perjantai 12. huhtikuuta 2013

Testien kevät

Posti toi ovulaatiotestit ja kyydissä pari raskaustestiä. Nyt vaan peukut pystyyn, että myös raskaustesteille tulee käyttöä. Posti toi myös uuden LivBoxin. Tilasin sen kaverin suosituksesta kokeilumielessä. Ehkä olin odottanut siltä vähän enemmän. En siis aio jatkaa sen tilausta enää, mutta ajatuksena systeemi on ihan hauska. Tällä kertaa mukana oli lähdevesisuihke, silmämeikin puhdistusliinoja, ripsiväri ja luomiväri. Luomiväri vaikutti aika kivalta. Voisin testata sitä nyt viikonloppuna.

Testailtua tuli muuten viime viikonloppunakin. Nimittäin sokerimassakuorrutekakun tekoa. Olen ihastellut teeveestä Ullan unelmakakkuja ja muitakin ihania leipomusohjelmia. Lupasin ystävälleni, että teen kakut hänen syntymäpäivilleen ja kyllä hieman jännitti, miten homma onnistuu. Aikomuksenani on siis tehdä myös hääkakut itse eli harjoitus tuli tarpeeseen. Onnistuin kuitenkin ensikertalaiseksi mielestäni aika hyvin. Uskallan siis vielä pitäytyä suunnitelmassa tehdä hääkakut itse.

Hääjärjestelyt edistyvät muutenkin mukavasti. Vaikka eihän sitä järjesteltävää älyttömästi olekaan. Sain eilen vahvistettua tarjoilut ja valokuvauksen ja käytiin myös laittamassa vireille esteiden tutkinta. Miehelle sanoin, että 53 päivää, niin ollaan aviopari. Mies siihen vain että aha. Mörrimöykky ehkä vähän piilottelee innostustaan, mutta tiedän, että sekin odottaa jo häitä. Ainakin silmät ja ilme kirkastuu aina kun niistä puhutaan. Saatiin myös seurakunnalta kirja Rakkauden lahja. Kirjan nimestä tulee tietysti mieleen vauva. Oi kumpa saataisiin häälahjaksi vauva!

Shoppailin myös tänään jotain, mitä olen jo pitkään himoinnut. Päätin jo jonkin aikaa sitten, että yksi muotivaate on ihan pakko saada. Nimittäin vaalea lyhyt biker- nahkatakki. Ja tänään ostin sen! Ja se on niiiin makea! Laitan ehkä kuvan vielä myöhemmin. Lisäksi matkaan tarttui oranssit treggingsit. Ah, kevät, tule jo!



2 kommenttia:

  1. Jännä. Mun LivBoxissa ei ollut ripsaria vaan Cliniquen silmänympärysvoide...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Boxien sisältöhän voi vaihdella ja kaikki tilaajat ei saa samoja tuotteita. Jännä sinänsä

      Poista