Olen oppinut, että ei kannata ääneen leveillä millään asialla. Ei sitten yhtään millään. Sain flunssan kun mainostin ääneen, etten ole koko talvena ollut kipeä. Meninpä jokin aikaa sitten mainostamaan täällä blogissani kellontarkkaa kuukautiskiertoanikin. Eipä olisi kannattanut. Eilen siis ilmestyivät kuukautiset viikon etuajassa. Koskaan ei kierto ole vielä ollut näin lyhyt, vain 24 päivää normaalin 31 sijaan. On varmaan pakko siirtyä mittaamaan lämpöjä ja tilaamaan niitä ovistestejä, sillä nyt ei enää voi edes kalenterin tai oikeastaan iPeriodin kanssa ennustaa oletettua ovulaation ajankohtaa. Huoh.
Myöskään mitään PMS oireita ei tullut. En siis osannut mitenkään aavistaa, että menkat ovat tulossa. Mitään kipujakaan ei ole. Tosi omituista. Saa nähdä, millaiset kuukautiset ovat nyt luvassa. Normalisti ne ovat minulla melko runsaat mutta viime kierrossa jäivät omituisen niukoiksi. Myönnän, että nyt on erilaisista syistä johtuen ollut stressiä ja sehän voi vaikuttaa tuohon kiertoon kyllä. Olen tähän saakka ollut kovin pettynyt, kun menkat ovat alkaneet, mutta nyt olen vain hämmästynyt. En ehtinyt edes pettyä kun en osannut niitä edes odottaa.
Olen saanut uuden riesan, joka on selkeästi puuttunut elämästäni koko sen reilun kymmenen vuoden ajan, kun olen käyttänyt e-pillereitä. Nimittäin finnit. Kärsin teininä kamalasta aknesta joka väistyi lopullisesti pillereiden myötä. Ihan aknesta ei nyt voida puhua, mutta on ollut melko haastavaa opetella tässä iässä meikkaamaan näppylöitä piiloon. Huomaan myös vaistomaisesti näplääväni niitä koko ajan, mikä ei tietenkään ole hyvä juttu. Löysin kuitenkin erään tuotteen, josta on selkeästi apua. Suosittelen lämpimästi Neutrogenan täsmähoitoainetta finneille. Illalla tätä näppyjen päälle ja aamulla tilanne on jo paljon parempi. Tosi pieni määrä riittää eli on riittoisa tuote, vaikka onkin pikkuruinen purkki. Loistotuote!
Nyt siis tilaamaan ovistestejä ja ehkä kuumemittariinkin pitäisi hankkia uuden patterit, ettei sitten jää joltakin aamulta lämpö mittaamatta. Vai pitikö se aina aamuisin mitata? Ja mitä jos ruumiinlämpö muutenkin aina heittelehtii? Ja paljonko niitä ovistestejä oikein tarvitaan? En olisi kyllä lähtötilanteessa uskonut, millaista tämä lapsen yrittäminen oikein on. Tätä ei kerrottu koskaan biologian tunnilla.

Ruumiinlämpö pitäisi mitata puolen tunnin sisään aina samaan aikaan ja ennen kuin nousee sängystä ylös. Ja sitä parempi mitä tarkempi mittari on. Ja mun mielestä kannattaa mitata suusta, niin että laittaa mittarin kielen alle. Aamulämpöjen mittaus on aika häiriöaltis menetelmä, mutta kyllä mulle ainakin yleensä on ovulaatio selvinnyt lämpöjen avulla. Lämpöjä mittaamalla ei sinänsä voi ennustaa ovuaatiota vaan se selviää n. 3 päivää ovulaation jälkeen.
VastaaPoistaKiitos tarkentavista tiedoista! En olekaan vielä näihin lämpöjen mittailuihin ja muihin tarkemmin perehtynyt. Tarkoituksena olisikin nyt saada selville, tapahtuuko ovulaatiota ja jos kiertokin nyt muuttui epäsäännölliseksi, niin olisi kiva osata arvioida edes suunnilleen oikea ajankohta. Laitoin nyt tilaukseen ensimmäisen satsin ovistestejä ja ajattelin niillä lähte liikkeelle. Katsotaan löytyykö mitään.
PoistaMinä selvisin näistä menkoista myöskin yhdellä Buranalla, mikä on aika ihmeellistä. Ja sen lisäksi tosiaan tuo aikainen ajankohta. Ehkä se on se keväinen katupöly sitten :D
VastaaPoista