Tahatonta ennakointia

Viikonloppuna oli hurjasti menoa ja meininkiä ja toki myös älyttömän kivaa. Onnistuin olemaan autuaan ajattelematta lapsettomuutta ja muita murheita, ainakin lähes koko viikonlopun. Perjantaina olin juhlissa, joissa tapasin pitkästä aikaa paljon vanhoja tuttuja. Uusia vauvamasujakin oli, luonnollisesti. Illan paras hetki oli, kun toinen jo lapsia saanut kaveri kysyi toiselta naimisissa olevalta mutta lapsettomalta, että jokos teille on tulossa perheenlisäystä, niin tämä lapseton tokaisi siihen nasevasti, että ei niitä lapsia kuule kaikille niin vain tule kuin Manulle illallinen. Kysyjä luonnollisesti meni aika vaikeaksi ja minä siinä vieressä myhäilin ja ajattelin että olipa hyvin sanottu. Minultahan ei tätä kysymystä sen jälkeen edes kysytty ja sekös vasta oli helpotus.

Miehen kanssa on juteltu tästä, että mitä fiksua pitäisi vastata näihin vauvauteluihin. Viimeksi eräs kaveri uteli että koskas teille tulee lapsi ja siihen vastasin, että sellaista päivämäärää ei pysty kukaan sanomaan. Siitä jälkikäteen mies sanoi, että se oli hyvin vastattu. Pyrin kuitenkin aina vastaamaan lyhyesti ja jämäkästi, jotta vastaus ei jätä tulkinnanvaraa ja että se myös mielellään tyrehdyttää kaikkien lisäkysymysten tulvan. Harjoitus tekee mestarin, ainakin tässä asiassa.

Asiasta toiseen. Joka aamu seison silmät ristissä vaatehuoneessa ja pohdin, mitä laittaisin päälleni töihin. Vaatteita minulla on kyllä varsin paljon, mutta huomasin tässä että niistä varsin suuri osa on enemmän tai vähemmän löysiä tai muuten vain kaapumaisia. Joka aamu mielessäni ovat samat ajatukset: ei kai tästä nyt vain kukaan luule, että tämä on raskausvaate, näytänkö epäilyttävän isomahaiselta, kiinnittääkö tämä huomion väärään paikkaan? Olen onnistunut haalimaan ihan aidosti vahingossa hirmu läjän vauvamahalle sopivia vaatteita. Ja minkä ihmeen takia? Ei hajuakaan. Jos, siis JOS joskus sellainen vauvamaha sattuisi kasvamaan, ei vaatteista ainakaan tulisi mitään ongelmaa. Tosi kätevää.

Jos tahatonta löysien vaatteiden omistamista ei lasketa, mitään muuta vauvajuttua ei meidän kotitalouteen ole hankittuna. Eikä hankita. Jostain syystä minulla on sellainen tunne, että jos menen nyt ostamaan yhdenkin tutin tai potkarin tai minkä vaan, niin sitten meille ei ainakaan koskaan tule lasta. Oikein taistelemalla joudun kävelemään nopeutetuin askelin ohi tavaratalojen vauvaosastoista. Onneksi sentään muutamille läheisille olen saanut jotain pientä hankkia. En vain tähän hätään keksi mitään ihanampaa maailmassa, kuin pienen pienet tossut ja nutut ja kaikki. Huoh. Ehkä vielä joskus.