maanantai 16. kesäkuuta 2014

1. inseminaatio

Se on nyt tehty. Mies kävi aamuvarhain antamassa oman näytteensä ja aamupäivällä oli minun vuoroni. Koko toimitus oli ohi hetkessä. Lääkäri joutui vähän hakemaan katetrille reittiä kohtuun, josta aiheutui menkkamaista kipua mutta muutoin koko homma ei tuntunut miltään. Ultrassa näkyi iso follikkeli vielä paikoillaan mutta sen pitäisi tänään sieltä irrota. Iloinen uutinen oli, että miehen näyte oli parantunut huomattavasti viime kerrasta. Siittiöitä oli nyt enemmän ja pesulla saatiin koostumus oikein hyväksi. Nyt vain pidetään peukkuja, että huonoista putkistani huolimatta onni voisi potkaista.

Nyt vielä piinaillaan pari viikkoa, 30.6. on testipäivä. Jos tulos on nega, soittelen sitten jo heti elokuulle IVF suunnittelukäyntiä. Lääkärin kanssa vielä juteltiin, pitäisikö elokuussa koittaa mahdollisesti inssiä uudelleen, mutta tulimme silti siihen tulokseen, että pitäydytään alkuperäisessä suunnitelmassa ja jatketaan suoraan IVF:ään, sillä munatorvien tilanne on kumminkin niin huono. Mutta kyllä nyt niin kovasti toivon, ettei sinne asti tarvitse mennä.

5 kommenttia:

  1. Tsemppiä <3 Toivotaan, että tämä hoito toimisi teillä <3

    Meillä on heinäkuun lopussa IVF-suunnittelukäynti ja elokuussa varmaan sitten aloitetaan hoito.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hurjasti tsemppiä myös teille, etenemme siis melko samaa tahtia hoitojen kanssa :)

      Poista
  2. Törkeesti tsemppiä! Toivon niin kovasti, että muita hoitoja ei tarvittaiskaan!!!

    !!!!!
    <3

    VastaaPoista
  3. Kovasti onnea ja toivoa matkaan <3 menköön tulevat viikot nopeasti ja tuokoon hyviä uutisia tullessaan!

    VastaaPoista