En olisi vielä jonkin aikaa sitten uskonut, että olen nyt äärettömän helpottunut, että raskautta ei ole kuulunut. Kuten jo aiemmin kirjoitin, olen sisäistänyt asian ja uskon, että sillä on tarkoituksensa. Ehkä kaikki alkaa nyt valjeta miksi näin on. Haluan nyt hieman helpottaa oloani ja edes täällä sanoa sen ääneen. Avioliitto on ajautunut ongelmiin. Aika isoihin sellaisiin. Tilannetta on alettu selvittämään mutta helppoa se ei totisesti ole. Ajatusten pyörremyrsky ja syyllisyyden tunne on jotain sanoin kuvaamatonta. Menimme kesällä naimisiin ja tässä sitä ollaan. Pohtimassa, voidaanko jatkaa yhdessä vai ei. Mikä kamala häpeä se olisi jos tilanne päätyisi eroon. Koen epäonnistuneeni ihmisenä, vaimona, miniänä ja ties minä. Ei elämän pitänyt mennä näin.
Taustalla on paljon ikäviä asioita, joista ollaan yhdessä päästy yli. Nyt voimat alkavat olla loppumassa molemmilta. En aio vielä luovuttaa, mutta käyn järjettömän kovaa kamppailua pääni sisällä. Päällimmäisenä on nyt ollut yhteinen pohdintamme siitä, teemmekö sittenkin toisemme onnettomiksi onnellisen sijaan? Niin monta kysymystä, niin monta kamalaa ajatusta.
Tilannetta aletaan ratkoa nyt aluksi terapian avulla. Ajatuskin ahdistaa minua aivan suunnattomasti. Mutta toisaalta, mikäpä ajatus nyt ei ahdistaisi?
Elämä on täynnä isoja ja pieniä yllätyksiä, erilaisia asioita ja ajatuksia, iloja, suruja ja kysymyksiä. Asioita pohtii kolmekymppinen rouva, jonka elämää varjosti lapsettomuus. Nyt ollaan onnellisesti äitinä pienelle pojalle ja tarina jatkuu uusin kääntein. Blogin jutut keskittyvät tällä hetkellä vauva-arjen ympärille, mutta mukana on myös hieman asiaa muusta elämästäni.
Voimia sinne! <3 Toivottavasti asiat järjestyy.
VastaaPoistaTsemppiä. Syyllisyyttä ei kannata tuntea ja ihan mikä tahansa ratkaisu, kunhan se tuntuu siltä, että näin täytyy tehdä, on oikea. Helppoahan tuo ei ole suuntaan eikä toiseen, mutta usko tai älä asioilla on tapana järjestyä. Kamala klisee :)
VastaaPoistaOlen samaa mieltä, että syyllisyyteen ei ole tarvetta. Joskus asiat eivät vain suju, eikä kaikki mene oletetusti. Elämä on ainutkertaista ja täällä ollaan vain kerran, eikä elämää tarvitse elää muiden odotusten mukaan.
VastaaPoistaToivottavasti asiat järjestyvät suuntaan tai toiseen ja löydät vielä onnellisia asioita elämässä <3
Tsemppiä ja jaksamista!
VastaaPoistaKiitokset kaikille rohkaisevista sanoistanne. Eteenpäin mennään, hitaasti mutta varmasti.
VastaaPoistaNiinkuin muutkin ovat jo sanoneet, ei ole tarvetta syyllisyyteen. Eikä tuo tekstisi minun mielestäni kerro epäonnistumisesta, vaan rohkeudesta. On rohkeaa kohdata ongelmat ja koittaa niitä selvittää, olla tyytymättä asioihin, jotka eivät sellaisenaan toimi.
VastaaPoistaPaljon voimia ja jaksamista!
Hui :( Voimia nainen! Ja rohkeutta! Älkää miettikö mitä muut ajattelee, sillä sitä elämää elätte te kaksi.
VastaaPoistaOlet ajatuksissa. Ihan joka päivä ja monta kertaa ja vähän väliä.
Jos minusta vain jotenkin on apua, niin olen käytettävissä.
♥
Tämä on kumma aihe. Se nousi meilläkin esille, kun olimme hyvässä vauhdissa hoidoissa. Alkaa ymmärtämään (oikeastaan hyväksymään), että sitä on alitajunnassa asioita, jotka ovat niin vaikeita ettei niitä ole halunnut käsitellä. Ne on vaan työntänyt sinne jonnekin ja kuvitellut, että kun kehykset saa kuntoon, niin kyllä kaikki menee niin kuin pitää.
VastaaPoistaSitten tämän tärkeän äärelle (hoidoissa) tajuaa, että nyt on pakko olla pokkaa olla itselle aidosti rehellinen. Pakko, vaikka tietää jo etukäteen että joutuu kohtaamaan jotain ikävää ja edessä voi olla oikeasti t-risteys.