Täällä ollaan edelleen varsin oireettomana. Turvotus on vähän vuorokaudenajasta riippuen melkoinen ja vatsa näyttää todella siltä, kuin raskauden puoliväli olisi ylitetty. Mammahousut on aivan must ja tietysti löysät paidat, sillä en haluaisi tilannetta vielä koko maailmalle kuuluttaa. Muuten olo on hyvä, ei mitään pahoinvointia eikä muutakaan ikävää. NT-ultraan on pari viikkoa aikaa. Ensi viikon aikana pitäisi käydä verikokeessa. Nämä siis siksi, että päätimme osallistua sikiöseulontaan.
Päätin jo aiemmin, että yhtikäs mitään hankintoja ei tehdä ainakaan ennen joulua. Mutta onhan se nyt vaikeaa! Vaistomaisesti jumitun joka kaupassa näpläämään kaikkea vauvakamaa ja mikä hirveä ponnistelu päästä pois sieltä osastolta ostamatta mitään. Ja kun ne on niiiiin söpöjä ne kaikki pienet jutut! Onni, että kaupat ovat nyt pullollaan lasten talvikamaa ja niitähän me ei alussa pienelle tarvita.
Kertokaa nyt, miten ihmeessä te muut olette näin alussa malttaneet mielenne ostosten suhteen? Vai oletteko vain tehneet reilusti hankintoja jo varhaisessa vaiheessa?
[9+3]
Minä olin tosi tiukkana, että mitään hankintoja ei tehdä ennen kuin 20 viikkoa oli ylittynyt. Yksi body taidettiin hankkia, ja sitten tuli äitiyspakkaus. Vasta sen jälkeen annoin itselleni luvan ostoksiin, mutta silloinkaan ei riistäytynyt mikään käsistä. Ostettiin vaunut, sänky ym. isompaa, ja vaatteista kokoja 50-62 jonkin verran, maltillisesti. Kaikkia ehdittiin pitää, itse asiassa lisääkin piti ostaa näitä pieniä, kun tyllerö oli ihan kirppu..
VastaaPoistaJos joskus vielä tulisin raskaaksi, haluaisin toimia samalla tavalla, eli ostaa vasta ns. turvallisessa vaiheessa. Taikauskoa vai mitä, en tiedä, mutta en kestäisi käyttämättä jääviä tavaroita kaiken surun keskellä..
Onnea odotukseesi:) kaikenlaisia päätöksiä ja linjauksia on vielä edessä, tämä on yksi niistä:)
Kiitos! Ihan samoja ajatuksia täällä. Olen ajatellut, että korkeintaan jos joku tosi hyvä kirpputorilöytö osuu eteen, sen voin hankkia mutta muuten ei vielä mitään. Onhan koko lapsen huonekin vielä laittamatta kuntoon joten eipä niille hankinnoille olisi oikein paikkaakaan vielä :)
PoistaHei kiva, että linkitit blogisi! Mukava seurata samassa tilanteessa olevan kuulumisia. Onnea kovasti odotukseen :)
VastaaPoista