torstai 28. tammikuuta 2016

Syömään!

Vauvan ruokailu - ah miten monta tapaa - miten monta mielipidettä - miten monta suositusta ja ohjetta!

Meidän pikkumies oli täysimetetty 5kk ikään saakka kunnes hän alkoi toistuvasti tavoitella meidän vanhempien kädestä kaikkia syötäviä asioita ja hapuilla niitä kohti omaa suutaan. En hennonnut mitenkään odotuttaa enää kokonaista kuukautta vaan aloitimme siitä pikkuhiljaa kiinteiden maistelut. Ensin maisteltiin vähän bataattia, sitten pikkuisen porkkanaa, perunaa, maissia, kukkakaalia ja niin edelleen. Aloitimme soseilla siitä syystä, että istuminen ei onnistunut eikä sormiruokailu ja sitteri oikein ollut toimiva yhdistelmä. Istuminen syöttötuolissa alkoi luonnistua vasta reilun 7kk iässä joten siihen saakka ruokailu hoidettiin pääosin soseilla. Sormin syötävät jutut otettiin mukaan vasta, kun päästiin pöydän ääreen, joka muuten tapahtui sopivasti jouluksi. Oli siinä pieni mies onnessaan kun sai koko porukan katsellessa mutustella ruokaa pöydän päässä.

Porkkanan syöminen on tarkkaa puuhaa

Olen yrittänyt valita jonkinlaisen kultaisen keskitien soseiden ja sormiruokailun välillä. Aamu alkaa puurolla, jonka äiti lapioi lusikalla suuhun. Joskus puuro on oikein niin namia, että jokaisen lusikallisen päätteeksi kuuluu tyytyväinen "ommm". Joskus taas puuro ei ole yhtään hyvää tai ainakaan sen syöminen ei lainkaan kiinnosta. Onneksi keksittiin vähän aikaa sitten Talk-murut, jotka kyllä maistuvat mainiosti. Niitä mutustellaan joskus useallakin aterialla päivässä, jos keskittymisen kanssa tahtoo olla haastetta. Aamupalalla voidaan lisäksi syödä vähän hedelmää, sormin syötävinä paloina tai soseena.

Lounaalla syödään soseruoka, monesti kyytipoikana askarrellaan keitettyjä vihannespaloja, keitettyä kananmunaa tai muuta sormiin sopivaa. Välipalana maistuu hedelmäsose tai palat ja päivällisen kaava on sama kuin lounaan. Illalla syödään taas puuro.

Eilen tein ensimmäistä kertaa varsinaiseen sormiruokailuun ajatellun ruuan, nimittäin makaronilaatikon. Saas nähdä mitä pikkumies siitä tuumaa kun saa tänään sitä maistaa.
Soseiden seassa paakut ja sattumat ovat vähän vielä kumma juttu, monesti ne sylkäistään suusta ulos. Itse mutusteltuna isommatkin palaset saattavat eksyä ihan masuun asti. Tarkoitus olisi myös kokeilla niin kovin suosittua apinaevästä joku päivä. Tulipa myös liityttyä sormiruokailijoiden Facebook-ryhmään, jotta voisin kurkkia kivoja ruokaohjeita hyödynnettäväksi.


Ruoka pitää tunnustella tarkkaan ennen syömistä

Veden juominen syömisen lomassa olisi meidän kovalle pikkumasulle oikein hyvä juttu mutta vesi on nykyään ehdottomasti hauskempaa ottaa suuhun ja purskuttaa sitten pitkin pöytää. Pelkään, että ruokapöytä on kohta entinen ellen saa vihdoin aikaiseksi hankittua jotain paikallaan pysyvää ruokailualustaa. Ensin mietin josko hankkisi TrippTrappiin tarjottimen, mutta toisaalta taas on kivempi, että lapsi istuu siinä pöydässä ihan vieressä. Tarjottimen kanssa joutuisi mielestäni vähän liian kauaksi. 

Pakko kyllä kehua TrippTrappia sen verran, että poika tuntuu kyllä hyvin viihtyvän tuolissa! Oli myös hyvä hankinta nuo Stokken omat pehmusteet, jotka ovat pyyhittävät ja pestävät. Tuoli saatiin käytettynä, muutoin olisi kyllä päädytty johonkin hieman edullisempaan ratkaisuun.

Stokken tähtipehmusteet


Pyrin aina myös itse syömään silloin, kun pikkumiehellä on ruoka-aika. Selostan myös, että syödään yhdessä ja kerron mitä lautaselta löytyy. Omassa kodissani yhteisiä ruokahetkiä ei aina ollut mahdollista järjestää mutta mieleen ovat jääneet hyvin viikonloput, jolloin syötiin koko perhe yhdessä oikein pitkän kaavan mukaan. Ja omasta mielestäni syöminen on sen verran mukavaa että kyllähän niistä hetkistä kannattaa nauttia.


4 kommenttia:

  1. Meillä on tuossa Tripp Trappissa playtray-tarjotin ja ensin myös mietin joutuuko poika liian kauaksi pöydästä. No, nyt koko asiaa ei edes huomaa. :) Tarjotin on tosi kätevä kun siinä on reunat niin sormiruoka pysyy hyvin siinä (kunnes sitä aletaan ihan kaksi käsin heittelemään lattialle... :P) ja se on helppo pyyhkäistä puhtaaksi ruokailun jälkeen. Itseasiassa olen kokenut sen ihan hyväksikin, että poika ei ole ihan meidän pöydässä kiinni, koska silloin hän ei yletä repimään kaikkea pöydällä olevaa tavaraa (kuten vanhempien ruokailuvälineitä) lattialle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reunat olis kyllä hyvät! Hitsit vaan kun nuo tarjottimet on käytettynäkin aika kalliita...

      Poista
  2. Heippa! Meillä on Stokken table top ja on ihan tosi kätevä. Imukupeilla kiinni pöytään ja tässä myös reunukset niin ei haittaa vaikka juomat kaatuisi. :) -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon sitä katsellut ja vaikuttaa kyllä hyvältä! Tosin tahtoo sekin olla käytettynäkin aika kallis..

      Poista