perjantai 18. lokakuuta 2013

Epäonnenkantamoinen

Juuri kun saatiin mies leikattua ja nyt jo pikkuhiljaa toipumaan niin mitäpä tekee tämä vaimo: no murtaa jalkansa tietysti! Onneksi kyseessä on vain jalkapöydän luu eikä jalkaa tarvinnut kipsata, mutta keppien kanssa tässä köpötellään eteenpäin seuraavat viikot.

En ole koskaan eläissäni rikkonut yhtään jäsentä ruumiistani. Minulla ei koskaan ole ollut edes tikkejä. Eli kai se oli tähän ikään joku kunnollinen vammakin jo aika kokea. Mitään kovia kipuja ei ole eli siinä mielessä olen päässyt helpolla. Ensimmäiset pari viikkoa kävelin tuolla jalalla vanhaan malliin. Sitten aloin pohtia, että on outoa kun mustelmat kyllä jo katoavat mutta turvotus vaan ei ja ihan kuin se olisi muuttunut kipeämmäksi. Vastahakoisesti raahauduin lääkäriin ja hyvä niin, murtumahan siellä oli. Nyt toivotaan, etten ole aiheuttanut ylimääräistä hallaa kävelemällä tuolla murtuneella jalalla.

Viitaten viimekertaiseen kirjoitukseeni, pääkoppa alkaa pikkuhiljaa olemaan paremmassa järjestyksessä. Ihan kaikki ajatukset eivät vielä ole selkeitä, mutta pikkuhiljaa. Kiertopäivistä olen autuaan tietämätön ja siitä olen jopa iloinen. Toki illan pimeinä tunteina mietin, onko nyt se kuuluisa hetki, jolloin en mitenkään voisi uskoa raskautuneeni ja niin olisikin tapahtunut. Sitten alan taas miettiä asiaa ja sama oravanpyörä käynnistyy uudelleen. Tapahtuuko siellä mitään ja jos ei niin miksi ei? Vaikka kuinka on muuta mielessä, ei tämä lapsettomuushaamu minnekään mielestä katoa.

Mukavaa, että muutama lukija oli äänestänyt, millaisia aiheita blogi voisi käsitellä (muutakin kuin raskautumisyritykseen liittyviä). Nyt kun syksyn neuleinnostus eli neuloosi on taas päällä, voisin kirjoitella käsityöjuttuja. Sisustusjuttuihin liittyen olen suunnitellut jo hieman postausta kotini sisustuksesta. Kiinnostaisiko se ketään? Myös ruuanlaitosta ja leipomisesta tykkään, siitäkin voisin kirjoitella jatkossa. Liikuntaan liittyviä postauksia saatte kyllä nyt odotella, jostain kumman syystä. Heh.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti