Pahin väsymys alkaa hellittää otettaan joten olen päässyt ylös sohvan pohjalta. Menneinä viikkoina olen suoraan töistä tullessani nukahtanut sohvalle päiväunille ja silti nukkunut vähintään 10 tunnin yöunet. Tekemättömyys ja saamattomuus ruokkivat väsymystä varmaan entisestään. Lopulta sain itseni taas liikkeelle.
Neuvolassa oltiin sitä mieltä, että spinning olisi syytä vaihtaa toiseen lajiin jotta syke ei olisi koko tuntia niin korkealla. Päätin valita kalenteriini kävelyä, kevyempiä jumppatunteja ja säännölliset kuntosalikäynnit. Onneksi ihana ystävä tarjoutui kaveriksi kuntosalille ja vieläpä opastamaan uuden saliohjelman kanssa. Nyt saan tukea siihen, että teen oikeita juttuja oikealla tekniikalla. Lihaskuntoa ylläpitämällä aion selvitä ilman selkävaivoja ja muita kolotuksia ihan odotuksen loppuun saakka. Ihan kauhistustilanne olisi se, että odotuksen ajaksi jämähtäisi täysin sohvan pohjalle ja raskauskilojen pudotuksen joutuisi aloittamaan totaalisen nollasta pohjakunnon kadottua taivaan tuuliin.
En voi uskoa että huomenna on jo rv 10+0! Ihan kohta on ensimmäinen kolmannes mennyt. Toukokuu on varmasti myös jo ihan kohta :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti