Koliikkivauva vai hulinavauva?

Heippahei, täällä ollaan edelleen!
Tarkoitukseni oli kirjoitella vähän useammin kun arki tasaantuu, mutta eipä se ole tasaantunut :D

Poika kasvaa vauhdilla, ikää on nyt kohta 6 viikkoa ja eilen neuvolassa mitat olivat 4665g ja 57cm. Täysimetyksellä mennään ja se sujuu varsin mukavasti. Muutoin elämä ei ole aina vauvantuoksuista pumpulia. Meille on nimittäin muuttanut känkkäränkkä. Mitään kummempaa diagnoosia ei neuvolassa tehty, mutta poika kyllä täyttää koliikin kriteerit. Kyse saattaa myös olla ikään sopivasta hulinavaiheesta. Aika näyttää miten käy.

Iltaisin meillä huudetaan tunnista jopa neljään tuntiin. Huuto alkaa illalla klo 21-22 välillä ja loppuu nukahtamiseen 23-02 välillä. Huuto on hysteeristä ja poika on välillä aivan hikinen ja tulipunainen. Hän saattaa jollain konstilla rauhoittua muutamaksi minuutiksi, jonka jälkeen huuto jatkuu taas. Välillä auttaa pystyasennossa hytkyttely, välillä mahallaan makaaminen äidin vatsan päällä, välillä taas ei yhtään mikään. Joskus syödään pieni hetki välissä tissiä tai tuttia.

Hikistä punaista karjuvaa sätkijää on joskus haasteellista kantaa tai pitää sylissä ja välillä hänet on pakko laskea hetkeksi sänkyyn makaamaan. Huuto vain yltyy siitä, mutta se on oman jaksamisenikin kannalta välillä välttämätöntä, vaikka parikin minuuttia tuntuu niin pahalta. Tiedän, että minunkin on vaan välillä käytävä vessassa tai juotava lasi vettä. Tiedän myös että lapsi ei mene huutamisesta rikki.

Päivähuudot ovat maltillisempia eivätkä jatku putkeen yleensä tuntiakaan. Päivällä myös erilaiset rauhoitteluyritykset tepsivät vähän paremmin. Päivähuuto ei myöskään ole niin hysteeristä kuin iltahuuto paitsi siinä tapauksessa, että tyhmä äiti tyrkyttää tissiä väärällä hetkellä.

Iltahuutojen päätteksi meillä nukutaan onneksi hyvä pätkä. Kun poika yöllä vihdoin nukahtaa, saattaa hän nukkua jopa kuusi tuntia putkeen. Yleensä nukutaan 4-5h ja noustaan syömään. Sen jälkeen saatetaan nukahtaa vielä pariksi tunniksi. Tänä aikana äitikin saa nukuttua riittävästi. Vielä en koe, että en jaksaisi vaan edelleen olen sitä mieltä, että arki itkevän lapsen kanssa on sata kertaa ihanampaa kuin kaikki se suru ja tuska, jota lapsettomuus aiheuttaa. Päiväsaikaan nukutaan vain lyhyitä pätkiä, maksimissaan tunti kerrallaan, yleensä vähemmän. Tämä on oikeastaan ainoa asia, joka hieman harmittaa. En ehdi miehen työpäivän aikana tehdä oikein mitään kun kaikki aika menee pojan kanssa syöden tai sylitellen. Poika ei juuri viihdy sitterissä tai makuullaan eikä oikeastaan kantoliinassakaan. Vaunuissa maltetaan nukkua vajaa tunnin lenkin verran mutta ei yhtään kauempaa. Vaunuissa ei myöskään nukuta ollenkaan, jos ne eivät liiku.

Huutamista on jatkunut nyt reilu pari viikkoa. Jos kyseessä on ikään liittyvä hulinavaihe, voi itku hieman laantua jo parin viikon päästä. Jos taas kyse on koliikista, pitäisi tilanteen rauhoittua siinä 3kk kohdalla. D-vitamiinina meillä on käytössä Rela-tipat ja lisäksi käytössä on myös Disflatyl. Vaikea sanoa, onko kummastakaan ollut ainakaan vielä erityistä apua. Tiedän, että joku on saattanut saada apua vyöhyketerapiasta mutta emme aio sitä kokeilla. Jonkin ajan kuluessa tämä helpottaa kyllä joten en koe sitä tarpeelliseksi.

Kaikesta huolimatta poika on maailman suloisin ja ihanin ja yksi pieni hymy korvaa kyllä päiväkausien huudot.

Viime viikonloppuna meillä vietettiin ristiäisiä. Paikalla olivat isovanhemmat, isoisovanhemmat, sedät ja kummit. Juuri lauantaille sattui upea sää ja saimme kahvitella ulkona. Juhlat onnistuivat tosi hyvin ja päivänsankari oli oikein kiltisti. Itse kastamisen aikana tuli kiukku mutta isin sylissä helpotti. Nimeä en yksityisyytemme suojaamiseksi täällä paljasta ja samasta syystä olen päättänyt jättää täällä julkaisematta kuvia pojasta. Ajatuksissani on aloittaa uusi, hieman erilainen blogi. Haluaisin tämän lapsettomuuden taipaleen ja taistelun jättää tietyllä tapaa taakseni ja aloittaa hieman eri näkökulmasta.

Nyt kun sain syliini nukahtaneen käärön laskettua sohvalle nukkumaan, voisin yrittää tehdä jotakin ruokaa. Palataan taas!