Synnytystä en sinällään jännitä, edellenkään. Nyt olen sen sijaan alkanut jännittää aikaa sen jälkeen. Millaista se sitten onkaan, kun vauva oikeasti on täällä? Jännitystä lisää lisääntyvä tietoisuus siitä, että tuo hetki voi koittaa päivänä minä hyvänsä.
Tässä on ollut 9kk aikaa orientoitua siihen, että meillä on kohta lapsi. Pieni ihmisen alku, joka tarvitsee meitä ja on tässä, koko ajan. Silti koko ajatus tuntuu vielä kovin vieraalta. En yhtään osaa kuvitella itseäni äitinä, hoivaamassa ja imettämässä. En varsinaisesti epäile etten siihen pystyisi mutta mieltäni vaivaa se, miksi koko ajatus tuntuu vielä niin kovin kaukaiselta ja vieraalta. Mitä jos vauvakin tuntuu vieraalta? Tiedän, että joskus kestää hieman aikaa, ennen varsinaisen äidinrakkauden heräämistä. Joskus se tapahtuu syntymän hetkellä. Mutta mitä jos se ei tapahdu tarpeeksi nopeasti? Pelkään, että kehitän itselleni turhaa painetta, jos jonkinlainen ihmeellinen tunne ei heti herääkään.
Yleensä luotan elämässä siihen, että asioilla on taipumus järjestyä, tavalla tai toisella. Ehkä nyt on ollut vain liikaa aikaa ajatella. Ja sen seurauksena ajatukset kiertävät kehää. Voi syntyisit jo. Ei, ei sittenkään, en ole vielä valmis! Toisaalta, voiko ensikertalainen olla yhtään sen valmiimpi? Tuskin.
Nyt koiran rentoutua. Ja jatkan odottelua. Luotan kuitenkin siihen, että vauva on ihana. Ja opin kyllä häntä rakastamaan. Ihan varmasti.
[39+4]
Elämä on täynnä isoja ja pieniä yllätyksiä, erilaisia asioita ja ajatuksia, iloja, suruja ja kysymyksiä. Asioita pohtii kolmekymppinen rouva, jonka elämää varjosti lapsettomuus. Nyt ollaan onnellisesti äitinä pienelle pojalle ja tarina jatkuu uusin kääntein. Blogin jutut keskittyvät tällä hetkellä vauva-arjen ympärille, mutta mukana on myös hieman asiaa muusta elämästäni.
Meillä mies oli pettynyt, kun en ollut heti onneni kukkuloilla ja täynnä suuria tunteita, pelotti. Ensimmäiset päivät pelkäsin, sitten itkin ja rakastuin. Kaikki kävikin niin äkkiä, vaikka kuinka odotti toista saapuvaksi. Se voi vaatia hetken, mutta kyllä se sieltä tulee ihan luonnostaan :)
VastaaPoistaNäin minäkin uskon, luonto hoitaa :)
PoistaMeillä mies oli pettynyt, kun en ollut heti onneni kukkuloilla ja täynnä suuria tunteita, pelotti. Ensimmäiset päivät pelkäsin, sitten itkin ja rakastuin. Kaikki kävikin niin äkkiä, vaikka kuinka odotti toista saapuvaksi. Se voi vaatia hetken, mutta kyllä se sieltä tulee ihan luonnostaan :)
VastaaPoistaRakkaus ei tosiaan välttämättä syty heti synnytyssalissa, tai sitten syttyykin. Synnytys itsessään on kuitenkin aika mullistava kokemus. Tuijotin vauvaa ja mietin, että tuossako tuo nyt on, onpa outoa. Ensimmäinen yö synnytyksen jälkeen oli tosi hankala ja mietin, että mihin nyt on oikein ryhdytty. Mutta sitten se rakkaus syttyi ihan yhtäkkiä. Itsekin ajattelin etukäteen että on vaikea kuvitella itseäni äidiksi, mutta nyt kun vauva on 3 kk, onkin vaikea enää kuvitella, että joskus elämässäni ei ollut vauvaa. Kaikki tuntuu niin luonnolliselta.
VastaaPoistaKiva kuulla :) Ei siis liene syytä huoleen.
Poista<3
VastaaPoistaEsikoisen kanssa minulla meni kauan ennen kuin rakkaus häntä kohtaan syttyi. Syyllistin siitä itseäni todella pitkään kunnes tajusin että myös muilla on ollut samalaisia tunteita. Ennen esikoisen syntymää minulla oli samanlaisia ajatuksia kuin mistä kirjoitit. Mutta kyllä se rakkaus sieltä syttyi, se otti vain oman aikansa.
VastaaPoistaNyt kuopuksen kohdalla rakkaus syttyi jo synnytyssalissa, vaikka etukäteen pelkäsin että sama toistuisi mitä esikoisestakin. Ehkä kaikki oli ensimmäisellä kerralla niin uutta ja muutos äidiksi vaati vain aikaa. Ja sitten kaikki meni kuin luonnostaan.
Iinez
Itsellä ollut noita samoja tuntemuksia, mutta kyllä heti kun oli synnytyksen jälkeen kursittu kokoon ja pääsi osastolle, niin kyllä sitä omaa nyyttia ihaili ja rakkauden tunne syttyi.
VastaaPoistaTai no kyllä se jo siellä salissa syttyi, mutta sattui niin paljon, etten pystynyt keskittymään tarpeeksi vauvaan, kun hänet oli rinnan päälle nostettu.