Tip-tip

Muuta ei varmaankaan tarvitse sanoa. Tiputtelu on täällä taas eli ensi viikon puolella käännytään jo kohti yk 11:tä. Se vuosi. Se on kohta täynnä. En keksi, miten ihmeessä jaksan odottaa lapsettomuuspolille pääsyä.

Pariskunta terve ja pipi

Edelleen olen äärettömän onnellinen, että minusta ei viime lääkärikäynnillä löytynyt minkäänlaista vikaa. Vaan eivät mene tasan onnen lahjat. Mies on ollut tosi kipeä jo monen monta viikkoa ja maanantaina odottaa leikkauspöytä. Syksyn pimeys ja sade pistää mielen matalaksi muutenkin ja nyt on toki kova huoli rakkaan puolesta. Mistään hengenvaarallisesta ei ole kyse, mutta toki tuleva leikkaus aiheuttaa huolta, sillä operaatio ei ole ihan pieni. Tästä syystä vauvajutut eivät ole päälimmäisenä olleet mielessä. Rahatilannekin on olosuhteista johtuen mennyt nyt entistä tiukemmalle ja eilen illalla sanoinkin miehelle, että nyt jopa toivon ettei haikara meille ole tulossa, sillä rahaa ei juuri nyt ole yhtään mihinkään hankintoihin. Mies siinä lohdutteli, että höpö höpö, aina sitä on ennenkin pärjätty. Ja eihän lasta rahalla kasvateta vaan rakkaudella. Se ei meiltä ole onneksi yhtään vähentynyt.

Tip-tip-tiputtelun pitäisi ilmaantua parin päivän sisällä, jos kaikki on kuten aina ennenkin. Aiemmin tänään kuitenkin tunsin jotain varsin outoa. Tuntui, kuin joku olisi isolla kouralla tarttunut kiinni jostakin vasemmalla alavatsassa ja muljauttanut vähintäänkin jonkin elimen pois paikaltaan. Tuntumus ei ollut kipua vaan ennenkuulumattoman voimakas muljaisu. En muista koskaan aiemmin tunteneeni mitään vastaavaa. Vilkas mielikuvitus alkoi tietekin heti laukata: voisiko siellä nyt oikeasti tapahtua jotakin? Vaikka olen muutoin tässä asiassa täysin peruspessimisti - kuten blogin aiempien tekstien sävystä voi päätellä - joku pieni optimisti nostaa päätään aina kierron loppuvaiheessa. Tämä pieni optimisti kyllä hyvin nopeaan katoaa maan alle kun kp1 jälleen alkaa. Sitä odotellessa.

Normaali tapaus

Odotettu gynen käynti oli tänään aamulla. Jännitti ihan kamalasti mennä sinne. Olin lähes varma, että jotain järkyttävää vikaa minusta löytyy. Vaan eipä löytynyt. Gynetäti oli tosi mukava. Aluksi keskusteltiin tilanteesta ja kierroista sun muusta. Sitten tehtiin perustutkimus ja ultrattiin kohtu ja munasarjat. Kohdun limakalvo on hyvän paksuinen ja kohtu muutenkin normaalin oloinen. Munasarjat näyttivät myös molemmat ihan normaaleilta, ei viitteitä PCO:sta eikä endometrioosista. Hurraa! Munasolukin oli mitä ilmeisimmin juuri irronnut, koska munarakkulaa ei ultrassa näkynyt. Kaiken pitäisi siis olla hyvin.

Keskustelimme myös tiputteluvuodosta. Lääkärin mielestä se on varsin normaalia, sillä kiertoni on kuitenkin säännöllinen. Keltarauhashormonia voisi kuulemma loppukiertoon syödä, mutta lääkärin mukaan sillä saadaan tiputtelu kuriin, mutta ei juuri muuta vaikutusta. Hän oli siis sitä mieltä, että lisähormoni ei auta raskautumista, koska mitä ilmeisimmin ovuloin normaalisti ja muutenkin perustoimintojen pitäisi ihan olla kunnossa. Suositus oli yrittää ihan luomuna vielä tammikuulle saakka ja sitten labrojen kautta lapsettomuuspolille, jos raskautta ei ala kuulua. Labralähetteen sain jo valmiiksi. Ovistikut saan myös loputkin heittää roskiin, sillä lääkäri nimenomaan kehotti välttämään niiden käyttöä. Viittasi tällä varmaankin keskusteluumme siitä, että stressi on suurimmassa osassa tapauksia se syy, miksi lasta ei vaan kuulu.

Toki tässä jää vielä mahdollisuus siihen, että vika onkin miehessä. Sitä en kuitenkaan halua vielä ajatella vaan yritetään ottaa nyt rennosti ja mietitään näitä juttuja sitten, kun vuosi on vaihtunut.

Ovulaatio for sure

Vatsassa on jatkuva paineentunne ja oikealta puolelta vihloo tämän tästä. Ovistikussa oli tänään aamulla kaksi viivaa ja ihan olisin kyllä ilman viivojakin tiennyt, mistä on kyse. Mielestäni aiemmin ei ole ollut näin huomattavia tuntemuksia. Myös toisenlainen hieman kiusallinen vaiva on ilmaantunut, jonka on myös pakko liittyä ovikseen. Kiinnostaisi tietää, onko muilla samanlaisia kokemuksia? Nimittäin, poskia kuumottaa ja olen kuin kissa pistoksissa koko ajan. Olen todella levoton, näin HYVIN levottomia unia ja mikä pahinta; kun joku edes vähän siedettävän näköinen mieshenkilö kulkee ohi, sydän alkaa pamppailla ja tuntuu että jalat menevät alta. Ja sen jälkeen päässä on ainoastaan HYVIN levottomia ajatuksia. Avokonttori: ei hyvä. Kaupungin keskusta: ei hyvä. Myöhemmin tänään vielä asiakastilaisuus: ei hyvä. Huominen gynen käyntikin jännittää. Miten sitä voisi osata olla normaalisti? Apua!

Itsediagnoosi

Olen jo aiemmin kerskunut sillä, kuinka hyvä olen googlettamaan etenkin erilaisia sairauksia ja vaivoja. Torstaina on gynen käynti, jossa toivon mukaan myös ultrataan munasarjat. Koska olen valveutunut kansalainen, olen tietysti laatinut itselleni diagnoosin jo valmiiksi. Mitään suunnitelmaa minulla ei sen varalle ole, että lääkäritäti onkin eri mieltä. Ehkä aloitan tiukan väittelyn puolustaakseni omaa diagnoosiani tai sitten olen kiltti ja pidän suuni kiinni ja kiukuttelen sitten kotona (ja täällä).

Oma diagnoosini perustuu tarkkaan tutkimustietoon, tietysti. Tutkimukseni ensimmäinen osa on suoritettu tarkalla ja tieteellisellä menetelmällä nimeltään ovulaatiotesti. Nämä lääketieteen huippua edustavat pienet tikut ovat antaneet selon siihen, että ovulaatio tapahtuu normaalisti ja ajallaan. Viime kierrossa kaksi tasavahvaa viivaa testissä todistivat saman mitä kehon muut, lähinnä limasta pääteltävät oireet antoivat ymmärtää. Tässä kierrossa aloitin testaamisen jo eilen, vaikka ovulaatiopäivän pitäisi olla vasta kolmen päivän päästä. Haaleaa viivaa se eilen näytti kuten pitikin eli tieteellisen tutkimukseni tulokset näyttävät edelleen pitävän paikkaansa.

Diagnoosini toinen osa perustuu puolestaan olemassaolevan tutkimustiedon hyödyntämiseen. Lähdetietoni olen haravoinut googlesta, kuten jokaisen tutkijan kuuluukin. Lähdekritiikkiä olen harjoittanut hyvin maltillisesti. Oireiden perusteella olen päätynyt diagnosoimaan itselleni hormonivajetta kierron loppupuolella. Nyt jos olisin lääkäri, määräisin itselleni keltarauhashormonia loppukierron vajetta paikkaamaan.

Tutkimuksistani viisastuneena ehdotan avattavaksi itsepalvelulääkäriasemia, joista voisi jonkinlaisen automaatin avulla ensin diagnosoida itse itsensä ja sitten printata napista reseptin tai vaikkapa labralähetteen.

Tahatonta ennakointia

Viikonloppuna oli hurjasti menoa ja meininkiä ja toki myös älyttömän kivaa. Onnistuin olemaan autuaan ajattelematta lapsettomuutta ja muita murheita, ainakin lähes koko viikonlopun. Perjantaina olin juhlissa, joissa tapasin pitkästä aikaa paljon vanhoja tuttuja. Uusia vauvamasujakin oli, luonnollisesti. Illan paras hetki oli, kun toinen jo lapsia saanut kaveri kysyi toiselta naimisissa olevalta mutta lapsettomalta, että jokos teille on tulossa perheenlisäystä, niin tämä lapseton tokaisi siihen nasevasti, että ei niitä lapsia kuule kaikille niin vain tule kuin Manulle illallinen. Kysyjä luonnollisesti meni aika vaikeaksi ja minä siinä vieressä myhäilin ja ajattelin että olipa hyvin sanottu. Minultahan ei tätä kysymystä sen jälkeen edes kysytty ja sekös vasta oli helpotus.

Miehen kanssa on juteltu tästä, että mitä fiksua pitäisi vastata näihin vauvauteluihin. Viimeksi eräs kaveri uteli että koskas teille tulee lapsi ja siihen vastasin, että sellaista päivämäärää ei pysty kukaan sanomaan. Siitä jälkikäteen mies sanoi, että se oli hyvin vastattu. Pyrin kuitenkin aina vastaamaan lyhyesti ja jämäkästi, jotta vastaus ei jätä tulkinnanvaraa ja että se myös mielellään tyrehdyttää kaikkien lisäkysymysten tulvan. Harjoitus tekee mestarin, ainakin tässä asiassa.

Asiasta toiseen. Joka aamu seison silmät ristissä vaatehuoneessa ja pohdin, mitä laittaisin päälleni töihin. Vaatteita minulla on kyllä varsin paljon, mutta huomasin tässä että niistä varsin suuri osa on enemmän tai vähemmän löysiä tai muuten vain kaapumaisia. Joka aamu mielessäni ovat samat ajatukset: ei kai tästä nyt vain kukaan luule, että tämä on raskausvaate, näytänkö epäilyttävän isomahaiselta, kiinnittääkö tämä huomion väärään paikkaan? Olen onnistunut haalimaan ihan aidosti vahingossa hirmu läjän vauvamahalle sopivia vaatteita. Ja minkä ihmeen takia? Ei hajuakaan. Jos, siis JOS joskus sellainen vauvamaha sattuisi kasvamaan, ei vaatteista ainakaan tulisi mitään ongelmaa. Tosi kätevää.

Jos tahatonta löysien vaatteiden omistamista ei lasketa, mitään muuta vauvajuttua ei meidän kotitalouteen ole hankittuna. Eikä hankita. Jostain syystä minulla on sellainen tunne, että jos menen nyt ostamaan yhdenkin tutin tai potkarin tai minkä vaan, niin sitten meille ei ainakaan koskaan tule lasta. Oikein taistelemalla joudun kävelemään nopeutetuin askelin ohi tavaratalojen vauvaosastoista. Onneksi sentään muutamille läheisille olen saanut jotain pientä hankkia. En vain tähän hätään keksi mitään ihanampaa maailmassa, kuin pienen pienet tossut ja nutut ja kaikki. Huoh. Ehkä vielä joskus.

Vauvansängyn paikka

Prinsessa Madeleine on raskaana. Niinpä tietysti! Olin iloinen, kun ehdin päivää aikaisemmin avioon kuin Madde mutta siihen se ilo sitten jäikin. Madeleine on vanhempi kuin minä, hän tupakoi ja elää takuulla stressaavampaa elämää. Eli tämän valossa minun piti olla raskaana ensin! Mutta ei niin ei. Ehkäpä siellä on varoja käyttää yksityisiin hoitoihin toisin kuin täällä. Huoh.

Varasin ajan gynelle. Ei se yhden tai kahden tai viidenkymmenen kierron odottelu mitään auta. Aika on reilun parin viikon päästä. Katsotaan onko käynnistä mitään apua. Jostain syystä pelkään, ettei ole. Pyysin munasarjojen ultrausta ja varasin pitkän vastaanottoajan. En kuitenkaan päässyt sille gynelle, jolla olen ennen päässyt, sillä hänellä vapaa aika olisi ollut vasta, kun seuraavat menkat ovat jo päällä. Nyt vielä siis pitää lisäjännittää sitä, onko gyne mukava vai ei.

Tehtiin hieman huonekalujen siirtelyä ja makuuhuoneessa siirtyi muun muassa sänky. Lopputuloksena huoneen toiseen reunaan jäi tyhjää tilaa. Siinä miehelle sitten vitsailin, että katsos kun tuli tehtyä vauvansängylle paikka. Mies siinä hymyillen, että niinpä tuli. Samassa aloin ajatella, että jos meillä olisi tärpännyt ekoista kierroista, olisi siinä nyt se sänky ja siellä joku asukas. Mutta kun ei ole. Harmittaa taas niin vietävästi.

Tiputteluvuotoa kesti siis lopulta kp26:sta kp30:een saakka ja tänään aamulla aukesivat hanat kunnolla. Jotain hyvää tässä on siinä mielessä, että kierto on nyt asettunut jälleen tuohon 31 päivän pituuteen.