tiistai 16. kesäkuuta 2015

Koliikkivauva vai hulinavauva?

Heippahei, täällä ollaan edelleen!
Tarkoitukseni oli kirjoitella vähän useammin kun arki tasaantuu, mutta eipä se ole tasaantunut :D

Poika kasvaa vauhdilla, ikää on nyt kohta 6 viikkoa ja eilen neuvolassa mitat olivat 4665g ja 57cm. Täysimetyksellä mennään ja se sujuu varsin mukavasti. Muutoin elämä ei ole aina vauvantuoksuista pumpulia. Meille on nimittäin muuttanut känkkäränkkä. Mitään kummempaa diagnoosia ei neuvolassa tehty, mutta poika kyllä täyttää koliikin kriteerit. Kyse saattaa myös olla ikään sopivasta hulinavaiheesta. Aika näyttää miten käy.

Iltaisin meillä huudetaan tunnista jopa neljään tuntiin. Huuto alkaa illalla klo 21-22 välillä ja loppuu nukahtamiseen 23-02 välillä. Huuto on hysteeristä ja poika on välillä aivan hikinen ja tulipunainen. Hän saattaa jollain konstilla rauhoittua muutamaksi minuutiksi, jonka jälkeen huuto jatkuu taas. Välillä auttaa pystyasennossa hytkyttely, välillä mahallaan makaaminen äidin vatsan päällä, välillä taas ei yhtään mikään. Joskus syödään pieni hetki välissä tissiä tai tuttia.

Hikistä punaista karjuvaa sätkijää on joskus haasteellista kantaa tai pitää sylissä ja välillä hänet on pakko laskea hetkeksi sänkyyn makaamaan. Huuto vain yltyy siitä, mutta se on oman jaksamisenikin kannalta välillä välttämätöntä, vaikka parikin minuuttia tuntuu niin pahalta. Tiedän, että minunkin on vaan välillä käytävä vessassa tai juotava lasi vettä. Tiedän myös että lapsi ei mene huutamisesta rikki.

Päivähuudot ovat maltillisempia eivätkä jatku putkeen yleensä tuntiakaan. Päivällä myös erilaiset rauhoitteluyritykset tepsivät vähän paremmin. Päivähuuto ei myöskään ole niin hysteeristä kuin iltahuuto paitsi siinä tapauksessa, että tyhmä äiti tyrkyttää tissiä väärällä hetkellä.

Iltahuutojen päätteksi meillä nukutaan onneksi hyvä pätkä. Kun poika yöllä vihdoin nukahtaa, saattaa hän nukkua jopa kuusi tuntia putkeen. Yleensä nukutaan 4-5h ja noustaan syömään. Sen jälkeen saatetaan nukahtaa vielä pariksi tunniksi. Tänä aikana äitikin saa nukuttua riittävästi. Vielä en koe, että en jaksaisi vaan edelleen olen sitä mieltä, että arki itkevän lapsen kanssa on sata kertaa ihanampaa kuin kaikki se suru ja tuska, jota lapsettomuus aiheuttaa. Päiväsaikaan nukutaan vain lyhyitä pätkiä, maksimissaan tunti kerrallaan, yleensä vähemmän. Tämä on oikeastaan ainoa asia, joka hieman harmittaa. En ehdi miehen työpäivän aikana tehdä oikein mitään kun kaikki aika menee pojan kanssa syöden tai sylitellen. Poika ei juuri viihdy sitterissä tai makuullaan eikä oikeastaan kantoliinassakaan. Vaunuissa maltetaan nukkua vajaa tunnin lenkin verran mutta ei yhtään kauempaa. Vaunuissa ei myöskään nukuta ollenkaan, jos ne eivät liiku.

Huutamista on jatkunut nyt reilu pari viikkoa. Jos kyseessä on ikään liittyvä hulinavaihe, voi itku hieman laantua jo parin viikon päästä. Jos taas kyse on koliikista, pitäisi tilanteen rauhoittua siinä 3kk kohdalla. D-vitamiinina meillä on käytössä Rela-tipat ja lisäksi käytössä on myös Disflatyl. Vaikea sanoa, onko kummastakaan ollut ainakaan vielä erityistä apua. Tiedän, että joku on saattanut saada apua vyöhyketerapiasta mutta emme aio sitä kokeilla. Jonkin ajan kuluessa tämä helpottaa kyllä joten en koe sitä tarpeelliseksi.

Kaikesta huolimatta poika on maailman suloisin ja ihanin ja yksi pieni hymy korvaa kyllä päiväkausien huudot.

Viime viikonloppuna meillä vietettiin ristiäisiä. Paikalla olivat isovanhemmat, isoisovanhemmat, sedät ja kummit. Juuri lauantaille sattui upea sää ja saimme kahvitella ulkona. Juhlat onnistuivat tosi hyvin ja päivänsankari oli oikein kiltisti. Itse kastamisen aikana tuli kiukku mutta isin sylissä helpotti. Nimeä en yksityisyytemme suojaamiseksi täällä paljasta ja samasta syystä olen päättänyt jättää täällä julkaisematta kuvia pojasta. Ajatuksissani on aloittaa uusi, hieman erilainen blogi. Haluaisin tämän lapsettomuuden taipaleen ja taistelun jättää tietyllä tapaa taakseni ja aloittaa hieman eri näkökulmasta.

Nyt kun sain syliini nukahtaneen käärön laskettua sohvalle nukkumaan, voisin yrittää tehdä jotakin ruokaa. Palataan taas!

3 kommenttia:

  1. Moi! Meillä oli ihan samanlaisia itkuja ja johtui kun vauva ei nukkunut riittävästi päivällä ja rytmit oli hukassa. Hoksasin tämän kun luin väestöliiton artikkelin itkuinen vauva ja koliikki. Suosittelen! Meilläkin vauva nukkui vain vaunuissa, mutta käänteentekevää oli, että lyhyiden unien jälkeen en ottanutkaan vauvaa pois vaunuista, jos hän ei itkenyt vaikka olikin hereillä. Ja kävikin niin, että vauva nukahti kyllä jonkin ajan kuluttua uudelleen! Vaikka joskus saattoi sekin alussa kestää. Tarvittaessa laitoin vain tuttia vaunuverhon välistä tai heijasin vaunuja, mutta muuten yritin olla ottamatta katsekontaktia tai nostamatta verhoa. Toivottavasti sinäkin saat vinkkejä tuosta artikkelista! Tsemppiä ja jaksamista! Ihana blogi ja uutta blogia odotellessa! :)

    VastaaPoista
  2. Meidän tyttö on jo taapero, 15kk, mutta hän ei koskaan oppinut nukkumaan vaunuissa ulkona. Heräsi heti kun liike loppui ja itseasiassa useimmilla varma nukutuskeino eli auto on meillä myös ollut pannassa :) jos vahingossa autoon nukahtaa niin silmät aukeaa heti kun auto pysähtyy. Eli on meitä "erilaisia" myös. Tyttö alkoi nukkua noin 5-6 viikon ikäisenä jopa 6 tunnin pätkiä ja siitä eteenpäin aina vain paremmin. Vastaavasti päivisin hän ei koskaan nukkunut kerralla kuin max 40 minuuttia. Yöheräilyt ja syömiset jäi nopeasti pois ja vakiintui 1-2 krt yössä eli emme ole missään vaiheessa olleet univelkaisia. Vasta 10kk iässä kun siirryttiin yksiin päiväuniin alkoi nukkua 1,5h-2h päiväunia. Päivät olivat rankkoja kun ei paljon ehtinyt levätä välissä mutta en valita. Meitä on moneksi :) ihmettelin vain kun aina sanotaan että vauvat vain nukkuvat.. Toiset äidit neulovat/lukevat yms päivät pitkät mutta minulla ei ole ollut siihen missään välissä mahdollisuutta, paitsi illalla/yöllä kun tyttö nukkuu.

    VastaaPoista
  3. Meillä alkoi itkut ja huonosti nukkuminen samoihin aikoihin ja nyt lapsi on 8kk. Syynä oli ja on allergiat, joista oireena mm refluksi. Kun keksin vauvalle epäsopivat ruoka-aineet pois omasta ruokavaliosta, helpotti. Nyt taistelemaan epäsopivat soseiden kanssa. Tsemppiä!

    VastaaPoista