Nopeat kuulumiset

Tämä blogi jää pikkuhiljaa unholaan ja siirryn aktivoimaan uutta blogia osoitteessa mamammanblogi.blogspot.fi

Lyhyesti kuitenkin vielä kuulumisiamme:
Poika on kohta 4kk, aika on mennyt hurjan äkkiä.
Koliikki vaivasi tuonne reilun 3kk ikään saakka ja illat olivat yhtä huutoa, välillä päivätkin. Hermoja raastoi, parisuhde oli koetuksella ja jaksaminen rajoilla. Nyt on kuitenkin helpottanut. Poika on oppinut nukahtamaan paremmin ja tuttikin kelpaa jo lohdukkeeksi. Yöt nukutaan ja päivisin touhuillaan, nauretaan, kiljutaan ja leikitään. Poika on tosi aktiivinen, nopeasti kehittynyt ja reipas. Hän kasvaa tasaisesti, pituus keskikäyrää ja paino hieman miinuksella mutta omaa tasaista käyräänsä sekin. Imetys sujuu tosi hyvin ja täysimetyksellä ollaan vielä ja tarkoitus on ollakin 6kk saakka.
Äitikin on toipunut vihdoin. Alakertaan tehtiin pieni korjausoperaatio ja tulehduskierre vaivasi mutta nyt jäljellä on enää joku kummallinen hyllyvä uloke vatsan kohdalla. Siitä en onneksi ole vielä saanut stressiä aikaiseksi. Kaiken kaikkiaan olen niin onnellinen tuosta pienestä vesselistä joka parhaillaan kiljahtelee ja tutkii omia varpaitaan. Osaan olla ylpeä itsestäni, että olen tehnyt hienon työn saattaessani hänet maailmaan ja ylpeä olen myös meistä perheenä, niin hyvin olemme kaikesta selvinneet.

Vaikka koliikkijakso oli rankka, oli se vain hyvin pieni hetki elämästä. Emme lannistuneet vaan pysyimme vahvoina. Nyt siis tiedämme että meistä on tähän ja uusi vauva on meille koska tahansa tervetullut. Kuukautisia ei ole kuulunut enkä muutenkaan usko tuon ihmeen tapahtuvan vielä aikoihin mutta jos niin on käydäkseen, olkoon onnemme kaksinkertainen.

Toivottavasti mahdollisimman moni vanha lukija siirtyy uuden blogini pariin. Postaustahti on vielä hieman verkkainen mutta hyviä juttuideoita on jo odottamassa. Pikkuhiljaa sitäkin.

Kurkistus uuteen blogiin

Voitte käydä kurkkaamassa uuteen blogiini, joka rakentuu pikkuhiljaa. Löydätte sen osoitteesta mamammanblogi.blogspot.fi

Mitäs tuumitte?

Koliikkivauva vai hulinavauva?

Heippahei, täällä ollaan edelleen!
Tarkoitukseni oli kirjoitella vähän useammin kun arki tasaantuu, mutta eipä se ole tasaantunut :D

Poika kasvaa vauhdilla, ikää on nyt kohta 6 viikkoa ja eilen neuvolassa mitat olivat 4665g ja 57cm. Täysimetyksellä mennään ja se sujuu varsin mukavasti. Muutoin elämä ei ole aina vauvantuoksuista pumpulia. Meille on nimittäin muuttanut känkkäränkkä. Mitään kummempaa diagnoosia ei neuvolassa tehty, mutta poika kyllä täyttää koliikin kriteerit. Kyse saattaa myös olla ikään sopivasta hulinavaiheesta. Aika näyttää miten käy.

Iltaisin meillä huudetaan tunnista jopa neljään tuntiin. Huuto alkaa illalla klo 21-22 välillä ja loppuu nukahtamiseen 23-02 välillä. Huuto on hysteeristä ja poika on välillä aivan hikinen ja tulipunainen. Hän saattaa jollain konstilla rauhoittua muutamaksi minuutiksi, jonka jälkeen huuto jatkuu taas. Välillä auttaa pystyasennossa hytkyttely, välillä mahallaan makaaminen äidin vatsan päällä, välillä taas ei yhtään mikään. Joskus syödään pieni hetki välissä tissiä tai tuttia.

Hikistä punaista karjuvaa sätkijää on joskus haasteellista kantaa tai pitää sylissä ja välillä hänet on pakko laskea hetkeksi sänkyyn makaamaan. Huuto vain yltyy siitä, mutta se on oman jaksamisenikin kannalta välillä välttämätöntä, vaikka parikin minuuttia tuntuu niin pahalta. Tiedän, että minunkin on vaan välillä käytävä vessassa tai juotava lasi vettä. Tiedän myös että lapsi ei mene huutamisesta rikki.

Päivähuudot ovat maltillisempia eivätkä jatku putkeen yleensä tuntiakaan. Päivällä myös erilaiset rauhoitteluyritykset tepsivät vähän paremmin. Päivähuuto ei myöskään ole niin hysteeristä kuin iltahuuto paitsi siinä tapauksessa, että tyhmä äiti tyrkyttää tissiä väärällä hetkellä.

Iltahuutojen päätteksi meillä nukutaan onneksi hyvä pätkä. Kun poika yöllä vihdoin nukahtaa, saattaa hän nukkua jopa kuusi tuntia putkeen. Yleensä nukutaan 4-5h ja noustaan syömään. Sen jälkeen saatetaan nukahtaa vielä pariksi tunniksi. Tänä aikana äitikin saa nukuttua riittävästi. Vielä en koe, että en jaksaisi vaan edelleen olen sitä mieltä, että arki itkevän lapsen kanssa on sata kertaa ihanampaa kuin kaikki se suru ja tuska, jota lapsettomuus aiheuttaa. Päiväsaikaan nukutaan vain lyhyitä pätkiä, maksimissaan tunti kerrallaan, yleensä vähemmän. Tämä on oikeastaan ainoa asia, joka hieman harmittaa. En ehdi miehen työpäivän aikana tehdä oikein mitään kun kaikki aika menee pojan kanssa syöden tai sylitellen. Poika ei juuri viihdy sitterissä tai makuullaan eikä oikeastaan kantoliinassakaan. Vaunuissa maltetaan nukkua vajaa tunnin lenkin verran mutta ei yhtään kauempaa. Vaunuissa ei myöskään nukuta ollenkaan, jos ne eivät liiku.

Huutamista on jatkunut nyt reilu pari viikkoa. Jos kyseessä on ikään liittyvä hulinavaihe, voi itku hieman laantua jo parin viikon päästä. Jos taas kyse on koliikista, pitäisi tilanteen rauhoittua siinä 3kk kohdalla. D-vitamiinina meillä on käytössä Rela-tipat ja lisäksi käytössä on myös Disflatyl. Vaikea sanoa, onko kummastakaan ollut ainakaan vielä erityistä apua. Tiedän, että joku on saattanut saada apua vyöhyketerapiasta mutta emme aio sitä kokeilla. Jonkin ajan kuluessa tämä helpottaa kyllä joten en koe sitä tarpeelliseksi.

Kaikesta huolimatta poika on maailman suloisin ja ihanin ja yksi pieni hymy korvaa kyllä päiväkausien huudot.

Viime viikonloppuna meillä vietettiin ristiäisiä. Paikalla olivat isovanhemmat, isoisovanhemmat, sedät ja kummit. Juuri lauantaille sattui upea sää ja saimme kahvitella ulkona. Juhlat onnistuivat tosi hyvin ja päivänsankari oli oikein kiltisti. Itse kastamisen aikana tuli kiukku mutta isin sylissä helpotti. Nimeä en yksityisyytemme suojaamiseksi täällä paljasta ja samasta syystä olen päättänyt jättää täällä julkaisematta kuvia pojasta. Ajatuksissani on aloittaa uusi, hieman erilainen blogi. Haluaisin tämän lapsettomuuden taipaleen ja taistelun jättää tietyllä tapaa taakseni ja aloittaa hieman eri näkökulmasta.

Nyt kun sain syliini nukahtaneen käärön laskettua sohvalle nukkumaan, voisin yrittää tehdä jotakin ruokaa. Palataan taas!

Kukaan ei kertonut

Raskausaikana ahmin tietoa joka tuutista ja luulin suunnilleen tietäväni mitä on luvassa, kun vauva syntyy. Monta juttua on kuitenkin tullut vastaan, joita en tiennyt tai osannut ajatella ollenkaan. Seuraava teksti on kirjoitettu pilke silmäkulmassa eli turhan tosissaan sitä ei kannata ottaa. Tässä nyt kuitenkin:

TOTUUS VAUVA-ARJESTA

Vauva nukkuu paljon

Totta kyllä, mutta ei aina. Alkupäivinä meidän poika nukkui öisin ja päivisin aina muutaman tunnin pätkän kerrallaan. Nyt ollaan reilun 3 viikon ikäisiä ja unet ovat aivan mitä sattuu. Välillä nukutaan neljäkin tuntia putkeen, välillä ei tuntikausiin kuin vartin pätkiä. Ja välissä huudetaan tai muuten vaan riehutaan. Välillä taas tuijotellaan ihan tyytyväisinä maailmaa.

Eritteiden määrä 

Vauva pissaa ja kakkaa usein. Se nyt tiedettiin mutta on myös ihan normaalia kakata 4 vaippaa 15 minuutissa ja lisäksi osa äidin päälle. Myös pisu tulee spontaanisti juuri silloin, kun ollaan tulossa pesulta ilman vaippaa.

Sitä ei kukaan kertonut, että maitoa on kaikkialla. Ihan kaikkialla. Sänky tulvii, rinnat valuttavat pitkin sohvaa ja omia vaatteita sen nanosekunnin aikana, kun rinta on kaivettu esiin ja vauva ei siihen vielä ole ehtinyt kiinni. Kukaan ei myöskään kertonut, että auton turvavyö voi painaa maidot pitkin rinnuksia ihan huomaamatta. 

Ihanaa saada takaisin oma vartalo

Tästä moni oikein haaveilee loppuraskauden aikana. Kiva ajatus, mutta vartalo on myös synnytyksen jälkeen kaikkea muuta kuin oma. Rinnoista on tullut tulikuumaa sementtiä, vatsa roikkuu iloisesti mukana ja jää kivasti kurkistelemaan normaalien vaatteiden alta ja ylimääräiset kilot pysyvät mukavasti myös kiinni persauksissa. Kaiken huippu on alapää, joka on kuin pommin jäljiltä. Kukaan ei kertonut, että synnytyksen jälkeen ei voi istua kahteen viikkoon ja kävelläkin hädin tuskin. Kukaan ei ollut myöskään maininnut, että vessassakäynti on todellinen haaste ja että pissat tulevat housuun oikein lahjakkaasti. 

Kukaan ei myöskään varoittanut, miten onnettomalta voi itsensä tuntea, kun on kipeä. Ensin kärsitään tuskaisen leikkaushaavan kanssa ja perään pukkaa rintatulehdus. En muuten taida tuntea ketään imettäjää, joka olisi selvinnyt ilman sitä. 

Niskat ovat jumissa ja päätä särkee, kaikki suunnitellut kehonhuoltohommat vain jäävät kun vauva vie kaiken ajan. Väitän, että se minun oma kroppaani oli kyllä hivenen parempi. Toivottavasti kohtaamme vielä.

Tunnemyrsky helpottaa parissa päivässä 

Ei helpota. Itken edelleen ilman mitään järkevää syytä ja olen päivän aikana kaikkea onnellisen äidin ja epätoivoisen luuserin väliltä. Onpa se suloinen, katso nyt tuota ilmettä. Mikä sen nyt on, miksi se vain itkee? Miksi en osaa tehdä mitään? En jaksa, en pysty tähän! 

Epäilen omaa äitiyttäni ja kykyäni rakastaa lasta tarpeeksi. Häpeän sitä tunnetta, kun olisin valmis antamaan pois koko vauvan. Hetken päästä taas voin olla ylpeä siitä, miten hyvin on kuitenkin pärjätty ja miten reipas vauva onkaan.

Lähdetään liikkeelle

Ennen vauvan syntymää ajattelin, että me ei sitten jäädä neljän seinän sisälle vaan lähdetään heti liikkeelle ja touhutaan kaikkia juttuja vauva mukana. Ei se ihan niin mennyt. Vaunulenkille pystyin lähtemään maattuani viikon kivuissani sängyn pohjalla. Lenkkiä tehdään edelleen mutta pituus ei päätä huimaa, sillä kaukaa kotiin palaaminen pissat housuissa ei kovin kivalta tunnu. Nyt puhun itsestäni, en vauvasta. Vauvalla voi olla housuissa kakka ja sekös aiheuttaa hysteerisen huudon koko loppumatkan ajaksi. Rentouttava lenkki tosiaankin. Näillä keleillä ei myöskään voi tietää mitenkään, mitä vauvalle pitäisi pukea päälle vaunuihin. 

No entäs jos lähdetään käymään ostoskeskuksessa. Siellä on vessoja ja vaipankin saa vaihdettua. Ajatuksena ihan kiva mutta entä kun vauva huutaa koko reissun pää punaisena. 10 minuutin ostoksillaolon jälkeen ainoa ajatus on, että päästään äkkiä kotiin. Se siitä. 

Emme käy oikein missään. Ja pitäisi vaan. Epäonnistuneet reissut luovat turhaa ylimääräistä pelkoa ja jännitystä. Eipä siis kukaan kertonut, että ei se niin mene, että pakkaat vauvan mukaan ja lähdet. 

Ruokaa vauvalle, ei muille

Vauva syö, vaikka olisi juuri imenyt rintaa posket lommoilla puoli tuntia. Vauva jaksaa syödä lähes aina. Vauva haluaa syödä etenkin aina juuri silloin kun itse ehdit saada lautasen nenän eteen.

Kukaan ei kertonut, että oma syöminen jää. Ruokaa ei ehdi laittaa ja jos ehtiikin, sitä ei ehdi syödä. Ainakaan lämpimänä. Ja ruoka pitää hotkia. Yöllä havahtuu nälkään ja tajuaa, ettei taaskaan ehtinyt päivän aikana syödä kunnolla.

Oikeasti meillä menee varsin hyvin. Vaikka vauva itkeekin välillä hysteerisenä mahaansa, on hän pitkiäkin aikoja varsin tyytyväinen ja monesti nukkuu kolme tai neljäkin tuntia yöllä putkeen. Vaihdoin Ratiopharmin D-tipat Rela-tippoihin ja ehkä se on vähän auttanut tuon masun kanssa. Toinen vaihtoehto on, että meistä on tullut hieman taitavampia lohduttelijoita. 

Huomenna mennään neuvolaan. Jännää nähdä, miten poika on kasvanut. Vajaa parin viikon iässä kun terveydenhoitaja kävi meillä kotona oli painoa 3800g eli 100g yli syntymäpainon. Uskon, että neljä kiloa on mennyt hienosti jo rikki. 

Meillä ollaan siis täysimetyksellä ja se sujuu pääosin hyvin. Välillä saadaan hillittömät rintaraivarit mutta pääasiassa syödään ihan hienosti. Maitoa tulee reilusti ja vähän meinaa tukosta tulla rintoihin mutta vielä olen onnistunut hoitamaan niitä kotikonstein. Pääasia tietysti että vauva kasvaa ja voi hyvin. 

Ja nyyh, meillä pitää jo siirtyä kakkoskoon vaippoihin! Ja kohta jäävät ensimmäiset vaatteet pieniksi. Miten nämä voivat kasvaa ihan silmissä? 

Kestovaippoja ei vielä ole käytetty, sillä ne ovat vielä hieman suuria. Kotioloissa olisi tarkoitus niitä testailla kunhan poika pikkuisen vielä kasvaa. 

Koitan jatkossa ehtiä hieman useammin päivittää meidän kuulumisia kun arki tästä vähän tasoittuu. 

Synnytys

Synnytys jätti kaiken kaikkiaan hyvät muistot ja annoin sairaalallekin vuolaan positiivista palautetta. En pelännyt tai jännittänyt synnytystä etukäteen mutta se meni silti paremmin kuin olisin osannut kuvitella. Tässä lyhyesti kertomus siitä, miten kaikki sujui.

Yöllä hieman puolenyön jälkeen tunsin pari napakkaa supistusta. Kolmannen supistuksen jälkeen kuului poksahdus ja ehdin juuri nousta sängystä ylös ja kiirehtiä vessaan, jossa sainkin suurimman osan lapsivedestä pönttöön. Vesi oli vähän sameaa mutta vaaleata, tiesin siis ettei syytä huoleen olisi. Hetken kuluttua vettä lorahti vielä toinen isompi satsi. Ohjeen mukaan soitin synnärille ja koska streptokokki oli todettu minulla negatiiviseksi, sain luvan jäädä vielä kotiin. Ohje oli saapua käyrille viimeistään puoleenpäivään mennessä. Yritin vielä torkkua hieman, mutta supistuksia tuli koko ajan noin viiden minuutin välein. Kolmelta nousin ylös ja päätin syödä hieman. Hetken päästä siitä aloinkin oksentaa kovasti. Sinnittelin lämpöpussin kanssa vielä sängyn ja vessan välillä, kunnes kuuden aikaan aamulla menin lämpimään suihkuun. Se auttoikin hyvin ja pärjäsin hengittämällä läpi supistusten, joiden väli alkoi hieman tihentyä. Suihkuttelin kolmisen tuntia, jonka jälkeen mies ehdotti josko lähtisimme jo kohti sairaalaa. Kellotin suppareiden väliksi 4min, pakkailin tavarat, kuivasin hiukset ja oksensin taas. Kymmenen aikaan lähdettiin ajamaan sairaalaan. Matkalla supistuksia tuli jo parin minuutin välein. Onneksi matka ei ollut pitkä.

Sairaalaan saavuttiin klo 10.30 ja vastassa oli jo ovilla tuttu kätilö. Hän saattoi minut ilmoittautumisen kautta tulotarkastukseen sillävälin kun mies kävi parkkeeraamassa auton. Pääsin käyrille ja jatkoin oksentamista. 20min käyrilläolon jälkeen otettiin verikokeet ja kätilö tarkasti tilanteen: 3cm auki. Olin helpottunut. Tuossa vaiheessa mielessä pyörivät ne lukuisat tarinat siitä, miten sairaalaan päästessä ei ollakaan auki juuri lainkaan. Sain päättää, menemmekö suoraan saliin ja näin halusin. Vaihdoin sairaalavaatteet ja siirryimme synnytysosastolle.

Salissa sain ilokaasua ja jouduimme hetken odottelemaan oman kätilöni saapumista paikalle. Kun hän tuli, olivat supistukset jo tosi rajuja. Ilokaasusta ei ollut oikeastaan mitään apua. Olinkin jo auennut neljään senttiin joten kätilö ehdotti epiduraalin laittoa. Suostuin siihen. Anestesialääkäri saapuikin paikalle hetkessä ja sain epiduraalin. Laitto ei tuntunut yhtään miltään. Supistus supistukselta puudutus alkoi tehota ja yritin hieman ummistaa silmiäni. Kuitenkin jo reilun puolen tunnin päästä epiduraalin laitosta aloin tuntea jälleen kipeämpiä supistuksia. Yhtäkkiä tuntui, etten kestä enää. Ajattelin, että puudute ei vain tehoa. Kutsuin kätilön takaisin saliin, joka yllätyksekseni totesi, että olen täysin auki ja vauvan pää siellä jo tuntuu. Sitten ei muuta kun tositoimiin. Yritin ponnistaa ensin kyljelläni, mutta ylempää jalkaa oli hankala kannatella. Vaihdettiin sitten selälleen jalat tuettuina. Jälkeenpäin vähän harmittaa, etten tajunnut kysyä synnytysjakkaraa vaan pysyin makuulla. Ponnistaminen tuntui kivuliaalta ja paine lähes sietämättömältä. Sain vielä kohdunkaulan puudutteen, joka ei kovin paljoa tuntunut auttavan. Vauva eteni kanavassa melko hitaasti eikä päätä meinattu saada syntymään, kun oma lihaksistoni oli poikkeuksellisen tiukka. Episiotomia jouduttiin tekemään mutta lopulta reilun puolen tunnin ponnistamisen jälkeen vauva syntyi. Istukka tuli ulos 10 min myöhemmin. Synnytyksen kokonaiskestoksi merkattiin 13h 10min, josta sairaalassa ehdittiin olla reilu pari tuntia.

Poika oli syntyessään sininen, mutta virkosi nopeasti kätilön hierottua häntä. Poika nostettiin vatsani päälle, johon hän päästi heti komeat pissat. Väristä lähti pisteitä mutta muutoin hän oli täydellinen. Ensimmäiset maitotipatkin hän söi jo pian syntymän jälkeen. 

Omaa haavaani ja muutamia repeämiä ommeltiin yli puoli tuntia. Sitten saimme jäädä pojan pesun ja mittauksen jälkeen rauhassa saliin. Joimme kahvit ja ihmettelimme tapahtunutta. Pääsin suihkuun ja illansuussa oltuamme 5h salissa synnytyksen jälkeen, saimme luvan siirtyä potilashotelliin, jonne olimme toivoneet pääsevämme. Sinne käveltiin sairaalan alla olevaa tunnelia pitkin. Vauva matkusti vaunuilla. Potilashotellissa oli meillä oma huone, jonne myös mies jäi. Paikalla päivysti koko ajan kätilöitä, joilta sai tarvittaessa apua. Hirmu kiva paikka ja hyvää palvelua. Olen tosi tyytyväinen. Kotiin päästiinkin sitten, kun poika täytti 2 vrk ja lääkäri oli hänet tarkastanut. Poika sai vain kehuja ja ilolla me ylpeät vanhemmat pakkasimme hänet kaukaloon ja veimme kotiin.

Kotona on sujunut edelleen hyvin. Oma haavani on vielä todella kipeä, enkä voi istua lainkaan enkä kunnolla liikkua muutenkaan. Onneksi mies on apuna. 

Pienen ensimmäiset päivät kotona

Poikamme syntyi siis torstaina 7.5. klo 13.53. Kotiin päästiin lauantaina iltapäivällä. Palaan tarkemmin synnytykseen hieman myöhemmin. Sen verran kerrottakoon, että synnytys kesti kaiken kaikkiaan 13h ja sairaalassa ehdittiin olla pari tuntia kunnes poika oli jo maailmassa. Synnytyksestä jäi oikein hyvä fiilis. Uskaltautuisin siis uudestaankin ;) Taisteluvammoja jäi sen verran, että päivät kuluvat toistaiseksi vaakatasossa, mutta onneksi on hurmaavaa seuraa.

Kotona meillä on sujunut kaikki oikein hyvin. Vauva on varsin tyytyväinen ja nukkuukin hyvin. Imetys sujuu mukavasti ja maitoa tulee reilusti. Vauva saa tissillä välillä raivarit, jolloin huudetaan vaan pää punaisena. Useimmiten harmituksen syyksi paljastuu joko vaippaan saapunut tai juuri saapumaisillaan oleva lähetys. Kun harmituksesta pääsee yli ja jaksetaan taas keskittyä, tankataan tissillä reippaasti masu täyteen ja sitten kiltisti irrotetaan ja jatketaan joko unia tai maailman ihmettelemistä. Yöllä saadaan väsymyksestä johtuen vähän pidempiä raivareita, mutta äidin kärsivällisyys on toistaiseksi riittänyt oikein hyvin.

Yöt nukutaan omassa pinnasängyssä äidin ja isin sängyn vieressä. Päiväunia torkutaan välillä sängyssä, sohvalla tai äidin ja isin sängyssä. 

Vauvasta hullaantuneet isovanhemmat ovat käyneet jo nyyttiä katsomassa mutta muuten ollaan pyritty rauhoittamaan tilanne, jotta saamme keskittyä rauhassa tutustumaan pieneen ihmeeseemme.

Vieläkin tuntuu niin oudolta, että siinä hän on. Meidän oma, minusta syntynyt. En myöskään tahdo käsittää, miten kukaan voi olla niin pieni, niin suloinen, niin täydellinen. 

Hormonihuurut ovat melkoiset. Olen muutamaan kertaan vuolaasti itkenyt vain sitä, kuinka vauva on niin ihana ja söpö. Hormonimyrskystä johtuen kärsin myös hillittömästä yöhikoilusta. Koko kroppa on täynnä outoja uusia ominaisuuksia, joista yksi on tietysti maidon täyttämät rinnat. Erityisen kipeät ne eivät ole, vain aivan järjettömän suuret pinkeät pallot, jotka tuntuvat painavan monta kiloa kappale. Hauskaa on myös se, kuinka maitoa alkaa tihkua heti, kun saavunkin itkevän pikkuisen vierelle. On tämä ihmisen keho vaan ihmeellinen.

Tällaista siis tänne. Kaikki on niin kovin ihmeellistä.

Maailman ihanin

Pieni poikamme on vihdoin täällä!

Hän syntyi tänään 7.5. klo 13.57 mitoin 3695g ja 50,5cm. Hän on aivan ihana. Maailman ihanin.

Laskettu aika

Tänään se on, laskettu aika. Poika vaan ei halua vielä muuttaa pois yksiöstään. Viime yönä supisti kipeästi ehkä tunnin ajan mutta supistukset loppuivat ja nukahdin uudelleen. Aamulla jäljellä oli enää kova paine alakerrassa. Paineentunnetta on jatkunut koko päivän ja tuntuu, että maha on laskeutunut jälleen hieman alemmas. Vauva myllää mahassa hurjasti joskin pää on jo haudattu tarjolle. Seisaallaan olo aiheuttaa ikäviä tuntemuksia jonka takia päivä on kulunut pääosin vaakatasossa. Olen ehtinyt lähes virkata yhden pienen torkkupeiton aikani kuluksi. Lasketun ajan saavuttaminen ei sinänsä ahdista mutta kurjeneva olo kylläkin. Toivoisin kovin, että poika piakkoin päättäisi hylätä lämpöisen kohdun ja uskaltautua ulos maailmaan.

[40+0]

Kuinka sinua rakastankaan?

Synnytystä en sinällään jännitä, edellenkään. Nyt olen sen sijaan alkanut jännittää aikaa sen jälkeen. Millaista se sitten onkaan, kun vauva oikeasti on täällä? Jännitystä lisää lisääntyvä tietoisuus siitä, että tuo hetki voi koittaa päivänä minä hyvänsä.

Tässä on ollut 9kk aikaa orientoitua siihen, että meillä on kohta lapsi. Pieni ihmisen alku, joka tarvitsee meitä ja on tässä, koko ajan. Silti koko ajatus tuntuu vielä kovin vieraalta. En yhtään osaa kuvitella itseäni äitinä, hoivaamassa ja imettämässä. En varsinaisesti epäile etten siihen pystyisi mutta mieltäni vaivaa se, miksi koko ajatus tuntuu vielä niin kovin kaukaiselta ja vieraalta. Mitä jos vauvakin tuntuu vieraalta? Tiedän, että joskus kestää hieman aikaa, ennen varsinaisen äidinrakkauden heräämistä. Joskus se tapahtuu syntymän hetkellä. Mutta mitä jos se ei tapahdu tarpeeksi nopeasti? Pelkään, että kehitän itselleni turhaa painetta, jos jonkinlainen ihmeellinen tunne ei heti herääkään.

Yleensä luotan elämässä siihen, että asioilla on taipumus järjestyä, tavalla tai toisella. Ehkä nyt on ollut vain liikaa aikaa ajatella. Ja sen seurauksena ajatukset kiertävät kehää. Voi syntyisit jo. Ei, ei sittenkään, en ole vielä valmis! Toisaalta, voiko ensikertalainen olla yhtään sen valmiimpi? Tuskin.

Nyt koiran rentoutua. Ja jatkan odottelua. Luotan kuitenkin siihen, että vauva on ihana. Ja opin kyllä häntä rakastamaan. Ihan varmasti.

[39+4]

Ihan normaali vauva

Aamulla oli neuvolalääkäri ja iltapäivällä kokoarvioultra. Lääkärissä ei mitään uutta, painoa oli tullut viikossa vain parisataa grammaa ja kaikki näytti hyvältä. Verenpainekin oli ennätyshyvä. Kohdunsuu oli edelleen kiinni mutta pehmeä. Iltapäivän kokoarviossa ultrattiin vauvaa, joka varmisti heti aluksi olevansa todellakin poika. Tuleva isä oli selkeästi iloisen helpottunut. Kokoarvioksi saatiin 3,4kg eli hyvän kokoinen poju. Vaikka raskaus venyisi viikolle 42, ei pitäisi olla suurta riskiä, että vauva ylittäisi 4 kilon määrää. 

Lyhyesti siis: kaikki mallillaan, jatkamme odottelua rauhallisin mielin :)

[39+1]

Viikko laskettuun aikaan!

Niin se vaan on 39 viikkoa kulunut tätä raskautta. Huh. Mitään tuntemuksia ei ole havaittavissa. Olotilan puolesta ei vielä ole kiirettä vauvan saapua maailmaan mutta silti toivon kovasti, ettei tämä veny kovasti yliaikaiseksi. Käynnistystäkään en toivo.

Viikonloppuna tuli käytyä muun muassa kaupungilla ja huomasin taas, että pitkä kävely tai seisominen ei enää tee kovin hyvää. Liitokset tuntuivat olevan repeämispisteessä. Senkin kannalta aika tylsää jos tiedossa on vielä viikkokaupalla kotona makoilua. 

Kotona makoilua häiritsee hieman käynnissä oleva kattoremontti. Toisaalta onni, että urakasta suurin ja meluisin osuus on saatu meidän kohdalta valmiiksi eli vauva saa tulla kotiin ilman pelkoa suuremmasta paukutuksesta. Tasainen kolina kuuluu silti vielä koko ajan eli ei tarvitse haaveilla päiväunista.

Sain huomiselle ajan ultraan kokoarvioon. Edelleen uskon vahvasti, että vauva on normaalikokoinen eikä mitään syytä huoleen ole. Huomenna on aamulla myös neuvolalääkäri, jossa onkin ihan hyvä, että tarkistetaan kohdunsuun tilanne. 

Vauva liikuskelee vielä hyvin tosin ei enää ihan niin hurjasti kuin aiemmin. Selkeästi pikku muksiaisella loppuu tila jo vähän kesken. Pari kertaa kun vauva on ollut liikkumatta olen alkanut oikein tarkkailemalla tarkkailemaan liikkeitä. Kovinkaan paljoa ei tarvitse mahaa silitellä tai kevyesti töniä kun pieni kyllä reagoi ja kertoo mammalle, että kaikki on hyvin. 

Saa nähdä, juhlitaanko meillä vappua kahdestaan vai kolmestaan. 

[39+0]

Tyhmä neuvolantäti

Näin loppuaikana neuvolassa käydään viikon välein. Eilen oma terkka ei ollut paikalla vaan homman hoiti sijainen, jolla oli myös opiskelija mukanaan. Olen kerran aiemminkin käynyt tällä sijaisella enkä sen ensimmäisen kerran perusteella ollut kovin vakuuttunut hänen ammattitaidostaan. Noh, eilinen käynti vaan vahvisti epäilyksiäni. 

Aluksi katsottiin virtsanäyte ja se oli puhdas. Sitten vaa'alle ja paino ylös, +100g / vko, mielestäni ihan ok suoritus. Huomaa että olen lenkkeillyt ja puuhastellut aika paljon. Painoa ei kommentoitu. Sitten opiskelija mittasi verenpaineen. Toisella mittauskerralla saatiin normaali tulos. Sitten makuulle ja masua tutkimaan. Opiskelija paineli ensin mahaa ja totesi vauvan asennon. Raivotarjonnassa, siitä oltiin samaa mieltä. Pepun ja selän opiskelija paikallisti väärälle puolelle. Pysyttelin vielä hiljaa. Sf-mitaksi opiskelija sai hurjat 38 cm. Tähän väliin huomiona, että oma terkkani oli saanut tasan viikkoa aiemmin 33 cm. Noh, tuuraajaterkka tuli tekemään omat mittauksensa. Hän paikallisti vauvan asennon ihan yhtä väärin. Ja sai saman 38 cm sf-mittaa. No sitten otettiin esiin doppler. Sydänääniä ei missään. Ehkä hyvin vaimeana. Tässä vaiheessa avasin suuni, anturi on vauvan jaloissa, äänet saa varmasti kuulumaan kun vaihdatte puolta. No sieltähän ne nätisti löytyivät. Sitten alkoi selittely: vauvan reisi tai muu tuntui niin jämäkästi selältä mutta taidat olla oikeassa vauvan asennosta. Vakuutin tenavan potkivan aina samaa puolta ja uskoivat lopulta, että itse tiesin paremmin, miten vauva siellä majailee. Vauvan sykkeen olivat laskeneet 120 kieppeille ja kuulemma saattaa johtua, että hän on jo alkanut asettua kanavaan. Pää kieltämättä on jo aika syvällä, mikä on toki hyvä juttu.

Tutkimisen jälkeen alkoi sf-käyrän kauhistelu. Nyt saatu mittaustulos pomppasi reippaasti ulos käyrältä. Purin hammasta ja ajattelin mielessäni, mittausvirhe, ei mitään muuta. Tuuraajaterkka lähti konsultoimaan kollegaansa. Pidin sormia ristissä, että toinen mittaaja saapuisi paikalle. No ei saapunut. Tuuraajaterkka ehdotti, että hän mittaa uudelleen. Uusintakierroksella mitaksi saatiin 36 cm. Ei edelleenkään oikein hyvä juttu. Ja edelleen ajattelin, hän ei vaan osaa mitata! No eipä siinä selittely auttanut, parissa minuutissa minulle oli tehty kiireellinen lähete kokoarvioon ja varattu lääkärikäynti. Tosin aikaa ultraan ei kuulemma saa kovin pian että on mahdollista, että synnytys ehtii käynnistyä ennen sitä. Hiljaa mielessäni aloin jo toivoa, että vauva hyvä, tule nyt vaan pois niin päästään tästäkin. Itse olin edelleen rauhallinen, sillä mittavirhe tuntuu todennäköisimmältä. Masu ei tunnu supersuurelta, olo on ok ja painokin ihan jees. En mitenkään jaksa uskoa, että yhtäkkiä vauva olisi paisunut urakalla. Terkka teki kaikkensa lietsoakseen turhaa hysteriaa. "Harmi, kun nyt näin sua joudutaan huolestuttamaan", "Kyse on sinun ja vauvan turvallisuudesta" ja niin edelleen. Mikä pöllö. Itse olin onneksi rauhallinen. En paniikissa yhtään, korkeintaan suutuksissa. Kotona kyllä ärsytti. Tahdon oman terkan takaisin, heti!

Nyt siis odotellaan mahdollista soittoa äitipolilta, jonne lähete meni. Mies vähän ehkä pelästyi. Ilmoitti töihinkin, että hän sitten lähtee kesken päivän jos vaimo saa ultraan ajan. Itse uskon, että en ehdi saada aikaa. Tai korkeintaan soittavat ja kertovat, ettei ole syytä tulla. Juttelin illalla vauvalle, että nyt voisi jo harkita syntymistä. Toistaiseksi ei vaikutusta. Jatkakaamme odottelua.

Eilen sain laitettua vauvan puhtaat lakanat laatikkoon eli kotona on kaikki jo ihan valmista. Nyt en enää taida keksiä mitään tekemistä. Olen leiponut pakkaseenkin jo niin paljon, että kohta ei enää mahdu. Ehkä nyt on aika nostaa jalat ylös ja ottaa vaikkapa Netflixistä joku uusi sarja seurattavaksi.

[38+2]

Viikot vierivät

38 viikkoa tätä raskautta takana. Kaverilla ei tunnu olevan mitään kiirettä ulos eikä se tässä vaiheessa niin kovin vielä haittaakaan. Tulkoon kun on siihen valmis. Olo on vielä suhteellisen hyvä, mitä nyt nukkumisen kanssa on vähän niin ja näin. Lonkkia vihloo öisin ja vessareissujen päälle supistaa aika napakasti. Kohtuullisia yöunia olen kuitenkin saanut nukuttua ja pienillä päiväunilla kerännyt vähän lisävoimia. Päiväunien nukkumista tosin haittaa hieman juuri alkanut kattoremonttia, mutta toivotaan nyt hartaasti, että se saadaan valmiiksi ennen vauvan tuloa.

Saatiin eilen oma auto takaisin korjaamolta ja nyt on kaukalon telakkakin paikoillaan. Vähän jo ehdin murehtia että mitä jos lähtö tulee juuri silloin, kun meillä ei ole autoa. Onneksi tämä pelko oli aiheeton. Kaukaloon olen laittanut valmiiksi välikausihaalarin ja peiton. Uskon, että pieni pärjää niiden avulla kotiin. Hoitolaukkuun on pakattu kotiutumisvaatteita, pipoja, sukkia, minulle liivinsuojia sun muuta tarpeellista. Itselleni on sitten oma sairaalakassi, jossa on vaihtovaatetta, sisäkengät, imetysliivejä, vähän evästä ym. Meillä on onneksi sairaalaan vain vajaa 20km matka, joten mies pääsee kyllä hakemaan jos jotain puuttuu.

Synnytys ei edelleenkään kummittelee erityisemmin mielessä. Iltaisin saatan hetken ajatella nukkumaan mennessä että onkohan tämä viimeinen yö, jonka saan nukkua normaalisti. Vielä yksikään yö ei suurempia yllätyksiä ole tuonut tullessaan.

Viimeinen satsi vauvan vaatteita tuli eilen pestyä ja silitettyä. Nyt vaatteet on järjestelty lipastoon valmiiksi. Eilen sain vielä tädiltäni muutamat vauvalakanat, ne pyörivät nyt koneessa. Kotona siis kaikki on valmista. Olen leiponut jonkin verran pakkaseen, jotta vauvaa ihastelemaan tuleville vieraille olisi jotakin tarjottavaa. Tänään voisin vielä tehdä korvapuusteja, ne kun on joku mennyt pakkasesta pistelemään jo parempiin suihin. Olenpa pakkaseen tehnyt hätävaraksi vähän makaronilaatikkoakin ja löytyy sieltä muutamia valmisaterioitakin ensi päivien varalle. Miehen toiveesta myös nuudelivarastot on täydennetty.

Tuntuu, että olen ollut viime päivät huomattavasti energisempi kuin vaikkapa viime viikolla. Aurinkoinen ilma voi toki vaikuttaa asiaan. Kävely on ollut aika tuskallista jo jonkin aikaa mutta eilen yllätin itseni kävelemällä vanhojen opiskelijakavereiden mammatapaamiseen muutaman kilometrin päähän. Selvisin hengissä myös kotiin joten ajattelin reippailla tänään iltapäivällä neuvolaan jonne matkaa tulee myös muutama kilometri.

[38+1]

Täysiaikainen!

Niin se vaan täyttyi 37 viikkoa tätä raskautta ja se tuntuu niin uskomattomalta! 

Enää kolme viikkoa laskettuun aikaan. Neuvolassakin käydään jo viikon välein ja tänään viimeksi käytiin kuuntelemassa pienen sydämen jumputusta. Verenpaineet sun muut ovat kaikki mallillaan eli ei syytä huoleen.

Olen henkisesti varautunut, että synnytys voi käynnistyä hetkellä millä hyvänsä ja sairaalakassi on jo pakattuna odottamassa. Itse en olisi sen pakkaamista ehkä vielä kiirehtinytkään, mutta mies muistutti, että hyvä se olisi pakata. Mukana on nyt vähän vaihtovaatetta itselle, omat hygieniatarvikkeet, hiusharja, sisäkengät, huulirasvaa, kynsiviila, pähkinöitä, liivinsuojia ja imetysliivejä. Lähtiessä napataan mukaan vielä miehelle evästä ja sisäkengät, kamera ja laturit kameraan ja puhelimiin, lompakko ja neuvolakortti.

Mikään hoppu pienellä ei ulos tunnu olevan eikä ihan vielä tarvitsekaan. Neuvolan terveydenhoitaja on todennut, että vaikka sf-mitta kulkee hyvin käyrän mukaisesti, tuntuu vauva käteen vielä aika sirolta. Pieni voisi siis vielä pari viikkoa kerätä voimia. Oma olotilanikin on vielä siedettävä, joten parisen viikkoa vauva voisi vielä masussa viihtyä. Toki tämä loppuraskaus alkaa näyttää jo nurjempaakin puolta, iltaisin ja öisin lonkkia ja jalkoja särkee eikä yhtäjaksoinen käveleminen enää suju ilman kipuja. Myös kipeämpiä supistuksia tulee välillä ja etenkin jos erehtyy kyykistelemään, kumartelemaan tai muuten fyysisesti ponnistelemaan. Kokonaisuudessaan minun on kuitenkin hyvä olla, kun saan olla rauhassa kotona ja puuhailla juttuja omaan tahtiin. Huomenna ja ylihuomenna minulla olisi vielä opiskelupäivät edessä ja aion mennä ainakin kokeilemaan, kuinka pitkään jaksan siellä istua. Koska toukokuussa jää rästiin koulupäiviä jokatapauksessa, haluaisin koittaa nyt välttää turhaa poissaoloa. Mitään painetta en ole kuitenkaan tästä ottanut eli menen ja olen siellä jos jaksan.

Hankintojen suhteen kaikki on valmista, haettiin vielä viimeiset pikkutavarat kuten vaipat ja liivinsuojat kaupasta. Lisäksi meidän sitteri saapui, alla kuva, miltä se näyttää. Sitteri on hankittu Bestoresta.

Levo-babysitteri, design Charlie Crane.

Olen iloinen, että olen saanut hoidettua kotia ja siivottua ahkerasti. Myös kaikki vauvan vaatteet ja peitot ja lakanat on pestynä ja silitettynä. Täällä ollaan valmiina pienokaisen tuloon.

Pentikin pikku sammakkokin jo odottaa: tervetuloa vauva!

[37+1]

Synnytykseen asennoituminen

Ehkä useimmin olen raskauden aikana kuullut kysymyksen: pelottaako/jännittääkö synnytys? En tiedä onko joku oletus, että esikoistaan odottavan kuuluisi pelätä tai jännittää synnytystä. Itse olen asian suhteen hyvinkin luottavainen ja rauhallinen. On tietysti totta, että synnytys sujuu omalla painollaan enkä sen kulkuun voi juurikaan itse vaikuttaa, mutta voin pyrkiä ainakin suhtautumaan siihen sopivalla tavalla ja hallitsemaan omia ajatuksiani niin hyvin kuin tilanne sallii.

Olen pyrkinyt etsimään tietoa synnytyksestä yleisellä tasolla: mitkä asiat sen kulkuun vaikuttavat ja mitä kehossa tuolloin tapahtuu. Olen vältellyt erilaisten synnytyskertomusten lukemista näin loppuaikana, sillä uskon, että jokainen synnytys ja synnyttäjä on yksilöllinen. Muiden kokemuksista voi olla hyötyä, mutta itse pelkään muodostavani vääränlaisen käsityksen kaikkia kauhutarinoita lukiessani. En myöskään halua lietsoa ylimääräistä pelkoa itsessäni, sillä synnytys ei lähtökohtaisesti pelota minua.

Olen tutustunut ensinnäkin koko prosessin taustalla vaikuttaviin hormoneihin. Synnytyksen käynnistyminen edellyttää riittävää oksitosiinitasoa. Tätähän annetaan käynnistyksen yhteydessä. Oksitosiinin määrä voi jo synnytyksen käynnistyttyä pudota jonkin stressitekijän vaikutuksesta ja näin ollen jarruttaa synnytyksen edistymistä tai jopa pysäyttää sen kokonaan. Kaisa Jaakkolan kirjassa Reipas, rakas raskaus on listattu oksitosiinin määrää lisääviä ja vähentäviä tekijöitä. 

Käytännössä siis aion pyrkiä varmistamaan, että minun on hyvä ja rauhallinen olla kotona kun synnytys käynnistyy ja että myös homman edetessä pysymme molemmat rauhallisina ja lähellä toisiamme. Itse olen melko rauhallinen luonne onneksi.

Toiveenani on, että pystyisin olemaan kotona mahdollisimman pitkään, jotta sairaalassa pääsisin suhteellisen pian synnytyssaliin. Sairaalan käytävillä maleksiminen ei tunnu kovin mukavalta ajatukselta.

Paljon on kiinni siitä, kuinka kovaksi kipu yltyy avautumisvaiheen aikana. Puhutaan paljon korkeasta tai matalasta kipukynnyksestä mutta uskon silti, että jokaisella synnytys on kokemuksena hyvin erilainen kuin jokin muu ehkä aiemmin kipua tuottanut tilanne. Tuskin siis kukaan pystyy ennustamaan, miten kestää synnytyskipuja, vaikka kokisikin että itsellä on korkea kipukynnys. Alla ihan hyviä ajatuksia asiasta jo aiemmin mainitusta Kaisa Jaakkolan kirjasta,

Olen mielessäni ajatellut unelmasynnytystäni ja sen etenemistä. Toiveissa on tietysti, että avautuminen etenee tasaisella vauhdilla ja että supistukset eivät lakkaa eikä synnytyksen eteneminen hidastu radikaalisti missään vaiheessa. Ehkä suurin huolenaiheeni onkin, että synnytyksestä tulee monen vuorokauden mittainen maraton, joka vie totaalisesti voimat ennen kuin päästään maaliin saakka. Pidän peukkuja, että niin ei käy. Lisäksi toivon, että selviäisin mahdollisimman pitkälle luonnollisin konstein eli ilman lääkkeitä, Ehdoton en missään nimessä ole eli jos kipu yksinkertaisesti ylittää sietämättömän rajan, olen valmis epiduraaliin tai muuhun vaihtoehtoon, vaikka se ei ensisijaisesti toiveissa olekaan. Tässä lienee parasta katsoa tilanteen mukaan eikä suunnitella sen tarkemmin.

Jostain syystä ajattelen, että haluaisin ponnistaa alaspäin eli mahdollisimman pystyasennossa. Ajatuksena se tuntuu huomattavasti luontevammalta kuin makaaminen selällään. Saa nähdä, miten käytännössä onnistuu. Voihan olla, että homma sujuukin paremmin makuulla.

Kun vauva on syntynyt, haluan tilanteen salliessa kokeilla imetystä mahdollisimman pian. Ja todella toivon että se sujuisi edes jotenkin. Voi että miten odotankin sitä hetkeä, kun pieni pötkylä vihdoin on sylissä.

Tässä siis vain muutamia ajatuksia synnytyksestä. Ajatukset toki jo hieman aiheen ympärillä pyörivät sillä onhan kolmen päivän päästä vauva jo täysiaikainen. Myös kipeitä supistuksia tulee muutaman kerran päivässä ja viime viikon lääkärikäynnillä todettiin kohdunkaulan jo pehmenneen ja pikkuisen lyhnetyneen, eli synnytys alkaa jo pikkuhiljaa lähestyä. Päällimmäisenä on positiivinen odotus ja synnytystäkin odotan hyvillä mielin.

[36+4]

The Liebster Award -haaste

Tämä haaste näyttää kiertäneen lähes kaikissa seuraamissani blogeissa, joten en haasta osaltani enää ketään mukaan, mutta vastaanpa nyt itse kuitenkin saamaani haasteeseen ja kysymyksiin, jotka on laatinut mother-in-love -blogin Jasmin, kiitokset!

1. Miksi aloitit bloggaamaan?

Tarve lähti puhtaasti siitä, etten oiken kokenut voivani purkaa lapsettomuuteen liittyvää ahdistusta ja tuntemuksia kenenkään kanssa. Olen myös aina tykännyt kirjoittaa, joten blogi tuntui luontevalta ajatukselta. Huomasin myös, että lapsettomuuteen liittyviä blogeja oli aika vähän ja halusin omalta osaltani antaa vertaistukea kirjoittamalla juttuja ylös. Nyt kun elämä muuttaa muotoaan, olen suunnitellut tämän blogin lopettamista lapsen syntymään. Mielessäni tosin on jo ajatus aivan toisenlaisesta blogista, mutta siitä lisää myöhemmin.

2. Lempipaikkasi kotona?

Sohvannurkka.

3. Lempiasusi?

Kotona joku rento ja mukava mutta jonnekin lähteissä tykkään käyttää kapeita housuja, korkokenkiä ja nättejä toppeja.

4. Mikä on suurin unelmasi?

Yhdistää nousujohteinen urakehitys sekä tasapainoinen ja taloudellisesti turvattu perhe-elämä.

5. Minkä nimen haluisit itsellesi, jos saisit valita?

Pidän kyllä nimestäni, en vaihtaisi sitä mihinkään. Huumorimielessä voisin olla esimerkiksi Brooke tai Stephanie.

6. Minkä valitsisit näistä:ripsenpidennykset, hiustenpidennysten tai geelikynnet?

Geelikynnet, ne minulla yleensä onkin, nyt juuri tosin ei. Hiuksia minulla on omiin tarpeisiin riittävästi, ripsiä olen harkinnut mutta vielä toistaiseksi pärjännyt ilman.

7. Kuka on suosikki näyttelijäsi?

Pidän erityisesti hieman vanhemman kaartin näyttelijöistä, kuten Meryl Streepistä ja Pierce Brosnanista.

8. Mikä tv-ohjelmasi on sellainen, jonka sinun on pakko nähdä ja jos missaat sen sinun pitää mennä katsomaan se netistä?

Juuri tällä hetkellä vahtaan Temptation islandia, Äitien sotaa, Kaisa ja luksuskoteja ja Mr. Selfridgeä.

9. Mikä on sinun toinen nimesi?

Minulla on vain yksi etunimi, enkä ole halukas paljastamaan sitä täällä.

10. Positiivisin asia sinusta.

Olen tulevaisuuteen suuntautunut ja aikaansaava.

11. Negatiivisin asia sinusta.

Vaadin itseltäni ja muilta joskus liikoja ja saatan sitten pettyä, kun odotukseni eivät toteudukaan.

Hankinnat vauvalle

Hankintaralli alkaa olla loppusuoralla. Ajattelin tehdä lähinnä itseäni varten vähän yhteenvetoa siitä, mitä kaikkea on nyt tullut hankittua ja mitä ehkä vielä puuttuu. Hyvä tietysti, jos joku muukin saa tästä jotakin ajatuksia.

Isommat hankinnat

Kulkeminen:

Vaunut - Gesslein F6, mukana vaihdettavat pyörät eteen, hyttys- ja sadesuoja

Turvakaukalo - MaxiCosi Cabriofix telakalla

Nukkuminen:

Pinnasänky + patja - käytettynä hankittu peruspinnis + joustinpatja

Pussilakanoita 2 settiä, toinen äitiyspakkauksen ja toinen ostettu, vielä tulossa kaksi käytettyä settiä

Aluslakanoita 3 kpl, vielä tulossa pari käytettyä

Kosteussuoja sänkyyn, 2 kpl Ikeasta

Reunapehmusteet, tulivat sängyn mukana

Makuupussi, äitiyspakkauksesta

Peitto 2kpl

Torkkupeitto

Hoitotarpeet:

Hoitopöytä - Ikeasta

Hoitoalusta lastentarvikeliikkeestä

Hoitolaukku - Gesslein, vaunujen lisävaruste

Imetystyyny - käytettynä hankittu

Kylpyamme - saatu

Itkuhälytin - Avent

Babysitteri tilattu

Pienemmät hankinnat:

Vaatteet:

Vaatekertoja (body + potkuhousut) koosta 50 eteenpäin 5-8 settiä / koko

Yöpukuja 4-5 / koko

Lämmin kevyttoppahaalari koko 56 kotiutumista varten

Vanupuku x2, toinen äitiyspakkauksen ja toinen vähän pienempi

Farkkuja, huppareita ym. siistejä vaatteita muutama setti eri kokoja

Potkupukuja muutama

Sukkia ja tumppuja

Pipoja eri kokoja

Tossut

Kuolalappuja muutama

Toppahaalari, äitiyspakkauksesta + rukkaset ja tossut ja talvipipo

Hoitotarvikkeet:

Harja, kynsisakset, kylpymittari äitiyspakkauksesta

Harsoja nyt 10 kpl

Kestovaippoja 8 kuorta, 12 sisävaippaa ja lisäimuja

Kertakäyttövaippoja 1 paketti, ehkä vielä ostan toisen

Ainu hoitovoide

Tuttipulloja 2 kpl, lisää tulossa

Tutteja 4 kpl

Puuttuvia:

vanulaput ja vanupuikot

hoitoöljy

kosteuspyyhkeitä

korviketta varalle

Lelut:

Purulelu, äitiyspakkauksesta

Helistin

Unipehmo

Kaukaloon kiinnitettävä lelu

Puuttuvia:

Vaunulelu

Mobile sängyn päälle

Puuhamatto

Äidin tarpeet:

Imetysliivejä 3 kpl, lisää myöhemmin

Siteitä

Puuttuvia:

Liivinsuojia

Maidonkerääjiä

Rintapumppu

Imetystoppeja

Muuta:

Aurinkolasit - Babiator

Tuttinauha

Vauvavakuutus

Puuttuvia:

Vauvakirja

Näillä olisi tarkoitus päästä alkuun. Toki hankintoja, kuten syöttötuoli pitää tehdä hieman myöhemminkin mutta nämä nyt sellaisina, jotka on hyvä olla olemassa jo tässä vaiheessa. 

[34+6]

Äitiysloma

Tässä sitä nyt ollaan, äitiyslomalla. Tuntuu edelleen tosi oudolta. Yöunet on muuttuneet hyvin katkonaisiksi ja päiväunet ovat houkutelleet jo kovasti. Vielä muutama viikko sitten mietin että miksi pitää jäädä näin aikaisin töistä pois kun tulee aika pitkäksi, mutta nyt huomaa että lisääntynyt lepoaika on tarpeen.

Pääosin olo on pysynyt hyvänä mutta on niitä loppuraskauden harmejakin saatu tässä kokea. Yöheräämisten lisäksi aamulla on noustava seitsemän jälkeen ylös kun jalkoja ja lonkkia särkee. Vauva möyrii masussa välillä jo niin kovasti, että tekee vähän kipeää. Onpa pari kivuliaampaa supistustakin jo havaittu. Onneksi se on vain kohdun harjoittelua eikä mitään vakavaa. 

Eilen käytiin synnytyssairaalan tutustumiskäynnillä ja vaikka varsinaisesti mitään uutta asiaa ei tullutkaan jäi silti ihan hyvä ja luottavainen mieli. Onneksi asutaan vain noin vartin ajomatkan päässä sairaalasta joten sinne on helppo sitten mennä kun aika koittaa. Olen edelleen varsin levollisin ja luottavaisin mielin synnytyksen suhteen. Kirjoittelen siitä tarkemmin omaa postausta vähän myöhemmin.

Hankinnoista on tullut ostettua paketti kestovaippoja, jotka sain käytettynä tosi edullisesti. Setissä oli muistaakseni seitsemän kuorivaippaa ja reilut kymmenen imuosaa. Aika mahdoton viidakko tuo kestovaippojen maailma on, mutta ehkä perehdyn aiheeseen vielä ajan kanssa. Ajatuksena olisi osakestoilla siten, että tässä kotona mennään kestoilla mutta öisin ja liikkeellä ollessa tavallisilla kertakäyttövaipoilla. Katsotaan miten homma alkaa sujua. Voihan olla, että kestoilusta ei tule meidän juttua ollenkaan. Sen näkee sitten.

Hyvää äitiyslomaa minä :)

[34+3]

Muksiainen

Vauvalla on ollut työnimi koko projektin ajan mutta nyt hänestä on tullut muksiainen. Tämä johtuu siitä, että kaveri muksii mammaa lähes jatkuvasti ja pienet jalat siellä polkevat minkä kerkiävät. Mitenkään ikävänä tai pahana en asiaa tokikaan pidä, sillä on mahtavaa koko ajan olla tietoinen, että masussa voidaan hyvin. Aktiivisuus myös painottuu vahvasti päiväaikaan, joten se voi enteillä ihan hyvää rytmiä vauvalle myös syntymän jälkeen. Pidetään peukkuja, että näin on. Tokihan meillä välillä yölläkin herätään potkuttelemaan, mutta tuolloin onneksi myös rauhoitutaan melko pian eikä jakseta myllätä ihan tuntikaupalla kuten päivällä.

Eilen oli neuvolakäynti reilusti yli kuukauden tauon jälkeen ja hyvin siellä ainakin sf-mitta kulkee keskikäyrän tuntumassa. Lapsivettä on poikkeuksellisen reilusti ja siksi masupallo tuntuukin kovin pinkeältä ja suhteettoman isolta. Mitään haittaa runsaasta vesimäärästä ei kuitenkaan ole. Vauveli on viihtynyt jo pidemmän aikaa pää alaspäin ja toivo elää, ettei hän enää mahtuisi tai keksisi kääntyä väärinpäin. Laskeutua hän ei ole malttanut vielä yhtään ja sen saa mamma aistia ylhäällä kylkiluiden tienoilla. Tila käy väistämättä ahtaaksi. Käytännössä tämä on alkanut tuntua aika ajoin ahdistavana tunteena juuri ylävatsalla ja mukana seuraa usein myös närästystä sekä todella pienistäkin asioista hengästymistä. Lisäksi rintaliivit painavat ikävästi ja sopivan asennon löytäminen on toisinaan iso haaste.

Koska juuri mikään liivimalli ei enää tunnu kovin mukavalta, hankin parit kaarituettomat imetysliivit joita olen jo nyt pitänyt ihan mukavuussyistä. Kovin paljoa niissä ei ole kasvunvaraa, että voi olla että niihin ei ole toivetta mahtua enää synnytyksen jälkeen, mutta onpa nyt ainakin hieman mukavampi olo. Muita hankintoja ei nyt ole tullut tehtyä, sillä olen kaikenlaisen pikkutavaran ostamisen jättänyt äitiyslomalle, jotta olisi sittenkin jotain tekemistä. Hankintalistalla ovat siis vielä vaipat, liivinsuojat, tutit, rasvat sun muut.

Reilu viikko enää töitä jäljellä ja vaikka aika rientää kuin siivillä, alkaa pikkuhiljaa tukalammaksi käyvä olo edesauttaa sen ajatuksen syntymistä, että on sittenkin mukava jäädä kotiin lepäilemään. Kuntosalille olen nyt pari kertaa päässyt, mutta työtahti ei sielläkään päätä enää huimaa. Kävely on kaikkein hankalin laji ja kävelemättä kun ei oikeen mihinkään pääse, on toimintasäteeni alkanut olla melko rajallinen. Mutta koska aurinko paistaa ja olen ollut varsin hyväntuulinen lähiaikoina, ei olotila sinänsä tunnu pahalta ollenkaan.

[32+3]

Kömpelys laiskiainen

Gapin ihanuudet olisivat postissa noudettavissa mutta en ehdi postiin ennen perjantaita. Olisin niin halunnut taas heti hypistelemään pikku vaatekappaleita. Yöpukuja ehkä uupuu vielä ja löysinkin Lindexistä hauskan unihaalarin, jossa on (isukille tietysti) pieni tervehdys pepun kohdalla joka iskee etenkin kakkayllätyksen löytyessä vaipasta.

Hankinnat ja jopa henkinen valmistautuminen ovat varsin hyvällä tolalla, tai ainakin siltä tuntuu. Sen sijaan fyysisesti minusta on tullut kömpelö ja laiska. En juurikaan käy ulkona tai muutenkaan liiku enää. Kävely on lähinnä vaivalloista ja tukalaa enkä saamattomuuttani ole sitten tehnyt mitään muutakaan. Nyt poden huonoa omatuntoa laiskottelustani. Toisaalta tiedän, että olen oikeutettu olemaan rennosti, mutta toisaalta pidän itseäni laiskana. Edes kohinalla nouseva paino ei huoleta, ainoastaan yleinen saamattomuus. 

Lukuunottamatta kömpelöä olemustani ja lähes järjettömän suurta mahaa, oloni on muutoin varsin hyvä. Ja kai tässä joltain osin jotain saa alkaa jo tuntuakin, onhan enää loppusuora jäljellä. Töitäkin enää kolme viikkoa.

[31+0]

Paljonko vauva tarvitsee vaatteita?

Tein eilen inventaarioita jo hankituista vaatteista. Tähän saakka olen ostanut kirpputoreilta ja alennusmyynnistä vauvanvaatteita oikeastaan miettimättä sen suuremmin, mitä kokoa nyt on ja kuinka monta. Eilen tyhjensin koko lipaston ja tein kasat eri kokoisista vaatteista. Yllättävän tasaisesti niitä oli kertynyt eri kokoja.

Vähiten on 50 cm vaatteita, sillä jos poju onkin syntyessään iso, ei kyseinen koko ehkä menekään päälle kuin pienen hetken, jos sitäkään. 50 cm laatikosta taisi löytyä 5 bodyä ja neljät housut. Ajattelin, että jos vauva niihin hyvin näyttää mahtuvan niin voi tuore isä sitten kipaista niitä muutamat lisää tarpeen mukaan. Meillä kun on tuossa ihan lähellä Lindex, H&M sun muut josta niitä löytyy kyllä. Muita kokoja (56cm, 62cm ja 68cm) on kaikkia melko tasaisesti. Tosin alaosia oli koossa 56 vain parit joten sain sittenkin tekosyyn tilata vielä ihan pari juttua, olihan Gapin verkkokaupassa kaikki normaalihintaiset lastenvaatteet -30%. Nyt pitää kyllä asentaa joku verkkokauppalukko kaikille internetiin kytketyille laitteille kotona.

Ajatuksenani on nyt ollut, että joka kokoa löytyisi noin kymmenen bodyä ja 7-10 housut sekä pari yöpukua. Lisäksi on muutamia ekstravaatteita, kuten huppareita ja pikkufarkkuja, lähinnä jos lähdetään jonnekin kylään. Kotioloissa mennään ihan perusbodyillä ja potkareilla.

Eilen Gapilta tilaukseen lähtivät muun muassa nämä ihanuudet:

Näitä kokopukuja ei meillä juurikaan ollut joten halusin parit tilata. Gapin koko 0-3kk, jossa koossa nämä siis tulevat, vastaa suunnilleen 56 cm täällä.

Lisäksi on hankittuna kotiintuloa varten äitiyspakkauksen vanupukua pienempi haalari, joka löytyi kirppikseltä parilla eurolla. Pieniä pipoja, sukkia ja tumppuja löytyy myös sekä muutama kuolalappu. Käytäntö sitten osoittaa, kuinka kova puklaaja/kakkakone vauvelista tulee eli millainen määrä vaatekertoja on sopivasti. Luulen, että tällä meidän satsilla pääsee alkuun ainakin.

Huomenna ylitetään 30+0 rajapyykki, ihan uskomatonta, miten nopeaan aika on mennyt! Ihan hetki enää niin pieni nallepukuinen otus pötköttelee äidin ja isin ihmeteltävänä. <3

[29+6]

Ostoshairahtelua

Ennen odotusta olin aika ahkera ravaamaan vaatekaupoissa, lukemaan muotilehtiä ja seuraamaan muotiblogeja. Ostin säännöllisesti muotivaatteita ja harkitsin asujani tarkkaan. Nykyään pukeudun niihin muutamaan vaatekappaleeseen, jotka mahtuvat päälle. Sehän nyt on aivan luontevaa, ei siinä mitään. 

Ennen odotusta muistan havainnoineeni, että vaatekaapissani on jo valmiiksi monia väljän mallisia vaatteita, joita voin hyvin pitää raskaanakin. Tiedä sitten mitä niille vaatteille on tällä välin tapahtunut, sillä joko niiden helmat ovat muuttuneet oudon lyhyiksi tai sitten napit eivät mahdu tissien kohdalta kiinni. Ainakin omassa tapauksessani maha on ollut jo varhain sen mallinen, että äitiysvaatteet ovat ainoa päälle sopiva vaihtoehto. 

Jo vuosia sitten olemme ystäväni kanssa alkaneet vääntää vitsiä siitä, että kauhuskenaariossa olemme ennen neljääkymmentä ikävuotta mammoja, joilla on matalapohjaiset kävelykengät, tikkitakit ja kätsät permikset. Salaa siis toivon, etteivät edellämainitut asiat tule muotiin ainakaan seuraavaan kymmeneen vuoteen. Mutta koska minusta on kuitenkin tullut vähän aikuinen ja käytän nykyään ihan tosissani päivittäin kulmakynää ja poskipunaa, päätin myös ihan vähän olla nuori. Ostin nimittäin tänään hetken mielijohteesta sellaiset korvikset, joissa on taustana edustaa isompi pallo. Niillä kait on joku nimikin. Pidin niitä illan ja peilailin useampaan kertaan. En kyllä silti tiedä, mitä niistä pitäisi olla mieltä. Ehkä nyt vain päätän käyttää niitä ja totutella.

Pitkien geelilynsien sijaan minulla on pastellinsävyllä lakatut lyhyet kynnet ja pesen tukkani luomushampoolla. Okei, sen luomushampoon osto oli joku hairahdus omantunnontuskissa kärsivältä, joka oli juuri syyllistynyt liian kemikaalialtistuksen vuoksi luettuaan Kaisa Jaakkolan Reipas, rakas raskaus -kirjan. Taisinpa samassa vimmassa ostaa myös orgaanisen kookosvartalovoin, mutta se nyt vain tuoksuu jo niin mielettömän hyvältä, että vapautettakoon se hairahdus-leimasta.

Että kaikkea outoa käyttäytymistä tämä raskaus saakaan aikaan. Kuinkahan oudoksi meno mahtaakaan mennä, kun lapsi syntyy?

[29+3]

Vaunut Saksasta

Koska vaunut vihdoin saapuivat eilen, kokosin tähän nyt koko tarinan, miten vaunujen hankinta meillä meni ja miten päädyimme tilaamaan ne Saksasta.

Vaunuhankinnan aloitin tutkimalla eri vaunumerkkejä ja -malleja netistä. Lueskelin ihmisten kokemuksia ja selailin kuvia. Tutkin myös käytettyjen vaunujen tarjontaa. Jo varhaisessa vaiheessa päätin, että niin sanottuja halpisvaunuja en missään nimessä halua vaan vaunuihin ollaan valmiita satsaamaan enemmänkin rahaa, kunhan ne ovat hyvät. Melko nopeasti listalle karsiutui muutama merkki, joista valinta luultavasti tehtäisiin. Lopulliselle listalle jäivät Emmaljungat, Hartanit, Teutoniat ja Gessleinit. Saksalaisista vaunuista olin kuullut tuttavilta paljon hyvää, samoin Emmaljungista. Moni vannoi myös Bugaboon ja Brion nimeen, mutta näistä kummankaan muotoilu ei viehätä silmääni. Kaipasin selkeästi jotain hieman perinteisempää.

Seuraavana pohdin listaa ominaisuuksista, joita vaunuilta ehdottomasti haluan. Listan kärkeen nousivat heittoaisa, riittävästi säätyvä työntöaisan korkeus meille eripituisille työntäjille sekä mahdollisuus käyttää sekä kääntyviä että kiinteitä etupyöriä. Kolmipyöräisiä vaunuja en halunnut. Myös kova kantokoppa alkoi houkuttaa enemmän kuin pehmeä. Käytännön syistä aloin kallistumaan sellaiseen vaunuversioon, jossa kantokoppa lepää ratasosan päällä. Näin jää vähemmän varastoitavaa tavaraa. Tässä kohden Emmaljungat putosivat pois pelistä, sillä niissä koppaosa näytti ainakin uusissa malleissa olevan aina erikseen ja ratasosa erikseen. Hartanit tipahtivat vaihtoehdoista pois, koska niihin ei saanut vaihdettavaa etuakselia. Käytännössä siis jos halusi kääntyvät etupyörät, oli vaunut otettava niillä ja pelkäsin niiden käytettävyyttä sohjoisessa lumikelissä, etupyörät kun olivat selkeästi aika pienet. Teutoniassa tilanne taisi olla sama. Tästä siis voi päätellä, että lopulta listalle jäivät ainoastaan Gessleinit. Tutkin niiden valikoimaa tarkoin ja totesin F6- ja F10 -mallien vastaavan käytännössä kaikkiin toiveisiini. F10-mallia ei Suomessa saatavilla tainnut ollakaan mutta F6-mallia lähdimme tutkimaan livenä paikalliseen lastentarvikemyymälään. Vaunut tuntuivat oikein ketteriltä, sopivan kompakteilta mutta jämäkkärunkoisilta ja olivat kivan näköisetkin. Saimme selville, että runkoon saa adapterin monelle eri turvakaukalolle ja onpa vaunuissa säätöjäkin jos mihin tarpeeseen. Mies oli samaa mieltä, nämähän ne ovat, ehdottomasti. Muita ei sen koommin sitten käytykään katsomassa.

Liike teki meille vaunuista tarjouksen: 1090 euroa sisältäen kovan kantokopan ja vaihdettavan etuakselin eli siis sekä kiinteät isot että kääntyvät pyörät. Hinta tuntui tietysti auttamattoman kovalta, joskin olin varautunut, että vaunut kyllä maksavat liki nelinumeroisen summan. Lähdimme kotiin tarjouksen kanssa pohtimaan asiaa.

Jo aiemmin olin lueskellut keskustelupalstoilta ihmisten kokemuksia vaunujen tilaamisesta ulkomailta. Saksasta oli moni tilannut menopelinsä ja nopeasti joukosta erottui muutama käytetyin verkkokauppa. Ihmisten kokemukset keskittyivät lähinnä näihin kolmeen: babyparadies-shop.de, pingpong-online.de ja babyonlineshop.de. Kahden ensimmäisen osalta kokemukset jakautuivat hyviin ja huonoihin. Lähinnä ongelmia olivat aiheuttaneet pitkiksi venyneet toimitusajat. Toki osa kertoi saaneensa tavarat hyvinkin nopeasti ja ilman ongelmia. Kommenttien suhteen tasalaatuisimmaksi havaitsin viimeisen, eli babyonlineshop.de:n. Lopulta päädyin tilaamaan vaunut sieltä. Haasteen aiheutti se, että kyseinen nettisivu palvelee vain saksaksi. Itse en sanaakaan saksaa ole koskaan lukenut, joten Google translatorin avustuksella onnistuin selvittämään tarpeelliset asiat. Tein muutamana päivänä koeostoksia siten, että klikkailin ostoskoriin haluamani vaunut ja lopetin surffailun siihen. Kun todellinen tilauspäivä koitti, tiesin jo tarkalleen, mistä klikkailla ja mitä kohtia rastittaa.

Vaunuihin valittiin ensin rungon väri. Vaihtoehtoja olivat musta, valkoinen ja hopea. Me päädyimme mustaan. Seuraavaksi valittiin sopiva kantokoppa. Valintamme osui kovaan koppaan, sillä se tuntui liikkeessä aika paljon tukevammalta, joskaan ei kovin paljoa painavammalta silti. Seuraavaksi piti valita verhoilujen väri. Värivaihtoehtoja on Saksasta tilatessa vähän enemmän kuin Suomessa. Tässä otin avuksi valmistajan omat nettisivut, sillä verkkokaupan värivalitsin ei erikseen kertonut, onko verhoilumateriaali kangasta vai keinonahkaa. Olimme päättäneet valita nimenomaan keinonahkaisen version ja valmistajan sivuilta eri värikoodeille löytyi myös tieto materiaalista. Tarkennuksena mainittakoon, että ratasosa on kangasta, keinonahkaa ovat kuomu ja koppa. Värinvalinnassa halusimme huomioida, että vaunujen jälleenmyyntiarvo säilyy eli että väri ei ole mikään luotaantyöntävän kirkas tai mielipiteitä jakavan kirjava. Halusimme myös, että ratasosan pohja on tumma, etteivät pienet kurajalat heti sotke istuinosaa kamalan näköiseksi. Lisäksi halusimme välttää kokomustaa tai muutoin täysin tummaa väritystä. Valintamme osui siis musta-valko-harmaaseen, joka mielestämme oli sopivan neutraali mutta tyylikäs vaihtoehto.

Lopuksi vaunuihin sai klikkailla mukaan lisävarusteet. Olennaisin valinta oli tietysti vaihdettava etuakseli. Tämän lisäksi päädyin klikkaamaan mukaan sävyyn sopivan hoitolaukun sekä hyttyssuojan. Koko paketille kertyi lopulta hintaa 870 euroa. Mielestäni ihan tuntuva säästö ottaen huomioon, että liikkestä saamamme tarjouksen päälle olisi tullut vielä hoitolaukun ja hyttyssuojan hankinta.

Kun tilaus rekisteröidään verkkokauppaan, tekee verkkokauppa katevarauksen luottokortilta. Nykykäytännön mukaan katevaraus purkautuu automaattisesti parin viikon kuluessa eli sama raha näkyy parissa viikossa ikäänkuin vapautuneen takaisin. Babyonlineshopin toimitusehtojen mukaan varsinainen veloitus luottokortilta tapahtuu vasta, kun tavara lähtee Saksasta kohti Suomea. Näin ollen on syytä varmistaa, että kortilla löytyy katetta myös sitten, kun veloitus todella lähtee. Toimitusajaksi kauppa kertoo noin neljä viikkoa ja ainakin meidän kohdallamme se piti aika tarkalleen paikkaansa. Tein tilauksen 26.1.2015 ja 16.2.2015 oli summa veloittunut kortilta ja tavara lähtenyt matkaan. Kaksi päivää myöhemmin vaunut olivat haettavissa lähimmästä postista.

Tilaus on mahdollista maksaa tilisiirrolla, Paypalilla tai luottokortilla. Suosittelen joko Paypalin tai luottokortin käyttämistä, sillä mahdollisissa ongelmatilanteissa asiaa on helpompi setviä suoraan oman luottokorttiyhtiön kanssa.

Tokihan tilanne on se, että takuuasioiden selvittely voi olla työläämpää, mutta samanlailla näissä vaunuissa on takuu kuin Suomesta ostetuissakin. Nettifoorumien mukaan kyseinen verkkokauppa vastaa kyllä sähköpostitiedusteluihin ja tarvittaessa auttaa jos ongelmia tulee.

Meillä siis toimitusaika piti paikkaansa ja kaikki sujui mutkitta. Kaikki tavarat oli pakattu siististi samaan pahvilaatikkoon ja vaunut sai kasaan hetkessä. Käytännössä itse ei tarvinnut kuin kiinnittää pyörät paikoilleen ja nostaa ratasosa kiinni runkoon. Kaikki tarvikkeet oli pakattu kätevästi samaan laatikkoon ja löytyipä paketista erillinen sadesuojakin, jota en ollut erikseen tilannut mutta se ilmeisesti kuului vaunupakettiin.

Ja tässä ne nyt ovat!

Kuvassa koppa ja aisa ovat ikäänkuin väärään suuntaan, kun testailin käytännössä, miten kätevästi eri osat pyörähtävät toiseen suuntaan. Todellisuudessahan nuo kääntyvät pyörät tulevat eteen. Heittoaisa on helppokäyttöinen, samoin käsijarru. Myös ratasosan irrotus ja rungon kasaus onnistuivat tosi näppärästi. Nuo kääntyvät pyörät saa myös nopeasti napsautettua lukkoon, jolloin ne lukittuvat suoraan. Hoitolaukku on samaa sävyä ja kangasta kuin vaunuissa ja oli muutenkin hyvän oloinen. Hoitolaukun sisällä oli termospussi tuttipullolle, irrotettava tarviketasku ja hoitoalusta.

Summa summarum:
Suosittelen siis oman kokemukseni perusteella vaunujen tilaamista Saksasta.

[29+2]

Väsynyt odottaja

Juuri kun hetki sitten pääsin kehumasta hyviä uniani ja virkeitä aamujani, on väsymys löytänyt tiensä nyt tännekin. Syynä ovat selkeästi heikentyneet yöunet ja päälle hiipivä pieni stressi. Tiedän, että minun ei tarvitsisi stressata työasioita, sillä en suinkaan työskentele yksin ja että kouluasiatkin varmasti järjestyvät niin silti aina välillä luon turhia paineita tekemättömistä hommista. Joita muuten ei edes ole erityisen paljoa.

Nukahdan illalla suhteellisen helposti mutta yöllä onkin haastavampaa saada unen päästä uudelleen kiinni, kun on herännyt vaikkapa vessaan. Tänään aamulla olisin saanut nukkua hieman pidempään, mutta klo 6:20 heräsin naapurin koirien haukuntaan ja siinä olivatkin sitten ne unet. Sama tauoton haukunta kuului koko aamun aina siihen saakka, kun lähdin töihin yhdeksän aikaan. Että se siitä rentouttavasta ja kiireettömästä aamusta. Ja tuo haukunta kuuluu aivan selkeästi meille vaikka menisin toiseen reunaan asuntoa ja laittaisin vielä välistä kaikki ovet kiinni. Nyt siis otan stressiä siitäkin, että miten saisin naapureille fiksusti sanottua, että asialle pitää tehdä jotain. Ajattelen jo kauhulla, miten herään ennen kukonlaulua äitiyslomalla silmät ristissä ja kuuntelen tuntikaupalla haukuntaa vaikka tarve olisi levätä. Huoh. Ongelmaa edesauttaa tilanne, että asumme pienessä taloyhtiössä, jossa ei ole varsinaisesti nyt isännöitsijää ja jonka hallituksessa istuu kyseinen naapurin rouva. Ainoa konsti on siis koittaa puhua heille suoraan mutta ainakin tähän saakka kuullut "emme me enää päästä koiria ulos myöhään" -lupaukset ovat olleet katteettomia. Miehen kanssa ollaan mietitty kirjeen kirjoittamista heille, mutta jotenkin tuntuu niin selkärangattomalta toimia niin.

Selkäkipu on taas vähän helpottanut onneksi ja eilen sain kuntosalilla tehtyä taas kunnon treenit. Se tuntui niin energisoivalta että ehkä pyrin nyt käymään salilla vähän useammin.

Sanovat, että raskaus on syystäkin nimeltään raskaus. Ymmärrän pointin, onhan monella harmittavan paljon vaivoja kärsittävänään. Kärsijäksi en itseäni osaa ajatella, ennemminkin olen kyllä päässyt suhteettoman helpolla. Mutta toinen termi, odotus, sen allekirjoitan kyllä myös omalta osaltani. Eivät siis suotta kutsu tätä odotukseksi. Ensisijaisesti odotetaan vauvaa syntyväksi. Raskauden alussa odotetaan ultraa, odotetaan ensimmäisten potkujen tuntumista, odotetaan että masu kasvaa, odotetaan 12. viikkoa ja puoliväliä. Nyt loppuraskaudessa odotus vain jatkuu. Odotetaan äitiysloman alkua, odotetaan perhevalmennusta, odotetaan äitiyspakkausta, odotetaan sokerirasituksen tuloksia. Mutta juuri nyt, juuri nyt odotan vaunuja saapuvaksi! Vaunut on tilattu Saksasta ja koska veloitus on vihdoin lähtenyt luottokortiltani, tiedän vaunujen lähteneen nyt matkaan. Muutamassa päivässä niiden pitäisi olla täällä. Teen vaunuista ja niiden tilaamisesta oman postauksensa, kunhan saan kärryt livenä eteeni ja kuvattavaksi. Miehelle uhosin, että kotiin ehtii muodostua urat lattiaan, kun kärryttelen tässä pari kuukautta ympäri asuntoa.

Nyt muuten ollaan jo kolmannellakymmenennellä raskausviikolla!

[29+0]

Masupallo

Kolmas raskauskolmannes on täällä! Tai riippuen mistä katsoo, toisaalla sen sanotaan alkavan viikosta 28, toisaalla taas viikosta 29. Huojentavaa on tieto, että lapsella olisi nyt syntyessään 90% todennäköisyys selvitä. Onneksi pikkuinen viihtyy masussa vielä hyvin, toivottavasti vielä pitkään.

Olo on erityisen hyvä kun olen pyhittänyt kunnon yöunet joka yölle. Nukkumaan menen viimeistään kymmeneltä ja seitsemältä olen jo pirteä. Ehkä otin aika kirjaimellisesti neuvolasta saadun vinkin: varastoon ei voi levätä mutta univelkaa voi kerryttää. 

Josko nyt tännekin vihdoin laittaisin vähän kuvaa masusta. 

Pallo kasvaa ihan silmissä. Onhan sitä painoakin tullut jo kymmenen kiloa joten ihmekös tuo. Ps. Nuo H&M:n mama-nahkahousut ovat suosikkini!

[28+1]

Hoitopöytä saapui taloon

Alunperin olin suunnitellut, ettei meille hankita erillistä hoitopöytää. Olin lukenut satoja kokemuksia siitä, että vaippa tulee vaihdettua milloin missäkin ja että käyttämättä jää koko pöytä. No, aloin visioimaan mahdollisia vaipanvaihtopaikkoja ja kun totesin, että vaihtoehdot ovat sohva, sänky ja lattia, alkoi selkäkolotuksen lomassa hoitopöytä tuntua sittenkin ihan viisaalta ratkaisulta. Eilen kotiutui siis Ikeasta Stuva-hoitopöytä neljällä laatikolla. Pöytä muokkautuu työpöydäksi myöhemmin ja siksi päädyimme juuri tähän vaihtoehtoon. Tykkään ajatuksesta, että myös vauva-ajan jälkeen kalusteella on funktio. Kokoaminen on meillä minun hommaani ja parissa tunnissa tämäkin oli valmis. Asennusenergiaa sain Domino-kekseistä, joita nyt söin ilolla kun sokerirasitustestin tuloksetkin olivat hyvät.

Tältä se nyt näyttää. Ikean hoitoalusta oli jotenkin surkea joten sen kävin hakemassa erikseen lastentarvikeliikkeestä. Mielestäni on kiva, että vaipat ja muut tarvikkeet saa kätevästi saataville yhteen paikkaan. 

Muuten raskaus etenee tasaisella tahdilla. Vauveli on tosi kova potkimaan ja neuvolassakin kiusattiin neuvolantätiä kääntyilemällä ja laittamalla hanttiin sekä sf-mitan ottamista että doppleria. Vauva kasvaa sopivaa tahtia ja onpa vyötärönympäryskin ylittänyt maagisen metrin rajan. Olo on pääosin oikein hyvä, joskin tahtia on saanut hidastaa jo tuntuvasti. Kävellessä hengästyy tosi helposti ja reippaassa vauhdissa supistaa, ei kipeästi onneksi. Selkä on vähän alkanut vaivaamaan ja öisin kiusaavat krampit ja suonenvedot. Pitää muistaessa hakea lisämagnesiumia apteekista, kun ei tuo Multivitan määrä taida olla tarpeeksi.

Aikaani olen kuluttanut töiden lisäksi alkaneiden opiskelujen parissa ja onpa tuo käsityöintokin taas löytynyt. Parit pikkusukat on jo valmiina, nyt pohdin uusia ideoita puikoille vietäväksi. 

Äitiyslomaan on enää 7 viikkoa! Aika hurjaa.

[27+5]

Mitä tapahtuu ajatusmaailmalle

Mitään järin kummallista ei raskauden etenemisen suhteen tapahdu joten nyt voisi olla hyvä aika koostaa ajatuksia kasaan. Koko elämä ja sitä myöden ajatusmaailma on kääntynyt niin totaalisesti ympäri viimeisen puolen vuoden aikana, että moni ajatus on muuttunut oikeastaan päinvastaiseksi.

Rahanmeno

Vielä viime vuonna laadin laskelmia hikikarpalot otsalla siitä, paljonko lapsettomuushoidot tulevat maksamaan. Oli päätetty, että kaikki oljenkorret kokeillaan, maksoi mitä maksoi. Silti tulevien hoitojaksojen lääkelaskut hirvittivät jo valmiiksi. Nyt rahanmeno on siirtynyt hankintoihin tulevalle vauvalle. Toki hankinnoissa raha on enemmän pysyvässä olomuodossa kuin esimerkiksi lääkkeessä, jonka lopullisesta hyödystä ei ole takeita. Mutta on oma asennoituminen muuttunut muutenkin. Rahanmeno ei ahdista eikä rahasta ole enää samalla lailla stressiä, vaikka taloustilanne ei muutoin olennaisesti olekaan muuttunut. Vauvanvaatteita ostaa ilolla, lääkeruiskuja ei niinkään.

Urasuunnittelu

Ennen raskautta työ ja urasuunnittelu näyttelivät elämässäni merkittävää roolia, jopa pääosaa. Rakensin lähes kaikki suunnitelmat sitä silmälläpitäen, mikä vaikutus niillä olisi tulevan urakehitykseni kannalta. Tein harkittuja ja tietoisia valintoja ja pyrin suunnittelemaan tulevaisuutta mahdollisimman pitkälle. Nyt työtilanteeni on täysin avoin kirja. Työsuhteeni loppuu äitiyslomani aikana eikä minulla ole mitään aavistustakaan mitä sitten tapahtuu. Aiemmin se olisi stressannut minut varmaan hengiltä, nyt en oikeastaan edes mieti asiaa. Aion miettiä tilannettani ja suunnitelmia vasta sitten, kun olen valmis palaamaan takaisin töihin. Taloudellinen tilanne saattaa pakottaa minut siihen aiemmin kuin ehkä nyt ajattelen, mutta se olkoon sen ajan murhe. Laskelmoivasta työnarkomaanista on tullut hetkessä eläjä.

Vapaa-aika

Tammikuussa ryhtiliike ja kalenteri täyteen erilaisia harrastuksia. Viime vuosina olen sortunut tähän niin monelle tuttuun kaavaan. Todellisuudessa se johtui monesti siitä, että elämässä vallitsevaa tyhjää koloa piti vain tilkitä jollakin. Tämän lisäksi kiersin kaikki mahdolliset kinkerit ja kissanristiäiset, olihan sosiaalista verkostoa pidettävä yllä. Nyt olen aloittant sen ihan oikean pesänrakennuksen. Lueskelen sohvan nurkassa ja menen aikaisin nukkumaan. Toki voin käydä kuntosalilla tai uimassa, mutta kotiin pitää päästä ajoissa. Bilehileestä on tullut kotihiiri.

Shoppailu ja ulkonäkö

Olen aina rakastanut shoppailua. Ostan mielelläni uusia vaatteita ja asusteita sekä kulutan aikaani kaupoissa kiertelemällä. Nyt tietysti katse hakeutuu lastenvaatteisiin enkä enää niinkään kiinnitä huomiota tarjolla oleviin muotivaatteisiin. Lopetin myös Trendin tilaamisen, sillä en enää jaksa kiinnostua muodin viimeisimmistä käänteistä. Shoppailen verkkokaupasta uusia verkkareita, joilla on kiva olla sitten vauvan kanssa kotona. Hei hetkinen ja haloo. Tämä huolestuttaa jo itseänikin. Tietysti nyt tilanne on se, että voin pukeutua vain niihin muutamiin mammavaatteisiin joita omistan, mutta ei kai tässä nyt vaan ole tapahtumassa se kaikkein pahin? Nimittäin se, että minusta tulee kotiäidin irvikuva! Se on aina ollut kamalin pelkoni. Se, että lakkaan välittämästä. Se, että lakkaan meikkaamasta ja laittamasta tukkaani. Se, että alan pukeutumaan mukavuus edellä. Se, että unohdan itseni. Ja samalla myös mieheni, hänhän se on joka minua katselee. Se, että repsahdan ja rupsahdan! Apua! Nyt ei enää yhtään verkkareita kaappiin.

Haaveilu

Ennen haaveilin lomasta kaukomailla. Uudesta merkkilaukusta. Menestyksestä. Uudesta sisustuksesta. Luin Mondoa, selasin muotiblogeja. Nyt luen Avotakkaa, Kaksplussaa ja luen mammablogeja. Haaveilen aurinkoisesta kesäpäivästä omalla pihalla vauvan kanssa, rauhallisista vaunulenkeistä mummolaan, onnistuneista ristiäisistä. Minne ovat kadonneet ajatusteni valkoiset hiekkarannat ja valloittamattomat paratiisisaaret?

Kuva vuoden 2012 toteutuneelta kaukomatkalta

Suuri elämänmuutos muuttaa ajattelua, se on selvää. Mitä jos se muuttaa minua ihmisenä? Onko se hyvä asia? Mistä tietää jos muuttuu liikaa? Miten löytyy tasapaino? Vastaukset näihin kysymyksiin selviävät varmasti paljon myöhemmin. Nyt voin vain oppia hyväksymään muutoksen. Eihän minusta kuitenkaan tunnu pahalta. Ei lainkaan, päinvastoin.

[24+6]

Potkuttelua ja Kela-kaavakkeita

Täällä voidaan edelleen tasaisen paksusti. Kasvava maha aiheuttaa päivä päivältä enemmän ihmettelyä, milloin kotona, milloin töissä. Mies hämmästelee, että onpa se kasvanut. Itse hämmästelen, minne napa on kadonnut. Työkaverit ihmettelevät, onpa siitä tullut suuri. Neuvolassakin tuli taas käytyä ja nyt otettiin ensimmäistä kertaa sf-mitta. 19 cm eli vähän käyrän yläpuolelle mutta ihan normaali lukema muutoin kait. Enpä siis kummemmin ole huolestunut kertyneistä kiloista tai massiivisesta pallomahasta.

Vauveli on melko kova potkimaan ja hyvä niin. Toisaalta kun koittaa se päivä, että potkuttelua on vähemmän, sitä vaistomaisesti tarkkailee tilannetta ja pohtii, että missä potkut. Todennäköisesti ipana takoo istukkaa noina päivinä ja siksi en sitä juuri tunne. Tuntuvat potkut havaitsen hyvin mahan reunoilla eli kun vauva osuu oikeaan kohtaan. Silti sitä odottaa joka päivä, että edes joku kunnon osuma tuntuisi. Nyt ei ole pariin päivään tuntunut, mutta jotakin pienempää kyllä, että siellä se edelleen on, joskin varmaan kääntyneenä toiseen asentoon.

Neuvolasta sain raskaustodistuksen ja nyt on Kela-hakemukset täytelty. Samassa tuli tilattua myös äitiyspakkaus. Tulipa anottua äitiysloma töistäkin ja otettua vauvavakuutus. Otinpa samassa itsellenikin sairaskuluvakuutuksen, jotta on sitten koko perhe yhtä lailla turvattu. Tuntuu jotenkin niin kummalliselta ajatella, että jo 27.3. alkaa äitiysloma. Tuntui tosi kummalliselta kirjoittaa se ylös kalenteriin. Tosiaan, enää reilut pari kuukautta. Tää aika menee niin nopeasti! Vastahan mä pitelin tärisevissä käsissäni sitä tikkua, jossa oli kaksi viivaa...

[23+6]