sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Sikasöpöt pastellit

Lehtien palstat hehkuttavat kilpaa kevätmuotia, vaikka lunta tuiskuttaa vielä. Toisaalta jo kovasti tekisi mieli hankkia kevätvaatteita. Toisaalta taas on vielä niin kovin talvi eikä vielä pitkään aikaan saa vaihtaa toppaa trenssiin eikä saapasta ballerinaan. Viimeisin lumipyry vei kaikki kevään merkit mennessään ja tuntuu kuin olisi palattu parilla kuukaudella taaksepäin.

Kevätmuotia hallitsevat värit, sekä kirkkaat että hempeät. Myös pastellit ovat tehneet näkyvän paluun. Kuvia katsellessa tulee ihanan hempeä ja keväinen fiilis. Harmi vaan, että suurimmalla osalla suomalaisista on tämä kalkkilaivan kapteeni -iho, joka useimpien pastellisävyjen kanssa näyttää aika kamalalta. Onneksi kauppojen vaaterekkeihin on ilmestynyt ihania kirkkaita oranssin ja pinkin sävyjä, jotka sopivat myös vaalean hipiän kaveriksi. Oranssista eri vivahteineen onkin tullut viime vuosina yksi suosikkiväreistäni ja nyt taitaakin olla hyvä hetki hankkia kaappiin tätä väriä oikein urakalla. Oranssi on värinä aika rohkea, mutta toimii hyvin monien perus arkivärien, kuten mustan ja ruskean maustajana. Oranssi tai korallinsävyinen paita on kiva ilopilkku mustan tai tummansinisen jakun alla. Työpäivän aamuna on hymykin hieman herkemmässä, kun peilikuvalla on iloisen värinen paita. Kannattaa kokeilla!

Myös laukuissa seikkailevat monet iloiset värit. Hankin laukkuja nykyään hyvin harvoin, sillä panostan mieluummin laatuun kuin määrään. Iloisen värinen laukku on toki ihana, mutta käyttöikä voi jäädä suhteellisen lyhyeksi. Oranssi- vimma on kuitenkin päässyt niin pahaksi, että annoin itselleni luvan hankkia yhden pikkuisen kevätlaukun. Fashionstoren alesta bongasin tämän pikkusöpöläisen, joka odottelee kaapissani saapuvaa kevättä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti