torstai 19. syyskuuta 2013

Normaali tapaus

Odotettu gynen käynti oli tänään aamulla. Jännitti ihan kamalasti mennä sinne. Olin lähes varma, että jotain järkyttävää vikaa minusta löytyy. Vaan eipä löytynyt. Gynetäti oli tosi mukava. Aluksi keskusteltiin tilanteesta ja kierroista sun muusta. Sitten tehtiin perustutkimus ja ultrattiin kohtu ja munasarjat. Kohdun limakalvo on hyvän paksuinen ja kohtu muutenkin normaalin oloinen. Munasarjat näyttivät myös molemmat ihan normaaleilta, ei viitteitä PCO:sta eikä endometrioosista. Hurraa! Munasolukin oli mitä ilmeisimmin juuri irronnut, koska munarakkulaa ei ultrassa näkynyt. Kaiken pitäisi siis olla hyvin.

Keskustelimme myös tiputteluvuodosta. Lääkärin mielestä se on varsin normaalia, sillä kiertoni on kuitenkin säännöllinen. Keltarauhashormonia voisi kuulemma loppukiertoon syödä, mutta lääkärin mukaan sillä saadaan tiputtelu kuriin, mutta ei juuri muuta vaikutusta. Hän oli siis sitä mieltä, että lisähormoni ei auta raskautumista, koska mitä ilmeisimmin ovuloin normaalisti ja muutenkin perustoimintojen pitäisi ihan olla kunnossa. Suositus oli yrittää ihan luomuna vielä tammikuulle saakka ja sitten labrojen kautta lapsettomuuspolille, jos raskautta ei ala kuulua. Labralähetteen sain jo valmiiksi. Ovistikut saan myös loputkin heittää roskiin, sillä lääkäri nimenomaan kehotti välttämään niiden käyttöä. Viittasi tällä varmaankin keskusteluumme siitä, että stressi on suurimmassa osassa tapauksia se syy, miksi lasta ei vaan kuulu.

Toki tässä jää vielä mahdollisuus siihen, että vika onkin miehessä. Sitä en kuitenkaan halua vielä ajatella vaan yritetään ottaa nyt rennosti ja mietitään näitä juttuja sitten, kun vuosi on vaihtunut.

2 kommenttia:

  1. Hienoa, että gynellä meni hyvin ja kaikki on kunnossa. Olet aika samassa tilanteessa, missä itse olin vielä vähän aikaa sitten. Meillä nyt yk 17 käynnissä ja viimeinen kierto Clomeja. Söin monta kiertoa keltarauhashormia kuukautisia edeltävään tiputteluun ja jotain pientä apua siitä oli, mutta ei se tiputtelua kokonaan pois vienyt. Eli oikeastaan aika turhaan niitä söin. Nyt kun takana on kolme kiertoa Clomeja ja kahdessa viimeisimmässä Clomi-kierrossa ei tiputtelua ollut, uskon vähän siihen, että Clomit on parantaneet ovulaatiota jotenkin.

    Silti nämä on niin tapauskohtaisia juttuja. Mun blogiin kierjoitteli eräs tyttö ja kierjoittelee vieläkin...hänelläkin oli loppukierron tiputtelua, mutta silti raskaus lähti käyntiin yk 9:ssä muistaakseni ja ilman lääkkeitä.

    Eli rennoin mielin vaan, se on paras lääke. Itse en sitä ole osannut noudattaa ja voi pojat, että onkin ollut raskasta aikaa, kun tiputtelu on aina vetänyt mielen matalaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se niin, että lääkkeitä ei kannata syödä jos ei ole mitään varsinaista lääkittävää. Lääkärikin tänään minulle sanoi, että raskauden ehkäisyyn on kyllä pilleri mutta raskauden alkuunsaattamiseen ei ole. Nyt siis niin rento ote elämästä kun vain mahdollista, luonto yrittäkööt hoitaa loput. Pidetään peukkuja plussatuulille, teille ja meille :)

      Poista