lauantai 11. toukokuuta 2013

Shoppailu auttaa aina

Menossa kp 2. Olin jo toki aivan varma ettei tässä kierrossa ole tärpännyt, mutta harmitti se sitten kumminkin vähän. Lohdutukseksi suuntasin tietysti ostoksille. Ensimmäisenä kävin tilaamassa hääkimpun eli taas yksi kohta ylivedettäväksi häiden to do -listalta, jei! Kimpusta tulee siro ja suloinen. Kuin pikkuinen karkkipallo. 

Ostosretkeni suuntautui myös Ikeaan, josta kävin hamstraamassa juhlia varten muun muassa skumppalaseja ja karkkibuffetin rakennuspalikoita. Ostin metallisia pikku kukkaruukkuja, jotka kaupassa ollessani visioin kukkasille, mutta kotona keksinkin, että ainakin osa taitaa mennäkin karkkibuffettiin kipoiksi. Ostin myös lyhtyjä, isompia kukkaruukkuja pihakukkia varten ja lautasliinoja. Löytyipä äidillekin pieni äitienpäiväyllätys. 



Selvittyäni hengissä Ikean mummoruuhkasta suuntasin odotetulle kosmetologikäynnille. Ultraäänipuhdistus oli hyvä valinta. Kosmetologin mukaan se nostaa hyvin epäpuhtaudet ulos ihosta ja auttaa hoitavia ainesosia pääsemään syvemmälle ihoon. Ultraäänellä myös hierottiin ja rentoutettiin ihoa lopuksi. Kokemus oli oikein miellyttävä. Iho oli käsittelyn jälkeen punoittava, mutta se johtui pääosin mekaanisesta puhdistuksesta, jota kosmetologi joutui kohdallani tekemään paljon. Ihon pitäisi tästä lähteä nyt parantumaan. Hankin hoitolasta myös antibakteerisen ja talineritystä hillitsevän seerumin, jonka pitäisi estää epäpuhtauksia ihon ongelmakohdissa. Toivon mukaan iho olisi paremmassa kunnossa häihin mennessä. Sain myös varattua samaisesta paikasta häämeikin. 

Viime yönä näin muuten unta minun sormuksesta. Unessa menin hakemaan valmista sormusta kultasepältä ja siihen olikin tehty ihan erilainen runko kun oli sovittu ja muitakin muutoksia. Se oli tosi ruma. Onneksi heräsin pian ja muistin että oikeasti sormus ei ole ruma vaan upea. Huh! 

Yhteenvetona siis, shoppailun ja kauneushoitojen ansiosta olo on parempi eikä enää harmita. Aurinkoista viikonloppua ja äitienpäivää kaikille äideille!


2 kommenttia:

  1. Tuo karkkibuffet on hauska idea mielestäni. Siskoni häissä oli myös karkkibuffet pari kesää takaperin ja se osoittautui ihan menestykseksi! :)

    VastaaPoista
  2. Uskon myös että vieraat tykkäävät. Toivon mukaan vieraat viihtyvät juhlissamme pitkään ja mielestäni on hauskaa, että karkkia voi käydä napsimassa koska tahansa kun mieli tekee. Vaikea on vain valita tarpeeksi nättejä mutta myös hyviä karkkeja :)

    VastaaPoista