Tavoitteeni ensi vuodelle

Olen miettinyt hirmu paljon tulevaa vuotta 2014. Jostain syystä tämä vuosi 2013 oli tahmea ja vaikea. Ok, menimme naimisiin mutta jostain syystä sekään ei ole näytellyt kovin suurta roolia näiden kaikkien vastoinkäymisten rinnalla. Ainakaan kun näin jälkikäteen tarkastelee kulunutta vuotta. Nyt olen päättänyt että ensi vuodesta tulee kaikella tapaa hieno vuosi.

Aion panostaa vuonna 2014 seuraaviin asioihin:
- Onnellisuus.
- Hyvä olo. Henkinen ja fyysinen.
- Turhista murheista irti päästäminen.
- Pienistä asioista nauttiminen, päivä kerrallaan.

Haluaisin nähdä ensi vuonna positiivisemman minän, joka osaa olla armeliaampi itselleen. Haluaisin nähdä elämäänsä tyytyväisen minän, joka menestyy työssä ja vapaa-ajalla. Haluaisin nähdä myös rohkeamman minän, joka ei turhaan polje paikallaan tai murehdi menneitä tai tulevaa. Aion siis täysin itsekkäästi panostaa ensisijaisesti itseeni. Tämä siksi, että uskon, että ollessani itse onnellisempi ja huolettomampi, olen myös parempi vaimo, ystävä ja työkaveri.

Katsotaan miten käy. Miehen kanssa on välit ihan mukavassa kunnossa taas. Omassa pääkopassa riittää jäsentelemistä, mutta uskon, että uudella asenteella alkava uusi vuosi auttaa kääntämään uuden lehden elämässä ja jättämään vanhat murheet taakse.

Olen saanut myös haasteen, kiitos siitä. Lupaan palata siihen vielä hieman tuonnempana.

Ihanaa itsenäisyyspäivää

Ja valoa pimeneviin iltoihin :)

Parempaan suuntaan

Ollaan miehen kanssa alettu käydä yhdessä terapiassa juttelemassa tilanteesta. Nyt muutaman käyntikerran jälkeen tuntuu jo paljon paremmalta. Pahimmat solmut on saatu aukaistua ja tulevaisuus alkaa näyttää jo valoisammalta. Jossain vaiheessa ero oli aika isosti esillä, mutta nyt on päätetty kuitenkin jatkaa yhdessä eteenpäin ja luottavaisin mielin tulevaisuuteen. Onni ja autuus eivät palaa tupaan hetkessä, mutta pienin askelin mennään ja antaa ajan parantaa loput haavat. Myös keskusteluyhteys on löytynyt uudelleen ja ollaan käyty läpi raskaita mutta todella antoisia keskusteluja.

Paljon puhutaan parisuhteen seitsemän vuoden kriisistä. Meillä on yhteistä taivalta takana hieman vajaa sen verran, mutta psykoterapeutti oli sitä mieltä, että tämä on tutkitusti varsin luonnollinen kehitysvaihe parisuhteessa ja sitä nyt siis eletään. Vaihetta kutsutaan myös itsenäistymisen vaiheeksi. Tässä vaiheessa yhdessäolosta on tullut jo sen verran rutiinia, että parisuhteen osapuolet alkavat miettiä, saavatko tarpeeksi aikaa ja tilaa itselleen yksilöinä. Tämä voi ilmetä ahdistuneisuutena ja jopa pakottavana tarpeena olla yksin. Tämä saattaa joissakin parisuhteissa johtaa eroon, sillä yhteistä säveltä ei välttämättä tässä tilanteessa löydy. Meidän terapeutti on opastanut juttelemaan odotuksista ja toivomuksista sekä laatimaan niin sanotusti uudet pelisäännöt suhteeseen. Näissä säännöissä tarkotuksena on sopia siitä, miten molemmille järjestyy tarpeeksi omaa aikaa mutta samalla on suunniteltuna myös yhteistä parisuhteen hoitoaikaa.

Nyt kun siis tilanne on saatu niin sanotusti rauhoitettua, päätettiin yhdessä myös, ettei suinkaan unohdeta tai lykätä vauvaprojektia sen enempää. Nyt siis alkoi juuri yk 13 ja tammikuussa saadaan lähete lapsettomuuspolille. Sinne ollaan reippain mielin menossa. Tosin mies on aivan vakuuttunut, että joululahjaksi saadaan tikkuun kaksi viivaa. Itse en kovin vankasti siihen usko, mutta tosi söpöä, että toinen on tämän asian jo päättänyt.

Tälläistä siis täällä nyt. Sen aion nyt päättää, että teen kaikkeni sen eteen, että vuodesta 2014 tulee hyvä vuosi. Kaikella tapaa.

Syystäkin

En olisi vielä jonkin aikaa sitten uskonut, että olen nyt äärettömän helpottunut, että raskautta ei ole kuulunut. Kuten jo aiemmin kirjoitin, olen sisäistänyt asian ja uskon, että sillä on tarkoituksensa. Ehkä kaikki alkaa nyt valjeta miksi näin on. Haluan nyt hieman helpottaa oloani ja edes täällä sanoa sen ääneen. Avioliitto on ajautunut ongelmiin. Aika isoihin sellaisiin. Tilannetta on alettu selvittämään mutta helppoa se ei totisesti ole. Ajatusten pyörremyrsky ja syyllisyyden tunne on jotain sanoin kuvaamatonta. Menimme kesällä naimisiin ja tässä sitä ollaan. Pohtimassa, voidaanko jatkaa yhdessä vai ei. Mikä kamala häpeä se olisi jos tilanne päätyisi eroon. Koen epäonnistuneeni ihmisenä, vaimona, miniänä ja ties minä. Ei elämän pitänyt mennä näin.

Taustalla on paljon ikäviä asioita, joista ollaan yhdessä päästy yli. Nyt voimat alkavat olla loppumassa molemmilta. En aio vielä luovuttaa, mutta käyn järjettömän kovaa kamppailua pääni sisällä. Päällimmäisenä on nyt ollut yhteinen pohdintamme siitä, teemmekö sittenkin toisemme onnettomiksi onnellisen sijaan? Niin monta kysymystä, niin monta kamalaa ajatusta.

Tilannetta aletaan ratkoa nyt aluksi terapian avulla. Ajatuskin ahdistaa minua aivan suunnattomasti. Mutta toisaalta, mikäpä ajatus nyt ei ahdistaisi?

Hyväksymisen aika

Blogi on pysytellyt edelleen melko vaiti. Älkää ystävät rakkaat huoliko, palaan aktiivisemmin kyllä mukaan, kunhan vain pystyn ja kykenen. Elämässäni myllertää edelleen asioita, joita en voi tänne tuoda. Ne vaativat oman aikansa. Monista syistä johtuen olen harjoittanut syvällistä itsetutkiskelua. Kiteytettynä olen havainnut, että olen liian itsekeskeinen ja siitä haluaisin opetella pois. Olen myös hyvin ankara itselleni ja olen alkanut opetella antamaan anteeksi itselleni. Olen myös havainnut, että olen hiljaa sisälläni ainakin osittain hyväksynyt lapsettomuuden. Nyt ajatukseni on, että sillä on tarkoitus. Ehkä en itse tiedä sitä, etten vielä olekaan valmis äidiksi. Toivon, että joskus olen.

Luen kaikkien teidän muiden ihanien blogikirjoittajien juttuja kumminkin hyvin ahkerasti eli älkää toki minua unohtako, täällä olen ja palaan pian, vahvempana kuin koskaan. 

Kääntyykö tuuli koskaan?

En ole jaksanut kirjoitella mitään mitä olin suunnitellut. Mieli on ollut maassa. Tosi maassa. Murtuneen jalan takia en juuri voi tehdä mitään. Tuntuu, että seinät kaatuvat päälle. Lähipiiristä kantautui tosi ikäviä ja järkyttäviä uutisia edellisviikolla. Ja kaiken tämän päälle minä tyhmä taas odotin. Odotin, olisiko elämään mahtunut vihdoin myös onnea. Ja tip tip, tiputteluhan se sieltä taas alkoi. Muutama päivä ja yk 12 lähtee käyntiin. Tuntuu, etten enää pysty vastaanottamaan yhtään huonoa uutista. Mutta muutakaan ei ole ollut tarjolla.

Epäonnenkantamoinen

Juuri kun saatiin mies leikattua ja nyt jo pikkuhiljaa toipumaan niin mitäpä tekee tämä vaimo: no murtaa jalkansa tietysti! Onneksi kyseessä on vain jalkapöydän luu eikä jalkaa tarvinnut kipsata, mutta keppien kanssa tässä köpötellään eteenpäin seuraavat viikot.

En ole koskaan eläissäni rikkonut yhtään jäsentä ruumiistani. Minulla ei koskaan ole ollut edes tikkejä. Eli kai se oli tähän ikään joku kunnollinen vammakin jo aika kokea. Mitään kovia kipuja ei ole eli siinä mielessä olen päässyt helpolla. Ensimmäiset pari viikkoa kävelin tuolla jalalla vanhaan malliin. Sitten aloin pohtia, että on outoa kun mustelmat kyllä jo katoavat mutta turvotus vaan ei ja ihan kuin se olisi muuttunut kipeämmäksi. Vastahakoisesti raahauduin lääkäriin ja hyvä niin, murtumahan siellä oli. Nyt toivotaan, etten ole aiheuttanut ylimääräistä hallaa kävelemällä tuolla murtuneella jalalla.

Viitaten viimekertaiseen kirjoitukseeni, pääkoppa alkaa pikkuhiljaa olemaan paremmassa järjestyksessä. Ihan kaikki ajatukset eivät vielä ole selkeitä, mutta pikkuhiljaa. Kiertopäivistä olen autuaan tietämätön ja siitä olen jopa iloinen. Toki illan pimeinä tunteina mietin, onko nyt se kuuluisa hetki, jolloin en mitenkään voisi uskoa raskautuneeni ja niin olisikin tapahtunut. Sitten alan taas miettiä asiaa ja sama oravanpyörä käynnistyy uudelleen. Tapahtuuko siellä mitään ja jos ei niin miksi ei? Vaikka kuinka on muuta mielessä, ei tämä lapsettomuushaamu minnekään mielestä katoa.

Mukavaa, että muutama lukija oli äänestänyt, millaisia aiheita blogi voisi käsitellä (muutakin kuin raskautumisyritykseen liittyviä). Nyt kun syksyn neuleinnostus eli neuloosi on taas päällä, voisin kirjoitella käsityöjuttuja. Sisustusjuttuihin liittyen olen suunnitellut jo hieman postausta kotini sisustuksesta. Kiinnostaisiko se ketään? Myös ruuanlaitosta ja leipomisesta tykkään, siitäkin voisin kirjoitella jatkossa. Liikuntaan liittyviä postauksia saatte kyllä nyt odotella, jostain kumman syystä. Heh.

Muuta mielessä

Blogi on näköjään päässyt elämään vähän hiljaiseloa. Elämässä ja mielessä on ollut niin paljon kaikenlaista muuta. Ehkä nyt ollaan päästy vihdoin toivottuun tilaan, jossa en tiedä mikä kiertopäivä on menossa eikä kiinnostakaan.

Koko tilannetta en voi täällä kertoa, mutta on olemassa asioita, jotka ovat saaneet pääni täysin pyörälle. Kyse ei ole mistään ikävästä tai vakavasta vaan elämä on päättänyt nyt jostain syystä sekoittaa lähes kaikki ajatukseni. Tästä syystä vauva-asia on lähestulkoon kadonnut mielestäni kokonaan. Havahduin myös yhtenä päivänä ajattelemasta, että onpa hyvä asia etten olekaan tullut raskaaksi ja toivon etten tulekaan, ainakaan ennenkin pääni on jälleen palannut järjestykseen. Ihan hullua. Kaikki on nyt ihan hullua. Ja elämäni on ihan kuten ennenkin. Sekavaa, eikö?

Jotain ihan muuta, vaikka vaatteita!

Nyt en enää jaksa kitistä ja valittaa täällä blogissa. Sillehän ei nyt mitään voi, että taas aloitettiin uusi kierto ja lasta ei siis meille edelleenkään kuulu. Ajattelin nyt vihdoin siirtyä blogissa uusiin tuuliin ja alkaa kirjoittelemaan muutakin kuin tätä iänikuista samaa vuodatusta.

Vaatteet ja kodin laittaminen ovat erittäin tärkeitä ja mielihyvää tuovia asioita elämässäni. Miksikäs en siis kirjoittaisi vaihteeksi niistä aiheista. Tänään mielessäni ovat erityisesti syksyn vaatteet. Kylmä ilma saapui niin kovin pikaisesti että huomasin varsinaisia sopeutumisvaikeuksia muuttuneeseen ulkolämpötilaan. Osa kanssakulkijoista näyttää siirtyneen suoraan kesätamineista talven villakangas- ja toppatakkeihin, mutta itse en suostu jättämään ehkä vuoden tyylikkäintä aikakautta eli syksyä väliin. Syksyhän on muuten ihan hanurista kun sataa ja tuulee ja on niin pimeätäkin. Syksyn muoti taas sitä vastoin on mielestäni vuoden parasta antia. Syksyisin saapuvat kauppoihin kaikki ihanat takit, kengät ja neuleet ja vieläpä suosikkiväreissäni, joita ovat musta, harmaa, ruskea, tumma violetti ja tumma oranssi. Kesällä tunnen lähinnä olevani yli-ikäinen eksynyt lammas hattaramaailmassa. Pastellit ja kirkkaat kesävärit eivät ole minun juttuni.

Trenssitakit ja saapikkaat ovat mielestäni parasta, mihin ihminen voi ulkona ollessaan pukeutua. Vaatevarastoni pääväri on muutoinkin musta, mutta jotenkin näin syksyllä nautin mustan ja harmaan sävyjen tuomasta eleganssista. Työni vuoksi pukeudun arkisinkin siisteihin business-tyylisiin vaatteisiin ja senkin takia syksy tuntuu olevan paras aika päivittää myös työvaatevalikoimaa. Budjetti on jostain syystä ollut melko rajallinen shoppailun suhteen, mutta teen mielestäni kohtuuhinnalla varsin hyviäkin löytöjä, etenkin H&M:stä. Joskus harvoin saatan hankkia jotakin kalliimpaa, jota tiedän käyttäväni vuosia.

Jo viime vuonna hankkimani trenssitakki (yllättäen H&M:ltä) on edelleen suosikkitakkini.

Kuva: H&M

Se näyttää tältä. Ja yllätys yllätys se on musta. Mutta jostain syystä takki on älyttömän ihana. Helma on todellisuudessa hieman leveämpi eli naisellisen mekkomainen. Tämä on ehkä kaikkien aikojen paras takkilöytöni hinta-laatusuhteeltaan. Takin kanssa vaihtelen huiveja, jotta en olisi aina aivan kokomustissa. Toki rintapieltä koristaa näin lokakuussa myös Roosa Nauha.

Viime jouluna hankin itse itselleni joululahjaksi hieman kalliimman laukun. No, siis kalleimman mitä minulla on koskaan ollut. Se kulkee päivittäin töissä mukana. Laukku on Michael Korsin ja luonnollisesti täydellinen pari tälle takille.

Lämpötilasta olen tehnyt myös sellaisen havainnon, että paksut sukkahousut ovat lähes aina lämpimämpi valinta kuin housut. Kaipaisin lisää kivoja hameita, jotta voisin olla sukkahousuissa vaikka joka päivä.

Blogin yläreunassa on nyt myös äänestys: millaisia juttuja haluaisitte blogissa lukea (muutakin kuin lapsettomuusjupinaa). Myös kommentit ovat tervetulleita, kirjoitan mielelläni monenlaisista aiheista, mikäli ihmisiä vain suinkin kiinnostaa.

Tip-tip

Muuta ei varmaankaan tarvitse sanoa. Tiputtelu on täällä taas eli ensi viikon puolella käännytään jo kohti yk 11:tä. Se vuosi. Se on kohta täynnä. En keksi, miten ihmeessä jaksan odottaa lapsettomuuspolille pääsyä.

Pariskunta terve ja pipi

Edelleen olen äärettömän onnellinen, että minusta ei viime lääkärikäynnillä löytynyt minkäänlaista vikaa. Vaan eivät mene tasan onnen lahjat. Mies on ollut tosi kipeä jo monen monta viikkoa ja maanantaina odottaa leikkauspöytä. Syksyn pimeys ja sade pistää mielen matalaksi muutenkin ja nyt on toki kova huoli rakkaan puolesta. Mistään hengenvaarallisesta ei ole kyse, mutta toki tuleva leikkaus aiheuttaa huolta, sillä operaatio ei ole ihan pieni. Tästä syystä vauvajutut eivät ole päälimmäisenä olleet mielessä. Rahatilannekin on olosuhteista johtuen mennyt nyt entistä tiukemmalle ja eilen illalla sanoinkin miehelle, että nyt jopa toivon ettei haikara meille ole tulossa, sillä rahaa ei juuri nyt ole yhtään mihinkään hankintoihin. Mies siinä lohdutteli, että höpö höpö, aina sitä on ennenkin pärjätty. Ja eihän lasta rahalla kasvateta vaan rakkaudella. Se ei meiltä ole onneksi yhtään vähentynyt.

Tip-tip-tiputtelun pitäisi ilmaantua parin päivän sisällä, jos kaikki on kuten aina ennenkin. Aiemmin tänään kuitenkin tunsin jotain varsin outoa. Tuntui, kuin joku olisi isolla kouralla tarttunut kiinni jostakin vasemmalla alavatsassa ja muljauttanut vähintäänkin jonkin elimen pois paikaltaan. Tuntumus ei ollut kipua vaan ennenkuulumattoman voimakas muljaisu. En muista koskaan aiemmin tunteneeni mitään vastaavaa. Vilkas mielikuvitus alkoi tietekin heti laukata: voisiko siellä nyt oikeasti tapahtua jotakin? Vaikka olen muutoin tässä asiassa täysin peruspessimisti - kuten blogin aiempien tekstien sävystä voi päätellä - joku pieni optimisti nostaa päätään aina kierron loppuvaiheessa. Tämä pieni optimisti kyllä hyvin nopeaan katoaa maan alle kun kp1 jälleen alkaa. Sitä odotellessa.

Normaali tapaus

Odotettu gynen käynti oli tänään aamulla. Jännitti ihan kamalasti mennä sinne. Olin lähes varma, että jotain järkyttävää vikaa minusta löytyy. Vaan eipä löytynyt. Gynetäti oli tosi mukava. Aluksi keskusteltiin tilanteesta ja kierroista sun muusta. Sitten tehtiin perustutkimus ja ultrattiin kohtu ja munasarjat. Kohdun limakalvo on hyvän paksuinen ja kohtu muutenkin normaalin oloinen. Munasarjat näyttivät myös molemmat ihan normaaleilta, ei viitteitä PCO:sta eikä endometrioosista. Hurraa! Munasolukin oli mitä ilmeisimmin juuri irronnut, koska munarakkulaa ei ultrassa näkynyt. Kaiken pitäisi siis olla hyvin.

Keskustelimme myös tiputteluvuodosta. Lääkärin mielestä se on varsin normaalia, sillä kiertoni on kuitenkin säännöllinen. Keltarauhashormonia voisi kuulemma loppukiertoon syödä, mutta lääkärin mukaan sillä saadaan tiputtelu kuriin, mutta ei juuri muuta vaikutusta. Hän oli siis sitä mieltä, että lisähormoni ei auta raskautumista, koska mitä ilmeisimmin ovuloin normaalisti ja muutenkin perustoimintojen pitäisi ihan olla kunnossa. Suositus oli yrittää ihan luomuna vielä tammikuulle saakka ja sitten labrojen kautta lapsettomuuspolille, jos raskautta ei ala kuulua. Labralähetteen sain jo valmiiksi. Ovistikut saan myös loputkin heittää roskiin, sillä lääkäri nimenomaan kehotti välttämään niiden käyttöä. Viittasi tällä varmaankin keskusteluumme siitä, että stressi on suurimmassa osassa tapauksia se syy, miksi lasta ei vaan kuulu.

Toki tässä jää vielä mahdollisuus siihen, että vika onkin miehessä. Sitä en kuitenkaan halua vielä ajatella vaan yritetään ottaa nyt rennosti ja mietitään näitä juttuja sitten, kun vuosi on vaihtunut.

Ovulaatio for sure

Vatsassa on jatkuva paineentunne ja oikealta puolelta vihloo tämän tästä. Ovistikussa oli tänään aamulla kaksi viivaa ja ihan olisin kyllä ilman viivojakin tiennyt, mistä on kyse. Mielestäni aiemmin ei ole ollut näin huomattavia tuntemuksia. Myös toisenlainen hieman kiusallinen vaiva on ilmaantunut, jonka on myös pakko liittyä ovikseen. Kiinnostaisi tietää, onko muilla samanlaisia kokemuksia? Nimittäin, poskia kuumottaa ja olen kuin kissa pistoksissa koko ajan. Olen todella levoton, näin HYVIN levottomia unia ja mikä pahinta; kun joku edes vähän siedettävän näköinen mieshenkilö kulkee ohi, sydän alkaa pamppailla ja tuntuu että jalat menevät alta. Ja sen jälkeen päässä on ainoastaan HYVIN levottomia ajatuksia. Avokonttori: ei hyvä. Kaupungin keskusta: ei hyvä. Myöhemmin tänään vielä asiakastilaisuus: ei hyvä. Huominen gynen käyntikin jännittää. Miten sitä voisi osata olla normaalisti? Apua!

Itsediagnoosi

Olen jo aiemmin kerskunut sillä, kuinka hyvä olen googlettamaan etenkin erilaisia sairauksia ja vaivoja. Torstaina on gynen käynti, jossa toivon mukaan myös ultrataan munasarjat. Koska olen valveutunut kansalainen, olen tietysti laatinut itselleni diagnoosin jo valmiiksi. Mitään suunnitelmaa minulla ei sen varalle ole, että lääkäritäti onkin eri mieltä. Ehkä aloitan tiukan väittelyn puolustaakseni omaa diagnoosiani tai sitten olen kiltti ja pidän suuni kiinni ja kiukuttelen sitten kotona (ja täällä).

Oma diagnoosini perustuu tarkkaan tutkimustietoon, tietysti. Tutkimukseni ensimmäinen osa on suoritettu tarkalla ja tieteellisellä menetelmällä nimeltään ovulaatiotesti. Nämä lääketieteen huippua edustavat pienet tikut ovat antaneet selon siihen, että ovulaatio tapahtuu normaalisti ja ajallaan. Viime kierrossa kaksi tasavahvaa viivaa testissä todistivat saman mitä kehon muut, lähinnä limasta pääteltävät oireet antoivat ymmärtää. Tässä kierrossa aloitin testaamisen jo eilen, vaikka ovulaatiopäivän pitäisi olla vasta kolmen päivän päästä. Haaleaa viivaa se eilen näytti kuten pitikin eli tieteellisen tutkimukseni tulokset näyttävät edelleen pitävän paikkaansa.

Diagnoosini toinen osa perustuu puolestaan olemassaolevan tutkimustiedon hyödyntämiseen. Lähdetietoni olen haravoinut googlesta, kuten jokaisen tutkijan kuuluukin. Lähdekritiikkiä olen harjoittanut hyvin maltillisesti. Oireiden perusteella olen päätynyt diagnosoimaan itselleni hormonivajetta kierron loppupuolella. Nyt jos olisin lääkäri, määräisin itselleni keltarauhashormonia loppukierron vajetta paikkaamaan.

Tutkimuksistani viisastuneena ehdotan avattavaksi itsepalvelulääkäriasemia, joista voisi jonkinlaisen automaatin avulla ensin diagnosoida itse itsensä ja sitten printata napista reseptin tai vaikkapa labralähetteen.

Tahatonta ennakointia

Viikonloppuna oli hurjasti menoa ja meininkiä ja toki myös älyttömän kivaa. Onnistuin olemaan autuaan ajattelematta lapsettomuutta ja muita murheita, ainakin lähes koko viikonlopun. Perjantaina olin juhlissa, joissa tapasin pitkästä aikaa paljon vanhoja tuttuja. Uusia vauvamasujakin oli, luonnollisesti. Illan paras hetki oli, kun toinen jo lapsia saanut kaveri kysyi toiselta naimisissa olevalta mutta lapsettomalta, että jokos teille on tulossa perheenlisäystä, niin tämä lapseton tokaisi siihen nasevasti, että ei niitä lapsia kuule kaikille niin vain tule kuin Manulle illallinen. Kysyjä luonnollisesti meni aika vaikeaksi ja minä siinä vieressä myhäilin ja ajattelin että olipa hyvin sanottu. Minultahan ei tätä kysymystä sen jälkeen edes kysytty ja sekös vasta oli helpotus.

Miehen kanssa on juteltu tästä, että mitä fiksua pitäisi vastata näihin vauvauteluihin. Viimeksi eräs kaveri uteli että koskas teille tulee lapsi ja siihen vastasin, että sellaista päivämäärää ei pysty kukaan sanomaan. Siitä jälkikäteen mies sanoi, että se oli hyvin vastattu. Pyrin kuitenkin aina vastaamaan lyhyesti ja jämäkästi, jotta vastaus ei jätä tulkinnanvaraa ja että se myös mielellään tyrehdyttää kaikkien lisäkysymysten tulvan. Harjoitus tekee mestarin, ainakin tässä asiassa.

Asiasta toiseen. Joka aamu seison silmät ristissä vaatehuoneessa ja pohdin, mitä laittaisin päälleni töihin. Vaatteita minulla on kyllä varsin paljon, mutta huomasin tässä että niistä varsin suuri osa on enemmän tai vähemmän löysiä tai muuten vain kaapumaisia. Joka aamu mielessäni ovat samat ajatukset: ei kai tästä nyt vain kukaan luule, että tämä on raskausvaate, näytänkö epäilyttävän isomahaiselta, kiinnittääkö tämä huomion väärään paikkaan? Olen onnistunut haalimaan ihan aidosti vahingossa hirmu läjän vauvamahalle sopivia vaatteita. Ja minkä ihmeen takia? Ei hajuakaan. Jos, siis JOS joskus sellainen vauvamaha sattuisi kasvamaan, ei vaatteista ainakaan tulisi mitään ongelmaa. Tosi kätevää.

Jos tahatonta löysien vaatteiden omistamista ei lasketa, mitään muuta vauvajuttua ei meidän kotitalouteen ole hankittuna. Eikä hankita. Jostain syystä minulla on sellainen tunne, että jos menen nyt ostamaan yhdenkin tutin tai potkarin tai minkä vaan, niin sitten meille ei ainakaan koskaan tule lasta. Oikein taistelemalla joudun kävelemään nopeutetuin askelin ohi tavaratalojen vauvaosastoista. Onneksi sentään muutamille läheisille olen saanut jotain pientä hankkia. En vain tähän hätään keksi mitään ihanampaa maailmassa, kuin pienen pienet tossut ja nutut ja kaikki. Huoh. Ehkä vielä joskus.

Vauvansängyn paikka

Prinsessa Madeleine on raskaana. Niinpä tietysti! Olin iloinen, kun ehdin päivää aikaisemmin avioon kuin Madde mutta siihen se ilo sitten jäikin. Madeleine on vanhempi kuin minä, hän tupakoi ja elää takuulla stressaavampaa elämää. Eli tämän valossa minun piti olla raskaana ensin! Mutta ei niin ei. Ehkäpä siellä on varoja käyttää yksityisiin hoitoihin toisin kuin täällä. Huoh.

Varasin ajan gynelle. Ei se yhden tai kahden tai viidenkymmenen kierron odottelu mitään auta. Aika on reilun parin viikon päästä. Katsotaan onko käynnistä mitään apua. Jostain syystä pelkään, ettei ole. Pyysin munasarjojen ultrausta ja varasin pitkän vastaanottoajan. En kuitenkaan päässyt sille gynelle, jolla olen ennen päässyt, sillä hänellä vapaa aika olisi ollut vasta, kun seuraavat menkat ovat jo päällä. Nyt vielä siis pitää lisäjännittää sitä, onko gyne mukava vai ei.

Tehtiin hieman huonekalujen siirtelyä ja makuuhuoneessa siirtyi muun muassa sänky. Lopputuloksena huoneen toiseen reunaan jäi tyhjää tilaa. Siinä miehelle sitten vitsailin, että katsos kun tuli tehtyä vauvansängylle paikka. Mies siinä hymyillen, että niinpä tuli. Samassa aloin ajatella, että jos meillä olisi tärpännyt ekoista kierroista, olisi siinä nyt se sänky ja siellä joku asukas. Mutta kun ei ole. Harmittaa taas niin vietävästi.

Tiputteluvuotoa kesti siis lopulta kp26:sta kp30:een saakka ja tänään aamulla aukesivat hanat kunnolla. Jotain hyvää tässä on siinä mielessä, että kierto on nyt asettunut jälleen tuohon 31 päivän pituuteen.

Kumma ihmiskeho

Kp 26 menossa ja tiputteluvuoto alkoi taas. Tosi tylsää. Jotain hyvää sentään kuitenkin; sain papan tulokset ja ne olivat puhtaat, ensimmäisen kerran moneen vuoteen! Hurraa! Aiemmin minulta on löytynyt solumuutoksia jotka olivat jossain vaiheessa jo sen laatuisia että minulta otettiin useampaan kertaan koepalojakin kohdunsuulta. Tuolloin myös tehtiin solumuutoksia aiheuttavan hpv-viruksen tyypitys ja se vielä sattui olemaan kaikkein aggressiivisinta laatua. Solumuutokset eivät kuitenkaan kehittyneet koskaan pahempaan suuntaan ja koepalojen sijaan tilanteen seuraamista on jatkettu papalla vuoden välein. Ja nyt ensimmäistä kertaa näyte oli puhdas! Miten helpottavaa. Jotakin siis tämäkin keho osaa tehdä oikein.

Kuukautisten tulo ei enää sureta juurikaan. Nyt on vieläpä pari sellaista menoa tulossa että olen vain iloinen, että voin hieman viiniä nauttimalla välttää kiusalliset lapsiutelut. 

Seuraavaksi pitäisi varata aika gynelle. Aion pyytää munasarjojen ultrausta ja heti perään tietysti lähetettä lapsettomuuspolille. Nyt vain mietin, pitäisikö odottaa vielä yksi kierto, niin oltaisiin varmaankin tarpeeksi lähellä tuota vuoden tuloksetonta lapsen yrittämistä jotta meidät polille - tai ainakin jonoon - huolittaisiin. Yksityisellä lapsettomuusklinikalla käynti houkuttaisi kovasti, mutta rahatilanne ei salli sen vaihtoehdon valitsemista.

Tiputteluvuodon kaverina alkavat yleensä myös menkkakivut, niin myös nyt. Menkkakivuthan johtuvat siitä, että kohdun lihakset alkavat supistella puristaakseen turvonneen limakalvon ulos. Miten sitten tiputtelupäivinäkin on kipua, vaikka juuri mitään ei tule ulos? Niinkö ovat surkeat mokomat lihakset, että vasta muutaman päivän supistelulla saadaan jotain puristettua pihalle? Tuntuu oudolta. Täysin käsittämätön on ihmiskeho.

Mihin usko loppuu?

Tässä kierrossa on ollut tosi hyvä ja seesteinen olo. Toki selaan vanhaan tuttuun tapaani blogeja ja nettiä taukoamatta, tutkin vaunumalleja ja suunnittelen lastenhuoneen sisustusta mutta katkeruus on alkanut hellittää. Oman lapsen kaipuu ei ole piiruakaan vähentynyt eikä taival tunnu helpottuneen, mutta jokin pieni toivon kipinä kytee koko ajan jossakin. Se tuntui välillä olevan tosi hukassa. 

Olen jo mielessäni jäsentänyt asioita lapsettomuushoitoihin saakka. Ehkä tietoisuuden lisäännyttyä olen alkanut pitää lapsettomuustutkimuksia ja -hoitoja varsin luonnollisena asiana. Aiemmin ehkä pelkäsin lapsettomuutta ja sen käsittelemistä, hoitoon hakeutumista, hoitoja, epäonnistumista. Nyt olen antanut itselleni anteeksi. En enää ajattele, että olen epäonnistunut. Uskon, että aika on tehnyt tehtävänsä. Vielä pari kuukautta sitten en olisi pystynyt kasaamaan ajatuksiani kokoon tällä tavalla. 

Usko on kuitenkin loppunut yhdessä asiassa lähes kokonaan. Luonnolliseen raskautumiseen en jostain syystä enää usko juuri lainkaan. Tämän uskon puuttuessa olen korvannut ajatusmaailmani uudella. Uudessa ajatusmaailmassani meitä voi joku auttaa. Minun uudessa totuudessani raskaaksi tullaan lääketieteen avustuksella. Ja siihen minä uskon. Uskon kovasti. Se on nyt minun totuuteni, kantava voimavarani. 

Paluu arkeen

Loma on ohi ja paluu arkeen koittanut. Loma oli toiminnantäyteinen mutta mukava, tosin se vierähti niin kovin äkkiä! Loma alkoi kauempana asuvien sukulaisten ja kavereiden luona vieraillessa ja jatkui automatkalla Ruotsiin. Loppuloma vietettiin sitten aurinkoisessa ja lämpimässä Budapestissä, joka muuten oli aivan mielettömän upea paikka. Käveltyä tuli kilometritolkulla ja kaikesta ihanasta ruuasta ja juomasta on seurauksena armottomasti puristavat työvaatteet mutta ei se mitään. Pelkäsin arkeen ja työhön paluuta ja sen mukanaan tuomaa masennusta, mutta ainakin vielä tuntuu ihan mukavalta. Loman hyvät muistot ovat mielessä edelleen. Tarkempi Budapest-matkaraportti seuraa perässä myöhemmin.

Loman loppumisen bonuksena onnistuin saamaan eilen ovistestiinkin kaksi vahvaa viivaa, mikä oli mukava yllätys sekin, en nimittäin tuota yhtä ainutta testiä lukuunottamatta ole niitä tehnyt nyt pariin kuukauteen. Tänään kävin myös papassa, jonka tuloksia odotellaan kolmisen viikkoa. Kun saan tulokset, pääsen gynekologille ja sieltä toiveena tietysti olisi jo saada lähete lapsettomuuspolille. Liekö toiveajattelua mutta ainakin tuntuu että jokin pieni valonpilkahdus voisi tunnelin päässä näkyä.

Kaiken kaikkiaan mieliala on ollut yllättävän positiivinen ja hyvä. Siitäkin huolimatta, että loman aikana korviin kantautui taas uusia vauvauutisia lähipiiristä ja ahdistavan tasoista kyselyä "koskas teille nyt tulee niitä lapsia" olen saanut kuulla enemmän kuin on tarpeeksi.

Loman loppumisen seurauksena alkaa joka vuosi elämäntaparemontti. Koin lomalla lähes velvollisuudekseni nauttia elämästä siten, kuin sellaisen ihmisen, joka ei ole raskaana, on mahdollista. Käytännössä siis juomalla melko kiitettävän määrän olutta ja muita virvokkeita, syömällä kaikkea mahdollista epäterveellistä ja herkullista ja ilman huolta huomisesta. Nyt olo on tietysti melko turvonnut ja jääkaappi on jo täytetty joka syksyiseen tapaan rahkalla ja raejuustolla. Seuraavana ohjelmassa on nousu kesän rapakunnosta takaisin jumppahirmuasteelle. Katsotaan nyt, kauanko tätä innostusta kestää. 

Vippaskonstit käyttöön

Kp28 ja edelleen vain tiputtelua, hanat eivät siis ole auenneet. Voisivat jo aueta ettei mene koko loma ihan pilalle. Mutta kylläpä on ihanaa että huomisen työpäivän jälkeen on kaksi viikkoa lomaa ja reissuilua. Vaikka jostain syystä mieli on ollut nyt aika maassa alkaa se lomafiilis pikkuhiljaa nostamaan päätään. Pelkäsin jo että meneekö koko loma masenteluun ja osaanko yhtään nauttia reissuista kun kaikki vaan harmitti päivästä toiseen. Mieli ei vieläkään ole oksalla ylimmällä mutta ehkä pahin hormonimyrsky alkaa olla takanapäin.

Koska edelleenkin haluan painottaa, miten hirmu taitava olen käyttämään Googlea, tein taas onnistuneiden nettiselausten perusteella uuden hankinnan. Marssin luontaistuotekauppaan ja ostin purkillisen Gelee Royalea. Kyseessä on siis kuningatarhyytelö, tosin tabletteina, jonka pitäisi auttaa kaikkiin maailman vaivoihin. No ei sentään. Ideana siis on hyödyntää mehiläisten erikoista ravintoa, jolla tavallisesta mehiläisestä kasvaa mehiläiskuningatar eli toisin sanoen mieletön supersynnyttäjä. Vau. Tässä suosikkini listatuista Gelee Royalen hyödyistä: parantaa hedelmöityskykyä, nuorentaa soluja, lisää ihon luonnollista sävyä ja helpottaa huolestuneisuutta ja pahantuulisuutta. Siispä täydellinen troppi! Katsotaan miten käy. Mitään todettuja haittavaikutuksia ei ole. Hyvä asia sekin.

PMS or not?

Viime kierrossa oli aivan järjettömät PMS-oireet. Rinnat olivat tosi kipeät, olo oli huono, heikotti ja oksetti. Eilen alkoi taas menkkoja edeltävä tiputtelu, jota tulee 2-5 päivää ennen vuodon alkamista ja nyt on siis kp26. Nyt ei ole mitään tavanomaisia oireita. Kummallista kylki- ja selkäkipua on, mutta en usko sen johtuvan kierron loppumisesta vaan jostakin ihan muusta. Kierrot ovat olleet pituudeltaan hyvin vaihtelevia ja oireiltaan täysin erilaisia. Olen pohtinut, voiko syynä olla se, että toinen munasarja toimii kunnolla ja toinen ei? Mietin myös, milloin menkkoja edeltävä tiputteluvuoto on vielä normaalia ja milloin ei? Ainakin se on todella raivostuttavaa, että tiputtelu ja kuukautiset kestävät pahimmillaan yhteensä 10-14 päivää ja siitä seuraavan tiputtelun alkuun ei olekaan enää kuin pari viikkoa eli enemmän tai vähemmän vuodan aika ison osan kuukaudesta. Tähän tahtiin on ollut muutenkin tosi vaikeaa tottua, sillä e-pillereitä söin aina monta kuukautta putkeen ja menkkojen annoin tulla maksimissaan 3kk välein. Nyt tuntuu että mieskin jo tuskastelee että joko ne menkat taas alkoivat.

Eilen taas kiivasteltiin kotona raskautumisaiheesta. Surin taas tavalliseen tapaani tiputtelun ja lievien menkkakipujen alkamista kun mies hermostui ainaiseen valittamiseeni. Yritin itkua tihrustaen selittää, että miksi minua harmittaa ja että tarvitsen tukea ja lohdutusta. Kuulemma murehdin ihan turhaan ja pitää lakata ajattelemasta koko asiaa. Joku sukulaisperhekin oli kuulemma 7 vuotta yrittänyt toista lastaan. Nämähän asiat juuri halusinkin kuulla. Tuli tosi paha mieli. Tiedänpä nyt että tuntui sitten kuinka pahalta tahansa niin tilitän jatkossa vain ja ainoastaan täällä, en missään nimessä ääneen kotona. Jäin yksin nielemään itkuani sohvalle kun meillä hoidossa oleva koira istui eteeni ja laski hiljaa päänsä syliini. Ihan kuin se olisi yrittänyt kertoa että älä sure, minä välitän ja ymmärrän. Ihana. 

Odotetaan yhdessä

Melkein eilen avasin suuni ja aloin puhumaan miehelle lapsettomuustutkimuksiin hakeutumisesta. Mutta vain melkein. Ajattelin silti odottaa vielä asian puheeksi ottamista jonkin aikaa, etten nyt vaikuttaisi liian innokkaalta/hermostuneelta/epätoivoiselta/malttamattomalta. Todellisuudessa olen kaikkia näitä potenssiin kymmenen, mutta en halua kaikella miestäkään rasittaa. Avaudun siis teille armolliset blogin lukijat. Kiitos ja anteeksi.

Automatkalla tuli tuttavien lapsista puhetta. Mies siinä pohti ääneen, että kuinka se onkin niin että toisilla lapsi putkahtaa maailmaan suunnittelematta tai varoittamatta ja ihan tuosta noin vaan ja miksi meille, jotka sitä niin hartaasti toivoisimme ja siihen olisimme kaikin puolin valmiita niin ei. Mies ei siis tiedä blogistani, koska hänen mielestään bloggaaminen on vähintäänkin typerää, säälittävää tai muuten vain epäilyttävää. Siinä sitten purin alahuulta ja totesin, että sitäpä minäkin olen miettinyt. Perään meinasin jo alkaa kertomaan yhdestä blogiini tulleesta kommentista aiheeseen liittyen mutta pidin suuni supussa. En olisi ihan hetkessä keksinyt että kuka "tuttu" olisi niin voinut sanoa, sillä emmehän ole lapsihaaveista juuri lähipiirille puhuneet.

Oli siis kumminkin mukavaa huomata, että tämä asia selkeästi myös miestä mietityttää vaikka emme siitä ihan päivittäin juttelekaan. Yleensä juttelu menee siihen tyyliin, että minä valitan ja murehdin etten koskaan tule raskaaksi ja mies siinä rauhoittelee että kaikki aikanaan ja eihän tässä ole kiire ja eihän stressata. Ei ei, ei stressata (paitsi salaa, koko ajan). Mahtavaa oli ymmärtää vielä entistä paremmin, että tässä junassa ollaan yhdessä eikä tämä ole vain omassa päässäni junnaava ajatuspallo, joka ei mahdu ulos mitenkään. Välillä kun on ollut sellainen tunne, että olen hysteerinen sekopää ja kaikki vika on minussa ja olen ajatusteni kanssa yksin ja ihan typerä. Miten ihmeessä luontoäiti on tämän asian oikein suunnitellut; kun se valtava äidiksi tulemisen tarve ja halu tulee, ei fysiikka sitten tottelekaan. Monessa luonnollisessa tapahtumaketjussa on logiikka. Kuten esimerkiksi siinä, että tunnet nälkää, sitten hankit ruokaa ja syöt ja sillä on aivojen ja kehon yhteistyössä taas ratkaistu monta ongelmaa. Mutta tämä lapsen hankkiminen, tässä ei tunnu olevan mitään logiikkaa!

Herttuattaren synnytys

Ihan jännittää nyt kun Brittein saarilla on alkanut tapahtumaan! Painan iltapäivälehtien nettisivujen päivitä-painiketta vähän väliä ja odotan innolla tietoa tulevasta kruunupäästä. Ihan outoa miten sitä voikin niin tempautua mukaan moiseen mediatapahtumaan.

Lieveilmiönä tämä saa minut ajattelemaan yhä enemmän sitä, saadaanko meillä koskaan kokea noita jännityksen hetkiä. Olen viikonlopun aikana uhrannut aikaa adoptioajatukselle ja se alkaa jo tuntua vähemmän víeraalle. Eniten olen kuitenkin pohtinut ajankohtaa, jolloin olisi aika lähteä tutkimaan lapsettomuuden taustoja. Aivoni alkavat jo pikkuhiljaa hyväksyä erilaisia skenaarioita ilman paniikinomaista murheeseen uppoamista.

Varasin nyt ensitöikseni ajan papaan kuukauden päästä. Kun saan sieltä tulokset, varaan ajan gynelle. Se voisi olla loka-marraskuun tietämissä. Toiveena tietysti olisi saada sieltä lähete sairaalaan lapsettomuustutkimuksiin. Riippuen jonon pituudesta voisi loppuvuodesta tulla kyseeseen myös ajan varaaminen yksityiselle lapsettomuusklinikalle. Selvittelin asiaa, eivätkä tutkimusten hinnat olleet aivan niin järkyttäviä mitä pelkäsin. Miehelle en vielä ole uskaltanut puhua mitään. Tiedän jo, ettei hän koe tällaisten asioiden ajattelemista ajankohtaiseksi juuri nyt, mutta uskon että loppuvuodesta hän on suostuvainen tutkimuksiin.

Ihan pienen pieni (tosi pieni, ehkä mikroskoopilla nähtävä) toivon kipinä on vielä siihen, ettei tutkimuksiin tarvitse lähteä. Mutta sillävälin keskityn elämään mukana Prinssi Williamin ja Herttuatar Catherinen vauvan tuloa maailmaan. Miten jännittävää, syntyisi jo! Tai ilmoittaisivat siitä jo!

Ei ole hyvä kun on asiat hyvin

Ei mitään hajua mikä kiertopäivä on menossa eikä edes kiinnosta. Jostain syystä on tosi paha olo. Oksettaa, huimaa ja väsyttää. Ja suututtaa. Taas sain kuulla kuinka pari tutun tuttua odottavat kumpikin lyhyen ajan sisään jo toisia lapsiaan. Tuntuu ettei huvita mikään enkä taas osaa mitään muuta kuin murehtia tätä lapsettomuutta. Tiedän ettei murehtiminen mitään auta mutta välillä on pakko alkaa suhtautua realistisemmin elämään. Olen jollain tasolla jo alkanut valmistautumaan siihen että edessä on lapsettomuuden syiden etsimistä ja ratkaisujen pohtimista. En enää kovin paljoa usko siihen että raskaus alkaisi luonnollisin keinoin. Eniten harmittaa se, että yksityisen puolen hoitoihin meillä ei ole varaa enkä tiedä olisiko adoptioprosessiinkaan. Nyt sentään vielä tuntuu että henkisesti olisimme tähän kaikkeen tarpeeksi vahvoja mutta olemmeko oikeasti? Sitä kun ei voi ennalta tietää.

Mikä ihme siinä on, että pienen hetken silloin tällöin osaan nauttia elämästä ja olla murehtimatta turhia. Osaan myös esittää ansiokkaasti muille kuinka positiivinen olen. Todellisuudessa vaivun murheisiini aivan liian usein ja aivan turhaan. Tiedän että edessä on riittävästi murehtimista mutta silti kuopan pohjalta on joskus niin vaikeaa nousta ylös.

Ehkä meillä on liian monta asiaa ollut liian hyvin? On tilava koti ja lapselle varattu huone, perhekokoinen auto ja vakaat työpaikat. On lähellä asuvat vanhemmat ja monet muutkin auttavat kädet mutta niille ei mitään käyttöä. Lapsia syntyy kyllä perheisiin, joissa on epävarmuutta, ahdasta, rahasta tiukkaa, pulaa auttavista läheisistä ja muuten vain vaikeaa. Mutta meille ei. Ei sitten millään.

Lomasuunnitelmia

Pari viikkoa on vielä lomaa jäljellä elokuussa. Sukulaisten luona vierailua ja mökkeilyä on jo sovittuna mutta nyt tuli älytön hinku päästä ulkomaille. Johan viime reissusta on yli puoli vuotta aikaa. Lomabudjetti ei ole kovin kummoinen, sillä häät nielaisivat suurimman osan lomarahoista. Mies haluaisi ehdottomasti autolla mennä jonnekin, minä taas lentämällä suoraan kohteeseen. Nyt olemme suunnitelleet molempia vaihtoehtoja. Ensin tehtäisiin muutaman päivän autoreissu Ruotsiin ja seuraavalla viikolla muutaman päivän kaupunkiloma. Kohteeksi on suunniteltu Budapestiä. Olen jo järjettömän innoissani vaikka lentojakaan ei ole vielä varattu. Eikä koko matkan toteutumisesta ole mitään takeita. Onko kukaan käynyt Budapestissä tai autolla Ruotsissa siten, että on mennyt Tornio-Haaparannan kohdalta yli ja siitä eteenpäin? Olisko jotakin hyviä vinkkejä?

Budapest on tosi hienon näköinen paikka! Tykkäsin Prahasta kovasti ja siksi uskoisin tykkääväni myös Budapestistä. Jos kävisi niin järjetön tuuri, että toivottu jälkikasvu saisi alkunsa siellä, en kyllä lapsiraukalle antaisi nimeä Beckhamien tyyliin :)

Harmaahapsimummo

Tästä pettymyksestä on pakko siirtää ajatukset muualle, siksi kirjoittelenkin jotakin aivan muuta välillä.

Olen tehnyt havaintoja ympäröivästä maailmasta tai oikeastaan ihmisistä siellä ja täällä. Kerron teille seuraavaksi havaintoihini perustuvan tarinan eräästä kulkijasta.

Joskus käyn lounastamassa tai haen ruokaa paikasta, jossa on kauppa, ravintola ja kahvila. Jokaisella kylällä ja kaupungilla on varmasti omat pullonkerääjämummonsa ja ainakin tästä työpaikkani lähistöltä tunnistan muutaman niin sanotun vakionaaman. Tänään törmäsin taas yhteen heistä, harmaahapsimummoon. Harmaahapsimummo on aina siellä missä on ihmisiä; torilla, tapahtumissa, puistossa, konserttien jonon vieressä, baarien ovilla ja oikeastaan kaikkialla. Harmaahapsimummo näkee tyhjän pullon vaikka kulman takaa. Harmaahapsimummo on pieni mutta niin vikkelä että saa kyllä tyhjät tölkit ja pullot napattua kilpailevien yrittäjien nenän edestä. Harmaahapsimummolla on aina tukka samalla tavalla ja aina sama tuulipuku. Likaiselta tai suttuiselta hän ei näytä, lähinnä vain aivan tavalliselta suomalaisjuntilta. Harmaahapsimummo innostuu erityisesi torilla pidettävistä markkinoista. Siellä hän kiertelee ja kerjää torimyyjiltä maistiaisia. Tänään harmaahapsimummolla oli läpinäkyvä muovikassi. Sellainen, jota myydän rullana kaupassa ja jossa lukee roskapusseja. Harmaahapsimummolle se ei ole roskapussi. Harmaahapsimummolle roskatkin ovat aarteita. Tänään harmaahapsimummon kierros kulki kahvilan tiskin ohi. Myyjän kääntäessä selkänsä harmaahapsimummo näppärästi lappasi muovipussiin yksittäispakattuja sokeripaloja. Pari servettiä sujahti myös samalla mukaan. Kurkkaus lähimpään roskakoriin ja taas matka jatkuu. Muovipussi täyttyy pikkuhiljaa päivän aikana kerätystä saaliista. No, se tällä erää harmaahapsimummosta.

Pointtina jutussa oli se, että oikeasti asiat ovat hyvin. Joskus tuntuu että elämä potkii päähän aina vain suuremmalla saappaalla. Minulla on kuitenkin vapaus valita mitä ostan kaupasta, mitä puen päälleni, miten sisustan omaa kotiamme, mitä teen vapaa-aikanani ja niin edelleen. Ollanhan siis itse kukin onnellisia siitä mitä meillä on ja myös hieman siitä, mitä meillä jonain päivänä voi vielä olla, eikös?

Juokse jo aika!

Kp 25, rinnat ovat edelleen kipeät ja olokin on varsin kummallinen. Huimausta ja hieman etovaa oloa on havaittavissa. Poskiakin kuumottaa koko ajan ja myös vilunväristyksiä kulkee hetkittäin kehon läpi vaikka muuten on kuuma tai jopa hiki. Eilen mittasin uteliaisuuttani lämmön ja se oli 36,6 normaalin ollessa jossain 36,0 tuntumassa. Mitattuani kipitin kiireesti mittarin takaisin lääkekaappiin ja häpesin itse omaa käyttäytymistäni. Voikohan vainoharhaisuuden luokitella sairaudeksi? Ja onkohan siihen jotain hoitoa? Kyse on todennäköisesti PMS-oireista ja vain kuvittelen taas kaikki oireet. Tuntuu että pää räjähtää kun päivät eivät kulu. Raskaustestiäkään on ihan turha vielä tehdä kun kierron pituus on 30-31 päivää. Lauantaina olen menossa illanviettoon ja keikalle ja nyt mietin kuumeisesti uskallanko ottaa pari siideriä vai en. Jos en ota niin miten sen selitän muille?

Olotilaani kuvaa parhaiten tämä kuva:

Edit: 30 min myöhemmin... kävin vessassa ja kuukautisethan ne sieltä putkahtivat. Eli kp 1 ja matka jatkuu. Nyt muuten ottaa päähän.

Vainoharhoja

Menossa on kp 23 eikä siinä mitään sen kummallisempaa, mutta... Rinnat ovat järjettömän kipeät ja turvoksissa. Ne eivät ole näin kipeytyneet kuin ainoastaan parissa kierrossa ehkäisyn lopettamisen jälkeen. Nyt oli nukkuminenkin lähes missä tahansa asennossa epämukavaa ja kävellessäkin sattuu. Myös rintaliivit tuntuivat aamulla hieman pieniltä. Mitä tämä nyt on?

Koko kesän olen ilolla nappaillut allergialääkettä kunnes viime viikolla aloin tutustumaan tarkemmin pakkausselosteeseen. Siellähän sitten luki, että valmistetta ei saa käyttää jos epäilee olevansa raskaana. No koko ajanhan sitä epäilen, enemmän tai vähemmän. Tästä pelästyneenä lopetin tietysti lääkkeet siihen paikkaan. Nyt aivastan joitakin satoja kertoja päivässä mutta muuten näköjään pärjään melko hyvin ilmankin. Aivastaessa myös tuntuu vihlaisua alavatsassa. Mitähän sekin nyt on?

Luin tänään aamulla juttua lapsensa kohta saavasta herttuatar Catherinesta. Jutussa väitettiin etteivät William ja Kate ole halunneet etukäteen tietää vauvan sukupuolta. Uskoisikohan tuota? Aloin miettimään että itse ainakin ihan ehdottomasti haluaisin tietää sukupuolen niin pian kuin mahdollista. Olen sen verran utelias että en kestäisi, jos joku lääkäri tai kätilö tai muu tietäisi sukupuolen mutta minä en. Herttuattaren vauvamahakin on muuten niin pienen näköinen edelleen että voikohan lapsi oikeasti syntyä jo tässä kuussa? Viimeisimmät kuvat noin 3 viikon takaa: http://www.justjared.com/photos/kate-middleton/

Ollapa vain ihan tavallinen

Menneisyydessä ei pidä elää, vanhoja ei kannata liiaksi muistella eikä tehtyjä tai tekemättömiä asioita voivotella. Tulevaisuudessa ei ole sen parempi elää. Huomaan yhä useammin eläväni jossakin haavemaailmassa. Ajattelen jatkuvasti että sitten kun minulla on sitä ja tätä niin voin tehdä niin ja näin. On niin kovin vaikeaa elää tässä ja nyt. Oman lapsen kaipuu on niin kova että haavemaailmasta on mahdotonta pudottautua takaisin tähän hetkeen.

Törmäsin tänään varsin osuvaan kirjoitukseen, jossa on kyse tavallisuudesta. Kuljeskellessani kaupungilla ja seuratessani ihmisiä ympärilläni kiinnitän erityisesti huomioita äiteihin ja isiin lapsineen. Tarkkailen heidän tekemisiään ja sanomisiaan ja samalla mietin mielessäni mitä ehdottomasti tekisin tai sanoisin samassa tilanteessa. Usein tulee mietittyä että jonkin asian voisi hoitaa paremmin tai mallikkaammin. Ajattelen myös typeränä, kuinka minusta tulisi niin loistava ja mahtava äiti ja kasvattaja. Oikeasti haluaisin olla ihan tavallinen äiti. Haluaisin kompastua kaikkiin samoihin asioihin kuin muutkin äidit, olla väsynyt, potea huonoa omaatuntoa valmisruokien käytöstä tai sekasotkusta kotona, menettää hermoni kiukuttelevaan lapseen, jättää lelut korjaamatta ja tukan kampaamatta. Minulla on jo tavallinen mies ja tavallinen koti, tavallinen työ ja tavallinen avioliitto, tavallinen suku ja tavalliset ystävät ja harrastukset. Ja kaikki se on niin tavattoman ihanaa, ihan juuri siksi.

Nyt pidän kovasti peukkuja ettei tämän kierron otollisimmat päivät jääneet tulehdusvaivojen jalkoihin. Ovistestejä en uskaltanut edes tehdä sillä pelkään oviksen valuneen tällä kertaa ohi. Nyt on meneillään kp 17 ja limatilanne kertoo mahdollisen ovulaation pyyhkäisseen ohi jo ehkä muutama päivä sitten. Kovin vahvaa uskoa tärppiin ei siis ole, sillä lapsentekoharjoitteisiin päästiin vasta sunnuntaina.

P.S. Tavallisena rouvana on edelleen tosi mukavaa :)

Avioelämää parhaimmillaan

Ensinnäkin kiitos kaikille onnittelijoille. Aviossa on edelleen ihanaa ja mukavaa. Häistä on tosi hyvä mieli ja ihanat muistot. Valokuvia vielä odotellaan.

Häämatkaan ei nyt ollut varaa sillä olimme viime talvena 3 viikon matkalla Aasiassa. Päätimme häämatkan sijaan viime viikolla ottaa nopean kotimaan matkan kesälomaohjelmaksi. Huristimme autolla Kaakkois-Suomen rannikolle ja yövyimme yhden yön hotellissa Porvoossa. Ihastuttavalla minilomalla näin itselleni täysin uusia ihania paikkoja ja nautin olostani. Porvoon vanhassa kaupungissa tuntui, kuin olisi ollut ulkomailla. Varsinkin suhteemme alkuaikoina teimme muutamia tällaisia minilomia eri puolille Suomea ja mukavat muistot niistä tulvivat mieleen kun kävelimme yhdessä pitkin katuja ja kujia. Jospa seuraavalla minilomalla meitä olisikin jo kolme.

Avioliiton ensimmäinen vastamäki koettiin viikonloppuna. Tai lähinnä kyse oli enemmänkin kuopasta kuin varsinaisesta mäestä, sillä koko juttu edelleen naurattaa kovin. Olin ystävieni kanssa ulkona viikonloppuna ja mies oli myös työkavereidensa kanssa. Kotiin palattuani löysin asunnon joka oli pienten jatkojen jälkeen kuin pommin jäljiltä ja sotkun keskellä naureskeli humalainen mies. Passitin herran nukkumaan ja jäin kunnollisena vaimona siivoilemaan jälkiä. Nukuttuani pari tuntia heräsin siihen että mies oksentaa minun päälleni sänkyyn. Ja taas siivoamaan. Yöllä lakanoita vaihteessa ja lattioita luututessa ei naurattanut mutta nyt naurattaa kyllä. Ystäväni sanoja lainatakseni:  "siinä oli avio-onnea parhaimmillaan". Mies vieläpä käy tosi harvoin baareilemassa ja ehkäpä juuri siksi tämä oli niin huvittava tapaus. Ja aamulla toki sain anteeksipyynnöt asiaan kuuluvalla tavalla.

Avio-onnea tai oikeastaan minua on vaivannut yli viikon kiusannut ärhäkkä tulehdus. Lääkärissäkin kävin tänään ja toinen kuuri hiivalääkettä on nyt menossa. Jos se ei auta, menen jatkotutkimuksiin. Tulehdus pitäisi nyt vain saada äkkiä pois alta ettei lähestyvä ns. hedelmällinen aika mene ihan ohi! Samalla lääkärivisiitillä otin puheeksi alati pahenevan aknen. Onneksi sää ei ole kovin kesäisiä vaatteita nyt mahdollistanut mutta jos se vielä hellettäkin tarjoaisi tämä Suomen suvi, olisi kiva kulkea mekossa ilman häpeällistä akneselkää ja -naamaa. Mikään pitkäaikainen lääkehoito ei tule kyseeseen, sillä raskautuminen on kuitenkin etusijalla. Sain nyt siis paikallishoidoksi Dalacin-liuosta joka siis on antibiootti. Haittavaikutuksia ei juuri pitäisi olla, sillä ainetta laitetaan vain hieman ihon ongelmakohtiin. Katsotaan onko siitä apua.

Onnellinen rouva

Hääviikonloppu oli upea, mahtava, ihana ja onnistunut. Sää oli mitä upein koko perjantain ja lauantain ja muutenkin kaikki meni nappiin. Osasin nauttia ja iloita ja vieraatkin viihtyivät. Ruoka oli hyvää (myös kaikki itse tekemäni) ja saimme ihania lahjoja. Olen onnellinen ihanasta aviomiehestäni ja myös kaikista rakkaista ihmisistä jotka olivat juhlassa mukana. Rouvana on hyvä olla. Tokihan pääsin myös sunnuntaina vuodattamaan ensimmäiset itkut avioliitossa kun kuukautiset alkoivat. Olin niin kovasti toivonut että nyt onnistaisi. Nyt jatkan kesäloman viettoa hieman haikeana mutta silti edelleen onnellisena.

Mitä pelkäät, se tapahtuu.

Kp 26 menossa ja ihan selkeät PMS-oireet ja kipuilut ovat ilmestyneet. Harmittaa. Menkat ovat siis tulossa nyt juuri ennen häitä. Tätä en toivonut. Myös säämies on tällä tietoa kehittänyt viikonlopulle sadetta. Sekin harmittaa. Sade on juhlien kannalta katastrofi. Vieraita on lähes mahdotonta tunkea sisälle niin että kaikki mahtuisivat istumaan ja syömään. Huoh.

Häät kulman takana

Nyt ei enää huoleta kuin viikonlopun sää. Juhliin on varattu kasapäin ulkokalusteita mutta kaatosateen osuessa kohdalle ollaan kirjaimellisesti pulassa. En halua ajatella asiaa. Onhan tässä vielä monta päivää aikaa. 

Hääkynnet sain eilen tehtyä. Ne näyttävät tältä

Hieman piti bling blingiä saada, tottakai.

Koemeikissä kävin perjantaina. Sulho ei oikein pitänyt siitä meikistä eli pitää hääpäivänä vielä suunnitella sekin uudelleen. Myös sulhon huomenlahja on edelleen jossakin postin matkassa. Huolettaa vähän ehtiikö se viikonlopuksi perille. Olisi tosi noloa jos ei ehtisi. 

Hääjuhlapaikalle on kuulemma järjestetty jotain pientä yllätystä. Mahtavaa, rakastan yllätyksiä! Mutta ikävää sääyllätystä en nyt halua eli peukut pystyyn kaikkialla että kesäsää suosii. Olisipa jo perjantai!

Se löytyi!

Olin päättänyt etten tässä kierrossa tee ovulaatiotestejä. Mutta koska olen nainen, saan itse pyörtää kaikki omat päätökseni niin halutessani. Tosiasiassa tein eilen yhden ainoan testin ja sain kaksi viivaa! Käsittämätön juttu. Päättelin muista merkeistä, että nyt voisi olla ovulaatio käsillä ja pakkohan oli uteliasuudesta tehdä se yksi testi. Olin todella todella iloisesti yllättynyt, että tikkuun piirtyi kaksi viivaa. Viime kierrossa kun en saanut tikkuihin mitään. Jotain siis tapahtuu! Oletettu kuukautisten alkamisajankohta on heti häiden jälkeisenä päivänä ja nyt jos niitä ei kuuluisikaan niin voitaisiin siis saada se kaikkein toivotuin häälahja. Onneksi ei jännittänyt muutenkaan mikään tässä yhtään niin hyvä että saatiin elämään vähän lisäjännitystä.

Enää kaksi viikkoa h-hetkeen!

Häihin on tasan kaksi viikkoa. Nyt on pakko tunnustaa että vähän jännittää. Aiemmin olen ollut tyyni kuin aamuöinen lammenpinta mutta nyt alkaa sisälläni kuplia. Jännitystä aiheuttavat havaintojeni mukaan aivan kummalliset asiat; uuden sukunimen sisäistäminen ja käyttö, kirkkoon saapuminen, puvun istuvuus selkäpuolelta, säätila, ihmisten ilmeet ja niin edelleen.

Hain puvun eilen kotiin ja sovitin sen vielä viimeisen kerran pukuliikkeessä. Omasta mielestäni sitä oli kavennettu hitusen liikaa mutta myyjä vakuutteli että sen pitää olla napakka ja että se oli juuri sopiva. Kerran eräässä lehdessä oli kuva morsiamesta jonka puvun yläosa oli niin tiukka että selän puolelta se ihan puristi. Käytännössä selkään muodostui lähinnä takapuolta muistuttava vako. Eilen tietyssä asennossa minulla oli samaa ongelmaa. En kestä jos joudun astelemaan vihille pylly selässä! Ehkä huoli on turha, sillä minulla oli eilen päällä väärät liivit. Varmuuden vuoksi aion kyllä vielä hankkia nestettä poistavia luontaistuotevalmisteita ihan vaikka pelkän lumevaikutuksen takia. Tuleepahan muka parempi mieli. Toinen ongelma on selkäpuolella majailevat finnit. Pakko varmaan pyytää meikkaajaa tekemään asialle jotain. Mitään hartiahuivia tai muuta yläosaa peittävää asustetta minulla ei kirkkoon ole ja olenkin nyt alkanut miettiä, pitäisikö olla? Mitä mieltä olette? Pitääkö kirkossa olla hartiat peitossa vai voiko olla vain olkaimettomalla puvulla?

Poden myös huonoa omaatuntoa kun minulla ei ole mitään to-do -listaa häitä varten. Jonkinlainen ostoslista on olemassa lähinnä ruokatarpeille mutta muuten olen ollut aivan hunningolla koko asian kanssa. Taidan listata tähän, mitä on hanskassa niin ehkä alan nähdä metsän puilta.

Käytännössä hoidettuna ovat:

• puvut kummallekin asusteineen
• kampaus ja meikki
• valokuvaus
• kirkko ja harjoitukset
• vihkimisen jälkeinen sukulaisten juhla tarjoiluineen
• hääauto koristeineen
• kukat
• sormukset
• kuulutukset
• kaverijuhlan menun suunnittelu ja astiat sekä koristeet
• kaverijuhlan juomat
• vieraskirja

Vielä hoidettavana:

• kukat kaverijuhlaa varten
• kynsien laitto
• kaverijuhlan tarjottavien hankinta ja valmistus
• vieraslahjat (?)
• sulhasen huomenlahja (!!!!)
• siivous

No niin, siis paniikki numero yksi, sulhasen huomenlahja. Siitä minulla ei ole edes mitään ajatusta. Pakko viikonloppuna keksiä jotain sillä muuten ei hyvää seuraa. Paniikki numero kaksi, mitä olen unohtanut? Puuh, hengitä syvään, rauhoitu. Kyllä se siitä.

Maaginen vuosi, mutta miksi?

Olen jo jonkin aikaa pohtinut sitä, miksi lapsen yrittäminen menee niin helposti ja nopeasti suorittamiseksi ja analysoinniksi. Lapsen pitäisi olla lahja eikä mikään matemaattisen yhtälön ja onnistuneen suoritteen tulos. Mielestäni liikaa painotetaan sitä kuuluisaa vuoden aikajaksoa, jolloin "normaalin" ihmisen pitäisi tulla raskaaksi. Kuka meistä oikeasti on normaali? Niin paljon on tapauksia, joissa otsaan lyödään selittämättömän lapsettomuuden leima, vaikka mitään ei ole vialla. Mielestäni se on kovin väärin.

Olen myös kokenut, että 30-vuoden ikään on vedetty selkeä viiva; jos olet sen alle, voit tulla helposti raskaaksi ja jos olet sen yli, raskautuminen vaikeutuu selvästi. Mistä ihmeestä se elimistö tietää juuri siinä syntymäpäivän kohdalla laskea hedelmällisyyttä? Ymmärrän toki, että nainen on nuorena hedelmällisimmillään ja siksipä varmasti parikymppisillä on niin sanottuja vahikoraskauksiakin enemmän. Mietin vain, että mihin lokeroon oikeasti kuuluu 27-vuotias? Olen lähempänä kolmeakymmentä kuin kahtakymmentä ja taatusti hedelmällisyyteni on jo kääntynyt laskuun. Esimerkiksi 22-vuotiaalla on varmasti varsin todennäköistä tulla vuoden sisällä raskaaksi, mutta 27-vuotiaalla aikaa voi mennä helposti enemmän. Mielestäni lapsettomuusleimaa ei tietyn ikäisille saisi lätkäistä liian nopeasti. Lapsettomuusdiagnoosi aiheuttaa monissa tapauksissa varmasti vain ihan turhaa stressiä ihan liian aikaisin.

Mies oli jutellut lääkärissä vauvahankkeestamme ja lääkäri oli todennut että missään tapauksessa ei saa laskea otollisia päiviä tai muutenkaan suorittaa kello kaulassa. Hänen mukaansa ovulaation metsästäminen ja otollisten päivien laskeminen voi jopa haitata naisen hormonitoimintaa. Tästä viisastuneena olemme päättäneet ainakin kesän ajan mennä sillä ajatuksella että tulee jos on tullakseen. Unohdetaan siis toistaiseksi ovistestailut ja kalenterin vahtaaminen. Olen käyttänyt iPeriod-appsia iPhonella ja sehän huutelee otollisista päivistä eli niin sanotusta vihreästä viikosta. Koska sovellus on niin kätevä kierron pituuden ja menkkojen merkitsemiseen että en halua siitä luopua, pitää varmaan opiskella mistä sen saa lopettamaan huomauttelut lähestyvistä otollisista päivistä.

Olen jostain syystä ollut täynnä positiivista energiaa lähiaikoina. Lähestyvät häät saavat minut kovin hyvälle tuulelle ja varsinkin nyt, kun järjestelyt tuntuvat olevan hyvällä mallilla. Ihokin alkaa olla selkeästi paremmassa kunnossa. Olen tarkastellut ihonhoitorutiinejani uusiksi mutta uskon ultraäänipuhdistuksen auttaneen kumminkin merkittävästi. Nyt pidän peukkuja että tulos säilyy häihin saakka.

Shoppailu auttaa aina

Menossa kp 2. Olin jo toki aivan varma ettei tässä kierrossa ole tärpännyt, mutta harmitti se sitten kumminkin vähän. Lohdutukseksi suuntasin tietysti ostoksille. Ensimmäisenä kävin tilaamassa hääkimpun eli taas yksi kohta ylivedettäväksi häiden to do -listalta, jei! Kimpusta tulee siro ja suloinen. Kuin pikkuinen karkkipallo. 

Ostosretkeni suuntautui myös Ikeaan, josta kävin hamstraamassa juhlia varten muun muassa skumppalaseja ja karkkibuffetin rakennuspalikoita. Ostin metallisia pikku kukkaruukkuja, jotka kaupassa ollessani visioin kukkasille, mutta kotona keksinkin, että ainakin osa taitaa mennäkin karkkibuffettiin kipoiksi. Ostin myös lyhtyjä, isompia kukkaruukkuja pihakukkia varten ja lautasliinoja. Löytyipä äidillekin pieni äitienpäiväyllätys. 

Selvittyäni hengissä Ikean mummoruuhkasta suuntasin odotetulle kosmetologikäynnille. Ultraäänipuhdistus oli hyvä valinta. Kosmetologin mukaan se nostaa hyvin epäpuhtaudet ulos ihosta ja auttaa hoitavia ainesosia pääsemään syvemmälle ihoon. Ultraäänellä myös hierottiin ja rentoutettiin ihoa lopuksi. Kokemus oli oikein miellyttävä. Iho oli käsittelyn jälkeen punoittava, mutta se johtui pääosin mekaanisesta puhdistuksesta, jota kosmetologi joutui kohdallani tekemään paljon. Ihon pitäisi tästä lähteä nyt parantumaan. Hankin hoitolasta myös antibakteerisen ja talineritystä hillitsevän seerumin, jonka pitäisi estää epäpuhtauksia ihon ongelmakohdissa. Toivon mukaan iho olisi paremmassa kunnossa häihin mennessä. Sain myös varattua samaisesta paikasta häämeikin. 

Viime yönä näin muuten unta minun sormuksesta. Unessa menin hakemaan valmista sormusta kultasepältä ja siihen olikin tehty ihan erilainen runko kun oli sovittu ja muitakin muutoksia. Se oli tosi ruma. Onneksi heräsin pian ja muistin että oikeasti sormus ei ole ruma vaan upea. Huh! 

Yhteenvetona siis, shoppailun ja kauneushoitojen ansiosta olo on parempi eikä enää harmita. Aurinkoista viikonloppua ja äitienpäivää kaikille äideille!

Finnikriisi

Finnejä tulee koko ajan vain lisää. Ensin niitä oli otsassa ja leuassa, nyt jo pitkin poskiakin. Voisin suhtautua tähän neutraalimmin jos olisin teini-ikäinen, mutta kun en ole. Olen liki kolmekymppinen nainen, jolla ei ole ollut finnejä kymmeneen vuoteen ja joka on näköjään astelemassa avioon juuri silloin, kun naaman iho on huonoimmassa kunnossa koskaan. Alan olla tosi stressaantunut tästä asiasta. Huomenna on onneksi kosmetologille aika ultraäänipuhdistukseen ja odotukset on tosi kovat. Kyseessä voi olla ainoa tilaisuus saada apua ennen häitä.

Finniongelmaa lukuunottamatta en tunne oloani stressaantuneeksi. Minulta kysellään koko ajan jännittääkö ja hermostuttaako, mutta puhun totta kun sanon että ei. Miksipä sitä pitäisi hermoilla? Tiedossa on rennot juhlat ja saan aviomiehen, jonka kanssa elämä jatkuu ihan kuten tähänkin saakka. Sehän on vain ihanaa ja helpottavaa.

Huomenna minulla on vapaapäivä ja ajattelin käydä vahvistamassa hääkimpun tilauksen, joka piti tehdä viime lauantaina, jolloin olikin polttaripäivä. Myös pari juoksevaa asiaa on listalla ja lisäksi lautasliinojen, juomalasien ynnä muiden juhlatarvikkeiden hankintaa. Häiden värit olen nyt päättänyt, ne ovat valkoinen ja hopea höystettynä pikkuisen vaaleanpunaisella. Hääkimpusta siis tulee vaaleanpuna-valkoinen ja näitä värejä löytyy myös juhlakoristeista. 

Loppuun vielä tietoa kierrosta; kp 29 menossa ja pientä tiputtelua ollut eilisestä. Mitään PMS-oireita ei edelleenkään ole. Kierto on siis palaamassa normaaliin pituuteen. Ellei...

Polttarit: hoidettu. Monta muutakin asiaa: hoidettu.

Huh, olipa viikonloppu! Oli nimittäin mun polttarit. En osannut yhtään odottaa niitä. Tai ehkä vähän. Oli kumminkin tosi kiva päivä ja kivaa tekemistä, mukavaa ja rentoa yhdessäoloa ja useampi lasi kuohuvaa :) Eipä ainakaan käynyt kuten olin pelännyt, että plussa paukahtaa testiin juuri ennen polttaripäivää. Vaara ohi siis. Saatan myöhemmin kirjoitella aiheesta enemmän, nyt olen vielä niin pää pyörällä, etten pysty jäsentämään päivän kulkua loogisesti.

Eilen oli hääpuvun sovitus. Hieman pitää ottaa vyötäröltä vielä sisään mutta muuten se oli juuri sopiva. Pienet muutoksetkin oli tehty juuri kuten piti. Olen helpottunut. Liikkessä oli hyvä palvelu ja tarjoutuivatpa vielä erikseen tilaamaan minulle sopivan hiuskoristeen, jos sellainen heidän yhdeltä edustamaltaan merkiltä löytyy.

Myös sormuksen sovitus on huomenna, se on siis lähes valmis. En malta odottaa että saan ensimmäistä kertaa sen sormeeni. Hoidettavien asioiden lista lyhenee mukavaa tahtia. Silti tuntuu, että jännittää vain päivä päivältä enemmän. Vatsakin on ollut ihan kipeä ja sekaisin. Selviänköhän hengissä vielä seuraavan kuukauden ajan?

Hääpäivän kauneudenhoitoasiat ovat olleet aivan täysin retuperällä tähän saakka. Jostain syystä en ole saanut aikaiseksi meikkauksen varaamista. Olen viimeiseen asti pohtinut, onko budjetissa siihen varaa vai ei. Koska kasvojeni iho muistuttaa tällä hetkellä 15-vuotiaan mopopojan ihoa, päätin tarttua toimeen ja varasin perjantaiksi kosmetologille ajan ihon puhdistukseen. Samalla päätin, että kysyn samaisesta paikasta meikkiä hääpäivälle. Ei ehkä olisi varaa, mutta kyseessä on hätätapaus. Ihoni ei ole ollut näin huonossa kunnossa sitten yläastevuosien. Mietin pääni puhki erilaisten kasvohoitojen eroja ja hyötyjä. On syväpuhdistusta, mikrohiontaa, timanttihiontaa, ultraääntä ja vaikka mitä. Yritin ansiokkaalla Googlen käytöllä löytää lisätietoja sopivasta hoidosta ja päädyin lopulta tuohon ultraääneen. Timanttihionta olisi ollut takuulla tehokkain, mutta en uskalla ottaa tässä vaiheessa riskiä siitä, että iho ei sitä kestäkään ja tulehtuu vain pahemmin. Toivottavasti ultraäänestä on apua ja saan ihoani hieman silottumaan.

Lopuksi vielä kiertotietoja. Viimeisin kierto oli tosiaan lyhyt, vain 24 päivää. Nyt mennään jo kp 27, eikä mitään PMS-oireita ole. Kierto saattaa siis olla palautunut normaaliksi.

Viivoja, vaunuja, vappua

Eipä löytynyt ovisplussaa testeillä ainakaan tässä kierrossa. Parina päivänä ilmaantui ihan haalea viiva. Tosin limatilanteesta päätellen ovis saattoi olla kiertopäivän 20 tienoilla, jolloin en enää edes tikuttanut, mikä tuntuu tosin oudon myöhäiseltä ajankohdalta. No, kunhan nähdään tämän kierron pituus niin ensi kierrossa voisi olla helpompi ajoittaa tikutusta oikein. Nyt odotan jo kuukautisia ja olisin suoraan sanoen äärimmäisen yllättynyt, jos tässä kierrossa olisi tärpännyt. Nyt tuntuu, että lähestyvät häät, monenmoiset juhlat ja muut kiireet ovat vieneet ajatukset tyystin pois raskauden yrittämisestä. Vaikka voihan se olla, että kun nyt ei ole oikein yrittämällä yritetty, niin se sitten tuottaisi tulosta. Aika ristiriitainen olo, toisaalta nyt olisin enemmänkin helpottunut kuukautisten alkamisesta. Pelkään, etten osaisi tai ehtisi nauttia tarpeeksi raskauden alkamisesta kaiken tämän kiireen keskellä. Ehdotin jo miehelle että jos pidetään taukoa yrittämisessä, mutta hän oli ehdottomasti sitä mieltä, että kun leikkiin on lähdetty niin täysillä ollaan mukana koko ajan. Taitaapi herra kovasti jo odottaa vauvelia meidän elämään. Ihana.

Vappuhulinoissa oli taas vaunukansaa liikkeellä sankoin joukoin. Koko vappupäivä meni ainakin minulla siihen, kun siiderituoppini lomassa tuijottelin ohi kärrytteleviä äitejä ja isejä suloisine piltteineen. Tutkin ihaillen erilaisia vaunumalleja ja pienokaisten suloisia pipoja ja aurinkolaseja. Vaunuja olen netistä tutkinut muutenkin jo monet kerrat. Suosikkimallikin on tainnut jo löytyä. Se olen tosin päättänyt, että ennen raskautumista en osta yhtä ainuttakaan vauvanvaatetta tai tarviketta. Ostoslupa heltiää vasta, kun raskaus on edennyt tarpeeksi. Ennen sitä joudun, huom. JOUDUN, shoppailemaan asioita vain itselleni. Harmillista.

Häävalmisteluiden seuraava steppi olisi hääkimpun valinta. Huomasin, että Vappu Pimiä oli mennyt vappuna naimisiin ja hänellä oli varsin ihana kimppu. Samaa ajatusta haluaisin omaanikin, pyöreä simppeli muoto, päävärinä vaalea ja seassa jotakin muuta hempeää sävyä. Lauantaina on floristin kanssa tapaaminen ja päätös pitää sitten tehdä. Hääpuvun sovituskin on ensi viikolla, tässähän alkaa asiat olla pikkuhiljaa hoidossa. Mahtavaa. Tosin on syytäkin olla, h-hetkeen on enää noin kuukausi aikaa.

Missä on mun mekko? (ja ovulaatio?)

Ensimmäistä kertaa alkaa hiipiä pieni hääpaniikki. Muuten ei olisi mitään hätää, mutta puku ei ole vieläkään tullut. Maalailen jo piruja seinille siitä jos puku ei saavukaan ja joudun astelemaan vihille jossakin aivan muussa mekossa joka pahimmillaan on kaukana siitä mitä piti. Aikaa on enää hieman reilu kuukausi enkä siis ehdi saada tilalle mistään vastaavaa pukua. Tai ehkä voisin saada, mutta budjetissa ei ole enää varaa. Yritin soittaa pukuliikkeeseen, mutta sieltä ei vastattu. Tosi raivostuttavaa.

Jotain on sentään saapunut, nimittäin sormuksen timantit. Pääsin hiplaamaan niitä irrallisina kappaleina ja nyt ne ovat kultasepän hellässä (toivottavasti!) huomassa. Sormuksesta tulee tosi kaunis. Tietysti :)

Meikkaaja on vielä hakusessa. Pari tutuntuttua olen ajatellut soittaa läpi ja katsotaan sitten, pääseekö heistä joku. Onneksi vihkipäivä on perjantai ja uskoisin, että vapaa meikkaaja kyllä löytyy perjantaille keskellä päivää. Viime kädessä vetelen sitten itse pakkelit naamaani. Toivon kuitenkin, ettei siihen jouduta. Eniten jännittää, miltä pärstä näyttää valokuvissa. Onneksi kuvaaja on luvannut käsitellä valmiit otokset. Toki tässä huolettaa myös hormonien vapautusrintaman mukana tullut finniarmeija joka on jäänyt pitämään vahtia naamalleni. Olisikin melko mukavaa huomata hääpäivän aamuna järjettömän kokoinen finni keskellä nenää.

Ovulaatiotestit olen myös nyt aloittanut. LH-huippua ei ole löytynyt. Tosin todennäköisin huippupäivä onkin vasta edessä mutta mieltä masentaa muiden kirjoittelut siitä, ettei noilla Davidin testeillä ole oikein kukaan mitään tuloksia saanut. En millään raaskisi ostaa uutta testisatsiakaan vielä. Vuoto on hieman runsastunut mutta muita ovulaation lähestymiseen viittaavia oireita en ole bongannut. Tapahtuukohan siellä mitään? Noh, odotellaan.

EDIT 2h myöhemmin:
Hääpukuliikkeestä soitettiin, puku on saapunut eilen! Sovitus hienosäätöä varten olisi vapu jälkeen. Jee! Olen iloinen!

Holtitonta menoa

Oli ihan tosi kiva viikonloppu. Tarkoituksena oli olla ihan vain kotona rauhakseltaan, mutta tuli sitten lähdettyä vähän yöelämää tutkimaan kaupungille. Sunnuntai menikin sitten sohvan pohjalla. Oli se silti sen arvoista. Olen nyt aika huoletta vielä käynyt juhlimassa ja antanut viinin virrata. Tiedän, että osa hysteerisesti välttelee kaikkea alkoholin käyttöä raskautta yrittäessä, mutta itse en ole ottanut asiasta stressiä. Toki heti siinä vaiheessa, kun kuukautisia ei määräpäivään mennessä kuulu, loppuu kaikki turmiollinen ja paha elämästä. Nyt kuitenkin ajattelen vielä, että projektissa voi vierähtää sen verran pitkä aika, etten halua hätävarjelun liioittelulla aiheuttaa itselleni turhaa hampaiden kiristelyä.

Nyt olen alkanut pohtimaan, että mitä jos nyt tärppäisi ja olisin ehtinyt saada raskaudesta varmuuden juuri ennen polttareita. Apua! Siis jos joku nyt minulle olisi polttareita järjestämässä. Toivon ainakin. Miten sitä sitten voisi yrittää selittää että ei, en ota sitä viiniä. Hetihän siinä kaikki epäilyt heräisivät. Olisi kai se sitten pakko kertoa. No, ainakaan vielä ei ole tällaista ongelmaa tiedossa. Ja muuten kaikella kummallisella minäkin päätäni vaivaan. Jos raskaus alkaisi, ei sillä todellisuudessa olisi yhtään mitään väliä, kuka saisi tietää ja missä vaiheessa sillä sitten olisin raskaana ja se olisi kaikkein mahtavinta.

Kierrossa ollaan menossa siinä vaiheessa, että ylihuomenna ajattelin aloittaa ovistestailut ensimmäistä kertaa. Kalenterilla laskien ovulaatiopäivän pitäisi olla noin viikon päästä mutta nyt on haasteellista suorittaa laskentaa, sillä kierron pituus oli viimeksi niin lyhyt. Puhelimen iPeriod -sovellus laskee keskiarvon mukaan, mutta pidän itse todennäköisempänä laskemista normaalin kierron pituuden mukaan. Saas nähdä onnistunko bongaamaan LH-huippua. Jänskää.

Tuliko vauvakuume?

Käytiin eilen katsomassa ystäväni kohta kolmeviikkoista kääröä. Miten voikaan pieni elämänalku olla niin suloinen. Vauveli nukkui tyytyväisenä sylissäni kun herkeämättä vahtasin jokaista liikettä ja ilmettä. En vain voinut irrottaa hetkeksikään katsetta pienestä ihmisestä. Oi oli se ihanaa. Pidellä sylissä pientä tuhisijaa. Yllätyin myös siitä, että minua ei vallannut minkäänlainen kateus vaan yltäkylläinen onnentunne. Pieni oli vain niin valloittava ja vanhempansakin niin onnellisia ja hehkeitä. Jäi kyllä tosi hyvä mieli ja taas sain kasakaupalla lisää uskoa siihen, että kyllä meidänkin vuoro vielä koittaa.

Kotiin palattuamme mies kysyi, tuliko vauvakuume. Jaa että tuliko? Esitin vastakysymyksenä, että mitäs arvelet olisiko tässä voinut jo jonkin aikaa olla kohtuullisen tai jopa kohtuuttoman kova kuume. Eli lämpöasteet pysyvät ihan yhtä korkealla koko ajan. Mikä hölmö kysymys. Hölmö ukko.

Yritin avautua miehelle myös siitä, kuinka välillä niin kovasti ahdistaa nähdä vieraita onnellisia äitejä vauvoineen. Mies ei tuntunut oikein ymmärtävän. Ilmeestä näki, että selvästi mietintämyssyssä raksutti, mutta mitään myötätuntoelettä ei löytynyt. Ymmärtämys minun tuntemuksiani kohtaan on siis varmaan edelleen prosessoitavana. Mutta kyllä hän ainakin yrittää.

Harmi, että harmittaa

Lounastauon pitäisi olla rentouttava ja kiireen katkaiseva hetki keskellä työpäivää. Paitsi jos päättää valita lounaspaikan täydellisesti väärin. Kävin eilen lounastamassa paikassa, jonka olivat ääriään myöten täyttäneet äidit vaunuineen ja vauvoineen. Aikatauluni ei antanut enää myöden vaihtaa paikkaa joten päätin yrittää sulkea silmäni ja korvani ympäröivältä maailmalta. No ei se kovin hyvin mennyt. Syömisen sijaan keskityin tuijottamaan vauvoineen touhuavia äitejä ja heidän onnellisia ilmeitään. Kaikki paikalla olleet kymmenet äidit pienokaisineen vaikuttivat niin onnellisilta. Minut tietysti valtasi suuri ahdistus. Ahdistuin vielä enemmän, kun aloin tarkkailemaan paikalla olevien mammojen ikäjakaumaa. Silmämääräisesti arvioiden suurin osa heistä oli minua huomattavasti nuorempia. Minä siinä itkuani nieleskellen mietin, mitä ihmettä minä äiti-ikäinen ihminen istun täällä yksin lounaalla ja kyttään kellosta aikataulua, jotta ehdin ajoissa takaisin työpaikalle. On se vaan niin väärin. Jatkossa en ainakaan valitse kyseistä paikkaa lounaan nauttimiseen.

Ahdistus jatkui ihan iltaan asti. Olin koko päivän kyseisestä lounastauosta alkaen pahalla päällä. Illalla vaadin saada olla yksin ja kyhjöttää sohvan nurkassa naama nurinpäin. Nyt tuntuu siltä, että jos vain suinkin saisin onnistuneesti plussan testiin ja vieläpä onnistuneesti lapsen maailmaan, en varmasti mököttäisi mistään asiasta. Tokihan ymmärrän, että tämä on aivan liikaa luvattu eikä ole ajatuksena mitenkään realistinen, mutta ainakin voin yrittää luvata, että valittaisin ja harmittelisin paljon vähemmän. Vaihtaisin tämän ahdistuksen hetkenä minä hyvänsä vaikka kuinka kamalaan raskauspahoinvointiin. Voikohan ahdistuneisuus aiheuttaa lapsettomuutta? Kyseessä on loputon kierre. Harmittaa, kun harmittaa, vaikka pitäisi pysyä positiivisena. Aikaa on vielä vaikka kuinka ja olemmehan vielä nuoria mutta silti harmittaa. Ja taas harmittaa että harmittaa.

Testien kevät

Posti toi ovulaatiotestit ja kyydissä pari raskaustestiä. Nyt vaan peukut pystyyn, että myös raskaustesteille tulee käyttöä. Posti toi myös uuden LivBoxin. Tilasin sen kaverin suosituksesta kokeilumielessä. Ehkä olin odottanut siltä vähän enemmän. En siis aio jatkaa sen tilausta enää, mutta ajatuksena systeemi on ihan hauska. Tällä kertaa mukana oli lähdevesisuihke, silmämeikin puhdistusliinoja, ripsiväri ja luomiväri. Luomiväri vaikutti aika kivalta. Voisin testata sitä nyt viikonloppuna.

Testailtua tuli muuten viime viikonloppunakin. Nimittäin sokerimassakuorrutekakun tekoa. Olen ihastellut teeveestä Ullan unelmakakkuja ja muitakin ihania leipomusohjelmia. Lupasin ystävälleni, että teen kakut hänen syntymäpäivilleen ja kyllä hieman jännitti, miten homma onnistuu. Aikomuksenani on siis tehdä myös hääkakut itse eli harjoitus tuli tarpeeseen. Onnistuin kuitenkin ensikertalaiseksi mielestäni aika hyvin. Uskallan siis vielä pitäytyä suunnitelmassa tehdä hääkakut itse.

Hääjärjestelyt edistyvät muutenkin mukavasti. Vaikka eihän sitä järjesteltävää älyttömästi olekaan. Sain eilen vahvistettua tarjoilut ja valokuvauksen ja käytiin myös laittamassa vireille esteiden tutkinta. Miehelle sanoin, että 53 päivää, niin ollaan aviopari. Mies siihen vain että aha. Mörrimöykky ehkä vähän piilottelee innostustaan, mutta tiedän, että sekin odottaa jo häitä. Ainakin silmät ja ilme kirkastuu aina kun niistä puhutaan. Saatiin myös seurakunnalta kirja Rakkauden lahja. Kirjan nimestä tulee tietysti mieleen vauva. Oi kumpa saataisiin häälahjaksi vauva!

Shoppailin myös tänään jotain, mitä olen jo pitkään himoinnut. Päätin jo jonkin aikaa sitten, että yksi muotivaate on ihan pakko saada. Nimittäin vaalea lyhyt biker- nahkatakki. Ja tänään ostin sen! Ja se on niiiin makea! Laitan ehkä kuvan vielä myöhemmin. Lisäksi matkaan tarttui oranssit treggingsit. Ah, kevät, tule jo!

Minä ja suuri suuni

Olen oppinut, että ei kannata ääneen leveillä millään asialla. Ei sitten yhtään millään. Sain flunssan kun mainostin ääneen, etten ole koko talvena ollut kipeä. Meninpä jokin aikaa sitten mainostamaan täällä blogissani kellontarkkaa kuukautiskiertoanikin. Eipä olisi kannattanut. Eilen siis ilmestyivät kuukautiset viikon etuajassa. Koskaan ei kierto ole vielä ollut näin lyhyt, vain 24 päivää normaalin 31 sijaan. On varmaan pakko siirtyä mittaamaan lämpöjä ja tilaamaan niitä ovistestejä, sillä nyt ei enää voi edes kalenterin tai oikeastaan iPeriodin kanssa ennustaa oletettua ovulaation ajankohtaa. Huoh.

Myöskään mitään PMS oireita ei tullut. En siis osannut mitenkään aavistaa, että menkat ovat tulossa. Mitään kipujakaan ei ole. Tosi omituista. Saa nähdä, millaiset kuukautiset ovat nyt luvassa. Normalisti ne ovat minulla melko runsaat mutta viime kierrossa jäivät omituisen niukoiksi. Myönnän, että nyt on erilaisista syistä johtuen ollut stressiä ja sehän voi vaikuttaa tuohon kiertoon kyllä. Olen tähän saakka ollut kovin pettynyt, kun menkat ovat alkaneet, mutta nyt olen vain hämmästynyt. En ehtinyt edes pettyä kun en osannut niitä edes odottaa.

Olen saanut uuden riesan, joka on selkeästi puuttunut elämästäni koko sen reilun kymmenen vuoden ajan, kun olen käyttänyt e-pillereitä. Nimittäin finnit. Kärsin teininä kamalasta aknesta joka väistyi lopullisesti pillereiden myötä. Ihan aknesta ei nyt voida puhua, mutta on ollut melko haastavaa opetella tässä iässä meikkaamaan näppylöitä piiloon. Huomaan myös vaistomaisesti näplääväni niitä koko ajan, mikä ei tietenkään ole hyvä juttu. Löysin kuitenkin erään tuotteen, josta on selkeästi apua. Suosittelen lämpimästi Neutrogenan täsmähoitoainetta finneille. Illalla tätä näppyjen päälle ja aamulla tilanne on jo paljon parempi. Tosi pieni määrä riittää eli on riittoisa tuote, vaikka onkin pikkuruinen purkki. Loistotuote!

Nyt siis tilaamaan ovistestejä ja ehkä kuumemittariinkin pitäisi hankkia uuden patterit, ettei sitten jää joltakin aamulta lämpö mittaamatta. Vai pitikö se aina aamuisin mitata? Ja mitä jos ruumiinlämpö muutenkin aina heittelehtii? Ja paljonko niitä ovistestejä oikein tarvitaan? En olisi kyllä lähtötilanteessa uskonut, millaista tämä lapsen yrittäminen oikein on. Tätä ei kerrottu koskaan biologian tunnilla.

Ainiin, tunnustus!

Tämän tunnustuksen sain Saralta !

Tunnustuksen säännöt ovat seuraavanlaiset:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.

2. Valitse viisi ihanaa blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.

3. Toivo, että ihmiset joille jätit tunnustuksen antavat sen eteenpäin! 


Päädyin seuraaviin blogeihin:

Haaveilua nyytistä
Minun vuoroni?
Odotettu unelma
Varovaisia haaveita pikkuankasta

ja vähän eri genrestä henkilökohtainen ykkössuosikkini
Nuoruusdisko

Hääkengät (ja flunssa) ovat saapuneet!

Mun piti tulla raskaaksi eikä kipeeksi! Myönnän, olin typerys ja menin parillekin ihmiselle sanomaan ääneen viime viikolla, että en ole koko talvena ollut kipeä ja kylläpä minulla siis on hyvä vastustuskyky, olenhan kuitenkin päivät pitkät useiden ihmisten kanssa tekemisissä. Pitihän se arvata mitä moisesta kehuskelusta seuraa: kammottava flunssa. Tietysti. Minä ja suuri suuni.

Eilen kuitenkin hain odotetun paketin postista. Ei ovistestejä, vielä, mutta jotakin muuta. Nimittäin hääkengät saapuivat! Jipii! Ja ne ovat kauniit ja aivan sopivan kokoiset. Tilasin ne siis JJsHousesta ja kuukauden verran paketilla kesti matkustaa Kiinasta Suomeen. Kengät vaikuttavat hintaansa nähden varsin laadukkailta ja olivatpa ne jalassakin varsin hyvän tuntuiset. Tämä riski siis kannatti ehdottomasti ottaa. Tässä vielä kuvat kengistä. Malli on siis hyvin simppeli, kengän takaosassa on koristerusetti ja kärki on peeptoe, sitten kumminkin. Aluksi olin siis vannonut, että umpinainen kärki ehdottomasti.

Puku puolestaan on edellen jossakin matkalla. Hääpukuliike arvioi toimitusajaksi 2-3kk ja tuo aika on kyllä vähintään mennyt jo. Mitään ei ole vielä kuulunut. Pari viikkoa maltan vielä odottaa ja sitten pitää alkaa soittelemaan perään. Kampaus on myös päätetty. Sitä varten hankintalistalla on vielä hiuskoriste, joka toimittaa hunnun virkaa. Huntua ei siis erikseen tule. Myös sormus on valittuna ja parin viikon päästä käyn vielä hyväksymässä lopullisen mallin yksityiskohtineen, kun sormuksen 3D-mallinnus on valmis. Sen jälkeen sormusta aletaan valmistamaan. Ensi viikolla mennään esteiden tutkintaan ja vahvistetaan juhlan tarjoilut. Monta juttua on siis jo valmiina ja se tuntuu mukavalta. Vielä hetki sitten tuntui, että kaikki on täysin kesken ja kaaoksessa.