Nukkumaan!

Uni - asia jota et osaa arvostaa ennen kuin menetät edes osan siitä. Olen aina ollut aika hyvä nukkumaan, nukahtanut suhteellisen helposti ja pystynyt nukkumaan lähes missä vaan. Iän myötä ja elämäntilanteesta riippuen nukahtaminen on toisinaan haasteellisempaa mutta en voi väittää koskaan kärsineeni unettomuudesta. Lapseni ei ole ainakaan toistaiseksi perinyt omia unenlahjojani.

Meillä nukuttiin pikkuvauva-aikana oikein mainiosti, heti ensimmäisillä elinviikoillaan pikkumies hoksasi yön ja päivän eron ja saattoi koisata yöllä liki kahdeksan tuntia putkeen. Tämä oli suuri onni synnytyksestä ja koko lapsensaantishokista toipuvalle äidille, miksei tietysti myös isälle. Noin kuukauden iässä nukkuminen muttui tai oikeastaan nukkumaanmeno. Illat ja alkuyö muuttuivat jatkuvaksi huutokonsertiksi, johon ei tuntunut auttavan mikään. Poikaa kanniskeltiin ja hyssyteltiin useita tunteja joka ikinen ilta ja yö. Epätoivoinen äiti kokeili kaikki konstit: vauvahieronnan, erilaisen päivärytmin, erilaiset nukkumisjärjestelyt, oman sängyn, viereen nukuttamisen, maidottoman ruokavalion, maitohapot ja disflatylit ja ties vaikka mitä. Mikään ei auttanut. Lopulta huuto loppui kun poika oli 3,5kk. Jälkikäteen voin vain todeta että koliikkia se oli. Ja siitä selvittiin.

Välillä oli aikoja, kun illan nukkumaanmenotaistelun jälkeen pikkumies nukahti ja nukkui sitten koko yön yhdellä tai kahdella herätyksellä. Välillä koko nukkumaanmeno kävi suhteellisen mukavasti. Reilun puolen vuoden iässä aloimme käyttää lempeitä unikoulumenetelmiä lyhentääksemme pojan nukuttamiseen kuluvaa aikaa. Meillä kun meni aina koko ilta nukuttamiseen siten, että homma alkoi n. klo 20 ja jatkui pahimmillaan puolilleöin. Unikoulu helpotti sen verran että poika oppi pian nukahtamaan omaan sänkyyn eikä vain syliin. Unikoulun menetelmiä on tullut käytettyä myöhemminkin mutta yhtä ongelmaa ne eivät ole ratkaisseet. Nimittäin sitä, että jo nukahdettuaan poika herää 15-30 minuutin jälkeen ja itkee niin kauan, kunnes hänet hyssyttää sylissä uneen. Silittely tai paijaaminen ei auta, omaan sänkyyn laskeminen sylistä liian aikaisin saa aikaan täyden raivon. Kun hän nukahtaa lopulta uudelleen, herää hän taas 15-30 min päästä ja sama alkaa uudelleen. Tätä voi toistua 2-10 kertaa illassa. Tämän lisäksi kuvaan ovat astuneet nyt myös sama heräily pitkin yötä. Pahimmillaan tunnin-kahden välein ja mikään muu ei kelpaa kuin syli.

Tähän saakka olen ihan hyvin itse pärjännyt tunnin-kahden unipätkillä mutta eilen taisin jo muistuttaa elävää zombia, sillä muutenkin huonouninen mies käski minut nukkumaan toiseen huoneeseen ja hän heräili pojan kanssa, vaikkka joutuukin aamulla varhain lähtemään töihin. Vitsit mikä tunne kun ensimmäistä kertaa ties kuinka moneen kuukauteen pystyin nukkumaan heräämättä kokonaista 7 tuntia!

Pikkumies selkeästi välillä kiemurtelee ja piereskelee öisin. Myös kakkaaminen aiheuttaa useimpina päivinä itkua. Kävimme kakkaamisvaivan takia jo kerran lääkärissä ja saimme ohjeen antaa ulostuslääkettä. No, sepä ei toimi kun useimpina päivinä herralle ei kelpaa muu kuin rintamaito. Lääke kun pitäisi sekoittaa juotavaan nesteeseen mutta edes vesi ei oikein herralle kelpaa. Tänään mennään uudestaan lastenlääkärille juttelemaan josko saataisiin jotain apua tuohon mahaongelmaan ja ehkä myös nukkumiseen. Saattaa nimittäin olla, että minullakin tulee kevään aikana paluu töihin ja sitä ennen meidän pitää saada tämä uniasia kuntoon.

En vielä jaksanutkaan herätä

Kello on nyt 10:25 ja pikkumies vetää edelleen sikeitä. Annan hänen nukkua ihan vain siksi, että saan edes hetken omaa aikaa. Päiväunet kun meillä ovat aina maksimissaan puoli tuntia. Olenpa koittanut monesti herättää hänet aiemmin ja hakea erilaista päivärytmiä, sillä ei ole yönukkumiseen mitään vaikutusta. Välillä on vain pakko mennä siitä mistä aita on matalin, vaikka se ei muuten periaatteisiini kuulukaan.

Miehen kanssa aina vitsaillaan, että ehkä tuo oppii nukkumaan yönsä viimeistään kun kouluun menee. Ja eihän siihen niin kovin kauaa ole, eihän... :)