Kohti oikeata vauva-arkea

Pikkuneiti on tänään 12 päivän ikäinen ja oikein aurinkoinen ja tyytyväinen tapaus. Painoa kertyy todella hienosti, 4kg on jo saatu rikki. Olen iloinen että tämän lapsen kanssa imetys on sujunut superhyvin. Vauva malttaa rauhassa mutta tehokkaasti syödä kun on sen aika eikä suutu vaikka hänet irrottaakin rinnalta kun syöminen vaihtuu hengailuun. Veljensä kun oli tosi paljon levottomampi ja malttamattomampi ruokailija. Niin mukavasti meillä sujuu että ryhdyin myös luovuttamaan äidinmaitoa sairaalalle. Itselle kohtuullisen pieni vaiva mutta pienille potilaille varmasti todella tärkeää.

Tänään ulkoilimme ensimmäistä kertaa. Pieni tyttönen nukkui tyytyväisenä koko matkan. Vaunujen työntäminen sohjossa ei ehkä ollut ihaninta mahdollista ja varpaatkin kastuivat kun kengistä meni vesi läpi. Onneksi uusien talvikenkien pitäisi saapua näinä päivinä. Sellaiset soin itselleni tänä vuonna synttärilahjaksi.

Isoveli ei juuri ole pikkusiskosta kiinnostunut, mitä nyt välillä käy kurkkaamassa ja ehkä hieman silittämässä päätä. Toki kiva olisi vähän tökkiä silmiä tai läpsiä mutta tylsät äiti ja isä eivät anna. Onneksi isoveli on jo oppinut keksimään omia leikkejä joiden parissa hän saattaa viihtyä pitkäänkin. Vanhemmat kun eivät nyt ihan niin aktiivisesti jouda viihdytyshommiin. Tietysti pieniä kolttosia pitää välillä kehitellä, otollinen hetki on pikkusiskon ruokailun aikaan.

Äiti on mainiosti toipunut ja vallan hyvissä sielun ja ruumiin voimissaan. Ensi viikko näyttää mihin tämä arki tästä muuttuukaan kun isimies palaa töihin ja on vielä 3 päivää työreissussa. 

Isoveli on tänään päiväkodissa ja äidillä on nyt ihana pieni oma hetki hörpätä kuppi kahvia, ehkä pari keksiä kaveriksi. Isimies lähti ostamaan meille toista turvaistuinta kun autoja on nyt kaksi. Tuo istuin jää myöhemmin isoveikan käyttöön pysyvästi ja pikkusisko saa veikan nykyisen istuimen kaukalon jäädessä pieneksi. Katsotaan tarvitaanko siinä vaiheessa varaistuimet toiseen autoon vai mitä tehdään. Voin myöhemmin postailla erikseen siitä, millaisissa istuimissa meillä matkustetaan. 

Pikkusisko saapui taloon

Vihdoin, 5.11. raskausviikolla 40+6 saapui pikkusisko maailmaan mitoin 3730g ja 50cm. Ja näin se tapahtui.

Jo torstaina päivällä alkoi supistella mutta epäsäännöllisesti. Illemmalla kivut kovenivat ja hälytin jo esikoiselle hoitajan ja pistin kädet ristiin että mies ehtii työmatkalta ajoissa kotiin. Esikoinen lähti yökylään ja miehen kanssa jäätiin odottamaan että homma etenee. Menin illalla lämpimään suihkuun jotta kipu lievenisi ja lopputulos oli se että supistukset loppuivat kokonaan. Odottelin koko yön niitä palaavaksi ja nukuin vain pieniä pätkiä. Muutama satunnainen supistus tuli mutta ei kummempaa. Olin aamulla superpettynyt ja jäin tihrustamaan itkua kun mies lähti töihin. Iltapäivällä supistukset alkoivat taas epäsäännöllisinä. Sovittiin, että esikoinen jää vielä hoitoon. Lähdettiin vielä miehen kanssa kauppaan ja sieltä tullessa supistukset olivat vähän kipeämpiä mutta edelleen epäsäännöllisiä. Illalla mentiin saunaan ja tilanne jatkui muuttumattomana. Saunan jälkeen aloin laskea supistusten väliä: 5min, 7min, 5min, 9min... Ehkä tunnin jälkeen alkoi tuntua että kipu nousee ihan uusiin sfääreihin. Päätin, että lähdetään sairaalaan vaikka sitten käynti olisi turha. Matkalla välit hieman tihentyivät mutta jotenkin vielä pärjäsin olon kanssa. Saavuttiin sairaalaan ja pääsin käyrille. Kätilö kurkkasi tilanteen ja olinkin auki 5cm. Käyrät jäivät siihen ja vaatteidenvaihdon jälkeen siirryttiin suoraan saliin. Sain ilokaasua alkuun ja pyysin saada kivunlievitystä. Kätilö tilasi epiduraalin ja jäätiin odottelemaan anestesialääkäriä. Tässä kohtaa supistuksia tuli parin minuutin välein ja kipu alkoi olla tosi kova. Juuri ennen lääkärin tuloa kysyin vielä, ehtiikö epiduraali. Kätilö katsoi tilanteen ja auki oltiin 7cm joten vaihdettiin puudutus lennosta spinaaliin. Ah, se olikin oikein hyvä vaihtoehto ja auttoi ihan heti. Sen laiton jälkeen hetki lepoa ja eikä aikaakaan kun oli jo aika ponnistaa. 4min ponnistamisen jälkeen tyttö oli syntynyt. Selvisin muutamalla pienellä tikillä ja vauvalla oli kaikki hienosti. Ensimmäiset maidot hörpättiin heti ja kahvien ja pesujen jälkeen lähdettiin vierihoidossa osastolle. 

Meidät kotiutettiin jo 1vrk iässä ja emme enää voisi olla onnellisempia! Kirjoittelen lisää fiiliksiä myöhemmin, nyt palaan nauttimaan vauvakuplasta :)

39+6 ja ajatuksia tulevasta arjesta

Ei tapahdu mitään. Olo on selkäkipuja ja yleistä kömpelyyttä lukuunottamatta ihan hyvä, nukuttuakin saan vielä vallan hyvin. Jostain syystä ajattelin että tämä raskaus ei mene yliaikaiseksi koska esikoinen syntyi 40+2. Mutta eipä näitä voi ennustaa. Hän tulee kun on aika. 

Moni kyselee, onko mitään tuntemuksia. Olen tässä kovasti pohtinut että mitä niiden kuuluisi olla? Juu kyllä, maha roikkuu polvissa. Niin on ollut jo yli viikon. Paineentunnetta alakerrassa. Väkisinkin kun noin 3,5kg vauvaa painaa suoraan alaspäin. Turhautumista, väsymystä, turvotusta, kiukkuisuutta ja niin edelleen. Viivoja, limatulppaa, huulten turvotusta? Ei. Eikä synnytystä. 

Pikkumiehellä on sopivasti joku esiuhma. Koska en pysty enää päivisin toihuilemaan kovin aktiivisesti, hän kerjää huomiota tekemällä kaikkea kiellettyä. Kun suuttumus iskee, hän ryntää repimään sähköjohtoja ja sälekaihtimia. Ruoka lautasineen lentää lattialle ja välillä heittäydytään pitkin pituuttaan maahan makaamaan kovan huudon kera. Keittiössä osoitellaan erilaisia kaappeja ja asioita ja kun haluttua ruokaa tai tavaraa ei saa, alkaa hillitön raivo. Välillä tämä vielä menee hauskasta teatteriesityksestä mutta odotan innolla miten tähän lisätty äidin maksimaalinen väsymystila kera itkevän pikkuvauvan oikein muuttaa suhtautumista. Veikkaan seuraavan puolen vuoden ajalle useita rikkuneita tavaroita ja muutamaa (lue: lukuisia) ärräpäätä ja korotettua ääntä. 

Nyt meillä on vielä ollut suht siisti koti ja melko tyhjä pyykkikori. Jatkossa ei takuulla ole ja olen sen asian kanssa jo ihan sinut. Olen asettanut ensisijalle asioita, jotka helpottavat elämää tavalla tai toisella. Pakkasesta löytyy aina sekä valmista että puolivalmista ruokaa. Lapsi ei mene rikki vaikka ei pääse joka päivä ulos. Pipo on usein oikein hyvä kampaus. Kohta kahden lapsen äiti on myös oikein oikein iloinen eilen pihaan saapuneesta äidin ikiomasta autosta. Hyvästi melko surkeista bussiyhteyksistä riippuvaisuus ja ikuinen pysäkkijännitys, onko siellä jo kahdet rattaat. 

Kyllä tästä vielä hyvä tulee. Vauva, saat saapua <3

Rentoja kotipäiviä

Olen iloinen että sain niin mukavia kommentteja edelliseen kirjoitukseeni, kaunis kiitos niistä!

Nyt ollaan alkuviikko taas pikkumiehen kanssa kahdestaan kotona. Rauhalliset aamut ovat ihania ja pienen kaivurinkuljettajan touhuja on mahtavaa seurata. Myös jääkaapista löytyneille eilisille herkkujämille on löytynyt käyttöä. Yllättävän hyvin aivot ovat kääntyneet kotiasentoon ja olen osannut nyt todella nauttia kotipäivistä. Ihaninta on se, että olen osannut vihdoin asennoitua olemiseeni niin että mitään ei ole pakko tehdä. Ja nyt ei tarvitse edes yrittää jaksaa. Pieni lenkki lähimpään leikkipuistoon on pikkumiehelle varmasti ihan riittävästi ja valmis Piltti-lounas on vallan hyvä. Ja on ihan ok löhötä sohvalla katsomassa tv-sarjoja samalla kun pikkumies touhuilee vieressä. Tunnen aitoa ylpeyttä kun lämmin ruoka on pöydässä miehen saapuessa toistä kotiin. 

Leluja on siellä täällä mutta sekään ei ole vakavaa. Eikä meillä todellakaan pedata sänkyjä joka päivä. Olen päässyt pitäisi pitäisi pitäisi -fiiliksestä kyllä se siitä -fiilikseen. Monen monta tuskan hikikarpaloa on varmasti vielä vuodatettavana joten nyt on hetki aikaa ottaa niin rennosti kuin mahdollista.

Valintana päiväkoti

Kuppi lämmintä kahvia, hömppäohjelmia tallennuksesta ja viimeinen satsi pesemättömiä vauvanvaatteita pyörii koneessa. Olen tosi kiitollinen että esikoinen saa jatkaa päiväkodissa muutamana päivänä kuukaudessa, sillä näihin oman ajan pieniin hetkiin ei ole juuri tarjoutunut mahdollisuutta lähiaikoina. En ole ottanut kuuleviin korviini tai näkeviin silmiini yhtäkään kommenttia siitä, miten lapsen paikka on pienenä yksiselitteisesti kotona. Meidän pikkumies viihtyy tosi hyvin päiväkodissa ja juoksee aamuisin riemusta kiljuen hoitajien ja kavereiden luo. Hoitajat, itse paikka ja ryhmä on tosi kiva. Ja päiväkodissa lapsi saa osallistua monenlaisiin aktiviteetteihin joita äiti ei ainakaan tällä hetkellä jaksa kotona järjestää. Tämä järjestely auttaa myös siinä, että saan jatkossa viettää aikaa kahdestaan vain vauvan kanssa. Olihan esikoisella se etuoikeus, että sai kaiken aikaa äidin jakamattoman huomion.

En pidä itseäni sellaisena äitinä, joka viihtyisi vuosia kotona. Kaipaan haasteita ja pidän oman urakehitykseni kannalta myös tärkeänä sitä, etten ole hurjan pitkää aikaa poissa työmarkkinoilta juuri siinä hetkessä, kun työuran tärkeät etapit saavutetaan. Kylmä totuushan on se, että me naiset olemme monesti poissa työmarkkinoilta juuri sen aikaa, että miehet ehtivät juosta merkittävän etumatkan ja siksi kärsimme etenemisesteistä ja pienemmästä palkasta.

Itse en ole lapsena ollut päivähoidossa. Puolisoni on ollut sekä perhepäivähoidossa että päiväkodissa. Kun viime keväänä päätin palata töihin, pohdimme lapselle sopivia hoitovaihtoehtoja. Lopulta päädyimme kumminkin kunnalliseen päiväkotiin ja en voisi tällä hetkellä olla valintaamme tyytyväisempi. Toki meillä kävi tuuri kun lapsi pääsi uuteen kivaan päiväkotiin. Lapsen innostus ja riemu jokaisena aamuna auttoi päätöksessä, että hän saa jatkaa osa-aikaista hoitoa edelleen. Näin lapsen ei tarvitse jälleen vuoden päästä opetella alusta päiväkotielämää ja saamme mitä luultavammin muutenkin elämän rullaamaan mutkattomammin. Oman lisähaasteensa palettiin tuo vielä miehen uusi työ ja lisääntyvät matkapäivät.

Jokainen perhe tietysti harkitsee ja ratkaisee hoitojärjestelyt itselleen sopivimmalla tavalla. Toivoisin kumminkin, että jokaisen perheen ratkaisua voitaisiin kunnioittaa ja että me kaikki äidit ja isät saisimme olla tyytyväisiä omiin valintoihimme. Keräämme tahattomasti paineita ympäristöstämme ja moni meistä ottaa hyvinkin vakavasti kuullut kommentit aiheesta. Itse olen äärettömän iloinen ja onnellinen että me olemme löytäneet juuri meille optimaalisen ratkaisun. Olipa kuka siitä mieltä tahansa, kerron ylpeänä, miksi olemme näin päättäneet ja miksi se on juuri meille hyvä. Olkaa rohkeasti ylpeitä ratkaisuistanne, olivatpa muut mitä mieltä tahansa.

36+1

Aika rientää enkä edes tajua kuinka nopeasti. Olen ollut viikon äitiyslomalla, viimeistellyt opintojani ja yrittänyt edes hieman levätä. Flunssa on kiusannut jo pari viikkoa ja olo on vetämätön. Pikkumies oli viime viikon vielä koko viikon päiväkodissa ja tästä viikosta alkaen jatkaa parina päivänä viikossa. Tänään ollaan ihan kahdestaan kotona ja sekin on pitkästä aikaa tosi mukavaa. Hassuteltiin aamulla sängyssä pitkään, syötiin rauhassa aamupalaa, nyt on hetki aikaa leikkiä ja kohta lähdetään ulos. Ilmakin näyttää olevan kirpeä mutta ihana. Pitkiä matkoja en enää pysty kävelemään mutta lähipuisto lienee pikkumiehelle aivan sopivaa viihdykettä.

Raskaus on edennyt lähes identtisesti edelliskerran tahtiin. Neuvolakortista löytyvät lähes tismalleen samat lukemat. Tällä kertaa tosin liitoskivut ja supistelut vaivaavat enemmän. Vauva on tosi kova liikkumaan ja on ainakin tällä tietoa asettunut majailemaan pää alaspäin. Vaikka en juuri ole ehtinyt tällä kertaa valmistautua vauvan tuloon, odotan jo kovasti synnytystä ja sitä, että pääsemme tapaamaan tämän pienen ihmeen.

Pikkumies, tuleva isoveli on nyt 1v 5kk ja oppi kuukausi sitten vihdoin kävelemään. Nyt mennäänkin jo kovaa mutta onneksi myös melko vakaasti eteenpäin. Sanoja ei vielä ole löytynyt joskin kova höpötys ja laulelu on käynnissä koko ajan. Kieli vaan ei aivan ole auennut äidille. Asioiden osoittelu ja komentelu onnistuvat hyvin tuolla omallakin ääntelyllä. 

Meille kuuluu siis kiireistä mutta hyvää. Toivottavasti edes joku lukija vielä on siellä ruudun toisella puolella. Ehkäpä kuulette jatkossa meistä taas hieman useammin :)

Tyttö vai poika?

Rakenneultra ei tarjonnut meille vastausta siihen etenkin miestä kovasti askarruttavaan kysymykseen: että kumpi?! Varsinaisia ulokkeita ei havaittu mutta eipä oikein muutakaan havaintoa saatu. Ehkä tyttö. Ehkä. Mutta voi olla poikakin. Minulla oli raskauden alkupuolella ihan poikaolo. Tuntui niin samalta kuin esikoisen odotus. Tuntuu vieläkin. Mutta ei ole enää mitään oloa. Olen aidosti autuaan tietämätön kumpi siellä on. Mies jo väläytteli ajatusta ylimääräisestä ultrasta mutta minä haluan säilyttää jännityksen loppuun saakka. Ehtii niitä tyttövaatteita ostaa sitten myöhemminkin, sillä sinistä kyllä löytyy jo valmiiksi. 

Yritin kirpparilla katsella pikkuisia vaatteita mutta koska ne olivat niin selkeästi jommalle kummalle, päädyin tekemään löytöjä vain esikoiselle. Ylimääräisille housuille ja paidoille onkin nyt käyttöä kun meillä aloitettiin päiväkoti tällä viikolla. Pikkumies on tosi reipas, menee aamulla iloisesti leikkimään ja syö hyvin sekä touhuilee reippaasti koko päivän. Ainakaan vielä ei siis ole tarvinnut itkeä tai harmitella. Toki sekin vaihe voi vielä tulla mutta ainakin nämä ensimmäiset päivät ovat sujuneet oikein hienosti.

Pikkumiehellä on jalka kokoa 20 eikä hän vielä kävele. Siksi olikin melkoinen haaste löytää kumisaappaat päiväkotia varten. Onneksi tuttavalta löytyi sopivat ylimääräisenä sillä kaupasta bongattu ainoa riittävän pieni pari kustansi pitkälti yli 30 euroa. Tuntui aika hurjalta summalta ottaen huomioon että käyttökertoja tuskin tulee montaa ja kohta ne jo ovat pienet. Onneksi kura-asu löytyi sopivasti kirpputorilta.

Tällä mamalla on vielä jokunen viikko töitä edessä ja hieman opintojen rippeitäkin hoidettavana. Kun niistä selviän, alkaa taas uusi elämänvaihe ja ehkä siihen sopii jälleen pikkuisen enemmän bloggaamistakin... ;)

Kesä <3

Palasin jo huhtikuussa töihin ja pikkumies on saanut olla isänsä kanssa nyt kotona. Onnistuin järjestämään yhden viikon lomaa ja viime viikko oltiinkin koko perhe reissun päällä. Käytiin ensin isomummolassa toisella paikkakunnalla, sitten ajeltiin autolla Latviaan ja vielä ehdittiin viikonlopuksi veneretkelle saareen. Lennosta vaihdettiin reissukasseihin puhtaat vaatteet ja matka jatkui. Pikkumies on nykyään tosi reipas reissaaja. Autossa viihdytään hyvin lukemalla kirjoja ja tutkimalla erilaisia leluja ja tavaroita. Unikin maistui kiitettävästi vaikka oltiin yötä oudoissa paikoissa. 

Onnellinen hiekankaivaja Jurmalan rannalla 

Pikkumies oli jo toista kertaa Virossa ja nyt tosiaan jatkettiin matkaa Latviaan asti. Aikaa olisi voinut olla enemmäkin, sen verran mukavalta tuntui. Olimme kaksi yötä Riikassa ja teimme päiväretken Jurmalaan. Ihana matala ja siisti ranta oli siellä. Suosittelen lämpimästi etenkin lasten kanssa. 

Tallinnassa olimme vielä yhden yön. Teen aina tosi hyviä ostoslöytöjä suosikkiostariltani Ülemistestä, jossa muuten on myös todella hyvät ja siistit lastenhoitotilat. Vink vink jos menet lasten kanssa, tai etenkin vauvan kanssa Tallinnaan. 

Viikonloppuna pidimme leiriä luonnonkauniissa saaressa, jossa yövyimme perheeni veneellä. Kaupunki loman päälle rauhoittuminen superkauniissa luonnossa teki tosi hyvää. 

Matkalta nappasin jonkin inhan kesäflunssan ja melko tukkoisena on nyt palattava töihin. Lääkäriaikoja ei ole näin heinäkuulle tarjolla oikeastaan missään eikä tällaisille pallomahoille oikein mitään lääkettäkään tarjota joten lienee parasta vain odottaa että aika parantaa. 

Raskaus on muutoin sujunut tosi hyvin. Ihan muutaman kerran supistelut ovat vaivanneet mutta onneksi aina ovat rauhoittuneet itsestään. Viikkoja on nyt 25+1 ja kyllä siellä melkoinen sisupussi tuntuu jo potkivan.

22+6 ja aika rientää

Mihin ihmeeseen aika oikein kuluu? Ihan juuri vasta se yllätysplussa löytyi testitikusta ja nyt painellaan jo yli puolivälin. No, oikeasti aika kuluu siihen, että arkipäivät olen töissä, illan liikenevät tunnit perheen parissa, kotitöiden kimpussa ja niin edelleen. Siihen se aika vaan kuluu. Pikkumies on vielä isin kanssa kotona ja elokuun alussa alkaa päiväkoti. Äiti painaa yhtä viikkoa lukuunottamatta töitä koko kesän. Sillä yhdellä viikolla tehdään pieni reissu yhdessä jotta päästään pois kotinurkista ja oikeasti vähän lomatunnelmaan.

Raskaus on sujunut jopa ihan naurettavan helposti. Aika lailla samalla tavalla kuin viimeksi. Olo on tosi hyvä, pieni potkii jo kovasti ja kaikki oli myös ultrassa mallillaan. Pssst: varmaksi ei nähty mutta taitaa olla tyttö tulossa. Vielä en ole lähtenyt mekkokaupoille mutta ehkä siihen on vielä aikaa. 

Tällä kierroksella olen huomannut että otan paljon rennommin. En ole ihan aina kärryillä mikä viikko on menossa enkä ajattele asiaa muutenkaan ihan koko aikaa. Olen tasaisen tyytyväinen ja hyvä niin, hektinen arki sujuu siten oikein mukavasti. 

Masu <3

Mitään muita hankintoja ei ole tehty kuin uudet rattaat. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyttiin Baby Jogger City Selecteihin ja ainakin nyt yhden lapsen versiona ovat käytössä tosi näppärät ja hyvän tuntuiset. 

Silti vaan tuntuu vieläkin vähän oudolta koko ajatus, että kohta pikkuisia on kaksi.

Kukkuu

Arvatkaa mitä, ollaan vielä täällä! Meillä asuu touhukas 1-vuotias taapero, joka 

... ei vielä kävele mutta kiipeää seisomaan kaikkea vasten

... tyhjentää kaikki kaapit ja laatikot mitkä ehtii

... tekee ilahduttavan usein tarpeensa pottaan

... nukkuu vaihtelevalla menestyksellä öitään 

... syö kuin iso mies mutta kasvaa niukanlaisesti

... pelleilee, hassuttelee ja höpöttelee, ei tosin vielä kovin ymmärrettäviä sanoja

... nauttii ansaitusta laatuajasta kotona isin kanssa äidin rehkiessä töissä

... on mitä ihmeellisin oma persoonansa ja koko suvun suosikkihahmo :)

Minä siis teen pitkää päivää töissä, ja nautin siitä mutta vuorokaudessa saisi olla kyllä muutama lisätunti. Viikonloput vietetään sitten kunnolla aikaa yhdessä. Raskaus on edennyt jo viikolle 16+ ja aika tuntuu menneen kuin siivillä. Olo on tosi hyvä ja nt-ultrassakin kaikki oli mallillaan. Tuntuu tosi samalta kuin edellisessä raskaudessa. Siksi luulen todella yllättyväni jos rakenneultrassa selviäisi tulokkaan olevan tyttö. 

Pienen miehen ensimmäistä syntymäpäivää juhlittiin edellisellä viikolla, lahjoja tuli kasapäin ja tarjottiinpa pienelle kakkumaistiaisetkin. Aika pitkälle syödään jo koko porukka samaa ruokaa, ainakin kun tarjolla on jotakin pienille hampaanaluille sopivaa. Pikkuisia hampaita löytyy alhaalta kaksi ja ylhäältä kokonaiset neljä, jotka putkahtivat esiin kaikki kerralla. 

Itse googlaan innolla uusia tuplarattaita ja pikkumiehellekin on lähtenyt muutama uusi vaate tilaukseen. Ja siinähän ne päivät sitten kuluvatkin. Yritän joku päivä ehtiä kirjoitella taas lisää.

Yllätysten aika

On jo aiemmin tullut todettua että elämä voi joskus yllättää. Meidät se yllätti iloisilla uutisilla: vuoden lopussa meitä on neljä. 

Tammikuussa ehdin kärsiä yhdet kuukautiset. Tein ensimmäisen raskaustestin kp38/28 ja se oli puhdas nega. Luonnollisesti ajattelin imetyksen venyttävän kiertoa ja unohdin koko jutun. Lopulta lähes 4 viikkoa myöhemmin kun vuotoa ei edelleenkään kuulunut, päätin testata uudelleen. Tuloksena oli kaksi tasavahvaa viivaa. Kävin hakemassa Clearbluen digin selvittääkseni hieman missä vaiheessa mennään. Digi näytti raskaana 3+ eli raskausviikkoja oli kasassa 5 tai enemmän. Sain lähetteen ultraan jotta viikot voidaan selvittää. Arvelin siinä vaiheessa että viikkoja on 6-7. Ultrassa viime viikolla kävikin ilmi että pikkuinen vastaa viikkoja 9+3 ja siellä näkyivät jo pienet käsien ja jalkojen alut. Tänään poksuttiin jo 10+0. Viime raskaudessa päivät ja viikot matelivat mutta nyt kun ensimmäiset yli 7 viikkoa menivät tietämättä, ollaankin jo yllättävän pitkällä! 

Miten en sitten huomannut mitään aiemmin? Minulla ei ollut mitään oireita eikä tuntemuksia. Edellisessä raskaudessa rinnat kipeytyivät heti alussa ja turvotus oli hurjaa. Nyt ei ole mitään vastaavaa. Paino on pysynyt samana eikä mikään tunnu normaalista poikkeavalta.

Olimme päättäneet jo esikoisen syntymän jälkeen että toinen lapsi on tervetullut. Olimme kuitenkin todella aidosti yllättyneet että tämä tapahtui näin äkkiä. Odotamme jo innolla että pieni mies saa leikkikaverin ja vaikka alku on varmasti raskasta, olemme tyytyväisiä että lapsille tulee vain puolentoista vuoden ikäero.

Uskon, että tämä raskaus sujuu rennosti jos vain olo pysyy hyvänä. Hankintoja ei kovin paljoa tarvitse tehdä, rattaat vaihtaa tupliin ja pikkumiehelle hankkia uusi sänky. Muuten kaikki esikoisen tavarat ovat säästössä. 

Viikon päästä alkavat työt saavatkin nyt vähän eri näkökulman kun tiedossa on, että jään jo lokakuun alkuun mennessä pois. Jännittää ihan hirveän paljon kertoa työnantajalle. Toki aion sen heti ensimmäisenä päivänä tehdä. 

Onko vika sittenkin äidissä?

Käytiin tänään korvakontrollissa ja nyt on korvat varmasti terveet. Ylihuomenna päästään sitten vihdoin myös sinne maitoaltistukseen. Pikkumies oireilee edelleen vaihtelevan epämääräisesti enkä oikein vieläkään ole saanut kiinni, mikä milloinkin aiheuttaa oireita ja mikä ei. Jotenkin en yhtään osaa odottaa mitään maitoaltistukseltakaan. En usko, että se on pikaratkaisu mihinkään. 

Ummetuksesta on päästy mutta maha muuten vaivaa edelleen. Se toimii miten sattuu. Välillä on myös päiviä jolloin puklua tulee moneen kertaan ja olenkin miettinyt että onko 11kk ikäisellä kyse jo ihan oksentamisesta? Yöt ovat välillä parempia, välillä huonompia. Pojan syömisten kanssa olen ollut tosi tarkkana ja vaikka olin itsekin pitkän aikaa hyvin rajoitetulla ruokavaliolla, ei tilanne mielestäni muuttunut missään vaiheessa erityisesti mihinkään suuntaan. On hyviä päiviä ja sitten taas huonompia. Jännittää kovasti sekin, mitä lääkäri sitten ehdottaa jos maito ei ole se paha. Vai ehdottaako mitään? Jäämmekö ikuisiksi ajoiksi miettimään, miksi pieneen masuun sattuu ja mikä ihme herättää niin monta kertaa yössä? 

Sitä niin haluaisi luottaa asiantuntijoihin mutta samaan aikaan tiedostan, että minun pitäisi olla se oman lapseni paras asiantuntija. Neuvolassa olen saanut joka kerta saman vastauksen: lapsi nyt vain on sellainen eikä sille voi mitään. 

Ensinnäkin on haasteellista löytää sellainen lääkäri tai hoitopaikka, jossa ollaan kiinnostuttu meidän tilanteesta kokonaisuudessaan. Neuvola kun ei meille sitä ole tarjonnut. Ensimmäiset kaksi yksityisen lääkärikeskuksen lääkäriä halusivat hoitaa vain ja ainoastaan käsillä olevaa vaivaa eli ummetusta. Ei puhettakaan että olisi pohdittu, mistä se ylipäätään johtuu. Vasta kolmas yksityinen lääkäri otti tosissaan myös sen asian pohtimisen, mikä lienee erilaisten oireiden taustalla. Hänen ansiostaan maitoaltistus tehdään nyt ja todella toivon, ettei hanskoja heitetä tiskiin sen perusteella. 

Toiseksi sitä alkaa epäillä jo itseäänkin. Jollain tapaa koen välillä olevani ylihysteerinen nipottaja-äiti joka ei usko kun sanotaan. En tiedä miksi ajattelen, että olen vastarannan kiiski kun en yksinomaan luota neuvolan terveydenhoitajan lausuntoihin. Liiottelenko oireita? Ovatko ne edes oireita? Onko lapseni sittenkin normaali ja minussa se vika? Sisimmässäni tajuan kyllä että haluan vain, että pojalla olisi hyvä olla ja kukapa äiti ei olisi valmis tekemään kaikkeaan sen vuoksi. 

Viimeisiä hetkiä kotona

Niin se vaan on päättymässä tämäkin vaihe elämässä. Aloitan työt huhtikuun aikana ja siitä eteenpäin päiviin tulee aivan erilainen rytmi ja sisältö. Pikkumies saa jäädä kotiin, sillä isukki pitää isyysvapaata ja lomaa ja loppukesän saamme hoitoapua myös sukulaisilta. Päiväkotiin suunnataan siis elokuussa.

Tieto töiden alkamisesta tuli aika yllättäen enkä ole osannut yhtään vielä varautua, että kohta rennot päivät pojan kanssa ovat ohi. Tavallaan kova haikeus mutta toisaalta olen alkavasta työstä jo aika innoissani. Ja vajaa 2 kuukautta niin pikkumies on jo 1-vuotias! Ei enää mikään pikkuvauva. Hurjaa miten äkkiä tämä aika on mennyt.

Muuten meille kuuluu aika tavallista arkea. Korvatulehdus se ei helpottanut ensimmäisellä kuurilla mutta toinen kuuri vihdoin tuntui auttavan. Yötkin ovat sujuneet nyt melko hyvin, herätyksiä on ollut vain pari yössä. Pikkumies on nyt nukkunut meidän välissä mutta juuri nyt se on paras ratkaisu meidän kaikkien kannalta.

Aikaa maitoaltistukseen on jouduttu siirtämään korvien takia ja olen nyt vähän löysännyt pipoa ja syönyt itse vapaammin, myös maitotuotteita. Siitä huolimatta yöt ovat parantuneet. Tänään annoin aamupuurolla pikkumiehelle korviketta nähdäkseni, voisiko maito olla sittenkin syytön huonoihin öihin. Jos siltä näyttää, taidan perua maitoaltistuksen ja jatkaa tilanteen seuraamista.

Ihanaa viikonloppua kaikille teille lukijoille, minäpä lähden äitiystävien kanssa huomenna vähän tuulettumaan risteilylle ;)

Puhelinsovelluksella lääkäriin

Suuremmilta vahingoilta pikkumiehen kanssa on toistaiseksi säästytty, johtuu varmaan myös siitä että edelleen edetään aika vahvasti lattiatasossa. Eilen kuitenkin osansa pienen ukkelin energiasta sai äiti. Pötköteltiin yhdessä sängyssä aikomuksissa nukkua pienet päiväunet. Pikkumies rakastaa sormillaan tökkiä ja näplätä naamaa ja tutkia etenkin nenää ja suuta. Eilen innokkaat pikkusormet lähestyivät omaa silmääni sillä seurauksella etten ehtinyt räpäyttää vaan sain tuntuvan osuman pikkukynsistä sarveiskalvolle. Soitin päivystykseen ohjeita ja sain neuvon lähteä jonottamaan lääkärille saadakseni reseptin antibioottitippoihin jotta silmä ei tulehdu. Oli sopivasti lauantai-ilta enkä jostain syystä ollut kovin innostunut lähtemään sairaalan päivystykseen juuri siihen ajankohtaan. Ajattelin että sinnittelen sunnuntaiaamuun ja lähden sitten lääkäriin. Lueskelin illansuussa Ilta-sanomia ja bongasin jutun puhelinsovelluksella toimivasta lääkäripalvelusta, MeeDocista. Samassa muistin kuulleeni siitä myös joskus aiemmin. Nerokasta! Latasin sovelluksen saman tien puhelimeeni ja loin tunnukset palveluun. Muutama minuutti ja olin yhteydessä lääkäriin. Hetken päästä minulla olikin jo lähimmässä apteekissa tarvittavat reseptit noudettavissa. Hintaa lystille tuli vaivaiset 9,90 euroa joka mielestäni on todella pieni summa siitä, että vältyin tuntien jonottamiselta päivystyksessä ties minkä valtakunnan juoppolallien seurana.

Tämä ei siis ole maksettu mainos eikä yhteistyöpostaus vaan ihan omaan kokemukseeni perustuva lämmin suositus. En voi muuta sanoa kuin että loistava palvelu! Ja jos vaiva sattuu olemaan sitä laatua, ettei MeeDocin kautta voida sitä ratkaista, palvelu ei maksa mitään! Ihan huippua sekin! MeeDocissa voi asioida myös lapsen asialla, kunhan luo sovellukseen lapselle omat tunnukset.

Käytännössä homma toimii niin, että käynnistät chat-keskustelun, johon valitset aiheen vaivan mukaan. Hetken päästä saatavilla oleva lääkäri vastaa ja pyytää lisätietoja. Chatin aikana lähetetään kuva omasta kelakortista, jotta palvelu voi vähentää suoraan kelakorvauksen määrän. Lääkäri voi pyytää lähettämään myös kuvia tilanteesta, vaikkapa haavasta. Kun ongelman laatu on selvillä, lääkäri voi lähettää tarvittaessa reseptin omaan apteekkiisi. Chatin jälkeen sovellukseen tallentuvat toimintaohjeet ja palvelu veloittaa automaattisesti käynnin kortilta, jonka tiedot tulee antaa rekisteröitymisen yhteydessä. Kuitti tulee suoraan sähköpostiin.

Tämä jos mikä on nykyaikaa parhaimmillaan! Sain palvelun kautta reseptit tarvitsemiini silmälääkkeisiin ja sain ne haettua apteekista heti. Silmä on jo parempi mutta edelleen tuntuu että silmässä olisi roska koko ajan. Luultavasti vaivani korjaantuu muutamassa päivässä ja koko hommasta selvittiin oikein helposti.

Pikkumies sen sijaan sairastaa taas korvatulehdusta johon ilmeisesti edellinen kuuri ei kunnolla purrut. Nyt on uusi lääkekuuri menossa mutta maitoaltistusta jouduttiin siirtämään. Eipä siis ihme ettei meillä ole juuri nukuttu taas lähiaikoina. No, ehkä pikkuhiljaa kohti parempaa.

Välttämisruokavalio

Heeei, täällä ollaan vielä!

Ollaan parin viikon päästä menossa sinne maitoaltistukseen ja ollaan nyt oltu jo pari viikkoa välttämisruokavaliolla, joka siis jatkuu ainakin altistukseen saakka. Poissa pelistä ovat maitotuotteet, naudanliha, kala, soija, kananmuna, vehnä, ruis ja ohra. Pikkumiehen kannalta ruokavalion toteuttaminen ei ole hirveän vaikeaa mutta äidillä sen sijaan riittää pohtimista että mitäs tänään syötäisiin.

Kaikkein pahimmalta on tuntunut olla ilman juustoa. Olen niin suuri juuston ystävä että tekee kyllä tosissaan tiukkaa. Mitään juustonkaltaista valmistetta en edes halua kokeilla sillä en hyvä juusto vain on korvaamaton. Mutta ilman juustoakin voi elää. Kuten myös ilman maitoa, kermaa ja muita tuotteita.

Kun maitotuotteet jäävät pois ruokavaliosta, kalsium pitää saada muualta eli tässä tapauksessa purkista. Kalkkilisää otan lääkärin ohjeesta 1000mg päivässä. Proteiinin saanti pitää myös varmistaa, sillä sitä tulisi normaalisti myös maitotuotteista. Äidinmaidossa oleva proteiini napataan tarvittaessa äidin varastoista eli lihaksista jos sitä ei ruuasta saada tarpeeksi. Oma painoni on pudonnut imetyksen aikana jo vähän liikaakin ja osa on taatusti kadonnut lihasmassasta. Nyt olenkin kiinnittänyt tarkemmin huomiota proteiininsaantiin. 

Liha on tietysti aika ylivoimainen proteiininlähde nyt kun ei ole mahdollista hyödyntää kananmunaa, juustoja ja rahkaa. Kalankin puuttuminen harmittaa, sillä tykkään itse kovasti kalaruuista. Kanaa kuluu tällä hetkellä eniten, lisäksi meillä syödään possua ja mahdollisuuksien mukaan riistaa. Lihan lisäksi syön päivittäin sellaisia kasviksia, joista myös saa proteiinia. Palkokasvit kuten pavut ovat oikein hyviä. Myös parsakaalia kuluu reilusti. Ruokiin lisään usein linssejä tai papuja. 

Kaura on meillä ahkerassa käytössä, sitä menee puurona ja leipänä. Olen myös tehnyt itse mainiota siemennäkkäriä maissijauhoista ja siemenistä jota saatan napostella ihan sellaisenaan. Kuidun saannin varmistaminen on kieltämättä myös vähän haaste kun viljoja on pitänyt karsia. 

Uusin aluevaltaukseni on ah-niin-muodikas chia. Hirvittävästä hinnasta huolimatta kaupasta lähti matkaan pussi chiansiemeniä ja ainakin ravintoarvot hivelivät silmää. Nyt on testattuna chia-vanukas joka kanelilla maustettuna tai marjojen kera on aika jees. Vielä en ole keksinyt mitä muuta noista siemenistä voisi kokeilla. 

Ainainen riisi-peruna-maissipasta-lisäkeralli vähän tökkii joten ostin pitkästä aikaa quinoaa ja sehän toi kanaruokaan taas uutta makua. Täytyy kyllä silti sanoa että olen ollut aika skeptinen gluteenitonta pastaa kohtaan mutta oikeasti maissista tehty pasta ei juuri häpeä aidolle ja alkuperäiselle. Koostumus ei ole ihan niin täydellinen mutta hyvän soosin kanssa ihan menee täydestä.

Keittiön uudet tulokkaat: quinoa, chia ja gluteeniton pasta

Käytin pitkän tovin myös testaillessani eri kasvipohjaisia maitoja. Kokeiltuani lukuisat eri versiot riisi-, kaura-, kookos- ja mantelimaidoista, on ykkössuosikin paikan ottanut Alpron mantelimaito. 

Alpron mantelimaidossa on pehmein maku

Maistuu hyvältä sellaisenaan, smoothiessa ja kahvissakin toimii hyvin. Miinusta lisätystä sokerista mutta käyttömäärien ollessa itselläni niin vähäisiä olen antanut sokerille anteeksi. Nyt kun ei tule syötyä ylimääräisiä karkkeja, keksejä eikä pullia, on sokerinkin käyttö tosi vähäistä. Tavallaan ehkä hyväkin asia, että melkein kaikissa karkeissa, myös irtonameissa, on vehnää tai jotakin maitojohdannaista. Ja ihan tummaa suklaata ei pysty syömään kuin palan silloin ja toisen tällöin joten turha herkuttelu on jäänyt pois ihan vaivihkaa.

Kyllä silti tosiaan toivon että jotain selvyyttä saadaan tämän ruoka-ainesalapoliisityön tuloksena. Mutta jotta elämä ei olisi liian yksinkertaista, olen alkanut pohtia myös refluksin mahdollisuutta etenkin noissa edelleen jatkuvissa yöheräilyissä. 

Tuntuu, että äitinä oleminen on kyllä oma tieteenlajinsa, johon tarvittaisiin vähintään joku korkeakoulututkinto. 

Helpotusta yöheräilyyn

Meillä on nukuttu huonosti oikeastaan koko pienen miehen elämän ajan. Välillä on ollut lyhyitä jaksoja, jolloin on mennyt paremmin ja välillä taas paljon huonommin. Viimeiset pari kuukautta on olleet nukkumisen kannalta aika kaoottista aikaa. Illalla mennään yleensä nukkumaan ilman suurempia pulmia, kiitos unikoulun, mutta yöllä herätään tunnin välein vähintään. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun itse ehdin saada unen päästä kiinni, kuuluu pinnasängystä itku ja tilanne vaatii hyssyttelyä/tuttia/silittelyä. Olen siis itse taas hereillä kunnes saan unen päästä kiinni ja taas kuuluu itkua. Sama homma jatkuu läpi yön aamuun asti. Olemme vuorotelleet öitä miehen kanssa siten, että välillä toinen menee vierashuoneeseen nukkumaan. Pääosin vetovastuu öistä on minulla, sillä selkäpiitä karmii päästää yön valvonut mies aamuvarhain pimeällä auton rattiin.

Pikkumies oli reilu viikko sitten ensimmäistä kertaa mummolassa yötä ja olipa ihanaa kun me vanhemmat saimme nukkua koko yön! Mummo ja ukki olivat hekin oikein onnellisia kun saivat kerrankin viettää kunnolla ja rauhassa aikaa silmäteränsä kanssa. Vaikka tämä juttu sujuikin oikein hyvin, ei yksi kokonaan nukuttu yö vielä korjaa kymmenien valvottujen aiheuttamia vahinkoja. Väsymys alkaa olla jo aika kroonista. Huomaan olevani todella lyhytpinnainen vaikka minä olen ollut meillä aina se, jolla riittää malttia ja rauhallisuutta. Olen myös alakuloinen enkä luonnollisesti jaksa keskittyä oikein mihinkään. Onneksi tilanne on nyt korjaantumassa.

Otimme nukkumisasian puheeksi neuvolassa jo aikoja sitten. He eivät osanneet oikein kommentoida asiaa mitenkään muuten kun toteamalla, että toiset lapset vaan nukkuvat huonosti. Saimme sentään lähetteen lasten poliklinikalle uniryhmään, jossa vanhemmat saavat keskustella nukkumiseen liittyvistä haasteista ja terveydenhoitaja antaa vinkkejä tilanteen korjaamiseen.

Unikoulua meillä pidettiin jo joulun tienoilla ja se auttoi illan nukahtamisvaikeuksiin. Pahimmillaan nukkumaanmeno vaati tuntien hytkyttelyä sylissä mutta unikoulun avulla pikkumies oppi, että myös omaan sänkyyn voi nukahtaa. Meillä apuna toimivat nämä ohjeet. Unikoulu ei kuitenkaan ratkaissut sitä ongelmaa, että yöllä herättiin itkemään tunnin välein. Uniryhmässä saimme vinkin turvalelun käytöstä, joka ei sekään kyllä auttanut yöheräilyyn. Turvalelulla tarkoitetaan unilelua, joka ensin leimataan eli sitä pidetään useita päiviä mukana yhteisissä sylittelyhetkissä, kuten vaikkapa imettäessä. Kun lelu liittyy lapsen turvallisina pitämiin hetkiin, voi lapsi lopulta yhdistää leluun niin vahvan turvallisuudentunteen, että nukahtaa sen avulla itse ilman vanhemman apua.

Pikkumiehen unilelu on Pentikin pupu <3

Kun väsymys alkoi nousta jo uusiin sfääreihin, hakeuduimme yksityislääkärin vastaanotolle. Lapsella todettiin ummetus ja sitä alettiin hoitamaan aktiivisesti. Sen epäiltiin aiheuttavan myös epämukavaa tunnetta öisin, joka saattaisi olla heräilyjen syy. Ummetus ei ottanut helpottaakseen ja kävimme toisellakin lääkärillä. Edelleen jatkettiin ummetuksen hoitoa. Nämä molemmat lastenlääkärit, samoin kuin neuvolan lääkäri olivat kaikki todenneet ykskantaan että allergiaa lapsella ei voi olla, sillä iho on niin kovin siisti. Epäiltiin, että lapsella on vain laiskanpuoleinen suoli joka aiheuttaa ongelmia ruuansulatukselle. Koska lääkkeet eivät tehonneet riittävän hyvin, otimme myös kokeiluun vyöhyketerapian. Kolmen hoitokerran jälkeen ummetus helpotti selkeästi. Vatsa toimi huomattavan paljon aiempaa paremmin mutta yöt eivät muuttuneet. Heräily jatkui edelleen tunnin välein.

Äidin väsymys oli hypännyt jo stratosfääristä jonnekin eksosfäärin tietämille kun päätin, että nyt etsin sellaisen lääkärin, joka ottaa ongelmamme vakavasti. Aivan sama vaikka se tarkoittaisi käyntiä joka ikisellä kaupungin lastenlääkärillä. Varasin ajan jälleen uudelle lastenlääkärille ja voi miten meinasin itkeä onnesta kun hän oli niin aidosti kiinnostunut asiastamme. Edellinen lääkäri oli sanonut, että eivät he vastaanotolla voi juurikaan uniasioissa auttaa mutta tämä lääkäri oli toista maata. Hän kyseli tarkkaan, miten yöt sujuvat ja mitä muuta mahdollisia oireita olemme huomanneet. Keskustelimme vatsan toimintaongelmista, ilmavaivoista ja heräilyistä. Lääkäri nosti heti esiin epäilynsä ruoka-aineallergiasta tai yliherkkyydestä. Kerroin, että muut lääkärit ovat poissulkeneet sen mahdollisuuden, koska lapsen iho on niin hyväkuntoinen. Tämä ihana lääkäri totesi heti, etteivät kaikki allergiset lapset suinkaan oireile ihon kautta. Tuntui kuin kivi olisi vierähtänyt sydämeltä. Vihdoin saatamme olla ratkaisun äärellä!

Rutiinitarkastuksessa toisesta korvasta löytyi korvatulehdus ja siihen saimme antibiootit. Se ei kuitenkaan riitä selittämään kuukausikaupalla jatkuneita huonoja öitä. Saimme nyt lähetteen maitoaltistukseen ja siihen saakka olemme välttämisruokavaliolla. Sekä minun että pikkumiehen ruuasta on nyt jätetty pois maitotuotteiden lisäksi naudanliha, soija, kananmuna ja vehnä. Välttämisruokavaliota on noudatettu nyt neljä kokonaista päivää ja voitteko uskoa: kaksi viimeistä yötä on menty yhdellä ainoalla herätyksellä per yö! Tunnen olevani kuin uudesti syntynyt!

Tämä kokeilu ei vielä tietenkään riitä mihinkään diagnoosiin mutta alkaa näyttää siltä, että jonkin ruoka-aineen sopimattomuus on aiheuttanut pikkumiehelle kurjaa oloa. Harmittaa äitinä niin vietävän paljon, etten aiemmin osannut tarttua tähän asiaan pontevammin ja vaatinut altistuskokeita. Tuntuu, että olemme kärsineet kuukausikaupalla turhaan, vain siksi, että olen niin ehdottomasti luottanut lääkäreiden analyyseihin. En väitä tässä, etteivätkö lääkärit olisi ammattitaitoisia mutta ymmärrän, ettei heillä ole muutaman minuutin vastaanottoajan aikana aikaa perehtyä riittävän tarkkaan lapsen tilanteeseen. Emmekä mekään vanhempina varmasti ole osanneet kertoa kaikkia oikeita asioita vastaanotolla.

Nyt olen kuitenkin aivan todella iloinen ja tyytyväinen, että asiat alkavat selvitä. Luvassa saattaa olla lisää hyvin nukuttuja öitä, joissa ketään ei tarvitse häätää pois omasta sängystään.

Vaikka ulkona sataa lunta, on mieleni pelkkää aurinkoa. Hyvä uni - parempi mieli :)

Varo vaaraa jatko-opiskelija

Tiedättekö sen tunteen, kun yhteiskunta tuntuu nauravan sinulle päin naamaa? Minusta tuntuu nyt siltä.

Tarina alkaa vuoden 2014 lopulla, jolloin työnantajani suosituksesta ja omaa ammattiosaamistani sekä työtilannettani parantaakseni päätin hakea lukemaan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa. Tutkinnon myötä minusta tulisi virkapätevä ja saisin myös työtehtävääni liittyvää syvempää osaamista. Onni potkaisi ja pääsin sisään. Tammikuussa 2015 aloitin opiskelut. Täyspäiväisen työn päälle ahkeroin kaikki kurssit ja kirjoitin raportteja iltamyöhään. Raskauden mukanaan tuoma väsymys ei auttanut asiaa mutta en antanut sen jarruttaa opiskeluani.

Kesken opintojen synnytin lapsen. Jäin pois yhdeltä ainoalta luentokerralta. Ensimmäisessä tentissä istuin alle kaksi viikkoa synnytyksestä. Tuo päivä oli ensimmäinen, jolloin pystyin ylipäätään istumaan pidempään kuin tunnin. Koliikkia itkevästä pikkunyytistä huolimatta jatkoin opintojani suunnitelman mukaan.

Kesken äitiyslomani määräaikainen työsuhteeni päättyi. Yt-neuvottelut tulivat puun takaa ja niistä johtuen sopimukselleni ei voitu kirjoittaa jatkoa. Onneksi olin ollut ikäni liiton jäsenenä ja työttömyyskassan jäsen. Ajattelin, että en joudu ahdinkoon äitiyslomani päätyttyä. Ja kuinka väärässä olinkaan.

Asianmukaisesti ilmoittauduin työttömäksi työnhakijaksi heti, kun selvisi, että työni ei jatku. Hakemustani ei tietenkään voitu käsitellä ennen kuin vasta sitten, kun äitiyslomani päättyy. Tyhmäähän se nyt muutenkin olisi, sillä tavalla ennalta hoitaa asioita.

TE-toimisto lähetti selvityspyynnön, jossa pyydettiin selventämään, miksi minulla on opiskelupaikka korkeakoulussa. Vastasin selvityspyyntöön, että olen koko ajan opiskellut ilta-aikaan ja täysipäiväisen työn ohella ja sittemmin äitiyslomalla. Opiskelu ei siis ole ollut pääasiallinen hommani missään vaiheessa vaan sivujuonne, jota olen ylläpitänyt oman jaksamiseni rajoilla ja luodakseni parempaa uskoa tulevaan. Mutta hyi hyi minua, ei niin olisi saanut tehdä. Eilen TE-toimisto antoi päätöksensä: olen vain ja ainoastaan opiskelija enkä näin ollen oikeutettu minkään valtakunnan työttömyysturvaan. Syy oli se, että en ole tarpeeksi kauaa samaan aikaan tehnyt työtä ja opiskellut. Äitiyslomaa ei tokikaan lasketa, sillä sehän on silkkaa lomaa. Koska siis menin ja sain lapsen, on minut pudotettu työttömyysturvan ulkopuolelle.

Ei käynyt sitten pienessä mielessäkään kun lähdin opiskelemaan, että joudun maksamaan oman osaamiseni parantamisesta ja ahkeruudestani kovan hinnan. Työttömyys sinänsä on jo aika masentava tilanne. Motivaatiotani selviytyä ei varsinaisesti paranna se, että saan nyt kotihoidotuen lisäksi opintotukea pienen summan kuussa. Tässä elämäntilanteessa se ei yksinkertaisesti riitä elämiseen. Tottakai olemme saaneet sopia lainanlyhennysten jäädyttämisestä ja muista järjestelyistä, jotta selviydymme. Silti tuntuu niin järkyttävän nöyryyttävältä laskea jokaista penniä kun on koko ikänsä tehnyt pitkää päivää töitä ja huolehtinut omasta selustastaan. Lähipubin juoppo kyllä saa enemmän rahaa kuussa, sehän nyt vain on reilua.

Olen selviytyjäluonne ja minua ajaa eteenpäin tehokkain mahdollinen motivaattori: pakko. En kirjoittanut tätä kerätäkseni sääliä vaan varoittaakseni kaikkia, jotka harkitsevat opintoja työn ohella.

Varo siis vaaraa jatko-opiskelija!!

Meidän aamu

Pieni mies on jo 2 päivän päästä 9kk! Sehän myös tarkoittaa äitiysloman päättymistä. Oma työhönpaluu on vielä avoin kortti joten ainakin hetken aikaa saan nauttia omaan tahtiinsa soljuvista päivistä. Tiedän jo nyt, että tulen kaipaamaan suunnattomasti näitä päiviä ja kiireettömiä aamuja. 

Tänään nukuttiin melkein yhdeksään sillä masuvaivat valvottivat pientä yöllä muutamaankin otteeseen. Kun tuhina alkoi kuulua pinnasängystä ja pieni pää pilkisti esiin, nostin pikkumiehen viereeni aamumaidolle ja sen jälkeen pötköteltiin ja hassuteltiin yhdessä sängyssä. 

Esimerkiksi äidin nenän tökkiminen ja hipsuttelu oli tänä aamuna erityisen hauskaa. Toki myös peiton myllääminen ja pitkin sänkyä kieriminen ovat suosittua puuhaa.

Jo lähempänä kymmentä nousimme ylös, puettiin, vaihdettiin vaipat ja mentiin tekemään aamupalaa. 

Tyhjät juomapullot ja erilaiset kipot ovat suuria aarteita! Tosin näköpiirissä siintää jo jotain muuta kiinnostavaa. Vielä kun oppisi konttaamaan niin pääsisi sinne missä kiinnostavat jutut sijaitsevat.

Ruokapöydässä parasta on, kun saa omin pienin sormin napsia Talk-muruja. Niiden lisäksi aamupalalla oli tänään kaurapuuroa omenasoseen kera. Äiti puolestaan sai munakkaan ja smoothien. Tässä vaiheessa on pakko mainita, että kertomus johtaa hieman harhaan. Äidin lautasella on normaalisti 98% todennäköisyydellä ihan tavalliset Vaasan ruispalat juustolla ja kinkulla päällystettynä. Mutta olipa raikas, hyvä ja nätin värinen smoothie! Se sisälsi yhden avokadon, puolikkaan banaanin, yhden päärynän, yhden kiivin ja muutaman lehden babypinaattia - jos siis jotakuta kiinnostaa. 

Ja tietysti myös kahvia. Ei ole aamua ilman. Ei vain voi olla. 

Aamupalan jälkeen leikittiin ja sitten oltiin reippaita ja ulkoiltiin reilu tunnin kävelylenkki. Pikkumies nukkui samalla päiväunet. 

Vaikka näissä aamuissa ei ole tietyllä tavalla mitään ihmeellistä, ovat ne vain jostain syystä kovin ihania. Haluaisin vielä vanhana mummonakin muistaa, millaisia olivat aamuni juuri nyt koska niin kovin niistä tykkään ❤️

En ole koskaan ollut aamuihminen mutta lapsen myötä olen oppinut nauttimaan juuri näistä hetkistä. Meidän omista pienistä jutuista. Arjesta - ihan semmoisenaan.

Syömään!

Vauvan ruokailu - ah miten monta tapaa - miten monta mielipidettä - miten monta suositusta ja ohjetta!

Meidän pikkumies oli täysimetetty 5kk ikään saakka kunnes hän alkoi toistuvasti tavoitella meidän vanhempien kädestä kaikkia syötäviä asioita ja hapuilla niitä kohti omaa suutaan. En hennonnut mitenkään odotuttaa enää kokonaista kuukautta vaan aloitimme siitä pikkuhiljaa kiinteiden maistelut. Ensin maisteltiin vähän bataattia, sitten pikkuisen porkkanaa, perunaa, maissia, kukkakaalia ja niin edelleen. Aloitimme soseilla siitä syystä, että istuminen ei onnistunut eikä sormiruokailu ja sitteri oikein ollut toimiva yhdistelmä. Istuminen syöttötuolissa alkoi luonnistua vasta reilun 7kk iässä joten siihen saakka ruokailu hoidettiin pääosin soseilla. Sormin syötävät jutut otettiin mukaan vasta, kun päästiin pöydän ääreen, joka muuten tapahtui sopivasti jouluksi. Oli siinä pieni mies onnessaan kun sai koko porukan katsellessa mutustella ruokaa pöydän päässä.

Porkkanan syöminen on tarkkaa puuhaa

Olen yrittänyt valita jonkinlaisen kultaisen keskitien soseiden ja sormiruokailun välillä. Aamu alkaa puurolla, jonka äiti lapioi lusikalla suuhun. Joskus puuro on oikein niin namia, että jokaisen lusikallisen päätteeksi kuuluu tyytyväinen "ommm". Joskus taas puuro ei ole yhtään hyvää tai ainakaan sen syöminen ei lainkaan kiinnosta. Onneksi keksittiin vähän aikaa sitten Talk-murut, jotka kyllä maistuvat mainiosti. Niitä mutustellaan joskus useallakin aterialla päivässä, jos keskittymisen kanssa tahtoo olla haastetta. Aamupalalla voidaan lisäksi syödä vähän hedelmää, sormin syötävinä paloina tai soseena.

Lounaalla syödään soseruoka, monesti kyytipoikana askarrellaan keitettyjä vihannespaloja, keitettyä kananmunaa tai muuta sormiin sopivaa. Välipalana maistuu hedelmäsose tai palat ja päivällisen kaava on sama kuin lounaan. Illalla syödään taas puuro.

Eilen tein ensimmäistä kertaa varsinaiseen sormiruokailuun ajatellun ruuan, nimittäin makaronilaatikon. Saas nähdä mitä pikkumies siitä tuumaa kun saa tänään sitä maistaa.
Soseiden seassa paakut ja sattumat ovat vähän vielä kumma juttu, monesti ne sylkäistään suusta ulos. Itse mutusteltuna isommatkin palaset saattavat eksyä ihan masuun asti. Tarkoitus olisi myös kokeilla niin kovin suosittua apinaevästä joku päivä. Tulipa myös liityttyä sormiruokailijoiden Facebook-ryhmään, jotta voisin kurkkia kivoja ruokaohjeita hyödynnettäväksi.

Ruoka pitää tunnustella tarkkaan ennen syömistä

Veden juominen syömisen lomassa olisi meidän kovalle pikkumasulle oikein hyvä juttu mutta vesi on nykyään ehdottomasti hauskempaa ottaa suuhun ja purskuttaa sitten pitkin pöytää. Pelkään, että ruokapöytä on kohta entinen ellen saa vihdoin aikaiseksi hankittua jotain paikallaan pysyvää ruokailualustaa. Ensin mietin josko hankkisi TrippTrappiin tarjottimen, mutta toisaalta taas on kivempi, että lapsi istuu siinä pöydässä ihan vieressä. Tarjottimen kanssa joutuisi mielestäni vähän liian kauaksi. 

Pakko kyllä kehua TrippTrappia sen verran, että poika tuntuu kyllä hyvin viihtyvän tuolissa! Oli myös hyvä hankinta nuo Stokken omat pehmusteet, jotka ovat pyyhittävät ja pestävät. Tuoli saatiin käytettynä, muutoin olisi kyllä päädytty johonkin hieman edullisempaan ratkaisuun.

Stokken tähtipehmusteet

Pyrin aina myös itse syömään silloin, kun pikkumiehellä on ruoka-aika. Selostan myös, että syödään yhdessä ja kerron mitä lautaselta löytyy. Omassa kodissani yhteisiä ruokahetkiä ei aina ollut mahdollista järjestää mutta mieleen ovat jääneet hyvin viikonloput, jolloin syötiin koko perhe yhdessä oikein pitkän kaavan mukaan. Ja omasta mielestäni syöminen on sen verran mukavaa että kyllähän niistä hetkistä kannattaa nauttia.

Nukkumaan!

Uni - asia jota et osaa arvostaa ennen kuin menetät edes osan siitä. Olen aina ollut aika hyvä nukkumaan, nukahtanut suhteellisen helposti ja pystynyt nukkumaan lähes missä vaan. Iän myötä ja elämäntilanteesta riippuen nukahtaminen on toisinaan haasteellisempaa mutta en voi väittää koskaan kärsineeni unettomuudesta. Lapseni ei ole ainakaan toistaiseksi perinyt omia unenlahjojani.

Meillä nukuttiin pikkuvauva-aikana oikein mainiosti, heti ensimmäisillä elinviikoillaan pikkumies hoksasi yön ja päivän eron ja saattoi koisata yöllä liki kahdeksan tuntia putkeen. Tämä oli suuri onni synnytyksestä ja koko lapsensaantishokista toipuvalle äidille, miksei tietysti myös isälle. Noin kuukauden iässä nukkuminen muttui tai oikeastaan nukkumaanmeno. Illat ja alkuyö muuttuivat jatkuvaksi huutokonsertiksi, johon ei tuntunut auttavan mikään. Poikaa kanniskeltiin ja hyssyteltiin useita tunteja joka ikinen ilta ja yö. Epätoivoinen äiti kokeili kaikki konstit: vauvahieronnan, erilaisen päivärytmin, erilaiset nukkumisjärjestelyt, oman sängyn, viereen nukuttamisen, maidottoman ruokavalion, maitohapot ja disflatylit ja ties vaikka mitä. Mikään ei auttanut. Lopulta huuto loppui kun poika oli 3,5kk. Jälkikäteen voin vain todeta että koliikkia se oli. Ja siitä selvittiin.

Välillä oli aikoja, kun illan nukkumaanmenotaistelun jälkeen pikkumies nukahti ja nukkui sitten koko yön yhdellä tai kahdella herätyksellä. Välillä koko nukkumaanmeno kävi suhteellisen mukavasti. Reilun puolen vuoden iässä aloimme käyttää lempeitä unikoulumenetelmiä lyhentääksemme pojan nukuttamiseen kuluvaa aikaa. Meillä kun meni aina koko ilta nukuttamiseen siten, että homma alkoi n. klo 20 ja jatkui pahimmillaan puolilleöin. Unikoulu helpotti sen verran että poika oppi pian nukahtamaan omaan sänkyyn eikä vain syliin. Unikoulun menetelmiä on tullut käytettyä myöhemminkin mutta yhtä ongelmaa ne eivät ole ratkaisseet. Nimittäin sitä, että jo nukahdettuaan poika herää 15-30 minuutin jälkeen ja itkee niin kauan, kunnes hänet hyssyttää sylissä uneen. Silittely tai paijaaminen ei auta, omaan sänkyyn laskeminen sylistä liian aikaisin saa aikaan täyden raivon. Kun hän nukahtaa lopulta uudelleen, herää hän taas 15-30 min päästä ja sama alkaa uudelleen. Tätä voi toistua 2-10 kertaa illassa. Tämän lisäksi kuvaan ovat astuneet nyt myös sama heräily pitkin yötä. Pahimmillaan tunnin-kahden välein ja mikään muu ei kelpaa kuin syli.

Tähän saakka olen ihan hyvin itse pärjännyt tunnin-kahden unipätkillä mutta eilen taisin jo muistuttaa elävää zombia, sillä muutenkin huonouninen mies käski minut nukkumaan toiseen huoneeseen ja hän heräili pojan kanssa, vaikkka joutuukin aamulla varhain lähtemään töihin. Vitsit mikä tunne kun ensimmäistä kertaa ties kuinka moneen kuukauteen pystyin nukkumaan heräämättä kokonaista 7 tuntia!

Pikkumies selkeästi välillä kiemurtelee ja piereskelee öisin. Myös kakkaaminen aiheuttaa useimpina päivinä itkua. Kävimme kakkaamisvaivan takia jo kerran lääkärissä ja saimme ohjeen antaa ulostuslääkettä. No, sepä ei toimi kun useimpina päivinä herralle ei kelpaa muu kuin rintamaito. Lääke kun pitäisi sekoittaa juotavaan nesteeseen mutta edes vesi ei oikein herralle kelpaa. Tänään mennään uudestaan lastenlääkärille juttelemaan josko saataisiin jotain apua tuohon mahaongelmaan ja ehkä myös nukkumiseen. Saattaa nimittäin olla, että minullakin tulee kevään aikana paluu töihin ja sitä ennen meidän pitää saada tämä uniasia kuntoon.

En vielä jaksanutkaan herätä

Kello on nyt 10:25 ja pikkumies vetää edelleen sikeitä. Annan hänen nukkua ihan vain siksi, että saan edes hetken omaa aikaa. Päiväunet kun meillä ovat aina maksimissaan puoli tuntia. Olenpa koittanut monesti herättää hänet aiemmin ja hakea erilaista päivärytmiä, sillä ei ole yönukkumiseen mitään vaikutusta. Välillä on vain pakko mennä siitä mistä aita on matalin, vaikka se ei muuten periaatteisiini kuulukaan.

Miehen kanssa aina vitsaillaan, että ehkä tuo oppii nukkumaan yönsä viimeistään kun kouluun menee. Ja eihän siihen niin kovin kauaa ole, eihän... :)

Helpotusta pienelle nuhanenälle

** Yhteistyössä Baby-Vac **

Meillä on kärsitty ensimmäisestä kunnon nuhasta nyt jo useamman päivän ajan. Ensin alkoi kova yskä ja sitten lima kiipesi myös pieneen nenään. Satunnaiseen nenän tukkoisuuteen on aiemmin meillä toiminut hyvin konsti, jossa tipautetaan pari tippaa apteekin suolaliuosta nenään ja sitten laitetaan lapsi mahalleen mönkimään. Hetken päästä yleensä valui räkää nenästä sopivasti pyyhittäväksi. No, tämä on pikemmin hyvä pikkuvauvakonsti mutta nyt tarvitaan jo järeämpiä aseita.

Näin esikoisen äitinä sitä on aika ymmällään, miten kipeän lapsen kanssa toimitaan. Koska on syytä lähteä lääkäriin, miten oloa voi helpottaa kotikonstein ja mitä oikein pitäisi tietää vauvan flunssasta? No, kuumetta meillä ei ole ollut ja poika on reipas itsensä ja leikkii ja touhuilee normaalisti joten lääkäriin ei ole toistaiseksi lähdetty. Yskää on yritetty helpottaa lämpimillä suihkuilla, jolloin lima lähtee vesihöyryn ansiosta vähän paremmin liikkeelle. Nenä kumminkin tuntuu olevan jatkuvasti täynnä räkää joten sitä olisi syytä saada jollain konstilla pois.

Sain jokin aikaa sitten käyttööni Baby-Vac -nenäimurin. Ollaan nyt vasta päästy sitä testaamaan ja pakko sanoa: kyllä toimii! Parissa sekunnissa on pieni nenä niistetty ja hengittäminen helpompaa. Pieni mies ei moisesta operaatiosta kovasti tykkää mutta mokoman nenän ronkkimisen aiheuttama kiukku laantuu hetkessä kun räkä ei häiritsekään enää nenässä ja jos kiva äiti vielä antaa tutkia imuria omin pikku kätösin. Meillä tosin suututaan myös suun ja nenän pyyhkimisestäkin joten nenäimuri sinällään ei ole kurja, pikemminkin oikein kiinnostava esine.

Baby-Vac on tosi helppo käyttää. Toinen pää laitetaan imurin letkuun, jossa imuvoima pitää sen kiinni ilman kummempaa kiinnitystä. Toiseen päähän kiinnitetään nenään tuleva imuosa ja siinä se on, valmiina käyttöön! Imuri päälle, tehoksi riitti meillä imurin minimi, ja sitten vain limat ulos nenästä. Muutama sekunti per sierain ja homma on valmis! Toimenpide ei satu eikä tunnu oikeastaan niistämistä kummemmalta (voin todistaa, testasin tietysti myös omaan nenääni :). Parhaassa tapauksessa tehokas liman poistaminen hengitysteistä ehkäisee tulehduksen syntymisen kokonaan ja pieni potilas saattaa tällä konstilla välttyä vaikkapa korvatulehdukselta.

Käytön jälkeen nenäimurin osat on helppo irrottaa ja puhdistaa. Kun käyttöä on useamman kerran päivässä, huuhtelen imupään aina käytön jälkeen lämpimällä vedellä. Mietoa saippuaa voi käyttää tarvittaessa puhdistukseen ja pään voi myös keittää tarpeen mukaan. Näitä imupäitä on pakkauksessa kaksi, joten homma sujuu mukavasti vaikka kotona olisi parikin nuhanenää.

Näitä pienten nuhanenien pelastajia saa hyvin varustelluista apteekeista. Ja lääkärin on mahdollista kirjoittaa tarvittaessa resepti Baby-Vaciin, jolloin on mahdollista, että lapsen vakuutus saattaa sen korvata. Kannattaa jutella aiheesta lääkärin kanssa, jos tulee asioitua vastaanotolla pienen nuhapotilaan kanssa. Tosin noin kolmenkympin sijoitus tähän laitteeseen on mielestäni aika pieni raha sillä käyttöä on varmasti pitkään.

Lisätietoa nenäimurista sekä jälleenmyyjistä löydät osoitteesta www.nenaimuri.fi.

Mama I'm coming home!

Viime vuoden puolella aloitin uuden blogin, koska ajattelin että haluan kirjoittaa erilaisesta näkökulmasta ja jättää vanhat jutut taakseni. Luulin, että haluan yrittää luoda toisenlaista kirjoitusympäristöä ja muuttaa tapaani kirjoittaa. En tiedä miksi niin ajattelin mutta nyt olen ymmärtänyt että se ei ole minua. Ei minun juttuni. Tämä blogi on minun juttuni - yhä ja edelleen. Kaikki menneet jutut haluan ylpeydellä kantaa mukanani ja jatkaa kirjoittamista juuri siihen tapaan, joka minulle tuntuu omimmalta.

PALAAN SIIS TÄNNE TAKAISIN <3

Toivon, että kaikki te ihanat ja tärkeät vanhat sekä uudet lukijat löydätte jälleen luokseni ja muistatte olemassaoloni.

MUTTA MITÄ MEILLE NYT KUULUU?

Pikkuinen poikamme ei enää ole pikkuinen vaan jo 8kk ikäinen touhuilija. Elämä on asettunut omaan, uuteen ja ihanaan lapsiperheen uomaan ja siinä meidän on hyvä olla. Poika on terve, tarmokas, iloinen, reipas ja sata muuta kehuvaa adjektiivia :) Toki matkallemme on mahtunut myös haasteita mutta pääosin kaikki on sujunut oikein hyvin.

Meillä kieritään pitkin lattioita, tutkitaan tarkkaan erilaisia asioita, maistellaan kaikkea mikä suuhun sattuu, retuutetaan tavaroita ja hakataan niitä pöytään. Ihan vielä ei istuta itse ilman tukea eikä kontata. Välillä nukutaan hyvin, välillä vähän huonommin. Joinain päivinä kaikki ruoka maistuu, toisinaan taas kelpaa vain tissimaito. Siitä huolimatta kasvu kulkee tasaisesti omia käyriään pitkin.

Mielessä on monta monta monta postausideaa ja nyt tartun härkää sarvista ja alan kirjoittelemaan niitä ulos.

Kuulette meistä taas pian! Kiva että olet täällä!