torstai 25. huhtikuuta 2013

Missä on mun mekko? (ja ovulaatio?)

Ensimmäistä kertaa alkaa hiipiä pieni hääpaniikki. Muuten ei olisi mitään hätää, mutta puku ei ole vieläkään tullut. Maalailen jo piruja seinille siitä jos puku ei saavukaan ja joudun astelemaan vihille jossakin aivan muussa mekossa joka pahimmillaan on kaukana siitä mitä piti. Aikaa on enää hieman reilu kuukausi enkä siis ehdi saada tilalle mistään vastaavaa pukua. Tai ehkä voisin saada, mutta budjetissa ei ole enää varaa. Yritin soittaa pukuliikkeeseen, mutta sieltä ei vastattu. Tosi raivostuttavaa.

Jotain on sentään saapunut, nimittäin sormuksen timantit. Pääsin hiplaamaan niitä irrallisina kappaleina ja nyt ne ovat kultasepän hellässä (toivottavasti!) huomassa. Sormuksesta tulee tosi kaunis. Tietysti :)

Meikkaaja on vielä hakusessa. Pari tutuntuttua olen ajatellut soittaa läpi ja katsotaan sitten, pääseekö heistä joku. Onneksi vihkipäivä on perjantai ja uskoisin, että vapaa meikkaaja kyllä löytyy perjantaille keskellä päivää. Viime kädessä vetelen sitten itse pakkelit naamaani. Toivon kuitenkin, ettei siihen jouduta. Eniten jännittää, miltä pärstä näyttää valokuvissa. Onneksi kuvaaja on luvannut käsitellä valmiit otokset. Toki tässä huolettaa myös hormonien vapautusrintaman mukana tullut finniarmeija joka on jäänyt pitämään vahtia naamalleni. Olisikin melko mukavaa huomata hääpäivän aamuna järjettömän kokoinen finni keskellä nenää.

Ovulaatiotestit olen myös nyt aloittanut. LH-huippua ei ole löytynyt. Tosin todennäköisin huippupäivä onkin vasta edessä mutta mieltä masentaa muiden kirjoittelut siitä, ettei noilla Davidin testeillä ole oikein kukaan mitään tuloksia saanut. En millään raaskisi ostaa uutta testisatsiakaan vielä. Vuoto on hieman runsastunut mutta muita ovulaation lähestymiseen viittaavia oireita en ole bongannut. Tapahtuukohan siellä mitään? Noh, odotellaan.

EDIT 2h myöhemmin:
Hääpukuliikkeestä soitettiin, puku on saapunut eilen! Sovitus hienosäätöä varten olisi vapu jälkeen. Jee! Olen iloinen!

4 kommenttia:

  1. Ensialkuun kommentoin, että itse olen nimenomaan Davidin testeillä bongannut oviksen joka kerta, kontrolliviivan vahvuista viivaa en ihan saanut, mutta kertoi kuitenkin hienosti lähestyvän oviksen! Yksilöllistä varmasti.
    Kuulostaa niin tutulta nuo hääjännitykset, itse jännitin puvun saapumista viimeiseen asti, sopiiko se jne. Ja sormuksen timanttien hiplaaminen muistui myös mieleen! :) Puhumattakaan tuosta finnistä: Ihoni on aina ollut hyvässä kunnossa, mutta mikälie valtava stressifinni ilmestyi muutamaa päivää ennen nenän vierelle, enkä päässyt siitä millään eroon (okei, hermostuksissani vain revin ja puristelin sitä). Lopputuloksena meikkauksen jälkeen hääpäivänä oli lähes itku, ja itse huomaan sen joka ikisessä kuvassa, vaikkeivät muut näe mitään... :D Tsemppiä, nämä ovat ihania aikoja!!

    VastaaPoista
  2. Hei mahtavaa, toivoa siis on vielä :) Luin vaan eilen niin monia huonoja kokemuksia Davidin tikkutesteistä, että lamaannuin ihan täysin. Mutta nyt ei enää edes harmita kun tiedän että puku on täällä!

    VastaaPoista
  3. Minä en ole onnistunut löytämään ovulaatiota davidin testeillä. Minulla on kauhea kasa niitä tuolla, joten pitänee lahjoittaa ne jollekin, jolla ne ovat toimineet. Yksilöllistä varmasti. :)

    Koskas teillä on hääpäivä? Meillä on 1-vuotishääpäivä ensi kuun lopussa. Olisiko mahtavaa, jos ovulaatio osuisi hääpäivään ja raskautuisi siitä? ;)

    VastaaPoista
  4. Vain kaksi haaleaa viivaa löytyi, ei muuta. Eli voi olla etten minäkään noilla saa mitään tuloksia aikaan. Hääpäivä on 7.6. Oon miettinyt kans ihan samaa, että enää ei täydellisempi voisi ajoitus olla kun jos heti häiden jälkeen napsahtaisi plussa :)

    VastaaPoista