torstai 29. elokuuta 2013

Kumma ihmiskeho

Kp 26 menossa ja tiputteluvuoto alkoi taas. Tosi tylsää. Jotain hyvää sentään kuitenkin; sain papan tulokset ja ne olivat puhtaat, ensimmäisen kerran moneen vuoteen! Hurraa! Aiemmin minulta on löytynyt solumuutoksia jotka olivat jossain vaiheessa jo sen laatuisia että minulta otettiin useampaan kertaan koepalojakin kohdunsuulta. Tuolloin myös tehtiin solumuutoksia aiheuttavan hpv-viruksen tyypitys ja se vielä sattui olemaan kaikkein aggressiivisinta laatua. Solumuutokset eivät kuitenkaan kehittyneet koskaan pahempaan suuntaan ja koepalojen sijaan tilanteen seuraamista on jatkettu papalla vuoden välein. Ja nyt ensimmäistä kertaa näyte oli puhdas! Miten helpottavaa. Jotakin siis tämäkin keho osaa tehdä oikein.

Kuukautisten tulo ei enää sureta juurikaan. Nyt on vieläpä pari sellaista menoa tulossa että olen vain iloinen, että voin hieman viiniä nauttimalla välttää kiusalliset lapsiutelut. 

Seuraavaksi pitäisi varata aika gynelle. Aion pyytää munasarjojen ultrausta ja heti perään tietysti lähetettä lapsettomuuspolille. Nyt vain mietin, pitäisikö odottaa vielä yksi kierto, niin oltaisiin varmaankin tarpeeksi lähellä tuota vuoden tuloksetonta lapsen yrittämistä jotta meidät polille - tai ainakin jonoon - huolittaisiin. Yksityisellä lapsettomuusklinikalla käynti houkuttaisi kovasti, mutta rahatilanne ei salli sen vaihtoehdon valitsemista.

Tiputteluvuodon kaverina alkavat yleensä myös menkkakivut, niin myös nyt. Menkkakivuthan johtuvat siitä, että kohdun lihakset alkavat supistella puristaakseen turvonneen limakalvon ulos. Miten sitten tiputtelupäivinäkin on kipua, vaikka juuri mitään ei tule ulos? Niinkö ovat surkeat mokomat lihakset, että vasta muutaman päivän supistelulla saadaan jotain puristettua pihalle? Tuntuu oudolta. Täysin käsittämätön on ihmiskeho.

2 kommenttia:

  1. Onko sulla joka kierrossa tuota tiputteluvuotoa? Montako päivää ennen kuukautisia? Minulla on ollut ja syytä ei ole löytynyt. Nyt edellisessä kierrossa tiputtelua ei ollut, apuna oli Clomit ja Luget.

    Mulla tiputteluvuotoihin harvoin liittyi kipuja. Onko sulla endometrioosi suljettu pois?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka kierrossa tiputtelua on, se alkaa 2-4 päivää ennen varsinaista vuotoa. Kipu on varsin pientä, ns. normaalia menkkakipua, mutta lievempää. Muita endometrioosiin viittaavia oireita ei ole eli sitä en itse ainakaan epäile. Tosin sitä ei varsinaisesti ole suljettu poiskaan. Ehkä saisin jotain vastauksia kun saan ajan sinne gynelle.

      Poista