Oli ihan tosi kiva viikonloppu. Tarkoituksena oli olla ihan vain kotona rauhakseltaan, mutta tuli sitten lähdettyä vähän yöelämää tutkimaan kaupungille. Sunnuntai menikin sitten sohvan pohjalla. Oli se silti sen arvoista. Olen nyt aika huoletta vielä käynyt juhlimassa ja antanut viinin virrata. Tiedän, että osa hysteerisesti välttelee kaikkea alkoholin käyttöä raskautta yrittäessä, mutta itse en ole ottanut asiasta stressiä. Toki heti siinä vaiheessa, kun kuukautisia ei määräpäivään mennessä kuulu, loppuu kaikki turmiollinen ja paha elämästä. Nyt kuitenkin ajattelen vielä, että projektissa voi vierähtää sen verran pitkä aika, etten halua hätävarjelun liioittelulla aiheuttaa itselleni turhaa hampaiden kiristelyä.
Nyt olen alkanut pohtimaan, että mitä jos nyt tärppäisi ja olisin ehtinyt saada raskaudesta varmuuden juuri ennen polttareita. Apua! Siis jos joku nyt minulle olisi polttareita järjestämässä. Toivon ainakin. Miten sitä sitten voisi yrittää selittää että ei, en ota sitä viiniä. Hetihän siinä kaikki epäilyt heräisivät. Olisi kai se sitten pakko kertoa. No, ainakaan vielä ei ole tällaista ongelmaa tiedossa. Ja muuten kaikella kummallisella minäkin päätäni vaivaan. Jos raskaus alkaisi, ei sillä todellisuudessa olisi yhtään mitään väliä, kuka saisi tietää ja missä vaiheessa sillä sitten olisin raskaana ja se olisi kaikkein mahtavinta.
Kierrossa ollaan menossa siinä vaiheessa, että ylihuomenna ajattelin aloittaa ovistestailut ensimmäistä kertaa. Kalenterilla laskien ovulaatiopäivän pitäisi olla noin viikon päästä mutta nyt on haasteellista suorittaa laskentaa, sillä kierron pituus oli viimeksi niin lyhyt. Puhelimen iPeriod -sovellus laskee keskiarvon mukaan, mutta pidän itse todennäköisempänä laskemista normaalin kierron pituuden mukaan. Saas nähdä onnistunko bongaamaan LH-huippua. Jänskää.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti