maanantai 28. tammikuuta 2013

Hääpukupäätös

Täydellinen puku on löytynyt! Se myös maksaa lähes puolet vähemmän kuin vaihtoehto, joka minulla oli aiemmin katsottuna. Puku on toiveideni mukaisesti lyhyt, simppeli, mutta sopivan tyttömäinen pitseineen. Ja kaiken lisäksi päällä aivan uskomattoman mukava toisin kuin monet huomattavasti kalliimmat vaihtoehdot, joita sovitin aiemmin.

Kannatti siis käydä useammassa liikkeessä asioimassa. Puku on nyt laitettu tilaukseen mittojeni mukaan. Tosin varmistin vielä myyjältä, että onhan puvussa varmasti varaa esimerkiksi löysätä vyötäröä, jos koko onkin liian tiukka. Tässä kohdassa makutuomarini ilme oli hyvin kysyvän näköinen, mutta sitten pelastin taas tilanteen pohtimalla ääneen sitä, kuinka mittauksessa voi tulla virhe ja siksi voi olla tarpeen löysätä. Myyjä oli kaiken kukkuraksi itse raskaana ja pelkäsin kuollakseni, että hän vihjaa jotain siitä, että pukua voi löysätä vaikkapa raskauden takia. Siinä tapauksessa olisin takuulla mennyt ihan punaiseksi, jolloin makutuomarini olisi viimeistään arvannut jotakin. Edelleenkin kaikki on silkkaa toiveajattelua, sillä ainakaan nyt en ole raskaana enkä pidä vielä kovin todennäköisenä, että niin tapahtuu ennen kesää. Mietinpä tässä sitäkin, että jos ihanat ystäväni päättävät muistaa minua polttareilla, olisi kovin mielenkiintoinen tilanne jos esimerkiksi olisin juuri niillä main saanut tietää odottavani. Selitäpä siinä nyt jotakin uskottavaa tekosyytä kieltäytyä alkoholista kaveriporukassa, jossa ei yleensä ole lasiin syljetty.

Ihan turhaahan näitä on vielä pohtia. Nyt vain katse kohti tulevia häitä. Nyt kun puku on löytynyt, on seuraavana hankintalistalla kengät. Niitä ajattelin metsästää Tallinnasta ensi viikonloppuna. Koska puku on lyhyt, pitää kenkien olla näyttävät. Haaveenani on löytää sellaiset kengät, joissa on kunnon korko ja jokin juju, esimerkiksi koristeelliset korot tai muuta. Olen myös miettinyt, että kengät voisivat olla erottuvan väriset, sillä puku on luunvärinen ja simppeli. Muun kuin vaalean värisille kengille voisi myös olla käyttöä jatkossakin. Valkeita kenkiä kun tuskin tulee muutoin pidettyä. Kenkävarastostani arviolta 75% on mustaa, loput ehkä ruskeaa tai jotakin sinnepäin. Taitaapa jokin pinkki korkkaripari ja oranssit ballerinat olla eksynyt joukkoon. Tärkeintä on kuitenkin, että korkoa on riittävästi, sillä olen itse vain 163 cm pituinen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti