Ei ole hyvä kun on asiat hyvin

Ei mitään hajua mikä kiertopäivä on menossa eikä edes kiinnosta. Jostain syystä on tosi paha olo. Oksettaa, huimaa ja väsyttää. Ja suututtaa. Taas sain kuulla kuinka pari tutun tuttua odottavat kumpikin lyhyen ajan sisään jo toisia lapsiaan. Tuntuu ettei huvita mikään enkä taas osaa mitään muuta kuin murehtia tätä lapsettomuutta. Tiedän ettei murehtiminen mitään auta mutta välillä on pakko alkaa suhtautua realistisemmin elämään. Olen jollain tasolla jo alkanut valmistautumaan siihen että edessä on lapsettomuuden syiden etsimistä ja ratkaisujen pohtimista. En enää kovin paljoa usko siihen että raskaus alkaisi luonnollisin keinoin. Eniten harmittaa se, että yksityisen puolen hoitoihin meillä ei ole varaa enkä tiedä olisiko adoptioprosessiinkaan. Nyt sentään vielä tuntuu että henkisesti olisimme tähän kaikkeen tarpeeksi vahvoja mutta olemmeko oikeasti? Sitä kun ei voi ennalta tietää.

Mikä ihme siinä on, että pienen hetken silloin tällöin osaan nauttia elämästä ja olla murehtimatta turhia. Osaan myös esittää ansiokkaasti muille kuinka positiivinen olen. Todellisuudessa vaivun murheisiini aivan liian usein ja aivan turhaan. Tiedän että edessä on riittävästi murehtimista mutta silti kuopan pohjalta on joskus niin vaikeaa nousta ylös.

Ehkä meillä on liian monta asiaa ollut liian hyvin? On tilava koti ja lapselle varattu huone, perhekokoinen auto ja vakaat työpaikat. On lähellä asuvat vanhemmat ja monet muutkin auttavat kädet mutta niille ei mitään käyttöä. Lapsia syntyy kyllä perheisiin, joissa on epävarmuutta, ahdasta, rahasta tiukkaa, pulaa auttavista läheisistä ja muuten vain vaikeaa. Mutta meille ei. Ei sitten millään.