Pariskunta terve ja pipi

Edelleen olen äärettömän onnellinen, että minusta ei viime lääkärikäynnillä löytynyt minkäänlaista vikaa. Vaan eivät mene tasan onnen lahjat. Mies on ollut tosi kipeä jo monen monta viikkoa ja maanantaina odottaa leikkauspöytä. Syksyn pimeys ja sade pistää mielen matalaksi muutenkin ja nyt on toki kova huoli rakkaan puolesta. Mistään hengenvaarallisesta ei ole kyse, mutta toki tuleva leikkaus aiheuttaa huolta, sillä operaatio ei ole ihan pieni. Tästä syystä vauvajutut eivät ole päälimmäisenä olleet mielessä. Rahatilannekin on olosuhteista johtuen mennyt nyt entistä tiukemmalle ja eilen illalla sanoinkin miehelle, että nyt jopa toivon ettei haikara meille ole tulossa, sillä rahaa ei juuri nyt ole yhtään mihinkään hankintoihin. Mies siinä lohdutteli, että höpö höpö, aina sitä on ennenkin pärjätty. Ja eihän lasta rahalla kasvateta vaan rakkaudella. Se ei meiltä ole onneksi yhtään vähentynyt.

Tip-tip-tiputtelun pitäisi ilmaantua parin päivän sisällä, jos kaikki on kuten aina ennenkin. Aiemmin tänään kuitenkin tunsin jotain varsin outoa. Tuntui, kuin joku olisi isolla kouralla tarttunut kiinni jostakin vasemmalla alavatsassa ja muljauttanut vähintäänkin jonkin elimen pois paikaltaan. Tuntumus ei ollut kipua vaan ennenkuulumattoman voimakas muljaisu. En muista koskaan aiemmin tunteneeni mitään vastaavaa. Vilkas mielikuvitus alkoi tietekin heti laukata: voisiko siellä nyt oikeasti tapahtua jotakin? Vaikka olen muutoin tässä asiassa täysin peruspessimisti - kuten blogin aiempien tekstien sävystä voi päätellä - joku pieni optimisti nostaa päätään aina kierron loppuvaiheessa. Tämä pieni optimisti kyllä hyvin nopeaan katoaa maan alle kun kp1 jälleen alkaa. Sitä odotellessa.