. Haaveilen aurinkoisesta kesäpäivästä omalla pihalla vauvan kanssa, rauhallisista vaunulenkeistä mummolaan, onnistuneista ristiäisistä. Minne ovat kadonneet ajatusteni valkoiset hiekkarannat ja valloittamattomat paratiisisaaret?
 |
| Kuva vuoden 2012 toteutuneelta kaukomatkalta |
Suuri elämänmuutos muuttaa ajattelua, se on selvää. Mitä jos se muuttaa minua ihmisenä? Onko se hyvä asia? Mistä tietää jos muuttuu liikaa? Miten löytyy tasapaino? Vastaukset näihin kysymyksiin selviävät varmasti paljon myöhemmin. Nyt voin vain oppia hyväksymään muutoksen. Eihän minusta kuitenkaan tunnu pahalta. Ei lainkaan, päinvastoin.
[24+6]
