Ensimmäiset hankinnat

Nyt kun rakenneultra on takana, ollaan uskaltauduttu vihdoin hankintojen pariin. Eilen haettiin käytetty pinnasänky, sillä lähialueilla niitä oli myynnissä vaikka kuinka monta. Miehellekin tämä oli huomattavasti vähemmän hermoja raastava hankintareissu kuin mitä olisi ollut esimerkiksi aina yhtä mukava Ikea-retki. Mukaan saatiin reunapehmuste, verhokatos ja verho (toimittaa nyt päiväpeiton virkaa) sekä hyvä joustinpatja. Tykkään myös että sänky ei ole aivan tavanomainen valkoinen.

Pehmokaverit siellä jo odottelevat pientä nukkujaa. Kuvassa myös muutaman askartelutunnin tulos: sadoista paloista koostuva seinätarra paikoillaan! Puu olikin paljon pienempi kuin luulin mutta ihan hauska siitä tuli silti. Saatiinpa vähän enemmän lastenhuoneen tuntua muuten ihan valkoisiin seiniin. Tarran tilasin www.sisustustarroja.fi -verkkokaupasta. Plussaa tarran laadusta, nopeasta toimituksesta sekä toimivasta tilaussysteemistä. Miinuksena kokoamisohjeen puuttuminen. Vei kyllä tovin jos toisenkin keksiä, mihin kohtaan mikäkin oksan haara kuuluu.

Alennusmyynneistä mukaan tarttui tänään turvakaukalo ja telakka. Maxi-Cosin Cabriofix oli tarjouksessa ja koska se täytti kriteerini (kiinnitysvalmius sekä IsoFixillä että vöillä, vaunuihin saatavilla adapteri ja hyvä törmäystestitulos) päätin ostaa paketin heti. Hyvä niin, sillä enää muutama kappale oli jäljellä. Väri on perusmusta, mutta sillä ei olennaista merkitystä ollutkaan. 

Sen jälkeen kun tulokas osoittautui pojaksi, olen uskaltanut myös ostaa vaatteitakin. Kovin sinisiä sävyjä on tarttunut matkaan mutta eiköhän joukkoon vielä löydy muutakin. Tässä muutamia hankittuja juttuja, joita olen ostanut uutena. Näiden lisäksi olen tehnyt hyviä löytöjä kirpputorilta. Sieltä mukaan on tarttunut potkuhousuja, yöpuku ja muutamat housut ja paidat.

Kirpputoreilla on tarkoitus vielä vierailla muutamaan kertaan. 

Seuraavana hankintalistalla olisivat vaunut. Laitan ne tilaukseen Saksasta tammi-helmikuun vaihteessa, niistä omaa postausta lähempänä. 

Huomenna poksista poks 22+0.

Mainiota uutta vuotta kaikille!

Joulunaikaa

Joulua olemme viettäneet miehen sukulaisten luona toisella paikkakunnalla. Ihanaa kun on ollut paljon ihmisiä ja naurua ympärillä. Mutta oli ihana palata omaan kotiinkin ja käydä myös oman mummon luona. Jouluähkyn sijaan onnistuin joulupäivänä syömään niin vähän, että tuli yhtäkkiä todella huono olo. Pöydässä kun oli niin paljon minulta kiellettyä herkkua eikä tuntunut kerran päivässä syöminen minulle riittävän. Oma moka kun en tajunnut pyytää illansuussa syömistä itselleni. Se ei vain vieraisilla tuntunut sopivalta. Kun sain lopulta syötyä ja menimme vielä koiran kanssa ulkoilemaan, koheni olo hetkessä. Ainakin nyt huomaan huolehtia, että saan tasaisesti ruokaa pitkin päivää.

Hienointa viime viikoissa on ollut se, että masussa majailevasta pojusta on tullut kovin aktiivinen. Nyt pari kertaa on tuleva isukkikin saanut tuntea potkuja masun päälle. On se vaan vieläkin niin ihmeellistä. Masu kasvaa ihan silmissä ja pitäisihän vauvankin olla kohta puolen kilon painoinen eli ei ihme. 

Tähän saakka mies on lähinnä vastustanut kaikkia hankintoja vauvalle sillä verukkeella että ei vielä tarvita. Olen jotenkin nyt onnistunut rautalangasta vääntämään että lopulta aikaa ei enää ole kuin neljä kuukautta josta iso osa on ainakin minulle töiden ja alkavan opiskelun vuoksi hyvin kiireistä ja työntäyteistä. Nyt sitten jo eilen katseltiin lähialueella myynnissä olevia käytettyjä pinnasänkyjä ja kuulemma auton turvakaukaloakin saan välipäivien alennusmyynneistä katsella tositarkoituksella. En itsekään halua kummemmin hätäillä ja hössöttää, mutta tiedän että aika menee niin äkkiä. 

Vauvan joululahjapaketissa oli kaksi söpöä pipoa <3

[21+4]

Ultrasta moi!

 

Kuvassa pienen pienet jalkapohjat, joita työnnettiin oikein urakalla kohdun seinään. Muuten ei oikein kunnollisiin kuviin sitten suostuttukaan kun oli niin kova kiire urheilla ympäri masua. Tarvittavat mitat saatiin otettua ja pieni vastasi viikkoja 20+3 laskennallisen ollessa nyt 20+1. Eli sama kahden päivän ero kuin viimeksikin. Kaikki rakenteet olivat mallillaan ja painoarvioksi saatiin 360g, joka oli oiken sopiva. Napanuora oli tietysti kiepillä jalkovälissä mutta saatiin sieltä näköhavainto jonkinlaisesta ulokkeesta eli poikaa meille odotellaan. Siltä se on koko ajan myös tuntunut joten uutinen ei ollut yllätys. Ihaninta tietysti on, että meidän pieni on kasvanut hyvin ja on reipas ja terveen oloinen. Vitsit miten oudolta tuntuu ajatella, että seuraavan kerran näemme hänet sitten kun hän syntyy. 

[20+1]

2 yötä joul... rakenneultraan on!

Enää 2 yötä rakenneultraan, en malttais millään odottaa!

Loppuviikosta suunnataan miehen kanssa pienelle hotelli- ja kylpylälomalle rentoutumaan ennen joulunviettoa. Joulu ollaan pois kotoa mutta laitoin silti kuusen (muovisen tosin) ja koristeita sillä on kiva, että kotonakin tuntuu joululta. Tykkään joulusta kyllä kovasti ja ihan yllätän itsenikin, miten jaksan joka vuosi innostua ihan samoista koristeista ja jutuista. Nyt vielä suostuin lähtemään muualle joulunviettoon, mutta ensi vuonna haluan ehdottomasti olla kotona. Tästä joulusta mulla on sellainen hassu tunne, että se joka ei vielä ole syntynytkään, saa eniten lahjoja. Niin innoissaan tuntuvat kaikki olevan asiasta. Ja olemmehan mekin, tottakai.

Pari viikkoa sitten vaivanneet kivut ovat menneet ohi ja olen päässyt takaisin urheilurytmiini, joka on nyt ollut 2 kertaa viikossa kuntosali ja kerran viikossa uinti. Salilla olen joutunut löysäämään vähän tahtia ja luopumaan joistakin jutuista, mutta vielä jaksan oikein hyvin. Aion käydä ihan niin pitkään kuin vain suinkin hyvältä tuntuu. Nyt vielä kun on ollut niin synkkää ja sateista, on urheilu todellinen henkireikä. Olisin varmasti muuten täysin flegmaattinen ja uupunut.

Jos oikein tarkkaan syynää ohjeita, tulisi kuntosaliharjoittelua keventää jo reilusti. Toisaalta taas neuvotaan tekemään sitä, mikä hyvältä tuntuu. Aiemmin kirjoittelin ravintosuosituksista ja lähinnä vähän saivartelin niiden kanssa. Olen ollut aika löysin rantein tämän odotuksen kanssa, sillä olokin on ollut niin hyvä. Pilkulleen en ole noudattanut juuri mitään ohjeita vaan käyttänyt silkkaa maalaisjärkeä. Lauantaisissa pikkujouluissa hörppäsin kulauksen viiniä (kyse ei siis ollut lasillisesta eikä edes puolikkaasta vaan kulauksesta) ja porealtaaseenkin aion kylpylässä uskaltautua, oli sitten kuinka paljon pöpöjä tahansa. Kahviakin juon ihan normaalisti, eli sen pari kuppia päivässä. Tämän päivän joululounaalla jätin kyllä mädit ja graavikalat ottamatta, vaikka ne niin houkuttivatkin, joskin kotimaisia tuorejuustoja olen syönyt hyvällä halulla koko ajan. Ja olenpa antanut kampaajan värjätä hiuksenikin jo kerran. Ja annan vielä ainakin toisen kerran ensi viikollakin. Meikkiäkin käytän ihan samalla lailla kuin ennen. Ja deodoranttia. Ja hajuvettä. Osittain kieli poskella yritän siis sanoa, että olen välttynyt hysteeriseltä stressaamiselta elämällä kohtuullisen normaalisti.

Kävin taas kirpputorilla ja pari vaatetta tarttui mukaan tälläkin kertaa. Mitään muuta kun vaatteita ei ole edelleenkään hankittuna mutta alkuvuodesta pitää varmaan jo alkaa vähän suunnitella. Vaunut pitää laittaa tilaukseen ensin, jotta ehtivät varmasti tulla vaikka tulisikin jotain viivytyksiä matkaan. Seuraavana hankintalistalla onkin sitten kaukalo autoon ja sänky. Sänkyä olen ajatellut katsella käytettynä, sillä ainakin toistaiseksi niitä on ollut kovasti tarjolla lähialueilla. Sitteriä sun muuta ehtii sitten tuonnempanakin pohtia. Erillistä hoitopöytää ei hankita, pelkkä alusta riittää hyvin. Sen voi sijoittaa vaikkapa vauvan huoneessa olevan lipaston päälle. Pienempiä hankintoja ehtii katsella sitten kevään mittaan. Ja katsotaan nyt, mitä se joulupukki sieltä tuo.

[19+6]

Täällä ollaan - me molemmat

Täällä ollaan vielä. On vain niin seesteinen vaihe, ettei oikein ole mitään kirjoitettavaa. Toki kaikenlaisia hankintoja on ehtinyt tässä suunnitella ja jokunen vaatekappalekin on vauvan omaan lipastoon jo löytynyt mutta ei mitään suurempaa. Vaunuja ja kaukaloa on käyty katsomassa ja vaunut ovat kyllä ne, jotka alun alkaenkin halusin. Nyt kun ne on liikkeessä käyty koeajamassa niin uskallan ehkä tammikuussa laittaa ne tilaukseen Saksasta. Sen verran olen tarkka rahasta että parin satasen säästö on tässä asiassa iso. Teen vaunuista ja valintaperusteista omaa postausta sitten kun olen ne tilannut.

Kävin tänään neuvolassa eikä sielläkään mitään uutta tai kummallista. Jopa vähän kyllä harmittaa, että neuvolakäynnit ovat niin rutiininomaisia. Homma noudattaa aina samaa kaavaa: otetaan verenpaine, paino ja näytteet. Sitten terkka kysyy onko mitään vaivoja. Ja siinä se. Olen kuullut, että toiset ovat neuvolassa täyttäneet voimavaralomakkeita ja että isääkin on otettu huomioon. Meillä tuleva isä haluaa olla mukana neuvolassakin, mutta tuntuu kurjalta ettei häntä sitten huomioida lainkaan. Muuten en enää ehkä olisi ottanut mukaankaan mutta halusin että pääsee hänkin kuuntelemaan ensimmäistä kertaa sydänääniä. Sieltä ne heti löytyivätkin ja olivat 145 tienoilla.

Nyt odotellaan kuumeisesti rakenneultraa, joka on 17.12. Se kumminkin oli viimeksikin tosi mukava kokemus meille molemmille ja siksipä ehkä isänkin näkökulmasta odotan sitä kovasti. Toki kiinnostaa jo hirmuisesti, kumpaa sukupuolta pieni mahtaa olla, niin pääsisi tekemään vähän enemmänkin hankintoja. Vaatteet ja huoneen sisustusjutut on ehdottomasti helpompi suunnitella, kun tietää voiko ostaa sängyn pehmusteet joissa on autojen ja laivojen kuvia. Kyllä, löysin eBaysta sellaiset tosi söpöt ja ne kyllä hommaan jos tulokas on poika. Ikeassakin tuli piipahdettua eilen ja kaikki vauvojen tekstiilit oli siellä kyllä ihan typeriä.

Olo on edelleen vallan mainio. Muutamana päivänä varsinkin vatsan sivuilla on ajoittain ollut kovaakin kipua mutta täysin asiaan kuuluvaa. Sen verran olen kuitenkin joutunut hidastamaan tahtia, että kuntosalille en ole uskaltanut kipujen kanssa mennä. Tänään ajattelin kokeilla, josko rauhalliseen tahtiin pääsisin jotakin tekemään. Olen myös ottanut uintia nyt kuntosalin rinnalle ja hieman vähentänyt käyntien määrää. Kävelylläkin olen välillä koittanut käydä mutta tuo pimeys on niin ankeaa että arki-iltoina ei vähempää voisi kiinnostaa. Kysyin neuvolassa, pitääkö painonnoususta huolestua, mutta terkka oli sitä mieltä että ei ollenkaan. Ennen raskautta painoa oli sellaiset 59kg ja nyt 65kg. Lukema tuntuu tosi hurjalta mutta toisaalta tiedän liikkuneeni paljon ja syöneeni varsin normaalisti.

Masu kasvaa ainakin miehen mielestä lähes joka päivä. Onhan se jo merkillisen suuri suhteutettuna viikkojen määrään. Mutta iloitsen siitä kovin, onhan se nyt jo ihan ihkaoikea vauvamasu, jollaista en olisi uskonut koskaan kokevani. Liikkeitäkin tuntuu jo ja se on kovin hauskaa! Konkreettisia potkuja ei voi vielä havaita mutta aina tiettyinä vuorokaudenaikoina alkaa selkeästi jonkinlainen jumppa masussa. Lähinnä tuntuu siltä, että kuplat kiertäisivät ympyrää vaikka todellisuudessa siellä pyörii parisataa grammaa vauvaa. On se vaan niin ihmeellistä.

Ollaan jo mietitty nimiäkin vauvalle ja oikeastaan ne päätettykin jo. Olin itse listannut kivoja nimiä ja poikien nimistä tasan yksi oli sellainen, joka oli miehenkin mielestä kiva. No, se oli helposti päätetty. Tyttöjen nimiä olin muutenkin keksinyt aika vähän ja kun mies oli suosikkinsa sanonut ääneen, olin siihen vain että okei. Eli sekin oli niin helposti päätetty. Toisia nimiä pohditaan hieman vielä mutta niistäkin on muutama vaihtoehto olemassa. Se päätettiin, että kaksi etunimeä riittää. Nyt vain toivotaan, että lapsi myös näyttää siltä, mikä nimi on valittu, varavaihtoehtoja kun ei oikein ole. Vähän oli kyllä jännittävää kirjoittaa nuo nimet sairaalan esitietolomakkeelle hätäkastetta varten, vaikka eivät toki sillä lomakkeella mitenkään lopullisia olekaan.

Olihan sitä kirjoitettavaa sittenkin. Ehkä tästä nyt reipastun kun päästään tarkemmin hankintojen äärelle ja saan kirjoitettuakin useammin.

[18+0]

Älä syö mutta syö nyt jotakin

Täällä ollaan edelleen ja vointi on tasaisen paksu. Olen tehnyt hurjan paljon töitä ja muuta en juuri sitten olekaan ehtinyt. Päivät noudattavat tuttua kaavaa: aamuvarhain töihin, iltapäivällä salille, kiireesti kotiin tekemään ruokaa ja nukkumaan. Ja sama toistetaan seuraavana päivänä. Työkiireet alkavat pikkuhiljaa helpottaa ja nyt voisi taas uhrata muutaman ajatuksen vauvajutuille.

Olo on edelleen erinomainen, tosin väsymys painaa johtuen turhan pitkistä työviikoista. Kovasti jo odottelen, että alkaisin tuntea liikkeitä. Masu on omasta mielestäni ollut jo ihan samanlainen pömppö monta viikkoa. Housuista jalkaan menevät enää mammapöksyt ja paidoissakin alkavat helmat käydä liian lyhyiksi. Eilen ostin H&M:ltä pari mammapaitaa ja sukkahousut. Nyt vielä punnitsen, tilaisinko vielä muutaman jutun Gap:ilta... Tuntuu pöhköltä sijoittaa suurta summaa rahaa vaatteisiin, joita pitää vain puolisen vuotta. Mutta on se niinkin, että ei kukaan yhdellä tai kahdella vaatekerralla puolta vuotta pärjää! :) Jos saan kuvia otettua niin voisin tehdä vaatehankinnoista oman postauksen. Muita hankintoja ei ole vielä tullut tehtyä ja niiden pariin ajattelinkin palata alkuvuoden aikana.

Varsinkin iltaisin roikun netin keskustelupalstoilla ja vauvasivustoilla. Harmittavan usein törmään juttuihin siitä, mitä saa tai ei saa syödä. Keskustelu käy kuumana ihan iltapäivälehtienkin sivuilla, sillä aina on tehty uusi tutkimus kuinka haitallista tai hyvää jokin ruoka sitten on. Jossain julistettiin pannaan juuri maito ja voi kamala ne kaikki makeutus- ja lisäaineet maailmassa! Ja kylläpä nyt voi kasviksista tai marjoistakin nyt joku pöpö tulla. Eikä sitten yhtään sitä suolaa. Eikä sokeria! Että mitä sitä sitten voisi syödä?

Normaali ateriarytmini on ollut jo pitkään: aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja mahdollinen iltapala.

Aamiaisella juon ensiksi vettä ja otan rakaus-Multivitan. Sitten syön aina voileivät ja juon kupin kahvia maidolla. Puurokausia on ollut joskus mutta nyt puuro ei oikein uppoa. Eikä se oikein pidä nälkääkään lounaaseen saakka.    
Lounaalla syön yleensä edellisenä päivänä tekemääni ruokaa, ihan tavallista koti-sellaista. Makaronilaatikkoa, keittoa, kanaa ja riisiä, salaattia, kalaa tai lihaa ja perunaa tms. Lisukkeena on yleensä tomaattia, kurkkua tai porkkanaa. Lounaalla juon aina vettä.
Välipalana syön yleensä jugurttirahkan ja mehukeittoa. Ja tässä nyt uusi ongelmani, nimittäin se mehukeitto! Suurin osa mehukeitoista on makeutettu erilaisilla makeutusaineilla. Tai sokerilla. Ei ole taas hyvä kumpikaan. Ja olipa joku nyt sen rahkankin keksinyt julistaa paheiden suohon. Pakastemarjojakin olen joskus rahkan sekaan laittanut mutta nekin pitäisi keittää. En kyllä jaksa.
Päivällisellä taas ihan tavallista kotiruokaa. Kyytipoikana vettä.
Iltapalaa syön riippuen siitä, mihin kellonaikaan olen joutanut päivälliselle. Iltapalana syön rahkaa, hedelmän tai voileivän.

 


Mutta mutta. Todellakin on äärettömän vaikeaa syödä aina oikeanlaista ja puhdasta ruokaa. Ensinnäkin se on hurjan kallista ostaa pelkkiä tuoreita kasviksia ja vieläpä luomua. Toiseksi aikaa ruuanlaittoon menee tosi paljon, jos kaiken haluaa tehdä alusta itse ja oikein. Jauhelihakastike ei maistu miltään ilman lihaliemikuutiota mutta ei sitä sinne saa laittaa! Ja oli taas ihan vääränlaista jauhelihaakin! Pahaa rasvaa! Liian vähän rasvaa! Ja väärää pastaa! Ja rasvatonta maitoa! Ei sitä saa juoda! Mutta ei kyllä eläinrasvaakaan saa tulla paljoa! Että ei kyllä rasvaisempaakaan maitoa! Mutta maitotuotteita pitää kyllä syödä!

Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun mitään ei saa syödä. Ja koko ajan on nälkä.

[15+2]

Neuvolapäivä

Tänään oli neuvolakäynti ja samalla lääkärintarkastus. Tuntuu että ihan vasta äskettäin kävin neuvolassa mutta aikaa oli mennyt edellisestä käynnistä yli kuukausi! Mihin tämä aika oikein menee?

Ensin käytiin terkkarin kanssa normaalit jutut kuten virtsanäyte ja verenpaine. Kaikki oli kunnossa. Hemoglobiinia ei edes mitattu koska arvo oli viimeksi niin hyvä että sillä on varaa laskea vaikka reilumminkin. Painoa oli tullut kuukaudessa 1,4 kg. Kääk! No, vielä ollaan ihan normaalipainoissa että ei syytä huolestua. Itselläni on ainakin tunne, että tuo massa on vatsan turvotuksessa ja loput rinnoissa, jotka ovat paisuneet jo aika paljon. Samalla ovat ilmestyneet ensimmäiset kunnon raskausarvet, joita on nyt tasaisesti molemmissa rinnoissa. Hain totaalisen järkytyksen vallassa apteekista Bio-Oilia ja sitä nyt laitan joka ilta. Sitä sitten masuunkin, koska arpia on odotettavissa laajemminkin. Melkoinen pettymys, sillä en ole ollut koskaan herkkä arville.

Takaisin aamuun. Lääkäri oli virolainen ja aluksi vähän jännitti, että mitähän mahtaa olla edessä. Hän oli huippunopea ja tehokas, muttei silti kovakourainen. Parissa minuutissa oli kohdunsuu tarkastettu ja kohdun paikka paineltu. Sitten etsittiin sydänäänet ja hyvin saatiin kuuluviin. Lääkäri ei turhia jutellut mutta yllätti kysymällä, että katsotaanko vielä ultralla. Tottakai halusin katsoa ja siellä se kaveri käsillä hieroi naamaansa ja samalla potkutteli villisti jaloilla. Tuppisuu lääkärikin totesi että onpa hän reipas. Ihan tuli ylpeä olo äidille, kun niin reipas on meidän pieni <3

Seuraavan kerran on terkkarin käynti joulukuun alussa ja siitä parin viikon päästä rakenneultra. Alkuvuodesta sitten on vuorossa sokerirasituskoe. Nyt sitten jatketaan odottamista. Ja odotellaan myös turvotusmahan muuttumista oikeaksi vauvamahaksi.

[13+1]

Ultrakuulumiset

Tänään aamulla oli NT-ultra, jota olin tietysti odottanut kuin kuuta nousevaa. Ultrannut kätilö oli hirmu mukava ja huolellinen, kaikki mitat otettiin moneen kertaan ja kaveria kurkittiin joka kuvakulmasta. Heti alussa tyyppi riehui minkä kerkesi mutta rauhottui paikoilleen juuri silloin, kun olisi pitänyt vähän kääntyä. Siinä sitten koitettiin tökkiä kaveria hereille ja lopulta nousin kävelemään ja hyppimään niin johan saatiin kaverikin taas aktivoitua. 

Kaikki mitat näyttivät hyviltä, niskaturvotusta oli 1mm verran eli vähän. Verikoeseulan tulokset huomioiden down-riskiluvuksi tuli 1:100000 eli ei aihetta jatkotutkimuksiin. Laskettu aika pysyi samana ultramitan heittäessä parilla päivällä laskennallisista viikoista. Tyyppi vastasi siis kooltaan tänään viikkoja 11+4. Syke pamppaili reippaasti ja lapsiveden määräkin oli sopiva. 

Mikä suunnaton helpotus että masussa kaikki hyvin! Ihan poskiin sattui kun hymyilin leveästi koko ultrauksen ajan tuijottaessani ruudulla viuhtovaa ipanaa. Siellä se nyt on! Ja näyttääkin jo ihan vauvalta! Alla hieman sumea 4D-kuva, jossa kaverilla kädet pään viereen nostettuina.

 

Jos onnesta voi pakahtua niin nyt se on lähellä :)

[11+2]

Mihin masu mahtuu?

Olen jo muutaman viikon joutunut pohtimaan, mihin tämän mahan oikein laittaisi? Se on jo melkoinen pallo eikä mahdu enää tavallisiin housuihin lainkaan. Hölmöintä on, että tämä kaikki on turvotusta, mutta ei se mihinkään siitä lähde. Näytän ilman paitaa siltä, kuin viikkoja olisi kasassa vähintään parisen kymmentä. Täysin ihmeissäni luen kerta toisensa jälkeen juttuja, joissa "maha on ollut ihan normaalin littana" jonnekin viikon 20 tienoille. Miten ihmeessä? En ymmärrä.

Töissä käytän äitiysfarkkujen kaverina löysiä neuleita ja uskon vielä että ainakaan kovin moni ei ole kiinnittänyt vatsaani huomiota. Toisin on esimerkiksi kuntosalilla. Mahaa on ihan turha yrittää piilottaa mihinkään enkä kyllä edes omista urheiluvaatteita, joista sitä ei huomaisi. Tästä johtuen on niin hassua kuntosalilla olla masu pallona ja ylpeästi raskaana. Töissä taas kuljen kumarassa kaapuneuleeni alla. Kait se on töissäkin kohta pakko kertoa kun ärsyttää yrittää peitellä jotain, mikä ei kohta enää peittoon mene. Ja kun haluaisin enemminkin olla ylpeästi raskaana.

Toinen ongelma on syys-/talvitakkini. Se on ihanin jokaiselle säälle sopiva takki, jossa on iso huppu ja kevyt toppaus. Vetoketju menee kiinni enää juuri ja juuri. Arvelin, että juuri pahimpaan räntäsateeseen sattuu se aamu, kun vetoketju ei yksinkertaisesti enää mene kiinni. Tämä kauhuskenaario silmissäni pyyhkäisin eilen H&M:lle ja ostin takin, jolla ajattelin yrittää pärjätä talven yli. Ah miten ihanan pehmoinen ja väljä se on! Ja kun vyötärön naruja kiristää, se ei kuitenkaan näytä kymmenen numeroa liian suurelta tässäkään vaiheessa.

Kuva: H&M

Tänään aamulla olin jo tuo takki päällä, kunnes maltoin mieleni. Vedin vanhan takin niskaan kun vetoketju nyt vielä menee kiinni. Realistina ajattelin, että uskallan ottaa takin virallisesti käyttöön vasta torstain ultrakäynnin jälkeen, jotta saan sen tarvittaessa palautettua.

Raskauden "hehku"

Aiemmin kirjoittelin totuutta raskausoireista. Nyt olisi vuorossa totuus paljon puhutusta raskauden hehkusta. Siitä mistä puhutaan naistenlehdissä. Sinähän ihan hehkut, sanotaan. Nainen on raskaana hehkeimmillään ja niin edelleen. Minttu hehkuu raskauden onnea. Hiukset kiiltävät, iho on kuulas ja kaikkea muuta ihanaa. Todellakin.

Tässä totuus raskauden hehkusta:

1. Iho on kuulas ja kaunis
Ei muuten ole. Hormonaalisen ehkäisyn jäätyä pois parkkeerasivat finnit tiukasti ohimoille ja otsaan kerran kuussa suunnilleen. Ajattelin, että se on pahinta mitä aikuisiällä voi tapahtua. Raskauden rinnalla se ei kuitenkaan ollut yhtään mitään. Nyt tasaisesti koko matkalla leuasta otsaan on kipeitä, isoja ja syviä finnejä. Useampi niistä muuttuu päivän mittaan valkopäisiksi mätäpaiseiksi. Kun yksi finni noin viikossa paranee on tilalle tullut sinä aikana viisi uutta. Edes pahimpina teinivuosinani ihoni ei ollut näin kamalan näköinen.

2. Hiukset ovat hyvinvoivat ja kiiltävät
Puoliksi totta. Nimittäin kyllähän siitä tulee kiva kiilto kun ylirasvoittuva tukka on iltapäivään mennessä kuin kyljyksellä kammattu. On sitten niin nättiä että. Tuuheuden sijaan rasva liiskaa tukan pitkin päätä. Mutta onhan wetlook muotia? Onhan?

3. Olo on hehkeä
No mikä ettei. Housut puristavat, maha vaivaa, närästää ja väsyttää. Kun vielä tukka ja naama ovat niin nättinä, miksikös ei olokin olisi hehkeämpi kuin koskaan.

4. Olemus on onnellinen
Hetkellisesti ehkä. Sitten aivastat ja vahingossa samalla lirautat vähän housuun. Jopa on onnellinen olo.

Älkööt kukaan taaskaan pahoittakot mieltänsä näistä lausunnoistani. Kyllä joku kait hehkuukin. Ehkä.

[10+0]

Mamman kuntokuuri

Pahin väsymys alkaa hellittää otettaan joten olen päässyt ylös sohvan pohjalta. Menneinä viikkoina olen suoraan töistä tullessani nukahtanut sohvalle päiväunille ja silti nukkunut vähintään 10 tunnin yöunet. Tekemättömyys ja saamattomuus ruokkivat väsymystä varmaan entisestään. Lopulta sain itseni taas liikkeelle.

Neuvolassa oltiin sitä mieltä, että spinning olisi syytä vaihtaa toiseen lajiin jotta syke ei olisi koko tuntia niin korkealla. Päätin valita kalenteriini kävelyä, kevyempiä jumppatunteja ja säännölliset kuntosalikäynnit. Onneksi ihana ystävä tarjoutui kaveriksi kuntosalille ja vieläpä opastamaan uuden saliohjelman kanssa. Nyt saan tukea siihen, että teen oikeita juttuja oikealla tekniikalla. Lihaskuntoa ylläpitämällä aion selvitä ilman selkävaivoja ja muita kolotuksia ihan odotuksen loppuun saakka. Ihan kauhistustilanne olisi se, että odotuksen ajaksi jämähtäisi täysin sohvan pohjalle ja raskauskilojen pudotuksen joutuisi aloittamaan totaalisen nollasta pohjakunnon kadottua taivaan tuuliin.

En voi uskoa että huomenna on jo rv 10+0! Ihan kohta on ensimmäinen kolmannes mennyt. Toukokuu on varmasti myös jo ihan kohta :)

Malttamaton

Täällä ollaan edelleen varsin oireettomana. Turvotus on vähän vuorokaudenajasta riippuen melkoinen ja vatsa näyttää todella siltä, kuin raskauden puoliväli olisi ylitetty. Mammahousut on aivan must ja tietysti löysät paidat, sillä en haluaisi tilannetta vielä koko maailmalle kuuluttaa. Muuten olo on hyvä, ei mitään pahoinvointia eikä muutakaan ikävää. NT-ultraan on pari viikkoa aikaa. Ensi viikon aikana pitäisi käydä verikokeessa. Nämä siis siksi, että päätimme osallistua sikiöseulontaan. 

Päätin jo aiemmin, että yhtikäs mitään hankintoja ei tehdä ainakaan ennen joulua. Mutta onhan se nyt vaikeaa! Vaistomaisesti jumitun joka kaupassa näpläämään kaikkea vauvakamaa ja mikä hirveä ponnistelu päästä pois sieltä osastolta ostamatta mitään. Ja kun ne on niiiiin söpöjä ne kaikki pienet jutut! Onni, että kaupat ovat nyt pullollaan lasten talvikamaa ja niitähän me ei alussa pienelle tarvita.

Kertokaa nyt, miten ihmeessä te muut olette näin alussa malttaneet mielenne ostosten suhteen? Vai oletteko vain tehneet reilusti hankintoja jo varhaisessa vaiheessa?

[9+3]

Kyytiläinen

Eilen oli ensimmäinen neuvolakäynti. Tunti siihen meni, suurin osa ajasta lomakkeiden ja kysymysten läpikäymiseen. Hemoglobiini ja verenpaine mitattiin, ne olivat kunnossa. Painoa oli ilmestynyt jo pari kiloa. Hui kamala. Materiaalia sain vinon pinon, kovin vähän tuli mitään uutta tietoa. Mies tosin innostui vauvaoppaasta, jossa oli oma osio isälle. Ja sainpa myös Vauva-lehden näytenumeron. Se oli ihan kivaa luettavaa.

Tänään oli se minulle tärkein: varhaisraskauden ultra lapsettomuuspolilla. Heti ultrauksen alussa lääkäri ilahtuneesti totesi, että kohdun sisällä näkyy oikein hyvän näköinen sikiö. Hetki vaihdeltiin kuvakulmaa ja lopulta ruudulle saatiin vinhasti jyskyttävä syke ja pienestä saatiin mitta. Kyytiläinen vastaa viikkoja 8+2 laskennallisen ollessa tänään 8+1. Laskettua aikaa ei lähdetty muuttamaan koska vastaavuus oli niin liki. 

Ihan tärisin jännityksestä matkalla sairaalalle mutta voi sitä helpotuksen tunnetta kun vihdoin sain varmistuksen että kaikki on hyvin! Jokohan pikkuhiljaa voisin uskoa, että tämä todella on totta?! 

Ja katsokaas muuten mitä mies toi matkalta tuliaisiksi:

Se on niin pieni! Ja söpö! 

[8+1]

Onko siellä joku?

Tiistaina on ensimmäinen neuvola ja keskiviikkona varhaisraskauden ultra lapsettomuuspolilla. Jännittää vietävästi enkä millään malttaisi odottaa! Onkohan siellä todella joku? Jos on niin onko vain yksi? 

Olo on pysynyt hyvänä. Pahoinvoinnista ei tietoakaan ja kivutkin ovat vähentyneet. Rinnatkaan eivät ole enää niin arat kuin alussa. Jotenkin myös huolestuttaa tämä oireettomuus. Entä jos se tarkoittaakin, ettei siellä ole enää ketään. Odottaminen tekee kyllä ihan hulluksi.

Turvotus on niin kovaa että hankin jo muutamat äitiyshousut. Oi sitä ihanaa tunnetta kun saa istua töissä koko päivän ilman puristavaa tunnetta vatsalla. Tänään olen vaan koko aamun miettinyt, mitä ihmettä niilläkin teen jos tämä nyt olikin tässä. Tähän saakka olen ollut hyvällä mielellä ja ajatellut että kaikki menee hyvin. Nyt kun oireet ovat lähes kadonneet, pelkään keskenmenoa enemmän kuin koskaan. Mitenköhän saisi ajatukset muualle?

Raskausoireet

Tuhannet kiitokset teille kaikille kommenteistanne <3
Ja vau miten monta lukijaa viime postauksella olikaan ollut! Välillä jo luulin, ettei kukaan enää lue koko blogia kun kesän aikana oli niin vähän mitään kirjoitettavaa. Olen kovin otettu!

Edelleenkään en ole sisäistänyt tilannetta. Voin oikein hyvin ja paksusti mutta silti tunnen, että ei tämä nyt voi meille tapahtua. Nyt kun vaan pari viikkoa vierähtäisi äkkiä niin pääsisimme näkemään, onko siellä todella joku.

Koska olen jo aiemminkin maininnut olevani todellinen mestarigooglaaja, haluaisin jakaa muutaman faktan ja mahdollisesti säästää ihmisiä internetin maailmaan sekoamiselta. (Huomioithan, että seuraavaa ei kannata ottaa turhan vakavasti, joskin myös muutama tosiasia saattaa jutusta löytyäkin). Nimittäin. Tässä tulee

Totuus raskausoireista

Viimeisen parin vuoden aikana asia, jota ehkä eniten googlasin, oli raskausoireet. Lähes joka kuukausi käynnissä oli hillitön itsetutkiskelu, jota siivittivät kymmenet keskustelupalstojen viestiketjut. No, nyt tiedän totuuden.

1. "Kun on raskaana, sen vain tietää/tuntee."

Paskapuhetta. Ei sitä tiedä. Ei mitenkään. Korkeintaan myöhässä olevat kuukautiset voivat pohdituttaa, mutta mistään olosta tai oireista sitä ei voi tietää.

2. Rintasi kipeytyvät.

Totta. Mutta niin tapahtuu muutenkin ennen kuukautisia. Jos olet tullut raskaaksi, rintasi tuntuvat ihan samalta kuin ennen menkkoja. Rintojen perusteella et siis voi sanoa, oletko raskaana vai alkaako vuoto aivan juuri.

3. Voimakkaat hajut ottavat nenään.

Ei välttämättä. Ja myös tämä voi tapahtua ennen normaalien kuukautisten alkamista. Hajuherkkyys liittyi minulla silloin tällöin PMS-oireisiin mutta nyt ollessani raskaana, en olekaan ollut hajuille erityisen herkkä. Toisin sanoen hajuherkkyydestäkään et voi päätellä oletko raskaana.

4. Väsyttää. Viluttaa.

Joskus vaan väsyttää. Tai palelee. Ei sillä tarvitse olla mitään tekemistä raskaana olemisen kanssa.

5. Pahoinvointi.

Joskus mahaa voi vääntää muistakin syistä. Itselläni etova olo ja vatsan toimintahäiriöt ovat kuuluneet välillä ihan normaaliin PMS-protokollaan. Nyt raskaana ollessani mistään tällaisesta ei ole tietoakaan. Eli pahoinvointikaan ei vielä tarkoita mitään.

6. Vessassa ravaaminen.

Ehkä. Tai sitten olet vain juonut riittävästi, mikä on hyvä asia. Se on suotavaa muulloinkin kuin raskaana ollessa.

7. Jokin ruoka tai juoma ällöttää tai himoitset sitä taukoamatta.

Aivan klassinen PMS-oire. Kärsin tästä usein ennen kuukautisia. Nyt syön ihan normaalisti kaikkea. En inhoa enkä himoitse. Jälleen kerran, tästäkään et voi päätellä mitään.

8. Alavatsaan sattuu.

Tämä on ihan totta. Mutta niin sattuu myös ennen kuukautisia. Et voi erottaa kuukautiskipuja raskauskivuista mitenkään. Paitsi vähän myöhemmässä vaiheessa mutta sitten kyllä olet jo varmasti tehnyt testinkin.


Sinä, joka harkitset nyt kirjoittavasi keskustelupalstalle kysymyksen: "Rintojani aristaa ja tänään kun vein roskiksen, minua alkoi etomaan, olenko raskaana?" älä tee sitä. Odota, alkavatko kuukautiset ajallaan ja jos eivät, tee raskaustesti. Niin yksinkertaista se on. UGH, olen puhunut.

[rv 6+2]

Shokkihoitoa

IVF-suunnittelukäynnin jäljiltä jäi varsin luottavainen olo. Käynniltä yksi asia jäi tosin mietityttämään. Nimittäin se, että ultratessa lääkäri sanoi, että kohdussa näkyy tummempi alue joka kuitenkaan ei välttämättä tarkoita muuta kun että vuoto alkaa pian. Jostain syystä jäin miettimään, voiko se olla jotain muuta.

Käynnin jälkeen kului muutama päivä. Odottelin vuodon alkua, jotta pääsisin määrittämään Synarelan aloituspäivän. Päivät kuluivat, mutta vuotoa ei kuulunut. Miehen syntymäpäivän tienoilla olin jo hermoraunio ja yhtenä päivänä kotiin tullessani menin suoraan vessaan testin kanssa (niitähän oli kaapissa valmiina useita) ja vaadin miestä tulkitsemaan tulosta hetken päästä. Itse en uskaltanut tikkuun kurkata. Hetken päästä kuului vessasta kyselyä, että mitenkäs näiden viivojen nyt piti mennä. Sanoin että jos on yksi viiva niin ei mitään, kaksi niin apua. Mies siihen: kyllä tässä on kaksi viivaa. Juoksin vessaan, katsoin tikkua ja purskahdin itkuun. Lähes kahden vuoden jälkeen nenäni edessä oli ensimmäistä kertaa positiivinen raskaustesti. Tuntui että pyörryn.

Tuosta hetkestä on nyt 10 päivää ja nyt alan vihdoin uskoa: olen raskaana. Vieläkään en voi käsittää miten se on mahdollista. Hoidoista oli tauko ja kierto oli lääkkeetön. Miten tämä on voinut tapahtua? Kuinka kaiken tämän jälkeen yksi munasolu on löytänyt tiensä läpi tukkeutuneen munatorveni. En ymmärrä.

Jokaisesta oireesta olen onnellinen, olenhan odottanut tätä jo niin kauan. Pääosin olen hyvinvoiva. Rinnat ovat hurjan kipeät, vatsa on turvoksissa, väsymys painaa iltaisin ja öisin herään pari kertaa kovempaan kipuun alavatsalla. 

Minulla oli IVF-kontrolli varattuna polille. Soitin sinne ja aika vaihdettiin varhaisraskauden ultraan. Neuvoivat myös ottamaan heti yhteyttä neuvolaan. Reilun parin viikon päästä minulla on neuvolaan aika ja seuraavana päivänä polin ultra. Olin ajatellut odottaa siihen asti, ennenkun avaan suuni kenellekään, mutta koska vanhemmat ovat tietoisia hoidoista ja niiden kulusta, päätimme, että kerrotaan tänään kahvilla piipahtaville mammoille. Olen niin huono valehtelemaan läheisilleni tai salaamaan heiltä mitään.

Nyt siis meneillään rv 5+5 ja laskettu aika olisi tällä tietoa 5.5.15. Tottakai pelottaa, pysyykö pipana matkassa mukana. Silti pääosin oloni on toiveikas ja positiivinen. Päällimmäisenä on tunne, että kaikki menee hyvin ja ensi kesäksi meitä on kolme. Vihdoin.

Suunnittelukäynti

Pitkästä aikaa on jotain kerrottavaa. Koko kesänä ei siis tapahtunut yhtään mitään. Eilen oli sitten jo IVF-suunnittelukäynti.

Käynnillä tehtiin normaali ultraus ja käytiin läpi hoidon riskejä. Kohdallani päädyttiin pitkään hoitokaavaan, joka siis tarkoittaa että oma hormonituotanto ajetaan alas ennen varsinaisten hormonipistosten aloittamista. Pitkän hoitokaavan etu on, että keräyksessä saadaan mahdollisimman samankokoisia munasoluja eikä joukossa luultavasti ole niin paljon kypsymättömiä yksilöitä. Käytännössä aloitan loppukierron puolella Synarela-nenäsumutteen jota käytetään seuraavaan kiertoon ja polin kontrolliin saakka. Seuraavalla käynnillä päätetään, miten pistokset aloitetaan. Punktio ajoittuu oletettavasti lokakuun puoliväliin.

Punktio jännittää, siitä sanoinkin lääkärille. Hän lohdutti, että lääkitys on kyllä hyvä, eikä itse punktion pitäisi olla erityisen kivulias. Kivut tulevat todennäköisesti vasta punktion jälkeen. Ehkä vähän tuli parempi fiilis. Kyllä minä siitä selviän.

Vähän epäilyttää myös, kuinka pahana mahdan saada Synarelan aikaiset oireet, jotka siis muistuttavat vaihdevuosia. Miten ihmeessä pystyn peittelemään jos esimerkiksi töissä, jossa on aina kylmä, saankin yhtäkkiä hillittömän hikoilukohtauksen? 

Paljon on taas sulattelemista kun koko kesän olen saanut olla irti lapsettomuusaiheesta.

Lomalla kaikesta

Suunnilleen kuukauden päästä ollaan jo IVF-hoidon alussa. Aika on mennyt toisaalta nopeasti, välillä taas tuntuu että aika matelee. Olen iloinen, että olen oikeasti loman aikana irtaantunut kaikesta arkisesta ja onnistunut myös kääntämään ajatukset melko hyvin pois lapsettomuudesta ja alkavista hoidoista. Tästä syystä en myöskään ole vielä alkanut jännittämään tulevia hoitoja. Toissapäivänä alkaneet kuukautisetkaan eivät tällä kertaa aiheuttaneet täysin lohdutonta oloa. 

Lomalla olen ottanut rennosti ja tehnyt juttuja pääosin hetken mielijohteesta. Olen mökkeillyt, veneillyt, notkunut terassilla, grillannut ja uinut. Viime viikolla piipahdimme Tallinnassa ja ennen töihinmenoa käymme vielä Ahvenanmaalla. Ensi viikosta alkaa taas uusi elämä: uusi työ ja kenties vielä onnistunut IVF. Sitä odotellessa :)

Kun mitään ei tapahdu

Olette varmaan huomanneet, että en ole saanut kirjoitettua vähään aikaan mitään. Syy on yksinkertainen: mitään ei tapahdu. Klinikka on kesätauolla ja kesäksi olen päästänyt irti koko hommasta. Koska ennen syksyä asiat eivät etene, olen päättänyt viettää kesää kuin mikäkin huoleton. Vanha työ on ohi, uusi alkaa elokuussa. Päässäni ei liiku yhtikäs mitään. Riekun kaupungilla, syön mitä sattuu, teen mitä sattuu ja ujon kuin opiskeluaikoina. Oikeastaan kaikki tuntuu siltä, että ihan sama. Tavallaan olen täysin irti ja hunningolla, tavallaan taas hirmu iloinen että voin vain olla. Parin viikon päästä pitää kerätä itsensä ja ottaa ryhtiliike. Mutta ei ihan vielä.

Ollako vai eikö olla

Kaikki kysyy: joko teille? No ei tässä nyt mitään kiirettä elämässä. Eipä. Voi kun kaikki tietäisittekään tätä tilannetta. Nyt otan joka juoman joka tarjotaan. Otan ilon irti elämästä, ei tässä muutakaan ole.

No baby

Ekasta inseminaatiosta tyylipuhdas nega. Syksyllä siis edessä IVF. Ei lisättävää.

Piinapäivien alku, vieraana hössö ja realisti

Vaikka yrityskiertoja on takana jo parikymmentä, voisin nyt sanoa ensimmäistä kertaa todellakin viettäväni piinapäiviä. Osasin ehkä vuorokauden verran ottaa rennosti inseminaation jälkeen, mutta nyt olen hysteerisen levoton. Tunteet ovat myös tosi ristiriitaiset. Kävin eilen allekirjoittamassa uuden työsopimuksen ja vähän tutustumassa kuvioihin. Sen jälkeen olin niin järjettömän innoissani, että illalla huomasin salaa pohtivani, että olisipa hyvä jos plussaa ei nyt tulisi, niin pääsisin hyvin vauhtiin uudessa työssä. Mutta aamulla sitten taas oli aivan eri fiilis. Pientä tiputteluvuotoa on havaittavissa ja alavatsaa nippailee. Viisaana heti tietysti päättelin, että kiinnittymisvuotoahan se ja kyllä nyt jotain tapahtuu. Todellisuudessa vuoto on minimalistista ja ajankohta huomioiden on liian aikaista kiinnittymisvuodolle. Vatsan tuntemuksetkin ovat varmasti tuttuja Lugesteron-oireita kun neste taas pakkautuu vatsan seudulle.

Välillä tuntuu, että olkapäilläni istuu kaksi tyyppiä: toisella puolella hirveä raskaushössö, joka tulkitsee kaiken maailmassa raskausoireeksi ja taas toisella puolella faktoja lateleva realisti, joka keksii loogisen selityksen kaikelle. Nämä kaksi käyvät jatkuvaa keskustelua, tähän tyyliin:

Hössö: "Huomasitko, vatsassa taas nipisti, voisi sanoa että oli repäisykipua! Se on aivan varma raskauden merkki! Muutenkin turvottaa, kyllä siellä jotain nyt tapahtuu!"
Realisti: "Huomasitko, että kävit aamulla useamman kerran vessassa. Vatsasi on taas sekaisin. Se ei ole mitään uutta eikä liity mitenkään raskauteen. Korkeintaan Lugesteron siellä puhaltaa palloa taas vatsasi sisään. Kohta ei mahdu housutkaan jalkaan."
Hössö: "Mutta vessassa ramppaaminen on myös raskausoire! Silloin on aina vessahätä!"
Realisti: "Satuitko kiinnittämään huomiota, millä tarpeilla vessassa tuli käytyä? Sitäpaitsi jos juo reilusti vettä, pitää myös käydä pissalla."
Hössö: "No miten selität sen, että hajut ottavat tosi kovasti nenään. Se nyt viimeistään on varma raskauden merkki."
Realisti: "Se on tämä kesä. Ihmiset haisevat esimerkiksi bussissa tosi pahalle. Hielle. Hyi."

Katsotaan, saadaanko hössön ja realistin juttuja seurata myös jatkossa.

1. inseminaatio

Se on nyt tehty. Mies kävi aamuvarhain antamassa oman näytteensä ja aamupäivällä oli minun vuoroni. Koko toimitus oli ohi hetkessä. Lääkäri joutui vähän hakemaan katetrille reittiä kohtuun, josta aiheutui menkkamaista kipua mutta muutoin koko homma ei tuntunut miltään. Ultrassa näkyi iso follikkeli vielä paikoillaan mutta sen pitäisi tänään sieltä irrota. Iloinen uutinen oli, että miehen näyte oli parantunut huomattavasti viime kerrasta. Siittiöitä oli nyt enemmän ja pesulla saatiin koostumus oikein hyväksi. Nyt vain pidetään peukkuja, että huonoista putkistani huolimatta onni voisi potkaista.

Nyt vielä piinaillaan pari viikkoa, 30.6. on testipäivä. Jos tulos on nega, soittelen sitten jo heti elokuulle IVF suunnittelukäyntiä. Lääkärin kanssa vielä juteltiin, pitäisikö elokuussa koittaa mahdollisesti inssiä uudelleen, mutta tulimme silti siihen tulokseen, että pitäydytään alkuperäisessä suunnitelmassa ja jatketaan suoraan IVF:ään, sillä munatorvien tilanne on kumminkin niin huono. Mutta kyllä nyt niin kovasti toivon, ettei sinne asti tarvitse mennä.

Inssi maanantaina!

Joo! Voitteko uskoa, perjantain ultrassa follikkeli oli jo niin iso, että inseminaatio on jo maanantaina. Perjantaina sain pistettäväksi vielä Gonalin ja tänään lauantaina Pregnylin. Pregnylin pistäminen oli aika ikävää ja heti piston jälkeen oli särkyä. Kipu helpotti onneksi vartissa.

Toinen jännä uutinen oli, että IVF suunnittelukäynti on jo elokuussa ja syyskuussa on punktio, ellei inssi nyt tuo ihmettä mukanaan. Vitsit, tosi jännää kun nyt edetään näin vauhdilla!

Gonal-F:n pistäminen ja vitamiinivertailua

Tulipa eilen taas ryvettyä ja avauduttua taas olan takaa. Mielialani on kuin osakemarkkinoiden tuottokäyrä, lujaa ylös ja heti perään alas. Ennustaa sitä ei voi mitenkään.

Aloitin eilen Gonal-F:n pistämisen. Onneksi en ole erityisen neulakammoinen. Kynä oli helppo käyttää ja ohjeet olivat selkeät. Pistäminen ei tuntunut yhtään miltään. Mies tuijotti ihmeissään vieressä ja kysyi monesti, että eikö oikeasti tuntunut miltään. No, ehkä vatsan seudulla on sen verran turtaa (lue: löysää) aluetta että ei tunnu :) Mitään jälkituntemuksiakaan en kokenut. Lähinnä pelkään sivuoireista mahdollista päänsärkyä, jota saan muutenkin niin helposti. Ibuprofeeni voi heikentää Gonalin tehoa joten päänsärkyyn on otettava parasetamolia. Itselläni siitä ei vain useinkaan ole apua. Pidetään peukkuja, ettei särkyä ilmaannu. Nyt pistettävä annos on inssiä varten aika pieni, vain 50 IU päivässä. Saa nähdä mitä tuntemuksia aikanaan aiheuttaa IVF:ää varten otettava moninkertainen annos.

Ilahduin apteekissa sillä Gonalista saatu Kela-korvaus oli isompi mitä odotin. Reseptipalveluun jonottaessani ehdin tutkailla hyllyjä apteekissa ja päätinkin säästyneillä rahoilla hankkia kunnon vitamiinit. Tarkkailin eri valmisteiden hinta-laatusuhdetta ja päädyin Multivita Raskaus ja Imetys -valmisteeseen. Tähän saakka olen käyttänyt pelkkää foolihappoa, mutta se loppui. Tuossa oli mielestäni sopivasti kaikkia tarvittavia vitamiineja ja kohtuullinen hinta tablettia kohti. Pakkauskin riittää neljäksi kuukaudeksi ja se maksoi 19,90. Annostus on 1 tabletti päivässä eli päivää kohti hinnaksi tulee noin 17 senttiä.

Vitamiinivalmisteissa on oikeasti tosi isot erot, varsinkin hinnassa. Yhtenä vaihtoehtona mietin Femibion Raskaus 1-valmistetta. Siinä oli foolihappoa tuplamäärä Multivitaan nähden, mutta esimerkiksi C-vitamiinia ja B-ryhmän vitamiineja vähemmän. Muuta olennaista eroa en löytänyt. Hinta oli 30 tabletin paketilla 15,50 tarjouksessa eli päivähinnaksi jäisi 52 senttiä. Melkoinen hintaero jos vertaa Multivitaan.

Yksi vastaava tuote oli myös Ladyvita Mama. Koostumus oli melkolailla sama kuin Multivitassa, joskin foolihappoa oli tässäkin hieman enemmän. Pakkaus oli 120 tablettia kuten Mutlivitakin, mutta näitä pitikin ottaa 3 päivässä! Näin ollen päivää kohti hinnaksi tulisi 47 senttiä.

Ainakin Minisun-merkkistä vastaavaa tuotetta löytyi myös ja sen hinta taisi mennä Multivitan kanssa samaan suuruusluokkaan, tosin se oli meidän apteekista loppu.

Yhteenvetona siis: kannattaa suorittaa hintavertailua!

Hormoneista johtuvaa vai jotain muuta?

Olen ollut jo pidemmän aikaa alavireinen ja tuntuu, kuin rämpisin suossa eteenpäin. Asiat tuntuvat etenevän hitaasti tai ei lainkaan enkä tahdo välillä saada jalkaa toisen eteen. Asioiden pitäisi olla hyvällä tolalla: edessäni on kesäloma, uusi työ ja lapsettomuushoidotkin etenevät. Vaan ei. En osaa iloita oikein mistään. Kotona olen kiukkuinen, töissä en saa tartuttua oikein mihinkään. Ruokahaluni on todella huono, yöunetkin ovat kärsineet. Selkää ja päätä särkee, väsymys painaa. Vatsakin on jatkuvasti sekaisin. Tiedän, että oireiden perusteella voin olla lievästi masentunut. Mutta en halua myöntää sitä. En nyt. Nyt pitäisi jaksaa olla positiivinen ja uskoa tulevaan. Mutta kun en jaksa.

Olin jo viikon sairaslomalla mutta enempää en kehtaa hakea, vaikka varmasti sitä saisin. Tämä taas johtuu siitä, että ensi viikolla on tarkoitus irtisanoutua. Koska tiedän, että kohta pääsen kuukauden lomalle, yritän sinnitellä päivä kerrallaan eteenpäin. Jotenkin se vaan on niin kovin vaikeaa. Turhauttaa, kun en saa mitään aikaan, eikä minua oikeastaan edes kiinnosta. Ja miksipä kiinnostaisikaan. Haluaisin vain nukkua mutta en saa unta iltaisin. Tämä valoisa aika pitää energiatasoja yllä sen verran, että päivällä ei erityisemmin väsytä, vaikka unet jäävät heikoiksi.

Olisi niin helppo syyttää hormoneja tästä kaikesta. Mutta yksi kuuri Lugesteronia ei oikein riitä selitykseksi. Jos en kävisi terapiassa, olisin varmaan jo vajonnut jonnekin maan rakoon tai päälakea myöten suon silmään. Jotekin silti tuntuu niin vaikealta nähdä ulospääsyä. Päälimmäisenä tunteena on jatkuva pelko. Pelkään jos en pärjääkään uudessa työssä. Pelkään että jään työttömäksi lopulta. Pelkään että romahdan. Pelkään, etten kestä epäonnistumista lapsettomuushoidoissa. Pelkään, että tulen äidiksi huonoimmalla mahdollisella hetkellä. Pelkään etten koskaan tule äidiksi. Pelkään etten enää osaa iloita mistään. Pelkään että mies ei enää jaksa. Pelkään olla ja olla olematta.

Lähestyvä inseminaatio

Soittelin ohjeiden mukaan klinikalle eilen kun vuoto vihdoin alkoi. Lugesteronin lopettamisen jälkeen meni siis 5 päivää vuodon alkuun vaikka lääkärin mukaan vuoto pitäisi tulla parin päivän sisään. Tiputtelu jäi odotetusti kokonaan pois ja vuoto alkoi heti kunnon tulvalla kera poikkeuksellisen voimakkaiden kipujen. Lugesteronin lopettaminen auttoi myös kamalaan turvotukseen, josta kärsin koko loppukierron. Ihanaa saada taas housut jalkaan ilman suurempaa tuskaa.

Aikataulu menee nyt inseminaation suhteen tosi tiukalle, sillä juhannus ajoittuu melko tarkalleen juuri ovulaatiohetkeen. Klinikan hoitaja ei osannut ottaa kantaa aikatauluun, mutta oli samaa mieltä, että Gonal-F:ää on turha pistää jos inseminaatio ei ajallisesti onnistu. Hän kumminkin lupasi jutella lääkärin kanssa vielä asiasta ja soittaa seuraavana aamuna uudelleen.

Tänään aamulla soittivat ja lääkäri oli sitä mieltä, että juhannusaaton aattona pyritään inseminaatio tekemään. Nyt vain peukut pystyyn, että folli kypsyy riittävän suureksi ennen sitä. Maanantaista alan nyt pistämään Gonal-F:ää ja perjantaina on seurantaultra jossa mitataan follikkelin koko.

Koska aloitan elokuussa uudessa työssä, on nyt tosi ristiriitainen oli koko vauvaprojektista. Missään nimessä tässä vaiheessa ei nyt mitään jarruja aleta lyömään päälle mutta kieltämättä nyt arveluttaa, mitä jos inseminaatio onnistuu?! No, mietitään sitä sitten. Realistisesti tilanne nyt kumminkin on se, että inssissä onnistumisen todennäköisyys on aika pieni. Mieliala on myös mennyt laidasta laitaan. Toisaalta olen surun murtama ja väsynyt, toisaalta järjettömän innoissani kaikesta tulevasta. Minkähänlainen hormonihirmu minusta tulee pistoshoidon aikana?

Hermoloma kera yllätyksen

Kun sain kuulla munatorvieni olevan tukossa, otin tuolloin odottamattomat uutiset melko tyynesti vastaan. Ehkä elin kiireisiä aikoja töissä tai en vaan osannut pysähtyä ajattelemaan. Muutaman viikon viiveellä asia jysähti tajuntaani ja kolahti kovaa. Tuntui, että maailma romahti pieneksi hetkeksi. Terapeutilleni sain ääneen ensi kerran sanottua miltä minusta tuntuu. Pystyin myöntämään että ahdistaa, surettaa, pelottaa ja sattuu. 

Koska jaettu suru pienentyy edes hieman, päätimme kertoa vanhemmillemme asiasta. Kovin sanattomaksi aihe tuntuu vetävän, mutta uskon, että on helpompi jatkaa eteenpäin kun asiasta voi puhua. Itkemättä en tosin asiaa ole kenellekään saanut kerrottua. Aihe on muuttunut paljon aremmaksi kuin ennen, ainakin omassa päässäni. Pelko on alkanut viedä tilaa taistelutahdolta. 

Testasin sunnuntaina täysin puhtaan negan odotetusti ja lopetin Lugesteronin siihen. Lääkärin mukaan vuoto alkaa kahden päivän sisällä mutta edelleenkään ei tapahdu mitään. Jos vuoto ei kohta ala, on vaarana, ettei inssin päästä sillä juhannus osuu juuri siihen ajankohtaan. Kirottua. 

Koska selkäni on ollut kipeä ja henkinen olotila heikko, kävin työterveyslääkärin vastaanotolla viime viikolla. Olen nyt ollut viikon sairaslomalla lepuuttamassa selkääni ja päätäni. Poden koko ajan huonoa omatuntoa etten ole töissä, mutta tilanne oli pakko rauhoittaa. Tekemättömät työt kummittelivat mielessäni koko viikon eiliseen saakka, kunnes kaikki muuttui. Sain tiedon uudesta työpaikasta. En muista, koska oloni olisi ollut näin helpottunut. Kaikki niskaani kasattu työpaine oli tipotiessään. Pitkästä aikaa olen innoissani, sillä pääsen tekemään oikeasti osaamistani vastaavaa työtä. Voi elämä miten osaatkin aina yllättää!

Tällä kaikella on tarkoituksensa. Ainakin uskon niin. Elämä toi eteeni yllättäen uutta ja kiinnostavaa ajateltavaa ja varmaan juuri siksi että pääsisin pois turhautumisen tilasta, jossa mikään ei etene. Vai onko huono onneni vihdoin kääntynyt ja tästä alkaa uusi hyvien asioiden aalto? Tämä jää nähtäväksi.

Uusi työ on jossain määrin hyppy tuntemattomaan. Lapsettomuushoidot ovat sitä yhtälailla. Toivon, että vuosien jälkeen voin tyytyväisenä ajatella: olipa onni että nuo hypyt tuli hypättyä.

Turbopallo

Aiemmin kirjottelin tuossa, että Lugesteron ei ole aiheuttanut kummempia oireita. Viime viikolla aloin kuitenkin hämmästelemään, miksi en saa juuri mistään housuista nappia kiinni ja suurimmassa osassa tuskaa tuottaa jo vetoketjun kohdalla. Ensin ajattelin, että vatsa on taas turvonnut jonkin ruoka-aineen seurauksena. Normaalisti tällainen ruuasta johtuva turvotus menee yön aikana ohi ja aamulla vatsa tuntuu normaalilta. Vaan eipä enää. Vatsan kova turvotus on nyt jatkuvaa. Vatsaa ei saa edes vetämällä sisään. Olo on tukala ja kaikki housut puristavat. Välillä on paineentunnetta, välillä vihlaisuja. Näytän siltä, että olisin vähintään kolmannella kuulla raskaana. Käytän mahdollisimman löysiä vaatteita, mutta huomaan, että vatsaani on alettu tuijottaa. Tämä on tosi kurjaa ja ikävää, varsinkin kun tiedän, mitä ihmiset ensimmäisenä ajattelevat.

Lueskelin, että Gonal-F voi aiheuttaa myös turvotusta. Pelkään siis, että pallona olo jatkuu hamaan tulevaisuuteen. Hyvästi uimarannat siis tältä kesältä.

Kierto harakoille

Odotukseni ensi kuussa tehtävään inseminaatioon ovat nousseet. Aluksi olin aika skeptinen asian suhteen, mutta jostain taas pieni toivon kipinä ilmestyi. Ehkä haluan myös yrittää ajatella, että ei sitä turhan takia tehdä. Tämä kierto sen sijaan taisi mennä ihan harakoille. Ovulaation ajankohta jäi vähän hämärän peittoon ja mies oli pois kotoa melko kriittisillä hetkillä.

Viime polikäynnillä näkyi hyvänkokoinen follikkeli, jonka oli tarkoitus irrota viikonlopun aikana. Tein ovistestejä mutta viikonlopun mökkireissun takia viikonlopun testailuista jäi osa väliin. Sunnuntaina sain haalean viivan ja maanantaina vielä haaleamman. Tästä sen verran uskalsin päätellä että ovulaatio on osunut juuri viikonloppuun. Maanantaista aloitin Lugesteronin käytön ja jatkan sitä kierron loppuun. Käytän lääkettä 2 päivässä alakautta. Mitään oireita se ei ole aiheuttanut, ainoastaan pientä sotkua mutta ei erityisen häiritsevästi. Ainakin loppukierron tiputtelun pitäisi Lugesteronin avulla pysyä poissa.

Jouduin mainitsemaan toistuvista sairaalakäynneistä esimiehelleni. Sitä en tosin sanonut, miksi sairaalassa joudun käymään, viittasin vain ympäripyöreästi terveydentilaani. Mielestäni työnantajan ei tarvitse tietää tarkemmin sairaalassakäynnin syytä. Käy sitten ilmi joskus, jos käy.

Mukavaa ja kesäistä loppuviikkoa itse kullekin :)

Aukiolotutkimus ja hoitojen suunnittelu

Lapsettomuushoitojen suhteen alkaa nyt toden teolla tapahtua. Hienoa siis, että edes johonkin toiveeseeni on vastattu. Aukiolotutkimus tehtiin eilen. Samalla käynnillä tehtiin hoitosuunnitelma.

En jännittänyt aukiolotutkimusta yhtään ja olin vastaanotolle saapuessani varsin rennolla mielellä. Heti käynnin alussa hoidettiin tutkimus pois alta. Aluksi lääkäri ultrasi ja katsoi munatorvien tarkemman sijainnin. Ultraaminen ei tunnu oikeastaan miltään ja sehän nyt onkin tehty lähes jokaisella käynnillä. Seuraavaksi lääkäri laittoi spekulan paikoilleen ja alkoi pujottamaan pientä letkua kohtuun ja munatorvien suulle. Kohdun sisälle jäi laajennettava osa, joka täytettiin kohdun laajentamiseksi. Tässä vaiheessa tuntemus oli melko lievän kuukautiskivun kaltaista. Seuraavaksi kohtuun alettiin ruiskuttamaan suolaliuoksen ja ilman seosta. Ultralla lääkäri seurasi samanaikaisesti, eteneekö neste munanjohtimia pitkin. Tässä vaiheessa iski hyvin voimakas kipu. Tuntui, kuin sisäelimiäni olisi yritetty irrottaa paikaltaan. Lääkäri lohdutteli ja piti välillä taukoa. Ruiskutusta jouduttiin tekemään muutamaan kertaan ja joka kerralla kipu oli kovaa. Kivun syykin selvisi pian: oikean puolen munatorvi oli täysin tukossa ja vasemmalla puolellakin virtaus oli todella heikkoa. Aukiolotutkimus on lähes kivuton jos neste virtaa läpi normaalisti mutta tässä tapauksessa jo pelkkä kipu kertoi, että virtausta ei tapahdu. Jostain syystä otin uutisen rauhallisin mielin vastaan. Tässä yllätin itsenikin. Uutinen oli todellakin huono, mutta oloni oli kumman tyyni. Uskon, että se johtui lääkäristä, joka oli aivan ihana. Hän oli todella empaattinen ja rohkaiseva, siispä täydellinen lääkäri juuri tuohon tehtävään.

Kun tutkimus oli ohi, helpotti kipukin heti. Iltaan saakka jatkuivat ajoittaiset kivut alavatsalla mutta buranalla nekin lievenivät hyvin. Tutkimuksen jälkeen keskustelin lääkärin kanssa jatkosuunnitelmasta. Koska putket ovat tukossa, on IVF nyt meille sopivin hoitomuoto. Lääkäri laittoi meidät IVF-hoitojonoon heti ja ensimmäinen hoitokerta menee syys-lokakuun tienoille. Juttelimme lääkärin kanssa vielä mahdollisuudesta kokeilla inseminaatiota. Yhdessä totesimme, että ainakin kerran sitä kannattaa nyt kokeilla. Ultrassa näkyi nyt follikkeli täysin tukossa olevan putken puolella ja jos hyvä tuuri käy, voisi folli löytyä inssikierrossa juuri siltä puolelta, jossa vielä on pieni mahdollisuus että putkesta pääsee läpi.

Sain jo tähän kiertoon Lugesteronit käyttöön, niitä aletaan käyttämään pari päivää ovulaation jälkeen ja käytetään parin viikon ajan. Nyt tarkoitus on lähinnä testata, loppuuko tiputteluvuoto Lugesteronin avulla. Kun seuraava kierto alkaa, soitan ultraan ajan kp 9-10 tienoille ja kp 5:stä alkaen alan piikittämään Gonal-F:ää.

Lääkkeiden hinta vähän järkytti. Luget maksavat reilun euron tablettia kohti (niitä otetaan 2 päivässä) ja Gonal-F yhtä kiertoa varten lähes 150 euroa. Puhutaan, että lapsi tulee kalliiksi kun se syntyy, mutta meillä se ehtii tulla tosi kalliiksi jo ennen syntymäänsä. Onni sinänsä että mennään vuoden alkupuolta. Ehdimme varmaankin ylittämään Kelan hintakorvauskaton tämän vuoden aikana ja loppuvuoden hormonit voivat tulla jo edullisemmaksi.

Tällaista siis tänne. Aika jännää, en oikein muuta osaa sanoa.

Ei-kenenkään-jengiä

Olen yrittänyt olla postiivinen ja odotan toiveikkaana alkavia lapsettomuushoitoja. En jännitä ylihuomista aukiolotutkimusta lainkaan, vakka yleensä hieman kammoan toimenpiteitä. Tiedän, että se voi sattua, mutta tässä tapauksessa ajattelen, että jokainen kipu on kestämisen arvoinen.

Välillä en kuitenkaan mahda mitään sille, että surullinen olo valtaa mielen. Äitienpäivä oli tietysti vaikea. En vain saanut päästäni ajatusta siitä, että mitä jos en koskaan saa viettää äitienpäivää. Koska tulee vastaan raja, etten enää kestä olla lähipiirin pienokaisten ympärillä tavallisen reippaana? Koska luovutan kokonaan vai luovutanko? Kuinka pitkään jaksan toivoa ja yrittää?

Mies on meillä ollut vielä enemmän se, joka aina jaksaa sanoa, että meidän vuoro tulee kun väännän itkua aina kierron alkaessa alusta. Nyt olen tainnut tartuttaa tätä ailahtelevaa epätoivoani myös häneen. Huomaan, että hänen ilmeensä ja olemuksensa muuttuu, kun on vierailtu ystävien pienokaista katsomassa tai kun puhelimen päässä on toinen tuore isä. Tuntuu kuin suuri suru olisi laskeutunut lopullisesti kotiimme. Se ei ole läsnä ihan joka hetki mutta vähintään kurkkaa nurkan takaa joka päivä.

Meillä ei enää ole montaa ystävää, joilla ei olisi lapsia. Alamme pikkuhiljaa olla se pariskunta, joka ei enää kuulu joukkoon. Se tuntuu hirveän pahalta. Huomaan, että tietyt ystävät eivät enää pidä yhteyttä ja se johtuu puhtaasti siitä, että he viettävät mieluummin aikaansa toisten lapsellisten pariskuntien kanssa. Olemme ei-kenenkään-jengiä. Olemme vain kaksin. Onneksi meillä kuitenkin on toisemme.

Ensikäynti lapsettomuuspolilla

Ensikäynti oli tänään aamulla. Meinasin hermostua kuoliaaksi, sillä olimme vastaanotolla jo hyvissä ajoin ja lääkäri oli lähes vartin myöhässä. Inhoan ylimääräistä odottamista yli kaiken. Käynti kesti puolisen tuntia ja verikokeet päälle. Lääkäri oli asiallinen ja mukava. Turhia jaarittelematta käytiin suoraan asiaan. Hän kävi läpi miehen testitulokset sekä taustatietomme. Minut ultrattiin jälleen kerran ja edelleen kaikki näyttää normaalilta. Ilmeisesti lääkäri oli valmistautunut tapaamiseen, sillä konkreettinen suunnitelma hänellä oli jo valmiina.

Käynnin jälkeen menimme suoraan labraan verikokeisiin molemmat. Itselläni kun on alkukierto menossa, oli juuri sopiva aika ottaa hormonikokeet. Tulokset saan ensi viikolla, kun minulla on uusi aika lapsettomuuspolille.

No mitä nyt sitten tapahtuu?
Viikon päästä menen takaisin polille aukiolotutkimukseen. Samalla katsotaan verikokeiden tulokset. Mikäli putket ovat auki normaalisti, lähdetään jo seuraavaan kiertoon kokeilemaan inseminaatiota. Sen yhteydessä analysoidaan tarkemmin siemennesteen tilanne ja tuolloin myös selviää, auttaako inssiin tehtävä pesu poistamaan riittävästi vasta-aineita, jotka nyt ovat suurin ongelma. Mikäli siemennesteen pesutulos on hyvä ja liikkuvia siittiöitä jää riittävästi ruiskutusta varten, kokeillaan inssiä muutaman kerran. Mikäli taas putket ovat tukossa tai pesutulos ensimmäisen inssin yhteydessä huono, lähdetään seuraavaksi suunnittelemaan suoraan IVF/ICSI-hoitoja. Ne menevät sitten syksyyn joka tapauksessa sillä jono on muutaman kuukauden mittainen.

Ihan hirveän kovaa luottoa inssin onnistumiseen ei minulla ainakaan ole, mutta toki toivon, että putket ovat auki. Olen iloisesti yllättynyt, että rattaat laitetaan pyörimään näin nopeasti. Pelkäsin jo, että meidät lähetetään vain tylysti kotiin yrittämään vielä. Kyllä meille vielä vauva tulee.

18. tulokseton kierto

18. yk venyi yllättävän pitkäksi ollen 29 päivää. Tiputtelua oli ennätykselliset 5 päivää ennen varsinaista 1. kiertopäivää. Onphan mitä valittaa kun ensikäynnille mennään ylihuomenna. On sanomattakin selvää, että jatkuva vuotaminen on ikävää. Se häiritsee elämää ihan joka suhteessa. Nyt viime kierron aikana oli kaksi ja puoli viikkoa vuotamatonta aikaa. Tuntuu siis, että elämä on jonkinlaista vuotoa koko ajan. Gynekologi, jolla olen käynyt ja joka lähetteen kirjoitti lapsettomuuspolille, oli sitä mieltä, että ylimääräisille vuodoille ei tarvitse tehdä mitään. Hänen mielestään se on ihan normaalia eikä ole syytä huoleen, sillä olen muuten perusterve ja papa oli puhdas. Kiinnostaa kyllä kuulla, mitä lapsettomuuspolilla ollaan asiasta mieltä. Omasta mielestäni tämä ei ole ihan normaalia.

Raportoin, kun ensikäynti on ohi. Jännittää ihan hirveästi. Eniten pelkään, että asioille ei ala edelleenkään tapahtua mitään.

Jos en saa ihmisvauvaa niin saisinpa edes hauvavauvan!

Olen haaveillut koko aikuisikäni omasta koirasta. Lapsuudenkodissa meillä oli koira ja myös anopin ja apen luona on koira tälläkin hetkellä. Toki hoidamme häntä ahkerasti, mutta olisipa oma koira vaan niin ihana. Olisi edes joku jota helliä ja silitellä ja sylitellä. Ottaisin riemusta kiljuen vaikkapa samanlaisen söpöliinin kuin Keksille on tulossa. Aww.

Ongelma piilee siinä, että olemme miehen kanssa molemmat oikein koirarakkaita, mutta perheissämme on ollut toisella iso ja toisella pieni koira. Minä olisin tietysti ottamassa pientä ja söpöä koiraa, mieluiten juuri sellaista kun perheelläni oli. Mies taas puolestaan haluaa ison koiran, aivan kuten hänen perheessään on. Tästä ei ole päästy yhteisymmärrykseen joten koiraa ei ole. Eikä varmaankaan myös tule. Tulisi sitten edes se ihmisvauva jos en koiravauvaakaan saa. Huoh.

Puutarhahommia ensikäyntiä odotellessa

Enää pari viikkoa ensikäyntiin lapsettomuuspolilla. En malttaisi millään odottaa. Ihme kyllä olen malttanut olla täyttelemättä esitietokaavakkeita mutta vahva veikkaukseni on, että tänään saatan niihin tarttua. Uskokaa tai älkää, rakastan kaikkien kyselyiden ja kaavakkeiden täyttämistä. En oikein koskaan ole ymmärtänyt että miksi. Ja nimenomaan kynällä täytettävät ovat niitä mieluisimpia, eivät sähköiset versiot niinkään, vaikka niitäkin usein täyttelen. Joskus olen tainnut jopa saada jonkun lahjakortin kyselyyn vastaamisesta. Tuntipalkoille siinä hommassa ei pääse mutta onpahan joku yhteiskunnallisesti merkityksellinen harrastus minullakin.

Juuri ennen ensikäyntiä pitäisi tulla kuukautiset. Ei pienintäkään epäilystä etteivätkö ne sieltä tulisi, toivon vaan, että tulevat ajallaan eivätkä niin, että pahin on päällä juuri ensikäynnin aikana. Vaikka tuskimpa siellä mitään tutkimusta tehdään mutta silti.

Viime kirjoituksessani jännäilin, millainen tunteiden tuska minut valtaa pääsiäisenä. No, juhlissa joissa olin, onnistuin aika pitkälti välttelemään kiusallista puheenaihetta. Parille henkilölle kyllä vihjasin, että ei se aina ole niin yksinkertaista, kun jotain puhetta tuli lasten saamisesta. Ja se pieni vastasyntynyt jota käytiin katsomassa oli niiiin ihana etten kestä. Sain pitää häntä pitkään sylissä ja eihän siinä voinut kuin hymyillä. Hymyily jatkui vielä kotonakin eikä pahempaa harmitusta tullut. Hyvä niin.

Olen niin iloinen, että kevät on ollut lämmin ja aurinkoinen. Olen aamuisin jostain syystä superväsynyt, mutta auringolla on päivän mittaan ihmeellinen vaikutus. Iltaisin olen puuhannut pihajuttuja ja eilen laitettiin uuteen uskoon etupihalla sijaitseva saniaisviidakko. Asuntomme edelliset asukkaat ovat rakentaneet etupihalle suuren terassin, jonka keskelle on jätetty kolo. Tuossa kolossa on kasvanut saniaisia. Mies on jo monta vuotta manannut joka suuntaan harottavaa saniaispuskaa, itseäni se ei ole juuri häirinnyt. Nyt päätimme kuitenkin kaivaa koko komeuden ylös maasta. Tilalle ajettiin uusi multa ja multaan istutin rakkaudella hankkimani liljan sipulit. Reunoille ripottelin yksivuotisia kukansiemeniä ja nyt sitten odotellaan. Kun säät hieman lämpenevät, saatan hakea vielä hieman perennoja täydennykseksi. Liljat ovat yhdessä ruusujen kanssa lempikukkiani. Aiemmin niitä ei ole pihasta löytynyt, mutta nyt toivon, että saisin niitä tulevina kesinä ihastella.

Takapihallamme toteutimme pari kesää sitten mittavan uudistusoperaation. Edellisten asukkaiden jäljiltä piha oli päässyt villiintymään oikein toden teolla. Vanha terassi purettiin ja koko pihan alueelta kaivettiin maata pois lähes puolen metrin syvyydeltä. Pahinta hommassa oli se, että koko kaivuu-urakka toteutettiin hartiavoimin lapiolla, sillä minkään valtakunnan kaivurilla ei takapihalle pääse. Kymmenittäin peräkärrykuormia vietiin vanhaa maata, kasveja ja lahoa puutavaraa kaatopaikalle. Tilalle kärrättiin kärrykuormittain uutta multaa ja uudet terassilaudat. Piha jätettiin melko yksinkertaiseksi. Isoimmalle alalle istutettiin uusi nurmikko ja reunaan jäi puoliympyrän muotoinen istutusalue. Istutusalueella on nyt muutamia perennoja ja ryhmäruusuja. Pihan toiseen reunaan jätettiin vanha korotettu istutuslaatikko, jossa on kasvanut lähinnä epämääräisiä kasvintynkiä ja viime kesänä enimmäkseen rikkaruohoa. Tänä kesänä ajattelin muuntaa laatikon hyötypuutarhaksi. Sisällä esikasvatukseen ovat jo päässeet kesäkurpitsat ja yrtit.

    Piha ennen uudistusta

     Ja uudistuksen jälkeen

     Ruusuja viime kesältä

Olen järjettömän kova suunnittelemaan näin keväisin kaikkia ihania pihajuttuja. Kesän edetessä intoni vähän lopahtaa ja monesti huomaan, että rikkaruohot ovat saaneet yliotteen. Tänä kesänä yritän olla skarpimpi. Jos esimerkiksi yrittäisin säännöllisin välein tuottaa tänne hieman kuvamateriaalia, silloin olisi myös huolehdittava rikkakasveista :)

Väsynyt olemaan lapseton

Alakulo on vallannut taas mieleni. Tuttavapiiristä kantautuu korviin taas uusia ja uusia vauvauutisia ja huomenna pitäisi mennä taivastelemaan taas yhtä vastasyntynyttä pientä. Huoh. Ihanaahan on tietysti nähdä ystävien vaivalla maailmaan saatettu nyytti, mutta osaan jo aavistaa, millainen omien tunteiden tuska vierailua seuraa. Lisäksi huomenna on toisen ystävän syntymäpäiväjuhlat ja osan vieraista tuntien tiedän, että saan vastata taas useisiin "no koskas teille" -uteluihin. Haluaisin vaan niin kovasti sanoa suoraan, että emme ole lasta voineet saada, niin loppuisi se iänikuinen kysely. Mutta haluan kunnioittaa miehen päätöstä, että asiaa ei mainita. Onneksi taskussa on sata jo tutuksi tullutta vastausmallia: "no katsotaan nyt", "kaikki ajallaan", "sitä en osaa sanoa", "ehkä joskus" ja niin edelleen.

Olen vain niin väsynyt olemaan lapseton. Puolivalmis palapeli. Eikö koskaan ole meidän vuoro? Miksi kaikki muut onnistuvat ja me emme? Miksi sen pitää juuri meille olla niin vaikeaa? Miksi ensikäyntiinkin on vielä niin pitkä aika? Miksi asiat eivät etene? Miksi kuukautiset aina vaan alkavat? MIKSI????

Viikonloppureissu

Niin vaan hetkessä hurahti pieni viikonloppuloma. Tuhkolmassa oli ihanan aurinkoista ja keväistä. Kuten laivalla yleensäkin, syöminen näyttelee kohtuuttoman suurta roolia reissussa. Haittavaikutuksena saimme miehen kanssa molemmat vatsamme enemmän tai vähemmän kipeiksi ja tämä toki hieman häiritsi rentoa oleilua. DeLuxe-luokan hytti oli normaaliin verrattuna tilavampi ja hytissä oli myös jääkaappi sekä hieman juotavia tarjolla. Myös hytin hintaan kuulunut erikoisaamiainen oli hyvä. Varsinkin kaksi yötä kestävällä laivareissulla tilava hytti kunnon sängyillä on ehdottoman hyvä. 

Tuhkolmassa tehtiin kävelylenkki keskustassa ja vanhassa kaupungissa. Siellä kukat puskivat jo kovaa vauhtia tien penkoilla ulos maasta ja olipa keskustaan jo tuotu kukkaistutuksetkin. Aurinko paistoi ja ilma oli keväinen. Ihaninta oli, ettei missään rapissut hiekoitushiekka kenkien alla. Toista se on vielä täällä Suomessa.

Ihania kauppoja kaupunki on pullollaan, mutta ah niin ihanan kallista myös. Lopulta ostokset jäivät tasan yhteen koristetyynynpäälliseen. Toisaalta, kotosuomesta löytää nykyisin lähes kaikki samat kaupat, joten en jäänyt sen enempää harmittelemaan surkeaa ostossaalistani.

Tämän järjettömän viikonlopun ylensyömisen jälkeen saa viikko alkaa taas salaattilinjalla ja huomenna jatketaan jumpalla. Ja sitten onkin pääsiäinen ja pääsee taas syömään. Kasvaahan se maha tietysti näinkin...

Tsemppivaihde päälle huonoista uutisista huolimatta

Miten se onkin niin, että osasin aavistaa, että miehen spermanäytteen tulos on kaikkea paitsi mukavaa luettavaa. Tuomio on tyly: siittiöitä on vähän ja nekin vähät suurimmaksi osaksi liikkumattomia. Lisäksi vasta-ainetesti on positiivinen eli vasta-aineet vielä osaltaan vaikeuttavat noiden vähien siittiöiden matkaa. Diagnoosi on oligotsoospermia. Testitulosten tarkempi tulkinta jää lapsettomuuspolin lääkärin tehtäväksi, mutta kaikki merkit viittavaat nyt siihen, että inseminaatio ei ole vaihtoehto vaan suurella todennäköisyydellä siirrytään suoraan IVF/ICSI-hoitoihin. Jotenkin osasin tätä odottaa enkä kyyneltäkään ole tämän asian takia tirauttanut. Luotto nykylääketieteeseen on vahva ja olen valmis rankkoihinkin hoitoihin. Onnekseni kipukynnykseni on aika korkea enkä erityisemmin pelkää neuloja tai muitakaan toimenpiteitä. Nyt aion tsempata meitä molempia ja pitää mielialan mahdollisimman positiivisena. Ketju on juuri niin vahva kun sen heikoin lenkki. Me aiomme olla nyt vahvoja.

Olen jo alkanut sisäistää oppeja lukemistani elämäntaito-oppaista. Tässäkin asiassa tärkeintä on pitää mielessä, että ajatuksiaan ja voimavarojaan kannattaa tuhlata ainoastaan niihin asioihin, joihin voi itse vaikuttaa. Testituloksiin emme voi mitenkään itse vaikuttaa ja siksi tulosten murehtiminen on täysin turhaa. Nyt pitää keskittyä ajattelemaan sitä, mitä voimme tehdä. Voimme olla toiveikkaita, uskoa tulevaisuuteen ja unelmiimme ja kohdata tulevat haasteet reippain mielin.

Muita samassa tilanteessa olevia on helppo nykyisin löytää vaikkapa täältä blogimaailmasta. Se antaa paljon toivoa, sillä mukava on todeta, että yksin emme näiden ongelmiemme kanssa ole. Sekin on aina ihanaa lukea, että lapsettomuushoidoista monet saavat tarvitsemansa avun ja maailmaan toivotun pienen ihmisen.

ps: Olen lisännyt blogiin uuden välilehden, jolle kerään jatkossa ajatuksiani ja oivalluksiani lukemistani kirjoista. Ne ovat pääosin muistiinpanoja itselleni, mutta sieltä voivat halutessaan myös lukijat ammentaa uusia ajatuksia.

Henkisen kasvun polulla

Johtuen taannoisista ikävistä tapahtumista ja kaiken kaikkiaan raskaasta viime vuodesta, olen aloittanut säännölliset terapiakäynnit. Eilen oli varsin rankka istunto. Tuntui, että pystyin näkemään elämääni ja olemustani etäämmältä ja täysin eri näkökulmasta kuin koskaan aiemmin. Sain myös kaivattuja konkreettisia vinkkejä ja harjoituksia, joiden avulla voin alkaa kehittämään asioita siihen suuntaan, että elämä voi jatkua tasapainoisempana. Se, kuinka rankkaa tuo terapiassa käyminen voi olla, on auennut minulle vasta nyt. Tiettyjen asioiden ymmärtäminen saa tunteet heilumaan laidasta laitaan ja tuntuu, että mieli on kuin teini-ikäisellä. Toki ymmärrän kaiken tämän olevan osa kehittymisprosessia. Olen kuitenkin iloinen, että olen hakenut apua, sillä niin moni asia vaatii perusteellisempaa penkomista ennen kuin voin jatkaa elämässä eteenpäin. Terapia ei siis suinkaan ole vain mielisairaiden hoitamista tai julkkisten ja rikkaiden trendikäs harrastus. Terapiassa ihminen saa avata itsensä ja sielunsa täysin objektiiviselle osapuolelle, jonka tehtävänä on toimia keskustelukumppanina ja tukihenkilönä sekä tarjota konkreettisia neuvoja ja harjoituksia.

Olen lähiaikoina ollut melko huono lukemaan, vaikka joskus aikanaan olenkin ahminut kasoittain erilaisia henkisen kasvun ja henkilökohtaisen kehittymisen oppaita. Monta jo aiemmin luettua kirjaa voisi lukea uudestaankin, mutta nyt olen hankkinut muutaman aivan uuden opuksen. 

Tämä Mindfulness-teema on alkanut kiehtoa ihan erityisesti. Nyt tilaamani kolme kirjaa: Kehitä buddhan aivot, Onnellinen nyt ja Läsnäolon voima käsittelevät kaikki tätä aihepiiriä. Kirjojen kahlaaminen on vasta alussa, sillä aurinkolomalla keskityin vain hömppäromaaneihin, mutta kirjoitan ajatuksiani näistä kirjoista kunhan pääsen niiden lukemisessa vähän pidemmälle. 

Onko teistä kenelläkään kokemuksia tämänkaltaisten elämäntaito-oppaiden lukemisesta? 

Kutsu ensikäynnille

Loma on ohi, oli mukavan rentouttavaa. Loman ohjelma koostui löhöilystä ja lukemisesta rannalla ja uima-altaalla, hyvin syömisestä ja toki hieman shoppailusta. Kotimatka oli pitkä ja puuduttava ja töihinpaluu tuntuu vähän takkuiselta mutta kyllä se taas tästä. Onneksi kotiin palatessa paistoi aurinko.

Lomani aikana postilaatikkoon oli saapunut kutsu ensikäynnille lapsettomuuspolille. Aika on toukokuun alussa. Mies on käynyt antamassa oman näytteensä ja sen tulokset saapuvat ennen tuota käyntiä. Olen iloinen, että kirje tuli näin pian, mutta toki harmi, että käyntiä pitää odotella vielä monta pitkää viikkoa. Jostain syystä mieltäni on alkanut kalvaa ajatus siitä, että miehen näytteessä onkin jotain huolestuttavaa. Yritän nyt parhaani mukaan olla ajattelematta asiaa ja pidän mielen positiivisena. Odotan jo innolla reilun parin viikon päässä häämöttävää yhteistä minilomaamme Tukholmassa.

Kiertoja menee ja tulee

Yrityskierto numero 17 lähti käyntiin. Melkoisia lukemia. Tietysti harmitti, kuten aina. Kaupan päälle tietysti kävi ilmi tuttavapiiristä pari uutta odottajaa. Jotenkin olen silti jo turtunut enkä enää väännä itkua kun kierto toisensa jälkeen alkaa alusta. Toisin sanoen usko on hiipunut.

Nyt kuitenkin onni on aurinkoloma, joka kurkistelee enää muutaman päivän päässä. Otan koko loman täydellisen rentoilun kannalta. Mitään suunnitelmia ei koko viikolle ole tehty ja se on parasta. Tehdään mitä huvittaa, fiiliksen mukaan.

Kirjoittelin aiemmin jo aknesta, joka ilmaantui vaivakseni hormonaalisen ehkäisyn lopettamisen jälkeen. Tilanne on välillä parempi, välillä huonompi. Tietyssä kierron vaiheessa näppyjä puskee naamaan, tekipä sitten mitä tahansa. Myös selkä on aika kamalan näköinen koko ajan. Olen testannut ties monetko kosmetiikkatuotteet ja myös lääkärin määräämää hoitoliuosta mutta tilanne ei muutu. Kosmetologin puhdistus auttaa pienen hetken, mutta ei pysyvästi. Nyt odotan mielenkiinnolla, onko viikon aurinkoannoksesta enemmän haittaa vai hyötyä. Ihoni ei ole erityisen herkkä mutta on se joitakin kertoja palanut ja siksi läträän aurinkorasvan kanssa huolellistakin huolellisemmin. Pelkään vain, että paksu rasva tukkii loputkin ihohuokoset ja kotiin palatessani olen entistä näppyläisempi. Onhan loma kumminkin loma joten olkoon se näppylöistä huolimatta sen arvoista.

Lähete lapsettomuuspolille

Kävin siis aamulla gynellä, tehtiin taas tutkimus ja ultraus, kaikki oli kunnossa. Lähete lapsettomuuspolille on nyt mennyt eteenpäin, kutsua odotellaan siis ensikäynnille. Mies totesi eilen ensimmäistä kertaa, ettei voi uskoa, että tässä pisteessä sitä ollaan. Niinpä. En itsekään nyt muuta osaa sanoa.

Haaste

Jo viime vuoden puolella sain haasteen Iina Mau:lta ja lupasin siihen vastata myöhemmin. Tässä se nyt on, todellakin myöhemmin :)

Haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
4. Heidän tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.


11 asiaa minusta
1. Olen horoskoopiltani skorpioni.
2. Käytän jakkupukua töissä.
3. Haluaisin söpön pikkukoiran. (mies haluaa ison koiran, siispä koiraa ei ole hankittu)
4. Olen alkanut aikuisiällä kuunnella housea ja räppiä.
5. Fanitan 90-lukua.
6. Kärsin korkeanpaikankammosta.
7. Ajan Audilla.
8. Vaatehuoneeni on aina sekaisin.
9. Juon liikaa kahvia.
10. En syö karkkia juuri koskaan.
11. Olen koukussa Netflixiin.


Vastaukseni:
1. Mikä eläin olisit jos saisit valita, miksi?
Laiskiainen. Siinä on asenne kohdallaan.

2. Mikä olisi unelmien matkustuskohteesi?
Malediivit tai Havaiji.

3. Rivitalo vai omakotitalo? Miksi?
Omakotitalo jos olisi rahaa. Toistaiseksi siis tyydyn rivitaloon. Syy on yksinkertainen: naapurit.

4. Ketä kunnioitat eniten?
Päämäärätietoisia ihmisiä.

5. Monta lasta tahtoisit?
Kaksi tai kolme, kun nyt yhdenkin saisi.

6. Unelma-ammatti?
Psykologi.

7. Ruoanlaitto vai leipominen? Miksi?
Leipominen, sillä lopputulos yleensä ilahduttaa enemmän.

8. Paras lapsuudenmuistosi?
Kesälomareissut perheen kanssa.

9. Surullisin asia minkä olet kokenut? (Ei ole pakko vastata)
Läheisen kuolema ja vakava sairaus.

10. Elämäsi kolme parhainta päivää?
Ei niitä voi valita. Elämän jokaisen päivän pitäisi olla yhtä hyvä.

11. Montako tosiystävää omistat?
Sen verran, että sormet riittävät laskemiseen.

Eteenpäin heitän seuraavat kysymykset:
1. Montako parisuhdetta olet kokenut elämässäsi?
2. Mikä on hienoin paikka, jossa olet käynyt?
3. Mikä elokuva tai tv-ohjelma saa sinut liikuttumaan?
4. Salainen paheesi?
5. Inhokkiruokasi?
6. Millainen on sisustusfilosofiasi?
7. Mitä värjeä löytyy eniten vaatekaapistasi?
8. Oletko aamu- vai iltaihminen?
9. Typerä tapa, jonka haluaisit muuttaa itsessäsi?
10. Parasta sinussa?
11. Mitä ostat kaupasta usein, vaikka et tarvitsisi?

Koska lähes kaikissa blogeissa joita seuraan, tämä haaste on jo ollut, en haasta ketään tähän uudelleen. Mutta tuossa ovat kysymykseni ja olen iloinen, jos joku haluaa haasteen tästä vastattavakseen napata :)

Vauvakuumeilija kiusaa itseään

Arvatkaa mitä olen taas alkanut tehdä; no kytätä kaikkea vauvakamaa netistä. Ihan pöljää touhua. Tein tätä joskus puoli vuotta sitten, mutta maltoin lopettaa. Nyt saan itseni kiinni monta kertaa päivässä selaamassa milloin vaunuja, milloin ihania äitiysmekkoja. Mistä tämä hillitön vauvakuume nyt taas tuli?! Onko se saapuva kevät? Vai mitä ihmettä? Tässä meni monta kuukautta siten, että pystyin olemaan iisisti ja ajattelematta asiaa koko ajan. Nytkö koko rumba alkaa alusta ja kohta varmaan taas kaivan ovistikutkin kaapista. Ei ei ei, nyt pitää keksiä jotain muuta tekemistä. Mutta mitä muka? Onkohan tämä liikunnanpuutteesta johtuvaa ylimääräisen energian purkautumista? Tuntuu että pää räjähtää. Taas.

Labratulokset kolahtivat postilaatikkoon toissapäivänä. Kaikki arvot olivat ihan normaalit. Nyt on varattuna ensi viikolle aika gynen luo ja sieltä matka jatkuu nyt vihdoin lapsettomuuspolille. On mahtava tunne, että asiat etenevät. Tosin tahti on makuuni aivan liian hidas. Eikä se polilla varmaan nopeammaksi muutu. Mistähän saisi hankittua hieman lisää malttia ja seesteisyyttä?

Urheiluvammasta ovulaatioon

Olen päässyt liikkumisessa jo jonkin aikaa sitten varsinaiseen flow-tilaan. Halajan monta kertaa viikossa jumpalle ja kuntosalille, fiilis on ollut mahtava. Mutta yhyy, viikonlopun sulkapallopeli johti urheiluvammautumiseen. Vasemman jalan jalkapöytähän murtui minulta viime syksynä. Tuolloin jo todettiin, että molemmissa nilkoissani on liian löysät nivelsiteet, jotka valitettavasti heikentävät jalan kykyä vastaanottaa iskuja. Ja saman vasemman jalan nivelsiteet ne nyt venähtivät sitten siihen malliin, että urheilusta on nyt tingittävä, jotta jalka olisi lomaan mennessä taas kunnossa. Harmittaa ihan vietävästi. Muuten viikonloppu sujui oikein mukavasti ja leppoisasti.

Enää muutamiin kuukausiin en ole pitänyt juuri minkäänlaista kirjaa kierron vaiheista, en tikuttanut ovista enkä juuri mitään muutakaan. Mutta lähestyvää ovista ei nyt voi olla huomaamatta. Oikean puolen alavatsa oireilee enemmän kuin selvästi ja kyllähän tuo käytössä oleva iPeriod-applikaatiokin muistaa muistuttaa lähestyvästä hetkestä. Joku toivon kipinä se sieltä nostaa taas päätään. Nilkkavamma ei onneksi haittaa niin sanottuja vaakatason urheilusuorituksia, joten kohdentakaamme kaikki energia nyt siihen ;)

Positiivisempia näkymiä

Meillä menee taas ihan mukavasti. Tai niin mukavasti, kuin näissä olosuhteissa on mahdollista. Asioista puhutaan tosi paljon ja olen parhaani mukaan antanut tilaa miehen pahalle ololle ja tunteen purkauksille. Olen kaiken ryöpytykseni ansainnut. Mutta jotain hyvääkin, ilmapiiri on parantunut kotona jo merkittävästi. Puhumme paljon tulevaisuudesta, lapsen hankkimisesta ja muusta mukavasta. Katseet on siis käännetty kohti yhteistä parempaa tulevaisuutta.

Tiedossa on mukavia asioita muutoinkin. Kuukauden päästä lähden äitini kanssa kahdestaan lomalle, luvassa lämpöä ja löhöilyä. Aivan mahtavaa. Suuntaamme perusturistien tavoin Kanarialle. Olen käynyt siellä viimeksi kultaisella 90-luvulla joten ihan mukavakin kyllä suunnata sinne. Pakettimatkailua muutoin en ole juuri harrastanut joten otan koko kokemuksen elämysmatkailuna. Oma opas ja bussi ja kaikkea, tavallaan uutta sekin :)

Lisäksi varattiin myös yhteinen pikkureissu miehen kanssa, hän kun suuntaa myös omalle reissulleen maaliskuussa. Yhteiseksi minilomaksi valikoitui päivä Tukholmassa-risteily, jonne lähdetään huhtikuussa. Menee näköjään samaan kategoriaan, viimeksi kultaisella 90-luvulla. Enää puuttuu automatka Legolandiin niin sitten olisi kerrattuna kaikki lapsuuden retket.

Kävin tänään myös labrassa, jossa minulta otettiin nyt perusveriarvot, kilpirauhaskokeet ja prolaktiiniarvo. Tulosten kanssa marssitaan sitten gynekologin juttusille ja sitten suuntana on lapsettomuuspoli. Ensimmäinen askel kohti hoitoja on siis nyt otettu. Hui. Nyt vain mieli positiivisena niin hyvä tästä vielä tulee.

Mukavaa viikonloppua kaikille ja peukut pystyyn kiekkoleijonien puolesta!!

Tavoitekartta ja hämmennyksen vaihe

Onko kukaan laatinut itselleen konkreettista tavoitekarttaa? Kyse on siis esimerkiksi pahvista, jolle kootaan kuvia tai tekstejä, jotka liittyvät vaikkapa tulevan vuoden tavoitteisiin. Juttelin aiheesta kaverini kanssa viikonloppuna, hän näytti omaa karttaansa, joka olikin todella harkiten laadittu ja sisälsi näkökulman oikeastaan kaikille elämän osa-alueille. Sain inspiraation laatia myös itselleni sellaisen. Mutta sitten eteen tuli ongelma. En todellakaan enää tiedä, mitä kartalle haluaisin laittaa. Tässä ajatukseni juoksu, kun aloin karttaa suunnittelemaan:

Mitäs tähän nyt ensimmäisenä pitäisi laittaa? No tietysti se vauva. Ei hitto, en kyllä haluakaan ehkä laittaa sitä tähän. Mutta pitäisi kumminkin. No entäs jos mietin jotain muuta ensin. Ihmissuhteet, oliskohan niissä jotain tavoiteltavaa? Joo kyllä varmasti, mutta kun en tiedä mitä. Äh. No entäs vaikkapa koti? Oma koti on niin kiva. Mutta kaipaan takaisin keskustaan. Mutta mies ei halua. Ei ole realistista. No entä jos ilman miestä, ihan yksin? Siis hetkinen, nythän tässä on taas tämä eronäkökulma. Eihän se nyt voi olla mikään tavoite? Ei tästä tule yhtään mitään. Olkoon.

Ja siihen se sitten jäi. Huoh.

Kuten aiemmin mainitsin, hankin itselleni oman psykoterapeutin, sillä pääni on edelleen koko ajan kuin pyörremyrskyn jäljiltä. Käynti oli melkoisen silmiä avaava. Sain kuulla, että elän hämmennyksen vaihetta. Siihen on vain yksi ratkaisu ja se on ottaa aikaa itselleen ja antaa ajatusten asettua. Ajan kanssa ja pienin askelin asiat alkavat hahmottua. Minun pitäisi olla kuulemma itsekkäämpi ja vaatia enemmän omaa tilaa. En ihan heti keksi, miten enää voisin olla itsekkäämpi, tuntuu että olen sitä jo enemmän kuin tarpeeksi. En halua jauhaa terapiassa käydyistä asioista miehen kanssa määräänsä enempää. Hän sen toki ymmärtää, sillä onhan tämä terapia nyt vain minua itseäni varten. Sen sijaan hän ei tunnu ymmärtävän nyt lainkaan sitä, miksi tarvitsen omaa tilaa ja omaa aikaa. Olen yrittänyt selittää, että tarvitsen sitä siksi, että ajatukseni menisivät edes jonkinlaiseen järjestykseen. Lopputuloksena on jupinaa ja narinaa siitä, kun en vietä tarpeeksi aikaa hänen kanssaan ja huomioi häntä. Mutta kun en pysty. Miten voin keskittyä olemaan parempi vaimo, jos en ensin keskity olemaan parempi minä? Kysympä vaan.

Viikonloppuna sain myös kipinän elämäntaito-oppaiden lukemiseen. Olen aikanaan lukenut paljon kirjoja itsensä kehittämisestä, tunneälystä, itsetuntemuksesta ja niin edelleen. Lähivuosina lukeminen on jäänyt tosi vähälle. Kaverit hehkuttivat saamiaan uusia ideoita ja päätin eilen, että aloitan ensin kertaamalla kotoa jo löytyvät opukset. Niitäkin on useita, enkä ole kaikkia edes kokonaan lukenut. Kommentoin lukemiani juttuja, kun saan hommaa alkuun.