En olisi vielä jonkin aikaa sitten uskonut, että olen nyt äärettömän helpottunut, että raskautta ei ole kuulunut. Kuten jo aiemmin kirjoitin, olen sisäistänyt asian ja uskon, että sillä on tarkoituksensa. Ehkä kaikki alkaa nyt valjeta miksi näin on. Haluan nyt hieman helpottaa oloani ja edes täällä sanoa sen ääneen. Avioliitto on ajautunut ongelmiin. Aika isoihin sellaisiin. Tilannetta on alettu selvittämään mutta helppoa se ei totisesti ole. Ajatusten pyörremyrsky ja syyllisyyden tunne on jotain sanoin kuvaamatonta. Menimme kesällä naimisiin ja tässä sitä ollaan. Pohtimassa, voidaanko jatkaa yhdessä vai ei. Mikä kamala häpeä se olisi jos tilanne päätyisi eroon. Koen epäonnistuneeni ihmisenä, vaimona, miniänä ja ties minä. Ei elämän pitänyt mennä näin.
Taustalla on paljon ikäviä asioita, joista ollaan yhdessä päästy yli. Nyt voimat alkavat olla loppumassa molemmilta. En aio vielä luovuttaa, mutta käyn järjettömän kovaa kamppailua pääni sisällä. Päällimmäisenä on nyt ollut yhteinen pohdintamme siitä, teemmekö sittenkin toisemme onnettomiksi onnellisen sijaan? Niin monta kysymystä, niin monta kamalaa ajatusta.
Tilannetta aletaan ratkoa nyt aluksi terapian avulla. Ajatuskin ahdistaa minua aivan suunnattomasti. Mutta toisaalta, mikäpä ajatus nyt ei ahdistaisi?
Elämä on täynnä isoja ja pieniä yllätyksiä, erilaisia asioita ja ajatuksia, iloja, suruja ja kysymyksiä. Asioita pohtii kolmekymppinen rouva, jonka elämää varjosti lapsettomuus. Nyt ollaan onnellisesti äitinä pienelle pojalle ja tarina jatkuu uusin kääntein. Blogin jutut keskittyvät tällä hetkellä vauva-arjen ympärille, mutta mukana on myös hieman asiaa muusta elämästäni.
tiistai 19. marraskuuta 2013
keskiviikko 13. marraskuuta 2013
Hyväksymisen aika
Blogi on pysytellyt edelleen melko vaiti. Älkää ystävät rakkaat huoliko, palaan aktiivisemmin kyllä mukaan, kunhan vain pystyn ja kykenen. Elämässäni myllertää edelleen asioita, joita en voi tänne tuoda. Ne vaativat oman aikansa. Monista syistä johtuen olen harjoittanut syvällistä itsetutkiskelua. Kiteytettynä olen havainnut, että olen liian itsekeskeinen ja siitä haluaisin opetella pois. Olen myös hyvin ankara itselleni ja olen alkanut opetella antamaan anteeksi itselleni. Olen myös havainnut, että olen hiljaa sisälläni ainakin osittain hyväksynyt lapsettomuuden. Nyt ajatukseni on, että sillä on tarkoitus. Ehkä en itse tiedä sitä, etten vielä olekaan valmis äidiksi. Toivon, että joskus olen.
Luen kaikkien teidän muiden ihanien blogikirjoittajien juttuja kumminkin hyvin ahkerasti eli älkää toki minua unohtako, täällä olen ja palaan pian, vahvempana kuin koskaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)