Elämäni tunteiden tuskaa

Kukaan ei ymmärrä. Tänään tuntuu, että kaikkien sanat vain satuttavat. On utelua siitä, koska tulee lapsia ja joko ja joko. Tekisi mieleni huutaa, että jumankauta minkä minä sille voin jos en vain tule raskaaksi! Ajattelin, että pääsiäinen on mukava hengähdystauko. Ja kissan viikset. Sukulointi on yhtä tuskaa. Myös parisuhde on nyt yhtä tuskaa. Mies vierottautuu juuri nuuskasta ja ei muuta kun raivoaa minkä kerkeää. Huutoraivarit päättyivät äsken siihen, että minä jäin itkemään kotiin ja hän lähti sovittuun kyläpaikkaan. Uskon, että minusta puhutaan nyt siellä mitä ihanimmin sanakääntein.

Tuntuu, ettei minusta ole mihinkään. Mummoni kysyi, jokos meillä on jo alettu yrittää sitä lasta? Mutisin jotakin sitä ja tätä ympäripyöreää vastaukseksi ja loppuun vielä totesin, että eihän sitä ajankohtaa voi itse valita. Mummo siihen sitten toteamaan, että eihän kaikkien ole mikään pakko niitä lapsia hankkia lainkaan. Jaahas. No kiva. Jouduin pakenemaan vessaan nielemään itkuani. Tuntuu, ettei kukaan edes usko minuun. En edes minä itse. En kykene toimimaan oikein parisuhteessa enkä kykene saamaan lasta.

Voihan olla, että korkeampi taho on päättänyt, ettei tiettyihin tilanteisiin ole lapsen hyvä tulla. Olenkin alkanut miettimään, onko lapsettomuus vihje siitä, että tällä parisuhteella ei olekaan tulevaisuutta? Olemme olleet kimpassa jo kohta kuusi vuotta. Silti aina matkaan mahtuu jyrkkiä ylä- ja alamäkiä. Tosi vaikeistakin jutuista on selvitty, mutta voiko kaikki nyt sittenkin olla päättymässä? Miten käy tulevien häiden? Olenko vain huono käsittelemään tunteita ja onko minulla edes oikeutta tuntea oloani kurjaksi? Periaatteessa kaikki on hyvin mutta pitäisikö huutoa vain kestää? Olenko tyhmä kun en ymmärrä? Miten itkua voisi estää? Olenko hullu vai kaatuuko kaikki oikeasti päälle? Tervetuloa tänne tosielämän saippuasarjan pariin, ensi kerralla taas uudet juonenkäänteet.

Itku pitkästä... harmituksesta

Tekisi mieleni itkeä taas kaikkia maailman asioita. Kun vielä nappailin e-pillereitä, oli tunnepuolella huomattavasti tasaisempaa. Nyt olen palannut teinivuosien tunneskaalan pariin; itku-ilo-suru-kiukku-riemu tai kaikki vaikka kerralla. Pillerihormonit tekevät meistä tekoaikuisia. Kun kuvittelet, että ailahtelevat tunteet ja epävarmuus kaikesta on jäänyt jo taakse, vaanii paluu lähtöpisteeseen pillereiden lopettamista seuraavan kulman takana.

Tänään oli moneen kertaan itku kurkussa valmiina purskahtamaan ulos. Olin kuitenkin urhoollinen ja pidättelin onnistuneesti. Aamulla aikataulu meinasi pettää ja väsytti armottomasti. Tavarat putoilivat käsistä. Niisk. Töissä unohdin erään asian. Nyyh. Työkaveri jäi eläkkeelle tänään. Sniis. Töissä on uusi vauvamaha ja se en ole minä. Yää. Kotiin palattuani ilmeni isompi tulossa oleva yllättävä rahanmeno. Taas. Seuraavakin kuukausi siis kärvistellen. Byhyy. Ystävältä tuli viestillä kuva vastasyntyneestä vauvasta. Byääääääh.

Mikä siinä muuten on, että jos itku on tullakseen, se tulee aina illalla? Ja siitähän seuraa mukavasti sellainen ilmiö, että kun itkuisilla silmillä menee nukkumaan, on aamulla silmät muurautuneet lähes umpeen. Siinä onkin mukava sitten etsiä pallojen alta ripsiä ja luomia meikattavaksi. Ihan tätä ajatellessa jo itkettää.

Huomisesta starttaa pieni rauhoittumisen hetki. Pääsiäinen tuo onneksi pari ylimääräistä vapaapäivää. Jostain syystä alkuvuosi on ollut aika raskas. Tuntuu, että ikävät uutiset ovat seuranneet toinen toistaan. Nyt niin kovasti toivoisi iloisia uutisia omallekin kohdalle.

Dear Doc, oonx normaali?

Pienestäkin asiasta tulee tosi iso, kun käyttää liikaa Googlea. Tieto lisää tuskaa. Turha tieto lisää vielä enemmän. Internet on yksi pahuuden pesä. Lukuunottamatta tietysti kaikkia ihanien ihmisten ihania blogeja. Ja muutamaa muuta juttua.

Kävin tänään lääkärissä jo kolmannen kerran tänä vuonna samasta syystä. Tuntui, kun olisin ollut Suosikki-lehteen Eki-tohtorin palstalle kirjoittava epätietoinen (ja epätoivonen) teini. Minua piinaa antibioottikuuri toisensa jälkeen toistuva vti, joka on aiheuttanut harmaita hiuksia koko alkuvuoden. Mitään selkeää syytä ei edelleenkään ole ilmennyt, lisää vain antibioottia naamaan ja vähän c-vitamiinia kaveriksi. Omassa pienessä päässäni olen keksinyt monta teoriaa, jotka voisivat olla tämän kaiken takana. Googlen ansiokkaalla käytöllä olen diagnosoinut itselläni taudit endometrioosista syöpään. Lääkäri takuulla piti minua aivan aasina, kun kyselin kaikenlaisia älyttömiä kysymyksiä tyyliin "voiko tämä johtua siitä, että minulla onkin nyt alkava kohdunkaulan syöpä?". Kaikkiin kysymyksiin lääkäri hymyillen pudisti päätään. Ehkä ei ole vielä syytä paniikkiin. Tai ehkä hän olikin vain välinpitämätön? Tai hullu ja pudistelee siksi muuten vain päätään? Tai pakko-oireinen, eikä voi sille mitään, että hänen päänsä heiluu ja suupielet kääntyvät?

Jotenkin vain en haluaisi nyt mitään vaivoja tai oireita, koska toki ajattelen heti, etten voi tai ei ole turvallista tulla raskaaksi. Oikeasti olen ihan terve. Tai niin ainakin luulen. Ainakin välillä. Lääkäri oli kyllä mukava ja katsoi antibiootitkin sen mukaan, että on turvallisia syödä, vaikka raskaus alkaisikin. Kokemuksena ehkä järkyttävintä oli ensimmäistä kertaa ikinä sanoa ääneen jollekin ulkopuoliselle, että yritämme lasta. Se oli oikeasti jotenkin tosi kummallista kakistaa ulos. Olisi toisaalta niin mukavaa jakaa jonkun kanssa tämä yrittäminen, mutta toisaalta en halua sitä kenellekään vielä kertoa. Ehkä siksi minulla on tämä blogi.

Kateellinen Somelainen muija

Mikä siinä Facebookissa on niin ihmeellistä, että joka päivä pitää moneen kertaan käydä katsomassa, mitä ihmisten elämässä tapahtuu? Älypuhelin on yksi pahuus, sillä niin helposti voin nanosekunnissa klikata itseni nuuskimaan muiden asioita. Facebook saa aikaan jonkin verran iloa mutta yhä enemmän myös harmitusta. Myönnän, olen kateellinen ihminen. Olen kateellinen tutuille ja puolituntemattomille, en niinkään läheisille ystävilleni. Puoli työpäivää meni pilalle aiemmin tällä viikolla, kun taas uusi vauvauutinen hyppäsi silmille Facebookissa. Fiksu osaisi ajatella, että onpa kiva juttu. Itse ajattelen vain, että on niin epäreilua. Toisille vaan tulee lasta toisen perään ja meillä ei ole yhtään. Tiedän varsin hyvin, että ajatukseni ovat naurettavia ja olen aivan pelle, kun edes mietin tuollaisia. Mutta en hitto vie voi sille mitään. Olen miettinyt, pitääköhän poistua Facebookista ihan vain siksi, etten kestä enää yhtään vauvauutisia. Mutta kuulisin ne varmasti muutakin kautta eli ei se varmaankaan elämää helpota. Päinvastoin. Jäisi nekin muutamat kutsut kekkereihin saamatta, kun nykyään kaikki tiedotus kulkee Facebookin kautta.

Luonnostani olen utelias. Minulla on sellainen työ, jossa minun on oltava utelias ja kiinnostunut ihmisistä. Ehkä siksi en voi tai halua tai pysty irtautumaan sosiaalisesta mediasta. Ja olenhan jo niin tottunut elämään osan elämästäni Facebookin kautta. Olisin voinut jopa jäädä paitsi kutsusta ystäväni babyshowereihin viikonloppuna, ellen olisi Facebookissa. Tämän ystäväni raskaudesta olin äärimmäisen iloinen, sillä vauva oli siihen taloon hyvin toivottu. Hänelle en lapsesta ole piiruakaan kateellinen vaan oikeasti vilpittömän onnellinen, sillä olemme läheiset ystävät. Nyt kuitenkin mietityttää, millainen mieliala minulle noilta kutsuilta jää, sillä sinne on tulossa kasa juuri vauvan saaneita. Osalla on jo lyhyen ajan sisään tullut toinen. Ja heille olen kateellinen, sillä he eivät ole minulle niin läheisiä. Tämä tuntuu ihan sekopäiseltä. En myöskään halua julkisesti paljastaa, että vauvaa meillekin yritetään, joten vaikka haluaisin osallistua vauva- ja odotusaiheisiin keskusteluihin, en voi. En halua paljastaa, että olen lukenut kilometrikaupalla saatavilla olevaa tietoa aiheesta, sillä muuten epäilyt heräävät heti. Taktiikkanani on lyöttäytyä kahden ei-lapsellisen henkilön seuraan ja pyrkiä keskustelemaan jostakin muusta.

Babyshowerit ovat ajatuksena tosi ihana juttu. Minua vaan harmittaa, että ainakin näissä tulevissa kekkereissä aika isoa roolia näyttelevät erilaiset lahjat. Itselläni on nyt taloudellisesti aika tiukka tilanne ja tiedän, että juhlakalulla on kaikkea vauvakamaa jo yllin kyllin. Päätinkin hankkia hänelle jotakin ihan muuta. Jotakin, mitä to-be-mom on itselleen toivonut. Ja se ei liity millään tavalla vauvaan. Siinäpä sitten muille ihmettelemistä, kun meikäläinen saapuu ilman potkupukua tai pikkutossuja paketissa. Hah.

Kaikesta huolimatta uskon, että tästä tulee kiva viikonloppu. Myös "vihreä viikko" lähestyy, joten oman katseeni suuntaan siis kohti saapuvaa ovulaatiota. Hip hei!

Tulethan ovulaatio, tulethan?

Mitä ihmettä? Kuukautiskuppi oli eilisen työpäivän jäljiltä lähes tyhjä. Todella outoa. Yleensä vuoto on ihan reipasta noin 3 päivää ja sitten se pikkuhiljaa laantuu. Nyt on ollut jotenkin kovin niukkaa koko ajan. Luin jostakin, että niukka vuoto voi olla merkki siitä, että ovulaatiota ei ole tullut kierron aikana. Pääni täytti heti sata ajatusta: entä jos vain toinen munasarja toimii tai entä jos kumpikaan ei toimi kunnolla ja entä jos... Nyt ei muuta kuin syvä huokaus ja positiivisin mielin kohti uutta oletettua ovulaatiota. Kyllähän se sieltä tulee. Tulee se.

Vielä en ole lämpöjä mittaillut enkä muutakaan analyysiä ovulaation ajankohdasta suorittanut, lukuunottamatta tuikitieteellisen iPeriod appsin tarjoamaa kiistatonta dataa. Ehkäpä seuraavassa kierrossa innostun kuluttamaan kuumemittarin patterit loppuun. Myöskään greippiä ei jääkaapista vielä löydy, mutta eiköhän jossain vaiheessa oteta käyttöön kaikki maailman vippaskonstit. Mitähän muita hauskoja konsteja ja uskomuksia mahtaa olla vauvanhankinnan vauhdittamiseen?

Kierto kuin kello

Uskomatonta. Jo kolmannet pillereiden lopettamisen jälkeen ilmaantuneet luomumenkat tulivat taas täysin kellontarkasti. Kierto on ollut tarkalleen 31 päivää joka kierroksella. Olen hämmentynyt. Olenko jotenkin outo? Seuraan muutamiakin blogeja ja keskustelupalstoja, joissa kaikissa on ennemminkin sääntö kuin poikkeus epäsäännöllinen kierto tai ainakin muutamien päivien erot kuukausien välillä. No, pyrin silti nyt näkemään tämän positiivisena asiana.

Minulla on iPhonessa sovellus nimeltä iPeriod. Siihen merkataan kuukautiset ja sovellus laskee kierron pituuden ja ennustaa seuraavat menkat sekä hedelmälliset päivät. Tai oikeastaan hedelmällisen viikon (green week) joka loppuu oletettuun ovulaatiopäivään 14 pvää ennen seuraavia menkkoja. Viimeisimmällä vihreällä viikolla oli kova yritys ainakin päällä ja voi kun niin kovin taas harmitti, että mönkään meni. Yritän parhaani mukaan pysyä rauhallisena ja antaa ajan rauhassa kulua, voihan siinä vuosikin kevyesti vierähtää, ennen kuin tärppää. Ainakin ovulaation ennustaminen on luultavimmin helppoa, sillä kierto on niin täsmällinen.

Jostain syystä olen muuttunut aivan kamalan malttamattomaksi. Lähipiirissä lisäännytään nyt oikein urakalla ja tottakai minun pitäisi nyt tulla raskaaksi HETI HETI HETI! Kun yrittäminen aloitettiin, oikein ääneen miehen kanssa pohdittiin, että eihän tässä ole mikään hätä ja kiire ja annetaan nyt lapselle mahdollisuus tulla sitten kun on tullakseen. Mutta en jaksa odottaa, jos se sitten kun on vasta joskus vuoden päästä. Huoh.

Yritän pitää itseni kiireisenä muilla tohinoilla. Häähommat sopivat tähän tarkoitukseen hyvin. Vaikka häät ovat kovin pienet, enkä juuri ole suunnittelulla itseäni rasittanut, on aina jotakin kivaa pientä pohdittavaa ja näprättävää. Viimeisin päähänpistoni oli kenkien tilaaminen netistä aivan hetken mielijohteesta. Uskaltauduin muutaman kympin laittamaan likoon ja tilaamaan kengät täältä (www.jjshouse.com) vaikka luinkin monia erinäisiä tarinoita keskustelupalstoilta. Tappio ei taloudellisesti ole järin suuri, vaikka paketista paljastuisi mitä. Pakko oli vaan jotakin tilata, sillä aloin jo tulla hulluksi kaikilla netin kenkäsivuilla pyörittyäni. Puku ei ole myöskään vielä saapunut. Tilauksesta on jo tovi ja lähipäivinä voisikin olla mahdollisuus päästä pukua livenä sovittelemaan. Jännittävää :)

Sikasöpöt pastellit

Lehtien palstat hehkuttavat kilpaa kevätmuotia, vaikka lunta tuiskuttaa vielä. Toisaalta jo kovasti tekisi mieli hankkia kevätvaatteita. Toisaalta taas on vielä niin kovin talvi eikä vielä pitkään aikaan saa vaihtaa toppaa trenssiin eikä saapasta ballerinaan. Viimeisin lumipyry vei kaikki kevään merkit mennessään ja tuntuu kuin olisi palattu parilla kuukaudella taaksepäin.

Kevätmuotia hallitsevat värit, sekä kirkkaat että hempeät. Myös pastellit ovat tehneet näkyvän paluun. Kuvia katsellessa tulee ihanan hempeä ja keväinen fiilis. Harmi vaan, että suurimmalla osalla suomalaisista on tämä kalkkilaivan kapteeni -iho, joka useimpien pastellisävyjen kanssa näyttää aika kamalalta. Onneksi kauppojen vaaterekkeihin on ilmestynyt ihania kirkkaita oranssin ja pinkin sävyjä, jotka sopivat myös vaalean hipiän kaveriksi. Oranssista eri vivahteineen onkin tullut viime vuosina yksi suosikkiväreistäni ja nyt taitaakin olla hyvä hetki hankkia kaappiin tätä väriä oikein urakalla. Oranssi on värinä aika rohkea, mutta toimii hyvin monien perus arkivärien, kuten mustan ja ruskean maustajana. Oranssi tai korallinsävyinen paita on kiva ilopilkku mustan tai tummansinisen jakun alla. Työpäivän aamuna on hymykin hieman herkemmässä, kun peilikuvalla on iloisen värinen paita. Kannattaa kokeilla!

Myös laukuissa seikkailevat monet iloiset värit. Hankin laukkuja nykyään hyvin harvoin, sillä panostan mieluummin laatuun kuin määrään. Iloisen värinen laukku on toki ihana, mutta käyttöikä voi jäädä suhteellisen lyhyeksi. Oranssi- vimma on kuitenkin päässyt niin pahaksi, että annoin itselleni luvan hankkia yhden pikkuisen kevätlaukun. Fashionstoren alesta bongasin tämän pikkusöpöläisen, joka odottelee kaapissani saapuvaa kevättä.