Onko vika sittenkin äidissä?

Käytiin tänään korvakontrollissa ja nyt on korvat varmasti terveet. Ylihuomenna päästään sitten vihdoin myös sinne maitoaltistukseen. Pikkumies oireilee edelleen vaihtelevan epämääräisesti enkä oikein vieläkään ole saanut kiinni, mikä milloinkin aiheuttaa oireita ja mikä ei. Jotenkin en yhtään osaa odottaa mitään maitoaltistukseltakaan. En usko, että se on pikaratkaisu mihinkään. 

Ummetuksesta on päästy mutta maha muuten vaivaa edelleen. Se toimii miten sattuu. Välillä on myös päiviä jolloin puklua tulee moneen kertaan ja olenkin miettinyt että onko 11kk ikäisellä kyse jo ihan oksentamisesta? Yöt ovat välillä parempia, välillä huonompia. Pojan syömisten kanssa olen ollut tosi tarkkana ja vaikka olin itsekin pitkän aikaa hyvin rajoitetulla ruokavaliolla, ei tilanne mielestäni muuttunut missään vaiheessa erityisesti mihinkään suuntaan. On hyviä päiviä ja sitten taas huonompia. Jännittää kovasti sekin, mitä lääkäri sitten ehdottaa jos maito ei ole se paha. Vai ehdottaako mitään? Jäämmekö ikuisiksi ajoiksi miettimään, miksi pieneen masuun sattuu ja mikä ihme herättää niin monta kertaa yössä? 

Sitä niin haluaisi luottaa asiantuntijoihin mutta samaan aikaan tiedostan, että minun pitäisi olla se oman lapseni paras asiantuntija. Neuvolassa olen saanut joka kerta saman vastauksen: lapsi nyt vain on sellainen eikä sille voi mitään. 

Ensinnäkin on haasteellista löytää sellainen lääkäri tai hoitopaikka, jossa ollaan kiinnostuttu meidän tilanteesta kokonaisuudessaan. Neuvola kun ei meille sitä ole tarjonnut. Ensimmäiset kaksi yksityisen lääkärikeskuksen lääkäriä halusivat hoitaa vain ja ainoastaan käsillä olevaa vaivaa eli ummetusta. Ei puhettakaan että olisi pohdittu, mistä se ylipäätään johtuu. Vasta kolmas yksityinen lääkäri otti tosissaan myös sen asian pohtimisen, mikä lienee erilaisten oireiden taustalla. Hänen ansiostaan maitoaltistus tehdään nyt ja todella toivon, ettei hanskoja heitetä tiskiin sen perusteella. 

Toiseksi sitä alkaa epäillä jo itseäänkin. Jollain tapaa koen välillä olevani ylihysteerinen nipottaja-äiti joka ei usko kun sanotaan. En tiedä miksi ajattelen, että olen vastarannan kiiski kun en yksinomaan luota neuvolan terveydenhoitajan lausuntoihin. Liiottelenko oireita? Ovatko ne edes oireita? Onko lapseni sittenkin normaali ja minussa se vika? Sisimmässäni tajuan kyllä että haluan vain, että pojalla olisi hyvä olla ja kukapa äiti ei olisi valmis tekemään kaikkeaan sen vuoksi.