maanantai 2. joulukuuta 2013

Parempaan suuntaan

Ollaan miehen kanssa alettu käydä yhdessä terapiassa juttelemassa tilanteesta. Nyt muutaman käyntikerran jälkeen tuntuu jo paljon paremmalta. Pahimmat solmut on saatu aukaistua ja tulevaisuus alkaa näyttää jo valoisammalta. Jossain vaiheessa ero oli aika isosti esillä, mutta nyt on päätetty kuitenkin jatkaa yhdessä eteenpäin ja luottavaisin mielin tulevaisuuteen. Onni ja autuus eivät palaa tupaan hetkessä, mutta pienin askelin mennään ja antaa ajan parantaa loput haavat. Myös keskusteluyhteys on löytynyt uudelleen ja ollaan käyty läpi raskaita mutta todella antoisia keskusteluja.

Paljon puhutaan parisuhteen seitsemän vuoden kriisistä. Meillä on yhteistä taivalta takana hieman vajaa sen verran, mutta psykoterapeutti oli sitä mieltä, että tämä on tutkitusti varsin luonnollinen kehitysvaihe parisuhteessa ja sitä nyt siis eletään. Vaihetta kutsutaan myös itsenäistymisen vaiheeksi. Tässä vaiheessa yhdessäolosta on tullut jo sen verran rutiinia, että parisuhteen osapuolet alkavat miettiä, saavatko tarpeeksi aikaa ja tilaa itselleen yksilöinä. Tämä voi ilmetä ahdistuneisuutena ja jopa pakottavana tarpeena olla yksin. Tämä saattaa joissakin parisuhteissa johtaa eroon, sillä yhteistä säveltä ei välttämättä tässä tilanteessa löydy. Meidän terapeutti on opastanut juttelemaan odotuksista ja toivomuksista sekä laatimaan niin sanotusti uudet pelisäännöt suhteeseen. Näissä säännöissä tarkotuksena on sopia siitä, miten molemmille järjestyy tarpeeksi omaa aikaa mutta samalla on suunniteltuna myös yhteistä parisuhteen hoitoaikaa.

Nyt kun siis tilanne on saatu niin sanotusti rauhoitettua, päätettiin yhdessä myös, ettei suinkaan unohdeta tai lykätä vauvaprojektia sen enempää. Nyt siis alkoi juuri yk 13 ja tammikuussa saadaan lähete lapsettomuuspolille. Sinne ollaan reippain mielin menossa. Tosin mies on aivan vakuuttunut, että joululahjaksi saadaan tikkuun kaksi viivaa. Itse en kovin vankasti siihen usko, mutta tosi söpöä, että toinen on tämän asian jo päättänyt.

Tälläistä siis täällä nyt. Sen aion nyt päättää, että teen kaikkeni sen eteen, että vuodesta 2014 tulee hyvä vuosi. Kaikella tapaa.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä, puhuminen yleensä on se helpoin ratkaisu kaikkeen, vaikka ei sitä aina niin tahdo edes ajatella :)

    VastaaPoista
  2. Hyviä uutisia! Onneksi kaikki ei johda aina eroon ja on kovin rohkaisevaa kuulla myös näitä tarinoita.

    VastaaPoista