Mihin ihmeeseen aika oikein kuluu? Ihan juuri vasta se yllätysplussa löytyi testitikusta ja nyt painellaan jo yli puolivälin. No, oikeasti aika kuluu siihen, että arkipäivät olen töissä, illan liikenevät tunnit perheen parissa, kotitöiden kimpussa ja niin edelleen. Siihen se aika vaan kuluu. Pikkumies on vielä isin kanssa kotona ja elokuun alussa alkaa päiväkoti. Äiti painaa yhtä viikkoa lukuunottamatta töitä koko kesän. Sillä yhdellä viikolla tehdään pieni reissu yhdessä jotta päästään pois kotinurkista ja oikeasti vähän lomatunnelmaan.
Raskaus on sujunut jopa ihan naurettavan helposti. Aika lailla samalla tavalla kuin viimeksi. Olo on tosi hyvä, pieni potkii jo kovasti ja kaikki oli myös ultrassa mallillaan. Pssst: varmaksi ei nähty mutta taitaa olla tyttö tulossa. Vielä en ole lähtenyt mekkokaupoille mutta ehkä siihen on vielä aikaa.
Tällä kierroksella olen huomannut että otan paljon rennommin. En ole ihan aina kärryillä mikä viikko on menossa enkä ajattele asiaa muutenkaan ihan koko aikaa. Olen tasaisen tyytyväinen ja hyvä niin, hektinen arki sujuu siten oikein mukavasti.
Masu <3
Mitään muita hankintoja ei ole tehty kuin uudet rattaat. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyttiin Baby Jogger City Selecteihin ja ainakin nyt yhden lapsen versiona ovat käytössä tosi näppärät ja hyvän tuntuiset.
Silti vaan tuntuu vieläkin vähän oudolta koko ajatus, että kohta pikkuisia on kaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti