perjantai 14. lokakuuta 2016

Valintana päiväkoti

Kuppi lämmintä kahvia, hömppäohjelmia tallennuksesta ja viimeinen satsi pesemättömiä vauvanvaatteita pyörii koneessa. Olen tosi kiitollinen että esikoinen saa jatkaa päiväkodissa muutamana päivänä kuukaudessa, sillä näihin oman ajan pieniin hetkiin ei ole juuri tarjoutunut mahdollisuutta lähiaikoina. En ole ottanut kuuleviin korviini tai näkeviin silmiini yhtäkään kommenttia siitä, miten lapsen paikka on pienenä yksiselitteisesti kotona. Meidän pikkumies viihtyy tosi hyvin päiväkodissa ja juoksee aamuisin riemusta kiljuen hoitajien ja kavereiden luo. Hoitajat, itse paikka ja ryhmä on tosi kiva. Ja päiväkodissa lapsi saa osallistua monenlaisiin aktiviteetteihin joita äiti ei ainakaan tällä hetkellä jaksa kotona järjestää. Tämä järjestely auttaa myös siinä, että saan jatkossa viettää aikaa kahdestaan vain vauvan kanssa. Olihan esikoisella se etuoikeus, että sai kaiken aikaa äidin jakamattoman huomion.

En pidä itseäni sellaisena äitinä, joka viihtyisi vuosia kotona. Kaipaan haasteita ja pidän oman urakehitykseni kannalta myös tärkeänä sitä, etten ole hurjan pitkää aikaa poissa työmarkkinoilta juuri siinä hetkessä, kun työuran tärkeät etapit saavutetaan. Kylmä totuushan on se, että me naiset olemme monesti poissa työmarkkinoilta juuri sen aikaa, että miehet ehtivät juosta merkittävän etumatkan ja siksi kärsimme etenemisesteistä ja pienemmästä palkasta.




Itse en ole lapsena ollut päivähoidossa. Puolisoni on ollut sekä perhepäivähoidossa että päiväkodissa. Kun viime keväänä päätin palata töihin, pohdimme lapselle sopivia hoitovaihtoehtoja. Lopulta päädyimme kumminkin kunnalliseen päiväkotiin ja en voisi tällä hetkellä olla valintaamme tyytyväisempi. Toki meillä kävi tuuri kun lapsi pääsi uuteen kivaan päiväkotiin. Lapsen innostus ja riemu jokaisena aamuna auttoi päätöksessä, että hän saa jatkaa osa-aikaista hoitoa edelleen. Näin lapsen ei tarvitse jälleen vuoden päästä opetella alusta päiväkotielämää ja saamme mitä luultavammin muutenkin elämän rullaamaan mutkattomammin. Oman lisähaasteensa palettiin tuo vielä miehen uusi työ ja lisääntyvät matkapäivät.

Jokainen perhe tietysti harkitsee ja ratkaisee hoitojärjestelyt itselleen sopivimmalla tavalla. Toivoisin kumminkin, että jokaisen perheen ratkaisua voitaisiin kunnioittaa ja että me kaikki äidit ja isät saisimme olla tyytyväisiä omiin valintoihimme. Keräämme tahattomasti paineita ympäristöstämme ja moni meistä ottaa hyvinkin vakavasti kuullut kommentit aiheesta. Itse olen äärettömän iloinen ja onnellinen että me olemme löytäneet juuri meille optimaalisen ratkaisun. Olipa kuka siitä mieltä tahansa, kerron ylpeänä, miksi olemme näin päättäneet ja miksi se on juuri meille hyvä. Olkaa rohkeasti ylpeitä ratkaisuistanne, olivatpa muut mitä mieltä tahansa.


8 kommenttia:

  1. Moni näistä ajatuksista oli kuin suoraan omiani! Itsekään en ole koskaan nähnyt itseäni sellaisena äitinä, joka viettää kotona vuosikausia. Uskon olevani parempi äiti, jos saan olla töissä :) Meillä ei ole hoitoon laittaminen vielä ajankohtaista pitkään aikaan, mutta jo ennen kun jäin äitiyslomalle, moni kollega kauhisteli suunnitelmiani palata kohtalaisen pian töihin (eli kun poika olisi about 8 kuukautta), jolloin mieheni jää lapsen kanssa kotiin. Tuli siinä aluksi sellainen olo, että olen huono äiti kun haluan palata töihin nopeasti... Ihan kuin tuo asia kuuluisi kenellekään muulle! Naisen identiteettiin voi kuulua niin paljon muutakin kuin pelkkä äitiys, vaikka se tärkeää onkin :) Ihanaa, että teillä sujuu päivähoito noin hienosti! Onnea loppuraskauteen ja synnytykseen :)

    VastaaPoista
  2. Juuri näin, jokainen tyylillään. Mistä on pienet pojat tehty-blogin Nelli just sai negatiivisia kommentteja kun tekee päin vastoin, eli ottaa lapsensa päiväkodista kun vauva syntyy. Eli ihan sama kummin päin tekee niin jollain on jotain sitä vastaan kuitenkin. Samoin kun se, että jos menet töihin pian takaisin hylkäät lapsen ja jos taas et mene niin lusmuilet kotona ja riistät lapselta tärkeän varhaiskasvatuksen. :D Totuushan on kuitenkin se, että jokainen äiti tuntee lapsensa ja tilanteensa parhaiten eikä kaikki ole samanlaisia. Lapsetkin on ihan erilaisia, toinen kaipaa kavereita ja äksöniä ihan eri tavalla kuin toinen ja toiselle on muutokset paljon vaikeampia kuin toiselle. Joten miten ihmeessä voisi olla yksi ja sama ratkaisu joka sopisi kaikille parhaiten?

    Keksille vielä, että on kyllä ihmeellistä kuinka vielä 2016 saa kauhisteluja kun äiti haluaa palata töihin meinaa jättää lapsen ISÄNSÄ hoitoon. Isät saa kyllä käydä töissä ja mennä vaikka viikkojen työmatkoille pikkuvauva-aikanakin eikä haittaa mitään. Et todellakaan ole yhtään sen huonompi äiti vaikka töihin haluatkin palata, jos työ on ollut sulle tärkeää ennen lasta niin miksi se ei sitä saisi vielä olla lapsen jälkeenkin. Lapsen kanssa kuitenkin varmasti ehdit myös viettää aikaa, ihan saman verran kun ne isätkin jotka käy töissä ja on silti hyviä isiä.

    Tässä minä paasaan vaikka itse olen ollut kotiäitinä 3 vuotta, esikoinen aloittaa päiväkerhossa vasta tammikuussa ja mies vaihtoi kuopuksen vaipan viimeksi joskus viime viikolla...mutta mä paasaankin sen puolesta että kaikki saisi tehdä omat ratkaisunsa. En mä siitäkään ajatuksesta pidä että ei saisi jäädä kotiin lasten kanssa jos haluaa, kuten sanoit jokaisen ratkaisua tulisi kunnioittaa :) Te olette onnellisimpia tuolla ratkaisulla, joten juuri niinhän sen kuuluu mennä. Tsemppiä loppuraskauteen ja vauva-arkeen :) -Susanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos anonyymille kommentista :) Tuo on niin totta, että pienten lasten isiä ei kukaan syyllistä mistään. Moni tuntuu myös olevan sitä mieltä, ettei isillä myöskään olisi yhtä suurta "oikeutta" saada nauttia ajasta kotona lapsen kanssa... Minusta on ihan luonnollista, että miehenikin toivoo saavansa hoitaa lastamme kotona oman osansa (kun se meille on myöskin taloudellisesti mahdollista). Toki alkuvaihessa imettävää äitiä on vaikeaa korvata isällä ;) mutta muutenhan äiti ja isä ovat lapselle ihan yhtä hyviä hoitajia! Mutta on tosiaan paljon sellaisia äitejä (ja nykyään isiäkin), jotka mielellään ovat pitkään kotona, ja heidän on saatava tehdä kuten heistä ja perheestä tuntuu oikealta. Kun vanhemmasta tuntuu hyvältä omassa roolissaan (oli se sitten kotivanhempi tai työssäkäyvä vanhempi), lapsetkin voivat paremmin :)

      Poista
  3. Kiitos ihanista kommenteistanne! <3

    Sitä juuri toivoisin että me äidit uskaltaisimme kaikki astua nykyvuosituhannen tasolle ja arvostaa erilaisia valintoja sekä nähdä asiat eri näkökulmista. Ei ole enää maailmaa jossa vain äidin kuuluu hoitaa lasta tai jossa mies on automaattisesti se työssäkäyvä perheen elättäjä.

    Toivon kaikille äideille rohkeutta olla muista piittaamatta juuri sellaisia kuin he ovat ja haluavat olla.

    VastaaPoista
  4. Hei olipas hyvä postaus! Tuolla joku mainitsikin blogini kommentit tuosta meidän ratkaisusta. Postaus on vasta tulossa, mutta sopiiko jos linkkaan tän sun postauksen siihen? Olit mun mielestä kirjoittanut kivasti tästä toisesta vaihtoehdosta! Ja just niinkuin mainittua, tilanteita on yhtä monia kuin on perheitä, ei oo sitä yhtä oikeaa tapaa huolehtia lapsen hoidosta!

    Hieno postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai voit! :)

      Kiva että olet myös ottanut tämän asian esiin. Juuri tuollaiset kommentit joita olet saanut, jaksavat ihmetyttää.

      Poista
  5. Minä sain myös ihmettelyä kun ilmoitin kuopusta odottaessa, etten ole pitkään kotona. Sitten kun palasin töihin, poika oli 7kk ja isä kotona molempien lasten kanssa. Harva se päivä sain kuunnella ihmettelyä miten raaskin jättää lapset ja tulla töihin. Vielä enemmän sain ihmettelyä kun sanoin että isä tosiaan hoitaa lapsia. Pikkasen alkoi kyllästyttämään puolustaa että isälläkin on oikeus viettää aikaa lasten kanssa ja osaa hoitaa lapsia ihan yhtä hyvin kuin minäkin.

    Ihana kuulla että myös muita "uranuurtajia" löytyy!

    Tsemppiä loppuraskauteen ja alun hämmennykseen :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos hyvästä postauksesta! Hienoa, että olette tehneet teille sopivan ratkaisun :) Itse palasin töihin toisen lapsemme ollessa 12 viikon ikäinen. Koska olemme täällä USA:ssa minun työpaikkaani sidoksissa olevilla viisumeilla, vaihtoehtona olisi ollut työpaikan menetys ja siitä johtuen 4-henkisen perheen pikainen maastamuutto. Valitsimme tänne jäämisen ja maassa maan tavalla toimimisen. Tiedän, että Suomessa minut olisi leimattu huonoksi äidiksi, täällä taas olin vain epätavallisen pitkään poissa töistä oleva työntekijä. Monet töihin palaajat ovat vain 6 viikkoa "sairaslomalla" ja osa ei ollenkaan, koska ei ole joko oikeutta tai taloudellisia resursseja olla töistä poissa. Paluu töihin noin pian ei ollut minulle todellakaan mitään herkkua, mutta tiesin koko ajan, että vauvamme voi hyvin, koska mieheni jäi hoitamaan vauvaamme. Ensimmäisen lapsemme saimme Suomessa ja olin silloin 6kk kotona vauvan kanssa ja mieheni seuraavat 5kk ja minä viellä päälle 2kk. Ja saimme kyllä osaksemme paheksuntaa. Tais siis minä sain ja miestäni ylistettiin. Molempia lapsien imettämistä olen muuten jatkanut töihin palatessani imettäen aina kotona ollessani ja pumpaten maitoa alussa useamman kerran työpäivän aikana - tuntuu, että se on ollut oman jaksamisen kannalta tärkeää. Imetin molempia lapsia noin 15kk ikään asti. Pointtina tässä, että suhtautuminen äitiyteen ja vanhemmuuteen on vahvasti sidoksissa kulttuuriin. On hienoa, että Suomessa on mahdollista tehdä erilaisia valintoja ja niihin valintoihin saa myös taloudellista tukea valtion taholta. Paheksujat kannattaa jättää omaan arvoonsa.

    VastaaPoista