Helpotusta yöheräilyyn

Meillä on nukuttu huonosti oikeastaan koko pienen miehen elämän ajan. Välillä on ollut lyhyitä jaksoja, jolloin on mennyt paremmin ja välillä taas paljon huonommin. Viimeiset pari kuukautta on olleet nukkumisen kannalta aika kaoottista aikaa. Illalla mennään yleensä nukkumaan ilman suurempia pulmia, kiitos unikoulun, mutta yöllä herätään tunnin välein vähintään. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun itse ehdin saada unen päästä kiinni, kuuluu pinnasängystä itku ja tilanne vaatii hyssyttelyä/tuttia/silittelyä. Olen siis itse taas hereillä kunnes saan unen päästä kiinni ja taas kuuluu itkua. Sama homma jatkuu läpi yön aamuun asti. Olemme vuorotelleet öitä miehen kanssa siten, että välillä toinen menee vierashuoneeseen nukkumaan. Pääosin vetovastuu öistä on minulla, sillä selkäpiitä karmii päästää yön valvonut mies aamuvarhain pimeällä auton rattiin.

Pikkumies oli reilu viikko sitten ensimmäistä kertaa mummolassa yötä ja olipa ihanaa kun me vanhemmat saimme nukkua koko yön! Mummo ja ukki olivat hekin oikein onnellisia kun saivat kerrankin viettää kunnolla ja rauhassa aikaa silmäteränsä kanssa. Vaikka tämä juttu sujuikin oikein hyvin, ei yksi kokonaan nukuttu yö vielä korjaa kymmenien valvottujen aiheuttamia vahinkoja. Väsymys alkaa olla jo aika kroonista. Huomaan olevani todella lyhytpinnainen vaikka minä olen ollut meillä aina se, jolla riittää malttia ja rauhallisuutta. Olen myös alakuloinen enkä luonnollisesti jaksa keskittyä oikein mihinkään. Onneksi tilanne on nyt korjaantumassa.

Otimme nukkumisasian puheeksi neuvolassa jo aikoja sitten. He eivät osanneet oikein kommentoida asiaa mitenkään muuten kun toteamalla, että toiset lapset vaan nukkuvat huonosti. Saimme sentään lähetteen lasten poliklinikalle uniryhmään, jossa vanhemmat saavat keskustella nukkumiseen liittyvistä haasteista ja terveydenhoitaja antaa vinkkejä tilanteen korjaamiseen.

Unikoulua meillä pidettiin jo joulun tienoilla ja se auttoi illan nukahtamisvaikeuksiin. Pahimmillaan nukkumaanmeno vaati tuntien hytkyttelyä sylissä mutta unikoulun avulla pikkumies oppi, että myös omaan sänkyyn voi nukahtaa. Meillä apuna toimivat nämä ohjeet. Unikoulu ei kuitenkaan ratkaissut sitä ongelmaa, että yöllä herättiin itkemään tunnin välein. Uniryhmässä saimme vinkin turvalelun käytöstä, joka ei sekään kyllä auttanut yöheräilyyn. Turvalelulla tarkoitetaan unilelua, joka ensin leimataan eli sitä pidetään useita päiviä mukana yhteisissä sylittelyhetkissä, kuten vaikkapa imettäessä. Kun lelu liittyy lapsen turvallisina pitämiin hetkiin, voi lapsi lopulta yhdistää leluun niin vahvan turvallisuudentunteen, että nukahtaa sen avulla itse ilman vanhemman apua.

Pikkumiehen unilelu on Pentikin pupu <3

Kun väsymys alkoi nousta jo uusiin sfääreihin, hakeuduimme yksityislääkärin vastaanotolle. Lapsella todettiin ummetus ja sitä alettiin hoitamaan aktiivisesti. Sen epäiltiin aiheuttavan myös epämukavaa tunnetta öisin, joka saattaisi olla heräilyjen syy. Ummetus ei ottanut helpottaakseen ja kävimme toisellakin lääkärillä. Edelleen jatkettiin ummetuksen hoitoa. Nämä molemmat lastenlääkärit, samoin kuin neuvolan lääkäri olivat kaikki todenneet ykskantaan että allergiaa lapsella ei voi olla, sillä iho on niin kovin siisti. Epäiltiin, että lapsella on vain laiskanpuoleinen suoli joka aiheuttaa ongelmia ruuansulatukselle. Koska lääkkeet eivät tehonneet riittävän hyvin, otimme myös kokeiluun vyöhyketerapian. Kolmen hoitokerran jälkeen ummetus helpotti selkeästi. Vatsa toimi huomattavan paljon aiempaa paremmin mutta yöt eivät muuttuneet. Heräily jatkui edelleen tunnin välein.

Äidin väsymys oli hypännyt jo stratosfääristä jonnekin eksosfäärin tietämille kun päätin, että nyt etsin sellaisen lääkärin, joka ottaa ongelmamme vakavasti. Aivan sama vaikka se tarkoittaisi käyntiä joka ikisellä kaupungin lastenlääkärillä. Varasin ajan jälleen uudelle lastenlääkärille ja voi miten meinasin itkeä onnesta kun hän oli niin aidosti kiinnostunut asiastamme. Edellinen lääkäri oli sanonut, että eivät he vastaanotolla voi juurikaan uniasioissa auttaa mutta tämä lääkäri oli toista maata. Hän kyseli tarkkaan, miten yöt sujuvat ja mitä muuta mahdollisia oireita olemme huomanneet. Keskustelimme vatsan toimintaongelmista, ilmavaivoista ja heräilyistä. Lääkäri nosti heti esiin epäilynsä ruoka-aineallergiasta tai yliherkkyydestä. Kerroin, että muut lääkärit ovat poissulkeneet sen mahdollisuuden, koska lapsen iho on niin hyväkuntoinen. Tämä ihana lääkäri totesi heti, etteivät kaikki allergiset lapset suinkaan oireile ihon kautta. Tuntui kuin kivi olisi vierähtänyt sydämeltä. Vihdoin saatamme olla ratkaisun äärellä!

Rutiinitarkastuksessa toisesta korvasta löytyi korvatulehdus ja siihen saimme antibiootit. Se ei kuitenkaan riitä selittämään kuukausikaupalla jatkuneita huonoja öitä. Saimme nyt lähetteen maitoaltistukseen ja siihen saakka olemme välttämisruokavaliolla. Sekä minun että pikkumiehen ruuasta on nyt jätetty pois maitotuotteiden lisäksi naudanliha, soija, kananmuna ja vehnä. Välttämisruokavaliota on noudatettu nyt neljä kokonaista päivää ja voitteko uskoa: kaksi viimeistä yötä on menty yhdellä ainoalla herätyksellä per yö! Tunnen olevani kuin uudesti syntynyt!

Tämä kokeilu ei vielä tietenkään riitä mihinkään diagnoosiin mutta alkaa näyttää siltä, että jonkin ruoka-aineen sopimattomuus on aiheuttanut pikkumiehelle kurjaa oloa. Harmittaa äitinä niin vietävän paljon, etten aiemmin osannut tarttua tähän asiaan pontevammin ja vaatinut altistuskokeita. Tuntuu, että olemme kärsineet kuukausikaupalla turhaan, vain siksi, että olen niin ehdottomasti luottanut lääkäreiden analyyseihin. En väitä tässä, etteivätkö lääkärit olisi ammattitaitoisia mutta ymmärrän, ettei heillä ole muutaman minuutin vastaanottoajan aikana aikaa perehtyä riittävän tarkkaan lapsen tilanteeseen. Emmekä mekään vanhempina varmasti ole osanneet kertoa kaikkia oikeita asioita vastaanotolla.

Nyt olen kuitenkin aivan todella iloinen ja tyytyväinen, että asiat alkavat selvitä. Luvassa saattaa olla lisää hyvin nukuttuja öitä, joissa ketään ei tarvitse häätää pois omasta sängystään.

Vaikka ulkona sataa lunta, on mieleni pelkkää aurinkoa. Hyvä uni - parempi mieli :)

Varo vaaraa jatko-opiskelija

Tiedättekö sen tunteen, kun yhteiskunta tuntuu nauravan sinulle päin naamaa? Minusta tuntuu nyt siltä.

Tarina alkaa vuoden 2014 lopulla, jolloin työnantajani suosituksesta ja omaa ammattiosaamistani sekä työtilannettani parantaakseni päätin hakea lukemaan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa. Tutkinnon myötä minusta tulisi virkapätevä ja saisin myös työtehtävääni liittyvää syvempää osaamista. Onni potkaisi ja pääsin sisään. Tammikuussa 2015 aloitin opiskelut. Täyspäiväisen työn päälle ahkeroin kaikki kurssit ja kirjoitin raportteja iltamyöhään. Raskauden mukanaan tuoma väsymys ei auttanut asiaa mutta en antanut sen jarruttaa opiskeluani.

Kesken opintojen synnytin lapsen. Jäin pois yhdeltä ainoalta luentokerralta. Ensimmäisessä tentissä istuin alle kaksi viikkoa synnytyksestä. Tuo päivä oli ensimmäinen, jolloin pystyin ylipäätään istumaan pidempään kuin tunnin. Koliikkia itkevästä pikkunyytistä huolimatta jatkoin opintojani suunnitelman mukaan.

Kesken äitiyslomani määräaikainen työsuhteeni päättyi. Yt-neuvottelut tulivat puun takaa ja niistä johtuen sopimukselleni ei voitu kirjoittaa jatkoa. Onneksi olin ollut ikäni liiton jäsenenä ja työttömyyskassan jäsen. Ajattelin, että en joudu ahdinkoon äitiyslomani päätyttyä. Ja kuinka väärässä olinkaan.

Asianmukaisesti ilmoittauduin työttömäksi työnhakijaksi heti, kun selvisi, että työni ei jatku. Hakemustani ei tietenkään voitu käsitellä ennen kuin vasta sitten, kun äitiyslomani päättyy. Tyhmäähän se nyt muutenkin olisi, sillä tavalla ennalta hoitaa asioita.

TE-toimisto lähetti selvityspyynnön, jossa pyydettiin selventämään, miksi minulla on opiskelupaikka korkeakoulussa. Vastasin selvityspyyntöön, että olen koko ajan opiskellut ilta-aikaan ja täysipäiväisen työn ohella ja sittemmin äitiyslomalla. Opiskelu ei siis ole ollut pääasiallinen hommani missään vaiheessa vaan sivujuonne, jota olen ylläpitänyt oman jaksamiseni rajoilla ja luodakseni parempaa uskoa tulevaan. Mutta hyi hyi minua, ei niin olisi saanut tehdä. Eilen TE-toimisto antoi päätöksensä: olen vain ja ainoastaan opiskelija enkä näin ollen oikeutettu minkään valtakunnan työttömyysturvaan. Syy oli se, että en ole tarpeeksi kauaa samaan aikaan tehnyt työtä ja opiskellut. Äitiyslomaa ei tokikaan lasketa, sillä sehän on silkkaa lomaa. Koska siis menin ja sain lapsen, on minut pudotettu työttömyysturvan ulkopuolelle.

Ei käynyt sitten pienessä mielessäkään kun lähdin opiskelemaan, että joudun maksamaan oman osaamiseni parantamisesta ja ahkeruudestani kovan hinnan. Työttömyys sinänsä on jo aika masentava tilanne. Motivaatiotani selviytyä ei varsinaisesti paranna se, että saan nyt kotihoidotuen lisäksi opintotukea pienen summan kuussa. Tässä elämäntilanteessa se ei yksinkertaisesti riitä elämiseen. Tottakai olemme saaneet sopia lainanlyhennysten jäädyttämisestä ja muista järjestelyistä, jotta selviydymme. Silti tuntuu niin järkyttävän nöyryyttävältä laskea jokaista penniä kun on koko ikänsä tehnyt pitkää päivää töitä ja huolehtinut omasta selustastaan. Lähipubin juoppo kyllä saa enemmän rahaa kuussa, sehän nyt vain on reilua.

Olen selviytyjäluonne ja minua ajaa eteenpäin tehokkain mahdollinen motivaattori: pakko. En kirjoittanut tätä kerätäkseni sääliä vaan varoittaakseni kaikkia, jotka harkitsevat opintoja työn ohella.

Varo siis vaaraa jatko-opiskelija!!

Meidän aamu

Pieni mies on jo 2 päivän päästä 9kk! Sehän myös tarkoittaa äitiysloman päättymistä. Oma työhönpaluu on vielä avoin kortti joten ainakin hetken aikaa saan nauttia omaan tahtiinsa soljuvista päivistä. Tiedän jo nyt, että tulen kaipaamaan suunnattomasti näitä päiviä ja kiireettömiä aamuja. 

Tänään nukuttiin melkein yhdeksään sillä masuvaivat valvottivat pientä yöllä muutamaankin otteeseen. Kun tuhina alkoi kuulua pinnasängystä ja pieni pää pilkisti esiin, nostin pikkumiehen viereeni aamumaidolle ja sen jälkeen pötköteltiin ja hassuteltiin yhdessä sängyssä. 

Esimerkiksi äidin nenän tökkiminen ja hipsuttelu oli tänä aamuna erityisen hauskaa. Toki myös peiton myllääminen ja pitkin sänkyä kieriminen ovat suosittua puuhaa.

Jo lähempänä kymmentä nousimme ylös, puettiin, vaihdettiin vaipat ja mentiin tekemään aamupalaa. 

Tyhjät juomapullot ja erilaiset kipot ovat suuria aarteita! Tosin näköpiirissä siintää jo jotain muuta kiinnostavaa. Vielä kun oppisi konttaamaan niin pääsisi sinne missä kiinnostavat jutut sijaitsevat.

Ruokapöydässä parasta on, kun saa omin pienin sormin napsia Talk-muruja. Niiden lisäksi aamupalalla oli tänään kaurapuuroa omenasoseen kera. Äiti puolestaan sai munakkaan ja smoothien. Tässä vaiheessa on pakko mainita, että kertomus johtaa hieman harhaan. Äidin lautasella on normaalisti 98% todennäköisyydellä ihan tavalliset Vaasan ruispalat juustolla ja kinkulla päällystettynä. Mutta olipa raikas, hyvä ja nätin värinen smoothie! Se sisälsi yhden avokadon, puolikkaan banaanin, yhden päärynän, yhden kiivin ja muutaman lehden babypinaattia - jos siis jotakuta kiinnostaa. 

Ja tietysti myös kahvia. Ei ole aamua ilman. Ei vain voi olla. 

Aamupalan jälkeen leikittiin ja sitten oltiin reippaita ja ulkoiltiin reilu tunnin kävelylenkki. Pikkumies nukkui samalla päiväunet. 

Vaikka näissä aamuissa ei ole tietyllä tavalla mitään ihmeellistä, ovat ne vain jostain syystä kovin ihania. Haluaisin vielä vanhana mummonakin muistaa, millaisia olivat aamuni juuri nyt koska niin kovin niistä tykkään ❤️

En ole koskaan ollut aamuihminen mutta lapsen myötä olen oppinut nauttimaan juuri näistä hetkistä. Meidän omista pienistä jutuista. Arjesta - ihan semmoisenaan.