torstai 1. elokuuta 2013

Vippaskonstit käyttöön

Kp28 ja edelleen vain tiputtelua, hanat eivät siis ole auenneet. Voisivat jo aueta ettei mene koko loma ihan pilalle. Mutta kylläpä on ihanaa että huomisen työpäivän jälkeen on kaksi viikkoa lomaa ja reissuilua. Vaikka jostain syystä mieli on ollut nyt aika maassa alkaa se lomafiilis pikkuhiljaa nostamaan päätään. Pelkäsin jo että meneekö koko loma masenteluun ja osaanko yhtään nauttia reissuista kun kaikki vaan harmitti päivästä toiseen. Mieli ei vieläkään ole oksalla ylimmällä mutta ehkä pahin hormonimyrsky alkaa olla takanapäin.

Koska edelleenkin haluan painottaa, miten hirmu taitava olen käyttämään Googlea, tein taas onnistuneiden nettiselausten perusteella uuden hankinnan. Marssin luontaistuotekauppaan ja ostin purkillisen Gelee Royalea. Kyseessä on siis kuningatarhyytelö, tosin tabletteina, jonka pitäisi auttaa kaikkiin maailman vaivoihin. No ei sentään. Ideana siis on hyödyntää mehiläisten erikoista ravintoa, jolla tavallisesta mehiläisestä kasvaa mehiläiskuningatar eli toisin sanoen mieletön supersynnyttäjä. Vau. Tässä suosikkini listatuista Gelee Royalen hyödyistä: parantaa hedelmöityskykyä, nuorentaa soluja, lisää ihon luonnollista sävyä ja helpottaa huolestuneisuutta ja pahantuulisuutta. Siispä täydellinen troppi! Katsotaan miten käy. Mitään todettuja haittavaikutuksia ei ole. Hyvä asia sekin.

4 kommenttia:

  1. Mulla on myös Gelee Royalea. Toivotaan, että jotain hyödyllisiä vaikutuksia alkaa näkymään. Mietin vaan, että otan jo vaikka kuinka montaa eri pilleriä ja käyn akupunktiossa jne., eli jos joku auttaa niin mistä sitä tietää mikä niistä se oli? :) Vaikka väliäkös sillä, jos vaan jotain apua löytyy. Mukavaa lomaa! Rentoudu ja nauti!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai sen ole niin väliä mikä se niistä on joka auttaa, kunhan auttaa :) Ja kiitos, yritän ottaa niin rennosti kuin vain osaan.

      Poista
  2. Hei,

    eksyin blogiisi gelee royalen takia. Olen miettinyt sitä myös, mutta pelkään voinko olla yliherkkä sille koska olen ilmeisesti herkkä esim. ampiaisen pistolle.
    Sinä et ilmeiseti ole? Entäs Winnie jos tämän satut näkemään :)
    Mietinkö liikaa?

    anni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa pienellä määrällä kokeilla ja toki lopettaa jos jotakin oireita tulee. Uskoisin, että tuote sopii myös allergiselle sillä valmisteen tietojen mukaan haittavaikutuksia ei pitäisi olla. Itse en ole erityisen allerginen tavallista siitepölyherkkyyttä lukuun ottamatta.

      Poista