Harmaahapsimummo

Tästä pettymyksestä on pakko siirtää ajatukset muualle, siksi kirjoittelenkin jotakin aivan muuta välillä.

Olen tehnyt havaintoja ympäröivästä maailmasta tai oikeastaan ihmisistä siellä ja täällä. Kerron teille seuraavaksi havaintoihini perustuvan tarinan eräästä kulkijasta.

Joskus käyn lounastamassa tai haen ruokaa paikasta, jossa on kauppa, ravintola ja kahvila. Jokaisella kylällä ja kaupungilla on varmasti omat pullonkerääjämummonsa ja ainakin tästä työpaikkani lähistöltä tunnistan muutaman niin sanotun vakionaaman. Tänään törmäsin taas yhteen heistä, harmaahapsimummoon. Harmaahapsimummo on aina siellä missä on ihmisiä; torilla, tapahtumissa, puistossa, konserttien jonon vieressä, baarien ovilla ja oikeastaan kaikkialla. Harmaahapsimummo näkee tyhjän pullon vaikka kulman takaa. Harmaahapsimummo on pieni mutta niin vikkelä että saa kyllä tyhjät tölkit ja pullot napattua kilpailevien yrittäjien nenän edestä. Harmaahapsimummolla on aina tukka samalla tavalla ja aina sama tuulipuku. Likaiselta tai suttuiselta hän ei näytä, lähinnä vain aivan tavalliselta suomalaisjuntilta. Harmaahapsimummo innostuu erityisesi torilla pidettävistä markkinoista. Siellä hän kiertelee ja kerjää torimyyjiltä maistiaisia. Tänään harmaahapsimummolla oli läpinäkyvä muovikassi. Sellainen, jota myydän rullana kaupassa ja jossa lukee roskapusseja. Harmaahapsimummolle se ei ole roskapussi. Harmaahapsimummolle roskatkin ovat aarteita. Tänään harmaahapsimummon kierros kulki kahvilan tiskin ohi. Myyjän kääntäessä selkänsä harmaahapsimummo näppärästi lappasi muovipussiin yksittäispakattuja sokeripaloja. Pari servettiä sujahti myös samalla mukaan. Kurkkaus lähimpään roskakoriin ja taas matka jatkuu. Muovipussi täyttyy pikkuhiljaa päivän aikana kerätystä saaliista. No, se tällä erää harmaahapsimummosta.

Pointtina jutussa oli se, että oikeasti asiat ovat hyvin. Joskus tuntuu että elämä potkii päähän aina vain suuremmalla saappaalla. Minulla on kuitenkin vapaus valita mitä ostan kaupasta, mitä puen päälleni, miten sisustan omaa kotiamme, mitä teen vapaa-aikanani ja niin edelleen. Ollanhan siis itse kukin onnellisia siitä mitä meillä on ja myös hieman siitä, mitä meillä jonain päivänä voi vielä olla, eikös?