keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Ultrasta moi!


Kuvassa pienen pienet jalkapohjat, joita työnnettiin oikein urakalla kohdun seinään. Muuten ei oikein kunnollisiin kuviin sitten suostuttukaan kun oli niin kova kiire urheilla ympäri masua. Tarvittavat mitat saatiin otettua ja pieni vastasi viikkoja 20+3 laskennallisen ollessa nyt 20+1. Eli sama kahden päivän ero kuin viimeksikin. Kaikki rakenteet olivat mallillaan ja painoarvioksi saatiin 360g, joka oli oiken sopiva. Napanuora oli tietysti kiepillä jalkovälissä mutta saatiin sieltä näköhavainto jonkinlaisesta ulokkeesta eli poikaa meille odotellaan. Siltä se on koko ajan myös tuntunut joten uutinen ei ollut yllätys. Ihaninta tietysti on, että meidän pieni on kasvanut hyvin ja on reipas ja terveen oloinen. Vitsit miten oudolta tuntuu ajatella, että seuraavan kerran näemme hänet sitten kun hän syntyy. 

[20+1]

7 kommenttia: